"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Päivän parhaat :

1) True Bloodin seuraavan jakson traileri. Myönnän muuten olevani paha ihminen ja letkuttavani sarjan Ameriikoissa ilmestymisen tahtiin. Sekopäinen sarja on se. Pitäisiköhän vielä Nelliinan tapaan hankkia kirjatkin? Olisin utelias näkemään jutuista sen alkuperäisenkin puolen.

2) Cassius : Toop Toop. Papukaijamerkki sille, joka tuosta vain tunnistaa minkä tuotteen mainoksissa tämä pyöri pitkään.

3) Kemopetrol : Child is my name.

4) Anis : Cergy. Lauluäänellä kaveria ei juuri ole siunattu, mutta onpahan... persoonallinen. Joka tapauksessa pari vuotta takaperin Ranskan ympäriajon teemana soinut Cergy on oivallinen rakkaudentunnustus tuolle Pariisin esikaupungille, ja ihan selkeä "kesäbiisi".

Puhutaanpa ruoasta.

Olen tylsä ja kirjoittamisaiheiden puutteessa osallistun meemiin, jonka nappasin esille Ellan ja MaaMaan blogeista. Ja onhan hyvä ruoka yksi parhaita paheita maailmassa... ja se myös tahtoo näkyä vyötäröllä, ihan epäreilua.

Miten haluat munasi?
Muodolla ei niin ole väliä, kunhan eivät ole liian kovia. Keltuainen on paras vielä kosteana muttei enää valuvana.

Kuinka nautit kahvisi/teesi?
Kahvin muoto riippuu tilanteesta. Kunnollisena joka tapauksessa, ei mitään vaaleaa vesipaahtoa. Kotona maitoa ja sokeria, töissä maidotta, joko kehnon kahvinkeitimen tekemänä tai tiukkana espressona. Tee mieluiten maidolla, mutta ehdottomasti ilman sokeria.

Suosikkiaamiaisruokasi?
Teetä ja leipää jonka päällä on... jotain. Vaikka kananmunia tai juustoa. Käytännössä kuitenkin syön aamiaiseksi sitä mitä kaapissa sattuu olemaan, leipää ei aina ole. Viikonloppuisin usein aamiainen on suorastaan brunssi, voisarvien ja kaiken kanssa.

Maapähkinävoi?
Yh. Dissaan myös Nutellaa.

Millaisen kastikkeen haluat salaatillesi?
Koska Ella sanoi sen jo niinkuin pitääkin, niin lainaan:
"Vinaigrette eli :
Sinappia...
Lisää siihen viinietikkaa...
...ja oliiviöljyä. Mukaan voi myös heittää yrttejä tai valkosipulia, joka on aivan tajuttoman hyvää!"
En tykkää majoneesipohjaisista kastikkeista, eli jos ei vinaigrettea ole, niin sitten ei mitään.

Marseillelainen blogimiittisalaatti.

Colaa vai Pepsiä?
Olen koskenut Coca-colaan ehkä kerran sen jälkeen kun vierailin tehtaalla, jossa tehdään muoveja ja muita petroolijohdannaisia... joiden joukossa Kokiksen pohjasiirappi. Että ehkä Pepsiä siis, mutten erityisesti välitä kolajuomista.

Laiskottaa, mitä teet?
Nukun?
Ainiin, piti puhua ruoasta. Käytän jonkin ravintolaliikkeen palveluja tai keitän teetä ja syön voileivän.

Laiskottaa todella, minkä pizzan tilaat?
Mereneläviä, kolme kertaa neljästä. Neljännellä tilaan jotain muuta ja totean että olisi sittenkin pitänyt tilata mereneläviä. Viimeisin hullutuksemme on sushin kotiinkuljetus, se on sentään terveellisempää kuin pizza.

Tuntuisi vähän kokkailulta, mitä teet?
Riippuu siitä, iskeekö halu ennen kauppareissua vai vasta silloin kun kaapit ovat jo melkein tyhjiä. Jälkimmäisessä tapauksessa yleensä tulista linssi-tomaattikeittoa. Edellisessä tapauksessa vaikkapa jotain uuniruokaa. Bravuurini on lohikeitto, jos pitää tehdä ruokaa muillekin kuin tuolle miehekkeelle.

Saatko jostain ruuasta huonoja muistoja?
Kanakastikkeet ala-asteella jättivät currytrauman, josta olen päässyt yli vasta täällä Ranskassa, intialaisissa ravintoloissa.

Muistuttaako joku ruoka sinua jostakusta?
Oi kuulkaa, ainahan sitä tietyt ruoat yhdistää tiettyihin ihmisiin. En edes viitsi alkaa luettelemaan.

Onko olemassa ruokaa josta kieltäytyisit?
Noh siis, ennemmin sitä syö kuin selkäänsä ottaa. Olen sitäpaitsi melkoisen kaikkiruokainen. Lammasta en kuitenkaan syö ihan periaatteesta. Suolakurkut kuuluvat ehdottomalle ei-ei -listalle. Ja etikkasäilykkeet yleensäkin. En ole myöskään ymmärtänyt sillin tai oliivien ihanuutta. Jälkimmäisiä tosin olen urheasti yrittänyt opetella syömään, mutta vielä on matkaa...

Mikä oli lapsena lempiruokasi?
Kaikki missä on katkarapuja, mummun makaronilaatikko ja äitin lohiperunat. Lohiperunoita pitää saada vieläkin aina kun Suomessa käy.

