Tammiale

Silkka mainos, mutta menköön.
Osuuskummalla on kummempi tammiale. Kaikki painetut kirjat omasta verkkokaupastamme -20% koodilla TAMMIALE. Ja tämähän on voimassa kuun loppuun saakka.

Vaihtoehtoinen juonitiivistelmä ja Lukulamppuhöpinää

Jos joku ei vielä ole sattunut huomaamaan, niin uuden vuoden alla Facebookiin iski vaihtoehtoinen juonitiivistelmä -kirjavirus. Tätä kirjoittaessani tapahtumalla on noin 14 000 osallistujaa. Ja minä kun osallistuessani mietin, että onpas tapahtumassa jo väkeä; olin noin 65. osallistuja...

Mutta, sen kummemmin viruksen olemusta pähkäilemättä jaan täälläkin osan omista tuotoksistani.

Jussi Valtonen - He eivät tietä tee
Finlandia-palkitun Valtosen viiltävä kuvaus pienen ihmisen taistelusta suuryrityksiä vastaan. Amazonian sademetsässä alkuperäisasukkaiden kylä uhkaa jäädä tien alle. Mutta asukkaat eivät luovuta helpolla.

Magdalena Hai - Elopeliuni
Vapise Nälkäpeli! Höyrypunkin kruunaamaton kuningatar kysyy uusimmissa teoksissaan onko todellisuus vain rinnakkaismaailma. Gigi ei aina tiedä, onko valveilla vai uneksiiko. Sarjan jatko-osa Unitar vie lukijan vielä syvemmälle nuoren naisen höyryiseen alitajuntaan.

Saara Henriksson - Linnunpano
Se realistisempi kertomus siipikarjan lisääntymisestä Helsingissä.

J.S. Meresmaa - Ongi Ahti
Suomalaisesta kansanperinteestä ammentava fantasiaseikkailu. Kylää uhkaa nälänhätä, sillä kaikki kalat ovat kadonneet järvestä. Kyläläisten joukosta valitaan kaksi rohkeaa nuorta selvittämään kalakadon salaisuutta. Heidän tiensä vie metsien ja vaarojen halki aina Ahdin valtakuntaan saakka.

Pasi Ilmari Jääskeläinen - Luteessa
Sateinen kesä saa tuholaiseläimet lisääntymään holtittomasti. Johtuneeko siitä, että erään epäonnisen tapaamisen jälkeen sairaanhoitaja Judith herää erittäin epämukavassa paikassa?

Katri Alatalo - Kari yritti
Mussujen maa -sarjan aloitusosa piirtää hulvattoman kuvan Karin nuoruusvuosista, joiden aikana hameen alle pääseminen jää lähinnä yritykseksi. Sarjan toisessa osassa Alkaneet saa Kari siirtyy viimeinkin yrittämisestä aloittamiseen.

Anni Nupponen - Nai kuningas
Oletko sinäkin toivonut olevasi seuraava Lady Catherine? Nupposen konkreettisen opaskirjan avulla sinäkin voi saada oman siniverisen!

- - -

Ja sitten kirjankansista Lukulamppuun. Joku ulkosavolainen esikoiskirjailijatar höpisi heti näin vuoden aluksi Lukulampun vieraskynä-palstalla mm. kielitaidon ylläpitämisestä ulkomailla asuessa. Ja jonkin verran itsestäänkin. Käykää lukemassa.

Mitäs muuta? Tulen tyttäriä on taas luettu, ainakin Krista Lukutoukan kulttuuriblogissa ja Mikko Kirjavinkeissä. Kiitän :)

Lukijan 2014 - kotimaista, kauhua ja bloggaamattomia

Eletään kuin viimeistä päivää.

Koska kirjoittajaihminen jo selasi vuottaan taaksepäin, niin annetaan lukijan tehdä sama.
Goodreads kertoo, että olisin lukenut tänä vuonna 36 kirjaa. Kaksi listatuista on lastenkirjoja, joskin niitä olen toki lukenut muutaman enemmänkin, ihan lapselle. Muutamista olen blogannut. Mitä siis mahtui kirjavuoteen?

2/3 lukemastani on suomenkielistä, loput englanniksi. Listalle pääsi ranskaksi vain yksi tietokirja. Jep, juuri niin vähän olen lukenut ranskaksi tänä vuonna. Les Misérables on tosin vielä kesken, olenhan minä sitä kahlannut. Kirjoista 19, eli yli puolet, luin sähköisenä, painetuista useamman viimekesäisellä lomalla Suomessa (oi, kirjasto).

