Korvamerkit: pariisi

Melkoisen homo kirjakauppa

Käytiin Pariisissa Litin kanssa. Ja koska neiti ottaa kuitenkin paljon parempia kuvia kuin minä, jätin valokuvaamisen hänen ja hänen kameransa harteille. Omalla puhelimellani saan aikaiseksi lähinnä rakeista ja suttuista. Sellaisia ovat tämänkin postauk… more »

The Abbey Bookshop

Mikä ihmeen kirjoitusblogi tämä muka on, kun silkkaa valokuvaa? Mutta siis, tämänkertaisen Pariisin-reissun vaarallisimmassa kohteessa oli ns. saatanasti kirjoja. Olenkin joskus aiemmin maininnut kaikkien kirjafiilien tuntemasta Shakespeare & Co… more »

Minä, Meller ja Morrison

Eh, eh, onpas tämä nyt suorastaan kekseliäs otsikko edellisen jatkeeksi. Mutta, tuijotin Pariisinreissulla tovin Monsieur Morrissonin hautaa. Sen ympärillä on aidat, eli ihan viereen ei pääse, mutta kyljessä olevaan puuhun on liimattu tuhat ja yksi p… more »

Liittymättömiä linkkejä

Olen viime päivinä törmännyt useisiin sivuihin, jotka eivät liity. Toisiinsa. Mitenkään. Mutta joita haluaisin kuitenkin kaikkien kolmen lukijani lukevan. Tähän siis kasa linkkejä, joita yhdistää tasan se, että niissä on jokseenkin kyse kirjoituksista.… more »

Verkosta ja riutuneisuudesta

Ulkosavolaisuudessa on ongelmansa. Esimerkiksi fyysinen välimatka Suomeen. Ensimmäkseen siihen on jo tottunut, mutta toisinaan vastaan tulee asioita, joita olisi kiva tehdä ja kokea, muttei voi. Koska matka. Tietysti, jos olisi enemmän rahaa ja aika… more »