Oliko sinulla lapsena ruokaa jota vihasit, mutta nyt rakastat?
Vihaamisesta en tiedä, mutten ollut lapsena mitenkään erityisesti ruisleivän ja/tai juuston perään. Nykyään pidän molemmista. Myös aiemmin mainittu vinaigrette oli ensikohtaamisella aika järkytys, tosin en enää silloin ollut mikään lapsi.

Herra sipuli, herra persilja ja herra basilika.

Lempihedelmäsi ja - vihanneksesi?
Olen allerginen niin monelle tuoreelle hedelmälle (kypsytettynä menee, yleensä), että ostoslista on melko kapea. Pidän kovasti makeista sitrushedelmistä ja kaikista marjoista jos niitä nyt voi hedelmiksi laskea. Vihanneksista kunnolliset tomaatit ovat mainioita.

Lempiroskaruokasi?
Ranskalaiset perunat. Tai yleensä mikä tahansa rasvainen ja suolainen peruna.

Lempivälipalasi?
Se mikä osuu kohdalle. Usein jogurttia tai vaikka suklaata.

Onko sinulla jotain outoja ruokatapoja?
Riippuu keneltä kysyy, ranskalaiselta vai suomalaiselta. ;) Täällähän on outoa pilkkoa keitettyä kananmunaa leivän päälle tai syödä suolainen aamiainen. Suomalaisittain outoa on taas sitten se, että voin syödä sujuvasti myös makean aamiaisen ja olen valitettavasti opetellut liottamaan kaiken mahdollisen kahvi-/teekupissa. Pieni porsas.

Olet dieetillä. Millä ruualla täytät itsesi?
Salaateilla, linsseillä ja pavuilla, mahdollisesti jogurtilla ja kananmunilla.

Lopetit dieettisi, mitä saisi olla?
Suklaata. Kalapuikkoja tai jotain kunnollista lohta. Niitä rasvaisia perunoita. Tai noh, ylipäätään jotain ruokaa.

Simpukoita, ranskalaisia ja punaviiniä, niistä on ravintolareissu tehty.

Miten tulisena tilaat intialaisen/thaikkusi?
Normaalina. Tulinen on ihan hyvää, mutta intialaiset ovat "tulisena" kuitenkin vallan liikaa.

Saako olla jotain juotavaa?
Vettä ruoan kanssa, mieluiten. Ravintolatilanteessa ehkä viiniä. Ruokapöydän ulkopuolella usein olutta.

Punaista vai valkoista?
Ihan sen mukaan miltä tuntuu ja mitä syödään. Niin punainen, valkoinen kuin roséekin kelpaavat, kunhan ovat kunnollisia.

Lempijälkiruokasi?
Ravintolassa usein café liégois, eli kylmää kahvia ja jäätelöä. Jokaisella paikalla on vähän oma reseptinsä. Kotona tulee toisinaan tehtyä uuniomenoita, tuoreena kun en niitäkään voi syödä, niin paljon kuin omenoista pidänkin.

Täydellinen yömyssy?
Jaa-a, väittävät että alkoholi nukuttaa huonosti. Mutta meillä harvemmin on muuta vahvaa alkoholia kuin rommia, joten kai sitä on sanottava että jokin rommipaukku.

Mikä on ensimmäinen leipomis- tai kokkailumuistosi?
Ensimmäinen muisto lienee niin aikainen etten edes muista.
Kerran tiedän tehneeni "pullia" ihan omalla reseptillä, vielä kesämökillä vissiin. Sitä en muista tuliko niistä syötäviä.

Kuka on vaikuttanut ruoanlaittoosi eniten?
Äet.

Onko sinulla valokuvaa todisteeksi varhaisista kokkailuistasi?
Kokkailusta en tiedä, mutta jossakin kuvassa tiskaan ihan innokkaana. Siitä mahtaa olla paaaljon aikaa, tiskaaminen nimittäin on inhokkikotityöni nro. 1.

Kärsitkö jonkinlaisesta ruoanlaiton pelosta, saako ajatuskin jonkin ruokalajin kokkailusta kämmenesi hikoamaan?
Ei varmaankaan. Harvemmin edes yritän mitään valtaisan vaikeaa, etenkään jos tuloksen on pakko olla syömäkelpoista.

Mikä on käytetyin tai eniten arvostamasi keittiövälineesi ja/tai suurin pettymyksesi mitä keittiövälineisiisi tulee?
Rakkaimmat keittiövälineet ovat molemmat Suomesta rahdattuja, eli silmäteräni, kunnollinen Fiskarsin veitsi ja valurautapannu. Ainiin, ja tietenkin anoppikokelaalta korruptiolahjana saatu cocotte-minute eli painekattila. Suuria pettymyksiä ei ole, en oikeastaan olettanutkaan kun joskus silloin vaihtariksi tullessani halvan paistinpannun ostin, että se vuosikausia kestäisi.

Nimeä jokin hauska tai outo ruokakombinaatio josta todella pidät?
Olen nähtävästi konservatiivi, kun yhtään oikeasti outoa kombia ei tule mieleen. Tai sitten kukaan ei ole minulle kertonut niiden olevan outoja.

Nimeä kolme syötävää tai ruokalajia, joita ilman et vain voi elää?
Peruna, katkaravut ja suklaa. Piste.

Mitä ruoanlaitostasi puuttuu?
Intohimo. Osaisin varmasti laittaa ruokaa paremminkin jos siinä olisi oikein intohimoa taustalla, nyt kyse on usein ihan arkipäiväisestä nälästä.

Haastan ihan piruuttanikin meemiin mukaan Karkin jakamaan kokkailumuistojaan.

Mitäpä sitä hyötyä blogista jos ei edes joskus ole nimensä veroinen.