Luettuja kirjoja 2014

Suomenkielisistä vain kaksi on käännöksiä: Me tarvitaan uudet nimet ja Kirjallinen piiri perunankuoripaistoksen ystäville. Olen hyvin tietoisesti lukenut nimenomaan kotimaista kirjallisuutta. Haluan tietää mitä Suomen kirjallisuuskentällä tapahtuu!

Siihen nähden, etten ole yleisesti kauhukirjallisuuden ystävä, listalta löytyvät seitsemän kauhuksi luokiteltavaa opusta ovat melko paljon. Niistä kuusi voi tosin laittaa samaan pakettiin: vuoden ehdoton yllättäjä oli Clive Barkerin Veren kirjat. Näiden pariin palaan vielä jonain päivänä uudestaan. Aivan hiljan luin Kuoriaiskirjojen novelliantologian Stepanin koodeksi. Kunhan saan sen "jatko-osan" Hopeoitu vainaja luettua, niin bloggaan molemmista.

Luettuja kirjoja 2014

Tämän vuoden bloggaamattomiin kuului mm. Kaari Utrion Oppinut neiti, josta minulla ei ollut mitään sanottavaa, vaikka se ihan viihdyttävä olikin. Eve Hietamiehen Yösyötön jälkeen tunsin itseni hieman joukon petturiksi, sillä en juurikaan lämmennyt paljon kehutulle kirjalle. Stereotypioihin pohjautuva kertomus tuntui pitkitetyltä vitsiltä. Molly Harperin Nice Girls Don't Live Forever oli varsin kivaa vampyyriromantiikkaa, vaikka edellinen osa sarjaa olikin onnistuneempi ja kirjassa pyöriteltiin silmiä laskujeni mukaan 25 kertaa... Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili taas oli taattua Valtosta, vaikken siitäkään tullut kirjoittaneeksi.

Olen myös syksyn aikana selannut Lönnrotin Suomalaisen talonpojan koti-lääkäri -opasta. Olen erittäin tyytyväinen siihen, että elän nykyajassa. Jaan kuitenkin teille vuodenvaihteen iloksi ohjeen voiteeseen, joka varmasti lämmittää. Ainakin jos onnistuu tulkitsemaan reseptiä Lönnrotin tarkoittamalla tavalla.

Elttawoide.
Tehdään terwasta ja laakeröljystä, puoli jumprua kumpaistaki, ja 5 kynsilaukkaa, kaikki hywästi yhteen seotettuna. Taikka seotetaan yhteen: 4 luotia altteasalwaa, 2 luotia lyökkiä, 1 luoti sappea ja 1/3 (kolmas osa) luot. kamferttiä.

Tällä siis hoidetaan elttaa eli wilutautia. Nykyihminen tuntee sairauden paremmin malariana. Vielä Lönnrotin aikoihin taudin uskottiin johtuvan etenkin huonosta ilmasta ja likaisuudesta. Koska veikkaan, että useimmat tämän lukevista eivät ole välittömän malariariskin alla, niin ehkä tervaista voidetta voisi käyttää saunan ja viinan kanssa kaiken muun mahdollisen hoitamiseen.

Jos terva tai viina eivät innosta, niin vaihtakaa vuosi lukien. Minäkin saatan.

Kirjoittajan 2014 - isoja onnistumisia ja epätoivon suota

On taas tämä aika vuodesta.

Ihmisillä on taipumuksena tehdä katsaus menneeseen vuoteen tässä joulun ja uuden vuoden välissä. (Asian sivusta sanottakoon, että synkeästi inhoan lehtiä, jotka julkaisevat "vuoden parhaat" -kirjalistansa joskus marraskuussa. Pirustako ne tietävät vaikka joulun alla vielä ilmestyisi jotain aivan loistavaa. Saati että olisivat ehtineet kaikkea lukea. Nih.)

Takaisin asiaan. Niin, retrokatsaus kirjoittajan vuoteen. Vuoteen, jonka aikana olen hiljakseen opetellut käyttämään nimikettä esikoiskirjailija. Se kertookin jo paljon. Tähän vuodenkiertoon on siis mahtunut editointia, editointia ja vielä vähän lisää editointia. Kustannustoimittajani ei päästänyt minua helpolla, onneksi.

Vuoden ensimmäinen julkaisuni ilmestyi kuitenkin helmikuussa. Ruumiittomat-antologiassa on novelli Ruusunnuppuni, kaikkeni. Se on aavistuksen verran makaaberi, jokseenkin koomillinen ja siinä on irtokäsi. Ihmiset tarvitsevat irtokäsiä. Kuten olen blogissakin jo todennut, novellin kirjoitusprosessi on osin lapsen saamisen jälkeiseen hormonihuuruun kadonnut. Nyt kun luen tarinaa, totean, että pari kohtaa olisi voinut sanoa toisin, mutta itse asiassa pidän novellista kovasti. Se on paljon kaivattu hyppy mukavuusalueen ulkopuolelle.

