Korvamerkit: luettuja

Agatha Christie - And Then There Were None (Eikä yksikään pelastunut)

Toisaalla puhuttiin Agatha Christiesta ja pienistä neekeripojista. Totesin, että olen lukenut kirjan joskus viisitoista vuotta sitten, mutta murhaajasta ei ole enää aavistustakaan. Hyvä niin. Luin uudestaan. Kaivoin käsiini e-kirjan otsikon mukaisesti… more »

Siina Tiuraniemi - Kukkia Birgitalle

Kah, olipas siinä hyvänmielenkirja. Kukkia Birgitalle on oikeastaan tarina niistä yhteiskunnan syrjäytyneemmistä. Päähenkilö ja kertoja on Miska, parikymppinen oman elämänsä sankari. Äitinsä käskystä Miska päätyy virailemaan Aurinkoisessa hoitokodissa,… more »

Shimo Suntila - Sata kummaa kertomusta

Toissavuonna Shimo Suntila otti projektikseen kirjoittaa joka päivä. Tarkemmin ottaen, kirjoittaa joka päivä raapaleen. Päätös piti, ja ne 366 raapaleprojektin mikronovellia löytyvät Routakodosta. Parhaimmat pääsivät aivan hiljan kirjan kansien väliin.… more »

Milja Kaunisto - Kalmantanssi

Kun kerrankin tarjoutui tilaisuus lukea kiinnostava kirja ihan ensimmäisten joukossa, niin hyökkäsin kimppuun välittömästi. Tai ehkä se hyökkäsi kimppuuni, sähköisessä muodossa. Vaarallisia tuommoiset Kalmantanssit, varsinkin kun e-lukijassa on taustava… more »

Marcus Ahra - Peräkylän sankarit

Nyt on sitten lähiaikoina luvassa omakustanteiden ihmettelyä. Eli ainakin kaksi Elisa Kirjan Kirjoita itse -palvelusta noudettua kirjaa. Aloitetaan Peräkylän sankareilla. Nimen mukaisesti tarinassa seurataan neljän oman elämänsä sankarin kommenvenkk… more »

Vuosi

Tehdään nyt se retrokatsaus kuitenkin. Koska oma napa on kiva napa. Mitä siis tapahtui kirjallisella saralla vuonna 2013? Varsin niukalti uuden kirjoittamista. Pääsyyllinen keskittymiskyvyttömyyteen ja väsymykseen sätkii nytkin tuossa vieressä. Että… more »
1 2 3 5 7 8 9 10 11 ... 13