Kategoria: "Jotain aivan muuta"

Myöhäinen

Olen jossitellut paljon viime aikoina. Muutenkin kuin haastemuodossa. Miksi en ruvannut kirjoittamaan nuorempana? Mihin olisinkaan ehtinyt nyt, kolmikymppisenä, jos olisin tajunnut vähän aiemmin, että ihminen voi kirjoittaa (muutakin kuin hämäriä huomio… more »

Melkoisen homo kirjakauppa

Käytiin Pariisissa Litin kanssa. Ja koska neiti ottaa kuitenkin paljon parempia kuvia kuin minä, jätin valokuvaamisen hänen ja hänen kameransa harteille. Omalla puhelimellani saan aikaiseksi lähinnä rakeista ja suttuista. Sellaisia ovat tämänkin postauk… more »

Jos

Irrottaakseni pikkuisen tekstiä pahan blokin alta, päätin jossitella. Kuten monet muutkin viime aikoina. Tämän tietenkin pitää tapahtua vihkoon, vähän liian tylsällä lyijykynällä, ajattelematta. Jos olisin mustetta, olisin tahrana sormissasi.… more »

Viikon linkkejä

On aina jotain ja sitä ja tätä, jota tekee mieli linkittää, mutta sitten ei saa aikaiseksi kirjoittaa sen fiksummin asiasta. Ja ne jäävät. Joten kasataanpas nyt muutamia hyvin sekalaisia linkkejä parin viimeisen viikon varrelta. Tekstin genrestä on p… more »

Rantavedessä

Välimerellä on myös kivisiä rantoja. Niitä sellaisia, joissa on meren pyöristämiä kiviä, joista tarttuu ohutta tomua vaatteisiin. Rannat ovat kivisiä, meri suolainen ja lämmin ja sieltä on vaikea päästä pois. Suosittelin aina ihmisille uimakenkien ostam… more »

Huolissaan suomalaisen nykykirjallisuuden tilasta

Kyllä siitä paraneekin olla huolissaan. Lähinnä sen takia, etten ole tainnut vielä tähän päivään mennessä löytää kirjaa, joka olisi miellyttänyt minua viimeistä sanaa myöten. Kaikissa on ollut jotain tylsää. Saattaa olla, että kirjailija oli ammatil… more »