Korvamerkit: vinompaa kirjallisuutta

Milja Kaunisto - Kalmantanssi

Kun kerrankin tarjoutui tilaisuus lukea kiinnostava kirja ihan ensimmäisten joukossa, niin hyökkäsin kimppuun välittömästi. Tai ehkä se hyökkäsi kimppuuni, sähköisessä muodossa. Vaarallisia tuommoiset Kalmantanssit, varsinkin kun e-lukijassa on taustava… more »

Milja Kaunisto - Synnintekijä

Ensi kertoja kuulin huhuja Synnintekijästä varmaan jo ennen sen ilmestymistä. En muista varsinaisesti mistä, mutta oletettavasti ainakin Miljan itsensä blogista. Minulla kun on jostain kumman syystä taipumuksena toisinaan harhailla ranskansuomalaisten b… more »

Melkoisen homo kirjakauppa

Käytiin Pariisissa Litin kanssa. Ja koska neiti ottaa kuitenkin paljon parempia kuvia kuin minä, jätin valokuvaamisen hänen ja hänen kameransa harteille. Omalla puhelimellani saan aikaiseksi lähinnä rakeista ja suttuista. Sellaisia ovat tämänkin postauk… more »

Sophia Blackwell - After My Own Heart

Taannoin mainitsin ostaneeni Pariisin-reissulla vinoa romantiikkaa. Sain kirjan luettua jo tovi sitten ja siitä lähtien olen yrittänyt sanoa siitä jotakin. Heikosti onnistuen. Todettakoon, että pidin kirjasta. Paljon. Se osoittautui erinomaiseksi laj… more »

Ronni Cooper - Rock Chicks

Tämä kirja on sex, drugs and rock'n'roll, kannesta kanteen. Etenkin sitä ensimmäistä. Ja toista. Ja varsin paljon kolmattakin. Sen lisäksi riittää nahkaa, spandexia, viskiä ja neljän tuuman korkoja. Takakannen varoitus ei ole ollenkaan aiheeton: [… more »

Valoa, val —

Selasin minä sitten lomalla viimeinkin myös sitä Valoa, valoa, valoa. Tai pitäisi varmaan sanoa, että kohdallani se oli Valoa, val —, sillä etenin siinä vähän harppoen ja suunnilleen puoleen väliin. Pakenin nimittäin kirjastoon odottamaan erästä kave… more »