Neuvottelua ja inspiraatio-oluita

Viimeisten parin viikon aikana olen kirjoittanut enemmän kuin aikoihin. Hyvä niin. Olen kokeillut kaikenlaista minulle ihan uutta. Lähinnä parikirjoittamista. Mainio kokemus. Etenkään, kun meillä ei noin lähtökohtaisesti ole kirjoittajina mitään yhteistä.
Siinä sitten hiotaan omia ajatuksia yhteen, neuvotellaan ja yhtenäistetään ja vaihdetaan suuntaa. Muutetaan toisen sanajärjestyksiä, poistetaan ja täydennetään. Välillä neuvotellaan nimistä tai tapahtumapaikoista. Kirjoitetaan kuumuutta, kylmyyttä, riitaa ja rakkautta. Puhutaan asian vierestä ja kumpikin saattaa korkata tahollaan inspiraatio-oluen.

Teksti on niin käsittämätön sekoitus kiljoonaa genreä, että sille ei voi kuin hymyillä. Ja luojalle Googlelle kiitos Google Docseista. Muuten olisi paljon hankalampaa. Erityisen taipuisa tekstinkäsittelyohjelmahan se ei ole, mutta kun kaksi henkeä vääntää samaa tekstiä, reaaliaikaisen muuttamisen mahdollisuus on oivaa.

Samalla olen kirjoittanut mukavuusalueeni rajoilta, hahmoa, jota en olisi koskaan ajatellut kirjoittavani. Sukeltanut minulle täysin vieraaseen mentaliteettiin. Katsonut dokumentteja aiheesta. Hankalaa, mutta erittäinkin mielenkiintoista.

Muokkaus: Niin, kumppanisimmeinen muuten ruoti projektia Paperiarkissa.

Viikonlopun aikana olen myös sorkkinut vaaleanpunaista kässäriäni. Kirjoittanut vissiin neljännen lopun. Tällä kertaa otin käytännössä täysin uusiksi, en tyytynyt vain tekemään kosmeettisia muokkauksia. Jos ei toimi niin ei toimi. Ihan viimeinen pätkä puuttuu vielä virtuaaliselta paperilta, vaikka harmaiden aivosolujeni syvyyksissä olenkin sanamuotoja rukannut. Onhan tässä vielä koko sunnuntai-ilta aikaa.

[Kuva: Nathan 2009, CC by-nc 2.0]

Mitä seuraa siitä, että miettii tyhjänpäiväisyyksiä ikkunan ääressä?


Survêt', ne sanovat nämä paikalliset, [syrvet].

Minä katselen
pieneltä parvekkeeltani
koiraa
    karvaista
    kiharaista
    koiraa
ulkoiluttamassa emäntäänsä.

Emännällä
    vaalealla
    kiharretulla
    emännällä
yllään tummansiniset tennarit
ja se halvatun survêt'.

Kaupunginosamme univormu.
Tekstiilikaksosia.
Lukiolaistytöillä
isoja kultakorvakoruja,
nahkatakki
...ja tuulihousut.

    Luulin jo nähneeni kaiken.

Jos verryttelypuku,
    survêt'
vedetään ylle
ja alusvaatteet,
    sousvêt'
laitetaan alle,

niin mitä meille muille jää siihen väliin?

* * *

Äärimmäisen hyödyllistä ja ainoastaan melkein runomuotoista pohdintaa elämän olennaisista asioista, torstainvastaisena yönä. Näinkin voi käydä kun vilkaisee Runotorstain haastetta.

Pink check-list

Ulkosavolainen bloggaaja on ollut talviunessa. Tai oikeammin opiskelu-unessa, olisi pakkotilanne päästä kahdesta tentistä läpi. Tällä viikolla. Sitten se helpottaa.

Yksi kirjoitusprojekti on saatu kuitenkin loppuun, yksi toinen aloitettu. Ei minun pitänyt, mutta kun kysyttiin, että "Ei sua kiinnostaisi?", niin arvatkaa mitä vastasin? Joo, tuohan on aivan mahtava idea! Kolmas on hyvällä mallilla ja sitä varten olen johtamisen lisäksi lukenut kaikkea todella vakavasti otettavaa:

Hekottelin tuolle, ja etenkin alun Chick Lit -kliseet listalle. Katsotaanpas:

Urban location - check

Glam industries - nan, ei ole

The simply marvelous gay friend - melkein check. Kirjoitin siitä heteron, vaikka ensilukija totesikin, että "odotin koko ajan sen paljastuvan homoksi."