Ja sanoinko jo, että siinä on irtokäsi?

En ole vuoden aikana juurikaan kirjoittanut uutta. En ainakaan mitään kokonaista. Se on ehtinyt aiheuttaa jos jonkinlaista epätoivoa. Välillä kirjoittaminen suorastaan oksetti ajatuksena ja on aiheuttanut sitkeän pelon siitä, ettei minulla ole enää mitään kiinnostavaa sanottavaa. Jopa kesän Ursulassa julkaistu Trubaduuri on silkkaa vanhan kierrätystä. Onneksi ihminen voi lukea, ja harrastaa kaikenlaista muuta melkeinkirjallista, kuten hortoilla kesäisessä Suomessa vaaleanpunaisissa Steampunk-vermeissä. Kesäkuuhun kuului ensimmäinen Finnconini, joka oli kaikin puolin hyvä tapahtuma. Siksikin, ja ehkä etenkin siksi, että se oli Jyväskylässä.

Eli kesällä lomailun lisäksi editoin ja editoin vähän lisää. Epämääräinen kässärikasa muotoutui vähitellen kirjaksi, joka jopa päätyi painoon saakka ja saatiin ulos kansien välissä hieman ennen Helsingin kirjamessuja. Voi niitä hetkiä. Ihan oikea kirja! Mitämänytteen, vieraat ihmiset saattavat lukea sitä! Itse sain hypistellä kirjaa ensimmäistä kertaa kyseisillä kirjamessuilla. Joilla olin ensimmäistä kertaa. Ekojen kertojen vuosi, siis. Kirjamessureissu oli hieno, koska siellä oli hienoja ihmisiä ja paljon kirjoja. Kauhea kiirehän siellä oli koko ajan, mutta jos ensi vuonna uudestaan. Koska messuilusta ja ensimmäisistä kerroista pitää ottaa kaikki irti, herätevalokuvausstudio J.S. Meresmaa nappasi minusta kuvan hotellihuoneessa. Tämä on hulvaton. Lievän ensinolouden jälkeen olen todennut, että tämä on aivan hulvaton.

Kirjan vastaanotto on ollut enimmäkseen oikein yllättävänkin hyvää. Olen kiitollinen jokaisesta palautteesta, sillä piskuisen kustantamon esikoiskirjailijalle iskee valitettavan tehokkaasti kasvoille se tosiasia, että näkyvyyttä ei vain saa. Kirjaa ei suuren maailman mielestä ole olemassakaan. Katkerammat voisivat sanoa, että sen lukevat vain sukulaiset ja kaverit. Ilman kohtuullista ihmettä ei kannata odottaa arviota suurissa päivälehdissä... hyvä jos pienemmissäkään. Ja nimenomaan printtimedia olisi se olennainen kanava lukijoiden tietoisuuteen. Mutta teen itse parhaani, Osuuskumman markkinointitiimi samoin. Eli ei tässä huonossa jamassa olla. Spontaanisti saatu tää oli aivan ihana -palaute auttaa jaksamaan muutaman sanan verran lisää. Sitä paitsi, mitä pienkustantajan kirjailijan suurisuisuuteen tulee, osaan sujuvasti puhua itsestäni ja kirjoittamisesta siellä, missä se vain on mahdollista. Lähiviikkoina kannattaa kytätä ainakin sellaisia tahoja kuin Kosmoskynää ja Lukulamppua.

Ainiin, olenhan minä toimittanut. Toimittanut Ursulaa, koettanut saada hommaa pidettyä kasassa ja lehteä julkaistavaan muotoon. Taittanut kirjojakin. Esimerkiksi aivan pian ilmestyvän Kummalinnun munia -raapaleantologiamme, joka kerää samoihin kansiin kaikki tämän vuoden raapalepalvelun mininovellit. Olen myös aloittanut – ensimmäistä kertaa – opiskelemaan kirjoittamista. Se on vielä tämän syksyn aikana ollut sairastamisen takia pikkuisen hitaanpuoleista, mutta uusi vuosi on uusi. Toivottavasti terveempi!

