Kategoria: "Työn iloa"

Yö bloggarin seurassa

Onpas blogiraukka jäänyt huomiota vaille. Netti toimii milloin haluaa, mutta nyt meillä on viimein puhelinlinja auki (opimme vime kerran erheistä) ja saadaan toivottavasti viikon sisään ihan oma netti kotiin. Lisäksi olen ollut yksinkertaisesti… more »

Sadetta ja pulmanratkaisua

Päivän vaikea: Kuinka vaihtaa tuulilasinpyyhkimen sulka? Onnistui se lopulta. Siinäkin oli varsinainen savolainen projekti. Ostin kumit jo varmaan kaksi viikkoa sitten, mutta kun eihän täällä ole satanut, niin en ole saanut aikaiseksi vaihtaa. Nyt… more »

Mistraali ja olematon unirytmi

Ella Bella ja Krii kirjoittivat jo mistraalista, mutta jos sitten minäkin. Tänne on tulossa syksyn henki. Päivälämpötila lähentelee vieläkin kolmeakymmentä, mutta mistraalin tuulet kertovat, että syyskuussa ollaan. Kunnon myräkkää ei tosin ole ollut… more »

Synttärit ja muuta kivaa

Kaikenlaista sälää tapahtuu. Jos nyt vaikka aloitettaisiin siitä, ettei minun tarvitse enää elää punaisessa teltassa, vaan minikokoisessa kaksiossa. Eli siis: asunto on. Haaveilin jostakin joka olisi entistä isompi, rauhallisella paikalla ja… more »

Alankokansalaisten valloittama teltanpakkaaja

Edessä olisi viiden yön työputki. Ei paha, kun sopimuksessa lukee "16 tuntia viikossa". Pitää vain vahtia tuntimääräänsä, vaikka työkaveri sanoikin, että yleensä palkanmaksussa ei ole ollut mitään ongelmia. Ulkosavolaisen yöreseptionnistin Hotelli… more »
1 2 3 4 5 6 8 10 11