Kategoria: "Työn iloa"

Loppiainen

Ulkosavolaisetkin vanhenevat joskus. Otin eilisaamuna päivän kunniaksi muotibloggauskuvan itsestäni. Statistiksi pääsi myös Lauran kilpailusta voitettu laukku, joka oivallisesti syö sisäänsä myös kamera-aparaattini, silloin kun sitä pitää mukana kantaa.… more »

Olennaista työpaikalla

Pala Strasbourgia ja muki jonka omistajasta ei voi erehtyä. (Ja pahaa kahvia. Oikeasti halusin vain testata ottaako uuden ei-vaaleanpunaisen-turhakkeen kamera kuvia.) Olisin mieluummin kotona nukkumassa. Toisaalta, tämä on terveellisempää. Jonkin… more »

Meni

Joulu: Ruokaa, osin oikein hyvääkin. Maailman painavin museokirja lahjapaketissa. Sukua, ja halu paeta. Onneksi emme viipyneet pitkään. 26 tuntia kipristyneenä epämukaville junanpenkeille, osin SNCF:n, osin oman nuukuuden takia. Ensi kerralla… more »

Perjantai

Joskus vain on päiviä joina työnteko etenee kuin hyttynen hunajassa ja ihminen kaipaisi lähinnä jotain kivaa karvaista kaveria työpaikalle. Semmoista, joka nukkuisi yhdessä noista mun tylsistä paperinjärjestelylaatikoista ja huvittaisi siihen saakka,… more »

Lunta ja purjoja

On aika jjjännää ajella aamuauringossa töihin, kun yhdessä vaiheessa moottoritiellä tulee vastaan Maisema. Kun kääntää päätä oikealle, näkee turkoosin Välimeren ja vasemmalle tiiraillessa Mercantourin lumiset huiput. Joulukuu toi siis muassaan talven,… more »
1 2 3 4 6 8 9 10 11