Viime aikoina on ollut hirveästi uusia ideoita, jotka tuntuvat kytistyvän heti alkuunsa. Ehkä niitä voisi jättää hautumaan jonnekin aivojen pohjukoille. Uusia ideoita näköjään saa, kun tarpeeksi yrittää kirjoittaa vanhaa alta pois. Ja se vanha on liukasta kuin norpanrasva ja lipsuu ja tappelee eikä halua alistua mihinkään järkevään muotoon. Kaikenlaista olennaista puuttuu. Esim. tarina. Kun ei vain suju, niin sitten aloitetaan uutta ja lopetetaan heti alkuunsa. (Miten minusta tuntuu, että joku muukin on joskus valittanut samasta. Ikuisten alkujen maa.) Viimeksi piti pari yötä sitten nousta laittamaan ylös muistiin ajatus lastenkirjasta. Kyllä, luit oikein, lastenkirjasta. Enhän minä tiedä mitään lastenkirjallisuudesta! Tosin, en minä tiennyt mitään romaanin kirjoittamisestakaan ennen kuin päädyin kirjoittamaan romaanikässärin. Tekemällä vissiin oppii.

Hmm. Seuraavan kerran kun valitan, etten saa mitään aikaiseksi, linkatkaa minulle tämä postaus.

Onnistuvampaa vuotta 2015 kaikille tänne eksyneille!
Olkoon se täynnä sanoja, kuplia, seikkailuja, pitkiä yöunia ja terveyttä!

Silja Susi - Routamieli

On kirjoja, jotka jotenkin vääjäämättä päätyvät luettaviksi. Routamieli oli sellainen. Minulla ei ollut varsinaisen suurta aikomusta pistää sitä lukulistani kärkeen, mutta sitten se tarttui tarjouksesta oudosti ostoskoriini. Jopa sen saavuttua pyörittelin sitä hetken ja mietin, mihin olin lukunenäni pistänyt; suhtaudun lähtökohtaisen epäluuloisesti fantasiakirjoihin, joiden premissinä on se, että tavispoika saa joltain ylemmältä taholta tehtävän pelastaa maailma. Kertomus pojasta, joka ei halunnut olla sankari.

Onneksi Routamieli selätti epäilykseni. Kirja alkaa melko hitaasti, se pääsee kunnolla käyntiin vasta ensimmäisten sadan sivun jälkeen. Sitten sitä on vaikea päästää käsistään. Routamieli tosiaan on Kuura-klaanin poika, jolle jo lapsesta asti klaanin tietäjä pohjustaa tehtävää vallankumouksellisena. Routamielen tulevaisuuden urana on sotilasklaanin uudistaminen. Routamieli vain ei erityisesti innostu hommastaan. Hän eläisi mieluummin ihan tavallista sotilaan elämään nuoruudenrakkautensa Ranan kanssa.

  "Jos jumalat kelpuuttavat sinut", Ranan eno korjasi nauraen samalla hyväntahtoisesti. "Jumalat päättävät kohtaloista. Toivottavasti he ovat suopeita."
  Nielin vastaväitteeni. Tietäjämme oli opettanut, että jumalat ylläpitivät maailmoja mutta vain hyvin harvoin päättivät ihmisten kohtaloista. Olin vakuuttunut, että se piti paikkansa. Jos ihmisten tahto ei olisi vapaa, ei meistä ollut iloa jumalilla – ei voinut olla hauskaa katsoa näytelmää, jota itse ohjaili.

Kirjan luettuani jäin miettimään, oliko tämän tarkoitus olla nuorten- vai aikuistenkirja. Asialla ei sinänsä ole mitään väliä, mutta kirjaan ei ole merkitty kirjastoluokitusta, joten se saattaa aiheuttaa harmaita hiuksia kirjastohenkilöille. Teemoiltaan Routamieli sijoittuu sinne aikuisempaan päähän fantasiaa. Ratkaisut eivät varsinaisesti ole helppoja, rakkaus ei pidemmän päälle ole erityisen romanttista. Sota ja vallankumous ovat sotaa ja ...vallankumousta. Toisaalta minä-kertoja tuo kirjaan nuortenkirjahenkisyyttä. Alussa epäilin ratkaisua, mutta kertoja kantaakin yllättävän hyvin loppuun saakka. Samoin kirja sopii nuorillekin siinä mielessä, että romaani on oikeastaan aika kiltti: tässä ei tapeta ketään georgerrmartinmaisesti pelkästä lahtaamisen ilosta.