Tänään siis lampaita. Ja yksi kukka, mutta siitä myöhemmin.

Ebaysta tarttui mukaani taannoin Haruki Murakamin A Wild Sheep Chase. Eihän moista voinut sinnekään jättää, virtuaaliselle kirjahyllylle pölyttymään. Kirjaa luonnehditaan melkein klassikoksi, vaikka minä olinkin ollut niin sivistymätön, etten ollut moisesta aiemmin kuullut. En, vaikka kirja on ilmestynyt jo vuonna 1982.

Teos on jotenkin kovin japanilaisesti juuri sopivan käsittämätön. Tapahtumat seuraavat toisiaan niin, ettei lukija alussa ymmärrä niiden yhteydestä sen enempää kuin päähenkilökään, tylsistynyt, ketjupolttava nuorjmies 70-luvun Japanissa. Yksi mainos vie päähenkilön matkalle ihmemaahan, etsimään lammasta jota ei ole aikoihin nähty. Ei herttakuningattaria eikä hulluja hatuntekijöitä, mutta kelpaisiko yksi maanisdepressiivinen lammaspukuun pukeutunut mies, tai tyttö jolla on täydelliset korvat?
Tai kertojana "Rotta", joka omalta osaltaan sysää koko homman liikkeelle valokuvalla lammaslaumasta jossain Hokkaidon tuntumassa?

Oivaa seikkailua on hän. Aukeaisiko opus vielä paremmin jos olisi lukenut ns. Rottatrilogian kaksi ensimmäistä osaa, sitä en osaa sanoa. Kannattaa joka tapauksessa kokeilla Suurta lammasseikkailua, vaikka sitten suomeksi.

Ainiin, hyödynnetäänpäs kaksi lammasta yhdellä iskulla.
Anzi sanoi että tykkää minusta, ja sehän on aina vallan mukavaa. Kuten myös kukkien saaminen.

The rules are the following:

1) Post the logo within your blog or post.
2) Pass the award onto 12 fellow bloggers.
3) Link the nominees within your post.
4) Let the nominees know they have received an award by commenting on their blog.
5) Share the love and link to the person whom you received this award from.

Että ollaanpas sitä nyt aurinkoista. Sharing the loooove. Jahas, mitäs tuolta readerista löytyy..?

Väkitukkoileva Mari on vakiesimerkki aurinkoisuudesta. Nih, postin tätit saattavat olla kivojakin. Ja sitäpaitsi sillä on kissoja!

Nein Green Fashion Freak on oikealla asialla, kiltisti ja vauhkoamatta eettisemmän pukeutumisen puolella. Varsinkin viimeinen pohdiskelu ekokommuuneista oli hupaisaa luettavaa... "Miksi kommuuneissa, myös dokkarissa nähdyissä, on aina niin kaoottista? Seinillä graffiteja, hirveästi tavaraa joka puolella, joku laulaa, toinen tanssii, kolmas korjaa polkupyörää... Onko siistien ja hillittyjen ihmisten yhteisö aivan mahdoton ajatus - jokaiselle tavaralle olisi oma paikkansa ja ihmiset viettäisivät aikansa rauhassa lueskellen kirjoja tai keskustellen keskenään 'ihan tavallisesti'?"
Voi, Nei, kyllä niitä siistejäkin kommuuneja takuulla on :)

Rajamäen rykmentissä löydetään asioita. Yleensä niitä löydetään paljon enemmän kuin hukataan ja välillä jalostetaankin ihan uuteen muotoon. Jokseenkin pariisilaisittain.

Silmänkääntövankilan kahvila-arvostelut ovat minulle kuin matkakertomuksia. Pyrähdyksiä paikkoihin, joissa en ole koskaan ollut ja tuskin tulen koskaan käymäänkään. Piristävät silti, ja jaetaan kukkanen sinnekin, jos ei muuten niin tekosyynä linkittää sumpin ja pullan suuntaan.

...hmm. Olkoon nyt kahdentoista sijasta neljä. Ei se ole niin vakavaista. Ja jos ne lukee kolme kertaa peräkkäin, niin siitähän saa kaksitoista.

Herranjesta miten inho ilma täällä on!
Ollaan toukokuussa, ja Pyreneillä satoi lunta. Nizza sen sijaan pääsi aamu-uutisten ykkösotsikoksi eilisten kuuden metrin korkuisten aaltojensa kanssa. Siinä on varmaan ollut melkoiset tsunamifiilikset, kun on ollut rantakahvilan terassilla, ja kolmimetrinen aalto kirjaimellisesti hyökkää kimppuun.

Kumisaappaat ovat päivän tärkein asuste.

Mutta, asiasta kukkaruukkuun. Kuten Sirokko haasteen sanoin sanoi:

Huomasin sen, minkä lehdistö on huomannut jo aika päiviä sitten: bloggaajat kuvaavat mitä tahansa. Kohta ei kehtaa kameraa ulkona esiin ottaa, kun muut ajattelevat, että jaahas, taas joku bloggaaja kuvaamassa päiväänsä, tätä söin, join, näin, ihan kuin kaikilla olisi patologinen pakko olla kiinnostunut siitä mitä kenenkin suolen sisällä liikkuu.

Tästä sainkin idean, HEUREKA! Nyt kaivetaan esiin kaikki ne omituisimmat kuvauskohteet, joita ei muiden kuin bloggaajan tulisi mieleenkään kuvata. Eikä mitään vahingonlaukauksia vaan tarkkaan harkittuja kohteita. Semmoisia, joita myöhemmin katsellessa itsekin ihmettelee mitä päässä on liikkunut. Eikä niitä kuvia tietenkään ole tullut käytettyä ennen kuin NYT!

