Kategoria: "Luen ja kirjoitan"

Maailman ääneen lukemisen päivän kunniaksi katkelma aavenovellista

Tänään 4. maaliskuuta on Maailman ääneen lukemisen päivä. Se voi toimia itse kullekin hyvänä muistutuksena siitä, että lapsille pitää lukea. Paljon. Mutta kannattaa sen lisäksi lukea myös muille läheisille, jotka eivät syystä tai toisesta voi tai halua… more »

Kate Atkinson - Elämä elämältä

Joukonpetturi tässä taas, hei. Atkinsonin Elämä elämältä voitti taannoin Blogistanian parhaan käännöskirjan palkinnon (ne jaettiin eilen). Tartuin siis kirjaan uteliaisuudella, kun se e-kirjastossa oli tarjolla. Mutta... plääh. Kirja kertoo vuonna 1910… more »

Melkein kirjoittaa nuorille

Jahas. Lentsu. Toinen tälle vuotta. Osapuilleen kymmenes viimeisten puolentoista vuoden aikana. Bakteerikammoiset älkööt hankkiko lapsia. Minä olen aina kuvitellut olevani melko perusterve ja vain harvoin flunssassa, mutta nyt sitten jokainen… more »

Stepanin koodeksi | Hopeoitu vainaja

Siitä saakka, kun Stepanin koodeksina tunnettu kirja löydettiin Kutná Horan hopeakaivoksista 1400-luvun alkupuolella, se on kylvänyt ympärilleen hulluutta, tuhoa ja kuolemaa. Sen salakavala voima ei ole lainkaan vähentynyt vuosien saatossa, vaan… more »

Tasaisempia mielialoja?

Melko maanis-depressiivistä hommaa tämä kirjoittaminen. Välillä on ihan varma, että kaikesta tulee jotakin pientäsuurta ja hienoa; että tarina vain laajenee ja löytää oman sijansa. Seuraavana hetkenä (kyllä, toisinaan ihan kirjaimellisesti… more »

Autuas ongelma

Mikä ihana ongelma! Minä olen halunnut kirjoittaa. Laittakaa suuri rasti seinään. Tätä ei ole tapahtunut pariin vuoteen. Kutsumattomat kohtaukset asettuivat asumaan jonnekin hypotalamukseni taakse. Koska en halunnut tuijottaa tyhjää tiedostoa,… more »
1 2 4 6 7 8 9 10 11 ... 33