Silja Susi - Routamieli
Torni, 2014
Kansi: Kristjan Gabral

Kaiken tämän horinan jälkeen on sanottava, että viihdyin kirjan kanssa hirvittävän hyvin. Todella hyvin. Sanoisin jopa, että tämä oli parhaita lukemiani suomalaisia fantasiakirjoja toviin. Minua ei toki voi pitää minkäänlaisena auktoriteettina fantasian suhteen, mutta silti. Pidin kirjan verkkaisasta etenemisestä ja siitä, että pääpaino oli muualla kuin varsinaisissa taisteluissa tai silkassa matkaamisessa. Lisäksi Silja Suden kuvallinen kerronta on erinomaista. Paikat ja luonto luodaan vähäeleisesti, mutta hyvin luontevasti. Voisi sanoa, että tämä oli juuri minun tyylistäni varsin rauhallista fantasiaa. Oikeastaan ainoa asia mikä paikoittain häiritsi, oli sivuhenkilöiden paljous. Tarinan luonteen huomioon ottaen se on ymmärrettävää, mutta minä en aina pysynyt mukana siinä, mikä oli kenenkin rooli.

Mutta siis, suosittelen kirjaa luettavaksi hiljaisena talvi-iltana. Sekä nuorille että aikuisille.
On Routamielestä blogattukin jonkin kerran, ainakin aivan hiljan Vaarna, joka suosittelee kirjaa suomalaisen kansanperinteen ystäville, ja Vinttikamarin Ahmu, joka ei edes yritä olla objektiivinen kirjan esittelyssä.

- - -

Ainiin, ja vilkaiskaa toki myös Kaikkitietämättömät kertojat -blogia, jossa Silja Susi bloggaa kirjoittamisesta kahden muun kirjoittajablogipiireistä tutun esikoiskirjailijan kanssa. (Hyvä te!)

Jane Austen - Pride and Prejudice (Ylpeys ja ennakkoluulo)

Kirja, josta arvion tekeminen on lähes mahdotonta ja etenkin vallan turhaa.
Kirja, jonka olen lukenut kai neljä kertaa.

Tänään 16. joulukuuta vietetään kuulemma Jane Austenin päivää. Osui sopivasti indeed, päätin lykätä tarinointiani Ylpeydestä ja ennakkoluulosta tänne saakka, vaikka jo kuun alussa kirjan luinkin. Taas.

Ensin tunnustuksia: tutustuin Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinaan ensi kertaa BBC:n loistavan minisarjan muodossa, ehkä kymmenisen vuotta sitten. Se tuli käsiini vähän vahingossa. Katsoin sen kerran. Katsoin toistekin. Käytin sitä huonojen päivien lohtuna (parhaimmillaan punaviinin kanssa tarjoiltuna). Opin vuorosanat melkein ulkoa.

Sitten halusin lukea kirjan. Ensimmäinen Pride and Prejudicen lukukertani taisi olla myös ensikostetukseni sähköiseen kirjaan. Luin nimittäin teoksen DailyLit-sivuston tarjoamina palasina. Luku kerrallaan sähköpostiin. Ei ollenkaan huono formaatti loppujen lopuksi. Lukiessani ihailin, kuinka onnistuneesti minisarjaversio oli tehty. Kerrankin ei katsojan tarvitse kärsiä ja hävetä.

Sitten käsiini osui kirpparilta vanha kellastunut pokkaripainos, jonka noukin mukaani, koska se oli niin naurettavan halpa. Euron ehkä. Painoksen kannessa on sanat, jotka sittemmin osoittautuivat minulle suureksi iloksi: With an Introduction and Notes by Brigid Brophy. Perusteellisesta esipuheesta ja etenkin huomautuksista olikin iloa lukijalle, jolle eivät ole selkeitä englannin kielen kaikki nyanssit, tai vielä vähemmän 1700-luvun lopun englantilainen yhteiskunta.

Austen - Pride and Prejudice (Pan Classics)
Jane Austen - Pride and Prejudice
Pan Books, 1967/1979 (alkup. 1813)

Nyt, kun ei enää tarvitse jännätä kuka saa kenet, voin keskittyä nauttimaan Jane Austenin loistavasta kyvystä rakentaa tarina ja pitää se aisoissa. Kirja vain on rakenteeltaan lähes... täydellinen. Siinä ei ole turhaa, vaikka siinä onkin paljon. Myös henkilöt ovat juuri sopivasti karrikoituja. Miltei liikaa, muttei aivan. Tosielämässä meitä jokainen tapaa vielä uskomattomampia tapauksia.

Ylpeys ja ennakkoluulo on silkkaa hyvän mielen kirjallisuutta. Se näyttää aikansa ongelmakohdat, muttei jää vellomaan surkeuteen. Tapahtumat sijoittuvat miljööseen, joka saa lähinnä haaveilemaan. Älykästä romantillista kirjallisuutta parhaimmillaan. Ja sanoinko jo, että rakenteeltaan loistava romaani.

1 2 3 4 5 7 9 10 11 12 ... 52