Eli esittelen minäkin muutaman tietokoneen syövereihin jumiutuneen otoksen teidän iloksenne.

Säkinpohja löytyi joskus Irlannista. Umpikujan lisäksi sillä on oiva tapa olla melkein hävytön: cul on ranskaksi persie. Lisää kieli-ihanuuksia täällä.



Peilikuva. Jonnii jyväskyläläisravintolan vessassa.
Päivän kysymys kuuluukin: "Missä on kuvaaja?"



Lisää persieitä. Rock, rauha ja rakkaus. Haalarin omistaja sanokoot "hip!" jos omansa tunnistaa. Oudointa tässä kuvassa ei niinkään ole se, että olen sen ottanut, vaan se, että olen säilytellyt sitä vuosikaudet koneen kovalevyllä.



Tässä lähes hävyttömässä kuvassa on kaikkiaan kolme jalkaa ja yksi hauskannäköinen laukku. Kenelle ne kuuluvat, siitä minulla ei ole pienintä aavistusta.

Haastan vuorostani kaikki kuvakynnelle kykenevät mukaan!

Viime aikoina on taas tullut eteen muutama sellainen "Jaa, millään en olisikaan arvannut, hyvä että kerroitte" -uutinen.

Ranskassa käyvät nyt 90-luvun puolivälissä pidettyjen presidentinvaalien jälkipuinteja. Väitetään, että E. Balladur, yksi ehdokkaista, olisi rahoittanut kampanjansa muunumuassa myymällä aseita (vai mitä sukellusveneitä?) Pakistaniin. Vakava syytös, tietenkin, mutta en nyt pui sitä sen kummemmin.

Eilisiltana kuulin radiosta, että "Monsieur Balladur kieltää syyllistyneensä mihinkään laittomaan".

Höhö, ihanko totta?
Olisin ollut huomattavasti yllättyneempi, jos mösjöö olisi myöntänyt, että "Joo, rahoitettiin vaalikampanjaa 10 miljoonalla frangilla myymällä aseita pakistanilaismilitanteille, Sarko oli kaikesta perillä".

[Yellow submarine by Stevesheriw, CC BY-NC 2.0]

Höhöttelin eilen myös Hesarin uutisoinnille raiteilta tipahtaneesta junasta :

Miksi juna suistui raiteilta, ei paikalle ehtinyt VR:n turvallisuusjohtaja Yrjö Poutiainen kello 19:n aikaan osannut vielä sanoa.

"Syytä ei tässä vaiheessa pysty vielä sanomaan. Suuripiirteisesti voi sanoa vain, että vika voi olla ollut joko radassa tai kalustossa", Poutiainen sanoi HS:lle.

Suattaapi hyvinnii olla että on, tai suattaapi hyvinnii olla ettei olekaan.

Trackback, suomeksi viittausosoitteeksi tai seurantailmoitukseksi käännetty asia on oiva keksintö. Valitettavasti tämän hetken suosituin blogipohja Blogger ei moista tue. Tai ei ainakaan tukenut viimeksi kun sitä käytin, ties vaikka olisivat höyrähtäneet.

Viittausosoite on oiva apu blogikirjoitusten interaktiivisoinnissa. Käytännössä kun kirjoitat tekstin, johon vaikkapa lainaat jonkun toisen blogia, tai ylipäätään linkität jonkun toisen blogiin, trackback lähettää automaattisesti linkitetylle henkilölle viestin siitä, että tekstiin on linkitetty.

WordPressin blogeissa automaaginen viesti tipahtaa kommenttilootaan. Tässä minun blogipohjassani ilmoitukset tulevat juuri siihen ennen kommentteja.

Harmillisen usein ei oikein mistään. On ilmeisesti tietämättömyyden syytä, etteivät useat niistäkään, joiden blogi moista mahdollisuutta tukisi, laita esiin viittausosoitetta. Kannattaa kuitenkin silmäillä, löytyisikö jostain tekstin perästä pieni Trackback-sana. Sitten klikataan hiiren oikealla napilla linkkiä, valitaan "kopioi linkin osoite" ja liitetään se omaa postausta kirjoitettaessa varattuun kohtaan.

Tämän tekstin trackback -osoite on http://stazzy.net/htsrv/trackback.php?tb_id=389. Sen löytää myös aina tekstin jälkeen Lähetä viittaus -linkin takaa.

WordPressin blogeissa viittausosoite on yleensä muotoa http://www.blogi.fi/2010/04/tama-on-kirjoitus/trackback/. Kyseisen pohjan blogeihin voi siis helposti lähettää seurantailmoituksen vaikkei osoitetta esillä olisikaan.

Bloggerin postauksiin voi bloggaaja tarjota viittausosoitteen ulkoisten palvelujen avulla. Esim. AnyBeard esittelee yhden keinon, jossa käytetään GreaseMonkey -scriptia. Jos joku koettaa ja homma toimii, kertokaa ihmeessä! (Bloggerissahan on jo Linkback-toiminto, mutta sekin on valitettavasti rajoittunut. Käsittääkseni se ymmärtää linkkauksia vain, jos urhea linkin tekijä on Google BlogSearchin listoilla.)

Jos siis haluatte tietää kuka teihin linkittää, laittakaa viittausosoite näkyviin. Ja, tarpeen niin vaatiessa, ulkosavolainen bloggarikin on enemmän kuin tyytyväinen jos näkee kirjoituksiaan linkitetyn. ;)

[Kuva: pursuethepassion, CC BY-NC-SA 2.0]

Aiemmin täytin yhden meemin downshiftauksesta.