The evil boss - vain sivulauseessa

The cheating lover - check

Drinks, dates and Mr. Wrongs - check

Life implosion syndrome - check

"Chick lit fabulous" - siinä vaiheessa kun minä kirjoitan kulutushysteriaa, saatte ottaa kiinni ja viedä jonnekin...

Club coffee klatch - melkein check

Pop culture, anyone? - kuinka paljon on liikaa?

Vallan vaaleanpunaista sitä on tullut kirjoitettua, niin.

On siis kevät?

Lauantaiaamuna

Yläkerran naapuri on herännyt
heti sinun jälkeesi
ja ruvennut siivoamaan

Jalat kantavat
asemalta kotiin
kotoa asemalle
asemalta kotiin
kotoa asemalle

Painat otsasi metron ikkunaa vasten
Tuijotat horisonttiin muutaman hetken ajan
ennen kuin vaunu sukeltaa takaisin
tunnelin pimeyteen

Taivas kilpailee
väri-ilottelussa
kostean asfaltin ja
betonisten seinien kanssa

Vaaleanvihreitä muovisia istuimia
Auditorion puisia taittopenkkejä
Keltaisen tuolin metallijalat
kirskuvat
lattialaattoja
vasten

Motivaatio ja keskittymiskyky leikkivät kuurupiiloa auringon kera jossain pilvimuurin takana tai lämpimässä peiton alla.

Keväänmerkkinä ikkunat
kaipaisivat
pesemistä

* * *

Runotorstain haasteena Tavaramarkkinat -yhtyeen Kevät.


Mainittakoon tähän loppuun, että Google on suuressa viisaudessaan päättänyt poistaa friend connect -härpäkkeensä blogeista, jotka eivät ole Bloggerissa. Saa blogiani silti seurata. RSS-syöte ja Blogilistan linkki löytyvät molemmat sivupalkista.

Kahvia, toisen käden kirjoja ja huonoja kuvia

Minun on viimeinkin pakko tunnustaa itselleni, että puhelimeni kamera ottaa ihan hirveän huonoja kuvia hämärässä. Vaikka kuinka asettelisi ja yrittäisi, niistä ei ole mihinkään. Tämä varoituksen sanana, ei aiheena.

Varsinaisesti minun piti todeta, että löysimme kirjakahvilan. Itseasiassa löysimme sen ihan keskustasta joskus jo useampi kuukausi sitten ja kadotimme taas. "Jossain siellä sokkelossa se on, mutta en tiedä missä." Viime viikonloppuna sitten istuin mustan Twingon kyydissä, ajoin ohi ja tajusin viimeinkin pistää kadunnimen mieleeni. Tänään pistäydyimme ihan sisälläkin.

Siellä on kahvia, olutta, suupaloja ja etenkin kirjoja. Toisen käden kirjoja, joita saa lukea paikan päällä tai ostaa kotiinvietäväksi. Ranskaksi ja englanniksi.

Saatan käydä toistekin. Rottinkinen kiikkustuoli houkutteli.

Ennen kirjakahvilaa kävin eräässä toisessa vakiopaikassani. Se on paljon vilkkaampi ja tuoksuu uudelta, mutta on omalla tavallaan ihan yhtä sympaattinen. Kaikki kulmakunnan asukkaat tuntevat sen. Se on nimeltään Furet. Ja siellä on kahdeksan (8) kerrosta kirjoja. Ok, muutakin kuin kirjoja, toimistotavaraa, leffoja ja musiikkia, mutta etenkin kirjoja.

Erehdyin englanninkielisen kirjallisuuden puolelle, enkä päässyt tyhjin käsin ulos. Olen nimittäin odotellut kuin sitä kuuluisaa kuuta nousevaa, että Ken Follettin Fall of Giants ilmestyisi pokkariversiona. Kovakantisella kun on kovakantisen hinta. Nyt Follett -kokoelmani on täysi. Kai. Vai puuttuukohan sieltä yksi välistä? Pitäisi joskus tarkistaa.

