Poliisi


Aina löytyy joku.
Rikoksesta epäilty.
Vähintäänkin outo.

Ei ymmärrä omaa
parastaan.

Alkoholia juo.
Eikä osaa olla
ihmisiksi.
Humalassa.

Syö leipää ja
— voi sentään —
rasvaisia perunoita.
Turhia hiilihydraatteja.

Kai se nyt turvottaa.
Minua ainakin.

Kuinka monta kumppania
viime vuonna.
Minä laskin.
Vähintään viisi.
Yksi niistä nainen.

Eikä edes häpeä.

Pitäisi jonkun laittaa tuollainen
herran kuriin
ja nuhteeseen.
Opastaa takaisin kaidalle tielle.

* * *

Runotorstain 231. haaste.

[Kuva: Diego Diaz, CC BY-NC-ND 2.0]

Sähköisestä julkaisemisesta

Kuten moni muukin, olen ihan uteliaisuudella lueskellut uutisia Amanda Hockingista, joka rikastui sähköisellä julkaisemisella. Varsinainen amerikkalainen unelma.

Minullahan ei ole pöytälaatikossa (vielä) mitään lähellekään julkaisukelpoista, mutta olen silti toisinaan leikitellyt ajatuksella sähköisestä julkaisemisesta. Tavoitteenani kun ei ole tulla vakavasti otetuksi kirjailijaksi, mutta olisi hauskaa, jos joku joskus raapustelujani lukisi. Ehkä minä jonain kauniina päivänä tarjoan tuota lähimpänä valmistumista olevaa tekelettä ihan oikeille kustantajille ja jos mitään ei irtoa, laitan nettiin e-kirjana.

Pidän muutenkin kulttuurin vapaammasta jakamisesta ja käytän esim. tässä blogissa käytännössä poikkeuksetta Creative Commons -lisensioitua materiaalia. Enkä ole ihan täysin piratismiakaan vastaan, mutta se ei kuulu sinänsä aiheena tähän blogiin, vaikka hassuja menestystarinoita onkin olemassa.
Linjani on siis lähinnä: jos tekeleeni on loistava, hieno, mahtava, rikastun sen avulla joka tapauksessa. Jos se taas ei sitä ole (mikä siis lienee totuus), en kuitenkaan rikastuisi, joten sama laittaa se tarjolle, jos ei ilmaiseksi, niin ainakin varsin edullisesti.

Ihan konkreettisia kokemuksia sähköisestä julkaisemisesta on ystävälläni, joka antoi minulle luvan lainata toisaalle kirjoitettuja ajatuksiaan aiheesta:

Sähköinen julkaisu eli tekstien jakelu e-kirjoina kiinnostaa varmasti monia omakustantajia ja harrastajakirjoittajia. Mutta kunnollisia, helppoja ja helposti kirjoittajille avautuvia jakelukanavia ei Suomessa juurikaan tunneta. Tuskin niitä lukijatkaan sen enempää vielä tietävät.

Mutta maailmallahan näitä joitain jo on. Vastaan tuli Smashwords-niminen palvelu, joka on nimenomaan omakustantajille ja harrastajille tarkoitettu. Kuka tahansa saa julkaista siellä oman tekstinsä e-kirjana, sille saa määrittää haluamansa hinnan (saa jakaa myös ilmaiseksi), ja palvelu hoitaa myös jakelun edelleen suurille kaupallisille toimijoille (Amazon, Apple ym.). Kaikki tämä ilman alkumaksuja, jokaisesta myydystä kirjasta toki otetaan myyntiprovisio. Tarjonta on tietenkin suurimmaksi osaksi englanninkielistä, suomenkielisiä kirjoja ei ole tarjolla kuin kourallinen.

Kokeilin palvelua, julkaisin Aulis Hårdin nimellä kokoelman Posliinimestari-tarinoita (jatkossa julkaisen lisää) nimellisellä 0,99 dollarin hinnalla. Julkaisua voi tarkastella tästä, sivulta saa mm. esikatseltavaksi julkaisijan määrittelemän pätkän kirjan alusta. Itse julkaisuprosessi tapahtuu seuraavasti: 1. Luodaan tunnus. 2. Muotoillaan kirja Smashwordsin ohjeiden mukaiseksi Word-tiedostoksi. 3. Lähetetään Word-tiedosto ja kirjan kansikuva Smashwordsiin, jonka automaatio muuttaa .doc-tiedoston useaksi erilaiseksi e-kirjamuodoksi. 4. Keskitytään markkinointiin.