Sitä myöten menin tietenkin seuraamaan linkkiä ja sitten toista linkkiä ja sitten kolmatta linkkiä, kunnes oli jo liian myöhä ja totesin, että ulkosavolainen töissäraataja (*) todennäköisesti herää aamulla ihan liian väsyneenä.

Mutta siis, asiaan.

Menopaussi-blogissa on virinnyt mielenkiintoista keskustelua naistenlehdistä, ja siitä onko "oravanpyörästä pois heittäytyneiden batiikkitaiteilijoiden" jatkuva esittely sittenkään niin fiksua. Toisaalta, se voi antaa mielekkään esimerkin siitä, kuinka elämässä voi tehdä valintoja. Toisaalta, se arvottaa Hyvän Elämän, johon ei selkeästikään kuulu Siwan kassalla nälkäpalkalla työskentely, jotta saisi ruokaa pöytään. Yksi aihe lisää olla kateellinen. Kohtuullistamisen ja oravanpyörästä ulos hyppäämisen ikuinen ristiriita ja peruskysymys onkin: "Voiko sellaiseen ryhtyä, jos ei jo pohjalla ole tiettyä vakautta elämässä?"

Samassa keskustelussa oli myös eräs toinen kommentti: "Ja jos on työtön, ei saa sanoa, että onpa mukavaa kun voi värjätä batiikkikankaita. Työttömän pitää tuntea syyllisyyttä, ja oravanpyörästä hyppäämisen pitää olla oma valinta, ei olosuhteiden sanelema pakko. Pitää siis ensin pärjätä että sitten voi osoittaa valinneensa sen, ettei enää juokse uralla.

Jos olisi yleisesti mahdollista tehdä vaikka puolta viikkoa töissä, luulisin että moni valitsisi sen. Tasapaino säilyisi, kun olisi aikaa sekä ammatilliseen että ihmisenä kehittymiseen. Ja saisi erilaisia virikkeitä eri elämänsä osista."

Silloin kun olin muutaman kuukauden työttömänä, arvostin valtavasti mahdollisuutta nukkua pitkään ja tehdä asioita omassa tahdissani. Vaikka kuinka olisi pitänyt syyllistyä lomafiiliksistä. Taloudellinen epävarmuus oli tietysti vähemmän kivaa.

Ranskassa muuten moni (nainen) tekee lastenhankinnan jälkeen ns. 80% työviikkoa, eli noin neljää päivää viikossa. Maassa jossa muuten työskennellään heleposti seitsemään saakka illalla, keskiviikon ottaminen lastenkaitsemiseen on sosiaalisesti täysin hyväksyttyä.

Mari Koo muuten sivusi ihan samaa elitistisyysaihetta blogissaan aiemmin, ja totesi, että "Vähäistä kulutusta ja joutilaisuutta arvostetaan, kun niitä toteuttaa ihminen, joka halutessaan voisi helposti olla myös kiireinen ja hyvätuloinen."

Simplicitas-blogissa heitettiin ilmoille myös eräs muu näkökulma, joka on minun mielestäni tärkeä sille "ihan normaalille ihmiselle": "Kohtullisuuskeskustelu on tähän saakka liikkunut paljon työnteon vähentämisen tai lopettamisen tiimoilla, vaikka kohtuullistamisessa on sen lisäksi muitakin näkökulmia. Nyt keskustelu näyttää suuntautuvat erityisesti kulutuksen kohtuullistamiseen eettisistä ja ekologisista syistä. Monelle oman kulutuksen vähentäminen ja arviointi toimii oivana oppituntina myös siihen, miten muut kuluttavat ja mitä pitäisi tehdä, että ylipäänsä saamme tämän kulutuksen vaikutukset maapallon kestokykyyn minimoitua."

Niinpä. On yleensäkin melko... hmm... typerää katsoa mitä tahansa aatetta vain yhdestä näkökulmasta. Tuskin downshifting kutistuu pelkkään työnteon vähentämiseen. Entäs jos ihminen on tyytyväinen työssään? Eiköhän sitä voi parempaa elämää itselleen (ja sille maapallolle) etsiä muualtakin.

* Tämä viikko on itseasiassa töissäkin varsinaista leppoistelua. Perfektionistipomoni on lomalla, joten puhelin ei soi kuin muutaman kerran päivässä, eikä kukaan korjaa pilkkujen kokoa teksteissä.

Käsi ylös kuinka moni tuntee termin "leppoistaminen"? Tai "kohtuullistaminen"?
Sitähän minäkin. Ei tarvitse hävetä, jos käsite, tai sen englanninkielinen vaste "downshifting" eivät ole tuttuja.

Selittämiseksi en taida alkaa keksimään pyörää uudestaan, joten lainaan Yleisradiota:

* Downshifting on alunperin Yhdysvalloissa syntynyt ilmiö, jolla tarkoitettiin ylemmän keskiluokan vapaaehtoista muuttamista halvemmille asuinalueille
* Downshifting-sanalle ei ole varsinaista suomennosta, on kuitenkin puhuttu elämän kohtuullistamisesta tai vapaaehtoisesta vaatimattomuudesta
* Ajatuksena on mielekkäämmän elämänrytmin saavuttaminen esimerkiksi työntekoa ja kuluttamista vähentämällä

Sitä aina välillä kuin vahingossa huomaa olevansa kohtuullistaja. Harvemmin kovin aktiivinen sellainen, kovin tiedostava, tai kovin täydellinen. Etenkin nyt, kun palkkatyön ja asuinpaikan muuttumisen myötä kulutus on selkeästi kasvanut, ja elämä on aiempaa paljon aikataulutetumpaa. En minä ihan vielä halua eläkkeelle jäädä, mutta olisihan se kun voisi peruslaskuistaan selvitä vähemmällä työnteolla. Yllättäen minulla ei ole minkäänlaista hinkua johtavan luokan 60 tunnin työviikkoihin, vaikka se varmaan palkkapäivänä jossain näkyisikin.