Fall of Giants

Ajattelin tänä iltana syventyä tuohon koulutöiden sijaan. Voin käyttää tekosyynä vaikkapa viikon päästä kimppuun hyökkäävää Toeicia.

Lillen kolmas kirjakohde pitäisi vielä esitellä, mutta jätetään johonkin toiseen kertaan.

Paljaana

Satakieli lauloi kauniita kuvia. Minun pitäisi paljastella asioita itsestäni. Seitsemän jopa. Pöytälaatikosta ulos tulemisessa oli jo paljastelua kerrassaan, ja tuolla mustemmalla puolella on paljasteltu muutenkin. Kysyä sopii, mitä uskollisimmat lukijani minusta eivät tietäisi.

Kertaus on kuitenkin opintojen kummitäti, ja ehkä täällä on joku uudehkokin seuraaja.

1.) Hei, olen... tuota. Niin, mitä tähän pitää laittaa? Siviilielämässä tottelen yrtin mukaan annettua nimeä. Tällä hetkellä tunnen kuitenkin itseni hieman jakomielitautiseksi, kun blogi-identiteetti on hakusessa.

Kokeillaan siis uudestaan: Hei, olen Stazzy. Saatat tuntea minut myös Calendulana. Lupaan, etten sekoita päätäsi tai omaa päätäni enää millään kolmannella nimimerkillä.

2.) Vielä viime kesänä minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mikä on raapale. Eikä se ole lähellekään ainoa asia, jonka olen viime kuukausien aikana oppinut. Vanha lammas, uudet kujeet.

3.) Kirjoitan säännöllisen epäsäännöllisesti, enimmäkseen kevyttä hömppää. Jonain kauniina päivänä saatan vielä ottaa itseni vakavasti näppäimistön ääressä, mutta se on sitten joskus. Nerokkuus, taidokkuus, polttava intohimo ja sadat kirjoitetut liuskat kuuluvat muille.
Pidän lauseenvastikkeista, ja-sanalla aloitetuista virkkeistä, oudoista sanajärjestyksistä ja villistä pilkuttamisesta. Eli kaikesta, mistä kirjoittaja ei saisi pitää. Vastarannanlammas on hän.

4.) Kotiseutuidentiteettini on tällä hetkellä yhtä hajanainen kuin blogi-identiteettini. Pohjimmiltani olen ulkosavolainen. Keski-savolainen, joka puhuu kuin pohjois-savolainen. Viimeisin kotikunta Suomessa oli kuitenkin Jyväskylä. Ranskalaisidentiteetiltäni olen elsassilainen, joka asuu Belgian rajalla ja jota tasaisin väliajoin raastaa ikävä Välimeren rannalle. Ole siinä sitten.

5.) Puhun ja kirjoitan sujuvaa ranskaa, jos oikeaan osumisella ei ole niin väliä. Mikä grammaire tai orthographe? (Tässä kohtaa päivän nolo tunnustus: minun piti tarkistaa sanakirjasta, kuinka kirjoitetaan orthographe.) Kieli on opittu vuosien väsytystaistelulla ja sen kuuluisan kantapään kautta.

6.) En pidä lentämisestä. En ole oikeastaan kauhuissani, mutta en myöskään pidä siitä. Siltikin lensin viime vuoden aikana kaikkiaan 14 menomatkaa (kuusi meno-paluuta ja kaksi pelkkää yhdensuuntaista). Enimmäkseen maansisäisiä, enkä suinkaan matkustanut työni puolesta. Tänä vuonna ei päästä lähellekään samanlaisia lukuja ja ihan hyvä niin.

7.) Minulla on maailman kylmimmät varpaat ja suunnilleen maailman kolmanneksi kylmimmät kädet. Nytkin kaksi paria villasukkia ja siltikin jalkani ovat jäätymistilassa. Paras lämpömittari on kuitenkin nenänpää. Voisinkin laittaa lämmityksen päälle, kun nenäpää alkaa olla taas häiritsevän kylmä sekin.

Tämä piti vissiin antaa eteenkinpäin:

  • Menköön siis Saaralle, koska Saara on lovely ja koska valaat.