Julkaiseminen sujui varsin helposti, muotoiluohjeet ovat seikkaperäiset. Palvelusta saa halutessaan kirjalle myös ISBN-tunnuksen, tai sellaisen voi hankkia itse ja ilmoittaa palveluun. Minulta ensikertalaisena kului kaksi ja puoli tuntia saada ohjeet luettua ja kirja julkaistua.

Ensivaikutelma on todella myönteinen. Vielä kun kirjalle löytyisi lukijoita... Mutta jos joku kirjoittaa englanniksi, tuo on varmasti vielä toimivampi julkaisukanava.

[Spokeskitteh: Eirik Newth, CC BY-NC 2.0]

Tavoitelista 2012

Taannoin Shimo julkaisi blogissaan kirjallisen tavoitelistansa vuodelle 2012. Mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen lista, minun tavoitteeni eivät ole ihan samalla tasolla.

Ylipäätään lista on melko yksinkertainen:

  • Kirjoita, säännöllisesti. Kirjoita, vaikka se olisi kuinka huonoa, kunhan kirjoitat.
  • Kirjoita loppuun se tekstinrämpäle, jossa tällä hetkellä on noin 25 000 sanaa. Kirjoita se loppuun, vaikka se tuntuisi kuinka kammottavalta.
  • Edellisiin viitaten, mitäs jos vain heittäisit itsekritiikin romukoppaan, niin saisit jotain aikaiseksi.
  • Lue. Ihan mitä vain kaunokirjallista, kunhan luet. Nyt on sitä paitsi luettavaakin joulun jäljiltä.
  • Selviä kunnialla ja hengissä opinnoista. Nuku aina välillä. Tämä on se olennaisin kohta, joka vaikuttaa edellisiinkin, vaikkei sinänsä olekaan kirjallinen tavoite.

Mitä muilla lienee kirjallisina tavoitteina?

Valoa, val —

Selasin minä sitten lomalla viimeinkin myös sitä Valoa, valoa, valoa.

Tai pitäisi varmaan sanoa, että kohdallani se oli Valoa, val —, sillä etenin siinä vähän harppoen ja suunnilleen puoleen väliin. Pakenin nimittäin kirjastoon odottamaan erästä kaveria, jonka bussi oli ojassa jossain osapuilleen Vihtarin asemalla. Muistattehan ne joulun jälkeiset myrskyt, jotka saivat koko Suomen raideliikenteen koomaan? Alkuperäinen puolen tunnin myöhästyminen muuttuikin siis melkein kahdeksi ja minä päätin lämmitellä valoisassa.

Istuin siinä sitten kaikin puolin vakavasti otettavana kolmikymppisenä kirjaston lasten- ja nuortenosastolla, lukemassa nuortenkirjallisuutta. Olisin muuten voinut lainatakin, mutta eihän minulla enää ole kyseiseen kirjastoon korttia. Ei siitäkään huolimatta, että kyseinen kirjasto on se, johon palaan joka kerta kuin kotiin. Jossa ei tarvitse etsimällä etsiä kun tarvitsee jotain. Mikään muu ei ole vielä aiheuttanut samanlaista kotoisuuden tunnetta ja melko monessa eurooppalaisessa kirjastossa olen kuitenkin rymynnyt.

Samassa paikassa myös oli ovessa lappu, jossa sanottiin, ettei aineiston palauttamista suositella palautusluukusta. Satunnainen savolainen ei ole ihan varma, mikä sitten on palautusluukun funktio.

Mutta, nyt erhehdyin haihattelemaan.
Valoa, val —.
Sen mitä luin, sanoisin, että kaunista kieltä, mutta aika hengästyttävää. Jossain (ehkäpä Pravdan kritiikissä?) sanottiin, että kirja vaatii kokenutta lukijaa. En nyt siitä tiedä, mutta keskittynyttä lukijaa ainakin. Muuten ei ihan pysy perässä.

Ehkä vuoden päästä luen toisenkin puoliskon. Sitten voin yrittää sanoa kirjasta jotain fiksua.

Rachelin loma (alias kirja joka yllätti takavasemmalta)

Armaat lukijani saattavat tietää sen tunteen, kun törmää kirjaan, joka osoittautuukin aivan toisenlaiseksi kuin on kuvitellut. Minulle kävi niin joululomalla. Myönteisessä mielessä.

Hinkuessani suomenkielistä luettavaa, napsin kirjastosta kaikenlaista painettua, joukossa myös "jotain kivaa ja kevyttä ja vaaleanpunaista". Kuten armaat lukijani lienevät huomanneet, arvostan myös chick littia, kunhan se on kelvollisesti kirjoitettua.

Noh, nyt kirja otti ja huijasi.