Heikki Honkala teki blogiinsa taannoin meemin, jonka aiheena on "Millainen downshiftaaja olet?" Katsotaanpas...

1. Kuka?
Minttu, kakskytseitsemän, satakuuskytyks, laatu- ja riskienhallinta-assistentti jolla on kotona noin sata lammasta.

2. Missä?
Seitkytlukulaisen kerrostalon kolmas kerros kivenheiton päässä Nizzan satamasta. Aiemmin ympäri Ranskaa ja Suomea.

3. Kotoisin?
Savolainen. Jos tarkkoja ollaan, niin keski-savolainen joka puhuu kuin pohjois-savolainen.

4. Suhteesi leipätyöhösi/pääaktiviteettiisi?
Olen ihan oikealla alalla, mutta ihan väärässä paikassa. Sairaalan riskien- ja laadunhallinta on varsin mielenkiintoista, mutta valitettavasti olen tippunut paikkaan jossa henkilöstöä on liian vähän ja johtamistyyli perustuu stressiin. Että jee. Eipä sillä, nykyduuniin kuuluu pajon sihteeriköntyötä, jota en aio tehdä loppuikääni, joten eiköhän fiksulle ulkosavolaiselle löydy jotain muutakin, myöhemmin. (Eli, jos olen samassa paikassa vielä kahden vuoden päästä, ottakaa kiinni ja viekää hoitoon..)

Leipätyö on tällä hetkellä keino maksaa laskut enemmän kuin suorastaan itseni ilmaisemista. Ala tosiaan on kuitenkin oikea, en minä tuolla enää muuten olisikaan. Täkäläisiä vuokria on kuitenkin mahdotonta maksaa jos tulotaso kovin tippuu, ja kun toinen puolisko on opiskelija...

5. Mitä harrastat?
Jännä. Kukaan ei ole kysynyt minulta aikoihin mitä oikein harrastan... Nukkumista. Lampaita. Satunnaista haahuilua meren rannassa tai vuoren rinteellä (kunhan ei liiaksi nouse). Tykkään suunnistaa mutta inhoan juoksemista. Bloggaamista.

6. Kerro luonteestasi
Välttelen asioiden aloittamista, mutta teen ne kunnolla... kunhan alkuun pääsen (Niitä savolaisia projekteja, aloittamista vaille valmiita). Olen sekä hiljainen että puhelias, riippuu pitkälti kielestä ja seurasta.

7. Milloin tunnet olevasi eniten oma itsesi?
Kotona. Sanan kaikissa merkityksissä.

8. Huvittavin heikkoutesi?
Organisoin vaikka elefanttifestivaalin kaupunkiin jos on tarvis, mutten kykene pitämään järjestyksessä papereita työpöydällä saati vaatteita kaapissa.

9. Itsellesi tärkein vahvuutesi (No, rohkeasti vain!)?
Käytännön järki. Metrokartoilla, veropapereilla ja pesukoneilla ei ole salaisuuksia.

10. Suhteesi sosiaaliseen mediaan?
Kuorin kerman päältä ja käytän vain sitä mikä itsestä mielekkäältä tuntuu. Eli siis blogit, Facebook ja muutamat keskustelupalstat. Interaktiivisuus on kivaa, mutta kun mulla on sanottavaa haluan sanoa sen pidemmin kuin 140 merkissä.

11. Suhteesi downsiftaukseen?
Tällä hetkellä toivottoman utopistinen. Kts. kohta 4.
En kuitenkaan ole missään tapauksessa perfektionisti, ja mieluummin nukun kuin tiskaan jos siltä tuntuu.

12. Muita slow life -mausteita?
Lasketaanko ekologisuuden yritteleminen? Haave omasta minikompostista parvekkeella?

13. Miten slow life näkyy arjessasi?
Kerrottakoon alkuun, että minulla on auto. Se kuuluisa Mégane, jolla tällä hetkellä ei ajeta kun töihin pääsee bussillakin (ja koska se pitää kummaa ääntä... siis Mégane, ei bussi). Päätin, että jos minun pitää käyttää aamustani 40 minuuttia ruuhkassa, niin mieluummin luen kirjaa kuin ajan itse. Puoliskolla ei edes ole ajokorttia, se on parempi ihminen kuin minä.

Meillä ei kummallakaan ole aikatauluttavia harrastuksia, työnteossa on jo aikataulua ihan tarpeen. Haluan pitää viikonloppuni ja iltani vapaina.

14. Suurin henkilökohtainen slow life-/ekohaaste?
Työnteon vähentäminen, mikä ei liene realistista ihan heti. Lentämisen välttäminen, joka ei sekään ole kovin realistista. Valitettavasti junalla ja laivalla tullaan täältä Suomeen kovin pitkän aikaa ja kovin kalliilla.

15. Miten sinusta tuli kohtuullistaja tai miten kiinnostuit aihepiiristä?
Siis, enhän minä oikeastaan ole kohtuullistaja, mutta joo. Ei haljota hiuksia.
Vastaus: vähitellen. Jossakin vaiheessa sitä vain tajusi, ettei "yhdeksästä kuuteen" ole ainoa oikea tapa elää, eikä sillä ole niin väliä vaikkei vanha sohva ihan sopisikaan yksiin muun sisustuksen kanssa. Vaikken olekaan uskonnollinen, yritän seurata erästä oivaa sanontaa: "Let go and let God." Kaikesta tarvitse stressata, tapahtuvat ne asiat kuitenkin.

