Korvamerkit: kirjoittaminen

Verkosta ja riutuneisuudesta

Ulkosavolaisuudessa on ongelmansa. Esimerkiksi fyysinen välimatka Suomeen. Ensimmäkseen siihen on jo tottunut, mutta toisinaan vastaan tulee asioita, joita olisi kiva tehdä ja kokea, muttei voi. Koska matka. Tietysti, jos olisi enemmän rahaa ja aika… more »

Aloitusrivi

Kopioin ideoita. Ideoiden kopioiminen on oivaa, kun ei tässä tyhjiössä kuitenkaan eletä. Nyt idea on alussa, alussa oli muutamia sanoja. Kuten varmaan muutkin, niin ainakin Rooibos, Marke ja B.N. vilauttivat pöytälaatikkojensa syvyyksiä. Aloituslauseita… more »

Neuvottelua ja inspiraatio-oluita

Viimeisten parin viikon aikana olen kirjoittanut enemmän kuin aikoihin. Hyvä niin. Olen kokeillut kaikenlaista minulle ihan uutta. Lähinnä parikirjoittamista. Mainio kokemus. Etenkään, kun meillä ei noin lähtökohtaisesti ole kirjoittajina mitään yhteist… more »

Taustamelua ja hissimusiikkia

Hymyilin taannoin leveästi Deen kommentille: "Oh, luojan kiitos kerrankin joku, joka ei kuuntele pianon pimputusta kirjoittaessaan." En ole aivan varma, onko ihmisen mahdollista kirjoittaa a) muulloin kuin yöaikaan ja b) musiikitta. Kohta b on… more »

Hymiö

Meri oli lämmin. Niin lämmin, ettei sinne kahlatessaan tarvinnut epäröidä hetkeäkään. Meri oli lämmin ja ranta kivinen. Aaltojen pyöristämiä kiviä, joista irtosi ohutta harmaata pölyä vaatteisiin. Meri oli lämmin, ranta kivinen ja valo meren yllä hehkui… more »

Tavoitelista 2012

Taannoin Shimo julkaisi blogissaan kirjallisen tavoitelistansa vuodelle 2012. Mielenkiintoinen ja kunnianhimoinen lista, minun tavoitteeni eivät ole ihan samalla tasolla. Ylipäätään lista on melko yksinkertainen: Kirjoita, säännöllisesti. Kirjoit… more »
1 ... 3 4 5 6 7 8 9 10 12