Marian Keyesin Rachelin loma täyttää päällisin puolin kaikki chick litin ominaisuudet. Kannessa sievä nainen, drinkki, mintunvihreää väriä. Painokauhistelua, juhlia ja rahaongelmia.

Takakannessa lukee:

Irlantilainen, New Yorkissa asuva Rachel Walsh pitää itseään tukevana, keskiluokkaisena ja rahattomana. Juhlia ei New Yorkissa ole koskaan liikaa eikä tarjoilu liian runsasta. Hän ei 27-vuotiaana pidä huumeiden käyttöään millään tavalla ongelmana, mutta kun hänen isänsä ehdottaa vieroitushoitoa tunnetulla irlantilaisella klinikalla, hän suostuu. Se varmaan vilisee rockstaroja ja julkkiksia! Loputtomien terapiaistuntojen jälkeen Rachelille kuitenkin valkenee ongelmien syvyys. Ja silloin iskevät myös pelot: kestääkö uusi rakkaus ja voivatko läheiset koskaan antaa anteeksi?



Ensimmäiset 150 sivua vihasin päähenkilöä ja päähenkilön naiiviutta. Ilmeisesti se oli kirjailijan tarkoituskin, mutta meinasi saada minut jättämään kirjan kesken.* Lopulta päätin katsoa, tietenkin viimeisenä iltana ennen kotiinpaluuta kun olisi pitänyt nukkua, olisiko opuksesta loppuviimein mihinkään. 

Luin sen yhteen soittoon. Nauroin välillä ääneen. Itkin viimeiset 200 sivua. Siihen nyt ei tietty paljon tarvita, että minä vollotan, mutta silti.

Rachelin loma ei ole pieni hassu romanttinen tarina. Se on tarina riippuvuudesta. Rachelin kohdalla huumeriippuvuudesta, mutta myös monia muita ihmiskohtaloita sivutaan. Kun lankakerä alkaa purkautua, lukija ymmärtää alkun epäloogisuudet ja näkökulmien naiiviuden.

Kirjan ratkaisu ei ole erityisen omaperäinen ja tie on muutamilta kohdilta siloiteltu, mutta silti chick litiksi luulemani pääsi iskemään takavasemmalta. Mainittakoon, että myös Kirjametsässä on aikoinaan luettu Keyesia...

* Niin, minä vihaan (vvvihaan) typeriä henkilöitä fiktiossa. Oli kyse sitten kirjoista tai leffoista. Semmoisia, joita tekee ensi hetkestä mieli ravistella kun ovat niin idiootteja. Kiduttakaa Calendulaa, pistäkää katsomaan jokin Dumb and Dumber tai Zoolander.

- - -

Luin minä muutakin. Ihan oikeaa chick littia ja jonniinverran Julia Cameronia ja rahtasin mukanani kauas etelään kymmenen kiloa kirjoja. Mutta ne ovat sitten jonkun eri postauksen asioita, ne. Ehkä.

Jänis

Tämäkin on raapale.
"Raapaleet ovat science fiction- tai fantasianovelleja, joissa on täsmälleen sata sanaa. Varsinaisen tekstin lisäksi kirjoittaja saa käyttää korkeintaan 15 sanaa otsikkoon ja mahdollisiin väliotsikkoihin. Tästä huolimatta tekstin tulee täyttää kaikki ne vaatimukset, jotka ovat ominaisia hyvälle scifi- tai fantasianovellille."

Päivänä eräänä törmäsin junassa jänikseen. Se istui surkean näköisenä käytävällä matkalaukkunsa päällä ja suki karvaisia korviaan.

Pysähdyin kuuntelemaan myötätuntoisena jäniksen tarinaa siitä, kuinka lipunmyyjätär ei ollut suostunut myymään lippua lemmikkieläimelle ilman seuralaista. Jänis oli siis pakotettu matkustamaan jäniksenä. Lopulta eläin painoi päänsä olkapäätäni vasten ja itki vuolaasti.

Konduktöörin ilmaantuessa paikalle etsin kuumeisesti lippuani, löytämättä sitä mistään. Hampaitani kiristellen ja huolimattomuuttani kiroten maksoin sakkomaksun ja uuden lipun. Lopulta konduktööri kääntyi jäniksen puoleen ja yllätyksekseni eläin tyynesti ojensi hänelle matkalipun. Olisin voinut vannoa, että omani oli ollut juuri noin taitettuna kolmeen osaan.

Määränpäähäni saavuttuani kävelin suoraan kirjakauppaan ja ostin Herkullisimmat lihapadat -reseptikokoelman.

* * *
[kuva: Nataliej, CC BY-NC 2.0]