16. Mielikirjasi?
Burnettin Pikku Prinsessa ;) Tai joku Ken Follett. Luen yleensä kuten katson televisiotakin: melko kevyttä. Surkeus ja kuolema jääkööt uutisiin ja töihin.

17. Mitä teet, jos sinulle tarjoutuu tunnin luppoaika tilanteessa, jossa et sellaista odottanut.
Nukun, jos mahdollista. Tai sitten kaivan kirjan esiin, tai ihmettelen ympäristöäni. Tai istun oluelle hyvän jutteluseuran kanssa.

18. Kerro jokin tämänpäiväinen hyvä hetki
Nyt. (Jos ei lasketa seinän takana huutavia naapurin kakaroi.. lapsia.) Olen yksin kotona, ei vieraita tahi muutakaan pakollista tai vapaaehtoista sosiaalisuutta, puhuin tunnin Skypessa vanhempieni kanssa, ja huomennakin on vielä vapaapäivä.

19. Kahvi maidolla vai ilman?
Mieluiten maidolla. Töissä juon ilman, kun ei siellä maitoa ole. Sokeria kuitenkin. Tee maidolla ilman sokeria.

20. Mitä muuta haluat sanoa?
Asioilla on taipumuksena järjestyä.

Minulta kysellään vieläkin tasaisin väliajoin siitä, miksi oikein olen tullut Ranskaan, miten Ranska eroaa Suomesta... tai vaihtoehtoisesti Suomessa ollessa kysellään sitä, mitä Ranska on. Kauhian vaikeita kysymyksiä. Ei täällä nyt kuitenkaan missään maailman ääressä asuta. Rahakin on sama. Ja sama toisinpäin, ei se Suomi niin erikoinen ole. Paitsi keskiyön auringon aikaan.

Koska minulla ei siis ole aiheeseen mitään kovin omalaatuista sanottavaa, lainaan muita:

Pariisissakin oli toki talvi Ranskan mittakaavoilla, lämpöasteet tosiaan siellä nollassa ja paikoittain varjoisissa paikoissa saattoi havaita jotain valkeaa lumentapaista, pienimmät lätäköt olivat jäätyneet. Talvi siis.
Siltikin joutui pyörittelemään silmiään epäuskoisena kun kahden käännytyksen jälkeen tajusimme, että kaikki kaupungin hautausmaat on suljettu vaaran takia(Ranskassa ei voi mennä hillumaan hautuumaille koska huvittaa vaan kaikkia ympäröi aina muuri ja isot portit). Ja tämä vaara siis oli se juuri ja juuri havaittavissa oleva lumi ja kuuraa paikoittain.

Uhma, helmikuu 2010.
(Sivukommenttina sanottakoon, että pidän ihmisistä jotka puhuvat hautuumaista.)

Lisäksi koen samaa raivoa toisinaan, kun kävelen kotoa 20 minuuttia juna-asemalle, ottaakseni toiset 20 minuuttia kestävän junan Lyoniin, jossa siirryn 15-20 minuutissa tapaamaan ystäviäni. Olin niin tottunut käyttämään vain kolmasosan tuosta ajasta samaan asiaan, minä toimivaan julkiseen liikenteeseen ja lyhyisiin välimatkoihin tottunut hemmoteltu pikku helsinkiläistyttö.

Mademoiselle Fromage, maaliskuu 2010.
(Jeps. Muutaman kilometrin työmatka kestää kahdella bussilla melkein yhtä kauan kuin aiemmin se 35 kilsaa moottoritietä pitkin. Etuna mainittakoon, että voin istua ja lukea, kahluussa tällä hetkellä Arto Paasilinnaa ranskaksi. Huonona puolena se, ettei koskaan voi olla varma ehtiikö töihin ajoissa.)

Viiden vuoden ranskistumisen jälkeen minusta ei vieläkään ole normaalia, että linnut laulavat yöllä, kylmässä ja pimeässä... Ihan samoja talitintteja ja närhiä nuo kuitenkin näyttävät olevan, taitaa reppanoilla olla kans hieman vuodenajat sekaisin.

Sanna, tammikuu 2010.
(Meillä tippui toissapäivänä palmuista vettä aamupäivällä, ilmeisesti yöllä sitten oli satanut. En osaa vieläkään ihan käsittää, että ikkunasta tosiaan näkyy palmuja.)

Eteläranskalainen on sitten erikoinen olento ja sade sen yksi pahimmista vihollisista. Kun sataa, alkaa eteläranskalainen heti valittaa, kuinka sää on ankea ja toivottavasti sade pian loppuu ja aurinko tulee taas esiin. Pahimmin sateesta masentuvat ovat kuin maansa myyneitä eivätkä haluaisi muuta kuin maata vällyjen alla ja hautoa mustia murheita.

Mutta auta armias, jos joku muualta tullut saati sitten ulkomaalainen uskaltaa sateesta valittaa! Silloin eteläranskalainen puolustautuu kuin pahemmastikin ärsytetty skorpioni ja alkaa paasaamaan kuivuudesta ja kuinka sadetta on odotettu jo kuukausia! Viini ja aprikoosipuut uhkaavat kuivua niille sijoilleen, jos ei taivaat aukene useammin.

Eteläranskalaistunut ulkosuomalainenkin tunnustaa käyttäytyvänsä yhtä erikoisesti.

Pupuce, maaliskuu 2010.

