Korvamerkit: vaaleanpunainen

Editaattori

Agitaattori, provokaattori, terminaattori, editaattori. Vai miten se nyt menikään. Jos voisi loppuikänsä kirjoittaa pelkkää raakatekstiä pöytälaatikkoon, olisiko sitä sitten onnellinen? Jos voisi välttää sen vaiheen, kun tuntuu, että tekstinsä osaa… more »

Kirjallisuutta kanasille

Ranskassa käytetään chick litistä hauskaa, varsin suoraa, käännöstä: littérature des poulettes. Kananpoikasten kirjallisuutta. Sitähän se on. Itse kukin on ollut joskus nuori ja itseään etsivä. Viime aikoina kirjablogistaniassa on kirjoitettu yllättä… more »

Neuvottelua ja inspiraatio-oluita

Viimeisten parin viikon aikana olen kirjoittanut enemmän kuin aikoihin. Hyvä niin. Olen kokeillut kaikenlaista minulle ihan uutta. Lähinnä parikirjoittamista. Mainio kokemus. Etenkään, kun meillä ei noin lähtökohtaisesti ole kirjoittajina mitään yhteist… more »

Pink check-list

Ulkosavolainen bloggaaja on ollut talviunessa. Tai oikeammin opiskelu-unessa, olisi pakkotilanne päästä kahdesta tentistä läpi. Tällä viikolla. Sitten se helpottaa. Yksi kirjoitusprojekti on saatu kuitenkin loppuun, yksi toinen aloitettu. Ei minun pi… more »

Hymiö

Meri oli lämmin. Niin lämmin, ettei sinne kahlatessaan tarvinnut epäröidä hetkeäkään. Meri oli lämmin ja ranta kivinen. Aaltojen pyöristämiä kiviä, joista irtosi ohutta harmaata pölyä vaatteisiin. Meri oli lämmin, ranta kivinen ja valo meren yllä hehkui… more »
1 3