Mieheni on yrittäjä, joten kävimme myös verotoimiston yritysosastolla. Ensin meidät ohjattiin eri kerrokseen. Siellä pyysimme englanninkielistä palvelua ja pienen etsimisen jälkeen löytyi englantia osaava nuori mies. Hän opasti meidät toiseen toimistoon. Kun pyysimme taas englannintaitoista henkilöä, kesti taas aikansa, kunnes sama nuorimies tuli tulkkaamaan englanniksi. Keskustelu sujui hyvässä ymmärryksessä ja verovirkailijat olivat mukavia. Monesti onkin Ranskassa tullut sellainen olo, että valtion virkailijat ovat pienen ihmisen puolella valtion koukeroita vastaan.

Krii, maaliskuu 2010.

Arvatkaa mistä pidän Yhdysvalloissa, ja eritoten Nykissä?
Täällä ihmisillä ei tunnu olevan pipo ihan niin kireällä, ja se näkyy. Vaikka varsinaisesti tyylillä revittelijöitä new yorkilaisista tuskin saa, on mukava nähdä muutakin kuin Pariisin tusinalookia, harmaa mekko ja mustat bootsit-komboa. En koskaan ajatellut pitäväni arkisesti olohousuissa ja toppatakissa koiriaan kadulla pissittäviä kadunkulkijoitakaan raikkaana ilmestyksenä, mutta lähes kolmen vuoden ranskailun jälkeen olen valmis muuttamaan mielipidettäni! Rentoudessa ei ole mitään vikaa, ja täällä ainakaan ei tarvitse pyydellä yhdeltäkään miespuoliselta vastaantulijalta anteeksi sitä, että on lähtenyt juoksulenkille. Pisteet siis siitä.

Laura, helmikuu 2010.

Näissä merkeissä siis ranskalaista pääsiäistä. Tekisiköhän rahkapiiraan miniuunissa..?

Onko tänään se päivä, jona pitäisi pukeutua vihreään ja mennä kulman irlantilaiseen juomaan olut(ta)?

Joka tapauksessa, kuten aiemmin totesin, kevät tulee kovaa vauhtia. Ja kevään myötä siitepölyallergia. Pomoni totesi rohkaisevasti, kun eilen niistin neljättä kertaa palaverimme aikana, että "tämä on muuten Ranskan allergisoivin alue". Aijah. Kiitos. Olisin nukkunut yöni paremmin ilman tuota tietoa.

Että voihan mimosa ja sypressi sentään.

Mimosa, kaunis, mutta kovin allergisoiva.

Ilmeisesti viileä talvi on kuitenkin lykännyt pahinta, ja minun ei ole vielä tarvinnut turvautua antihistamiineihin. Mietin myös ottavani käyttöön toissakeväänä kunnialla kokeillun allergiaöljyn.

Lähdeviittaukseni ovat taas oivia, mutta jokus jossain netissä joskus totesi allergiansa vähentyneen reippahalla kädellä Niaoulin (melaleuca viridiflora) ja Ravintsaran (cinnamomum camphora) yhdistelmän myötä. Minä sirkeänä tyttönä sekoitin molempia tilkkaan jotain kasviöljyä, ja levitin joka aamu tipan ranteiden sisäpuolelle. Kyseinen kevät tuntui olevan allergiaoireiden osalta normaalia helpompi. En tiedä, oliko kyseessä eteeristen öljyjen vaikutus vai plaseboefekti, mutten oikeastaan välitäkään.

Eteeristen öljyjen tuoksut ovat usein niitä, jotka eivät minun nenääni kutita. Lisäksi tuoksu yleensä haituu melko nopeasti. Minusta on nimittäin ihan kamalaa, jos iholla (ja sitä myöten nenässä) on koko päivän jokin haju. Olen siis kosmetiikkani osltani hajuttomuuden suosija... tai ainakin synteettisten parfyymien välttäjä.

Eipä sillä, oikeasti tuoksuyliherkät saattavat saada ilkeitä oireita myös näistä ihan luonnollisiksi mainituista tuoksuista. Parfyymipullojen kanssa läträämisen välttäminen on monessa tilanteessa suorastaan kohteliaisuus kanssaeläjiä kohtaan. Tuoksuyliherkkyys voi olla muutakin kuin luulotauti, kuten Kemikaalikimaran Anja eilen oivasti kirjoitti.

Jos ihan tarkkoja ollaan, taitaa olla niin, että terminologiassa erotellaan tuoksuyliherkkyys ja hajusteallergia. Ensimmäinen on nimenomaan pahoinvointia / päänsärkyä / tukkoisuutta / tms. aiheuttava. Jälkimmäisessä on kyseessä kosketusallergia, eli iholle tulee esim. ihottumaa kosketuksesta hajusteiden kanssa. Talouselämä-lehden taannoisessa kirjoituksessa kerrotaan, että tuoksuyliherkkyys voi osaltaan laueta stressin myötä, ja sitä on hankala diagnodoida, toisin kuin "konkreettisempaa" hajusteallergiaa.

Kun vielä tiedetään, että vuosia samaa parfyymia käytettyään tuoksuun turtuu, ja sitä lisää enemmän ja enemmän, niin välillä saadaan aikaiseksi varsinaisia pilviä. Suosittelisin siis jokaiselle pientä tarkistusta hajusteiden käytössään. Ettehän te mene työkaverin pöydän eteen tupakoimaankaan..?

Niin, ja jos vieraisille menee, niin kukkapuskat otetaan monesti ilolla vastaan, mutta kannattanee välttää ainakin niitä mimosoja ja hyasintteja...

[Kuvat: Guillaume Brialon ja Chris230, CC by-nc-sa 2.0.]