Korvamerkit: pariisi

Shakespeare ja muutama muu

Pitkän viikonlopun jälkeen on ollut työviikko jonka aikana on tiennyt työskennelleensä, parilla lakolla ja kaikella muunlaisella liikenneruuhkalla ryyditettynä. Yhteen otteeseen kävelin töihin sen seitsemän kilometriä, ja yhden kerran totesin, että kävel… more »

Maailmanvalloitus alkaa Pariisista

Otin Pariisissa 111 kuvaa. Lukua voisi pitää vaikka enteenä, jos haluaisi. Niistä noin kolmessakymmenessä on vähintään yksi lammas.Ensin kuitenkin toisen ulottuvuuden otuksia. Monacon avaruusvalloittajan seuraksi bongasin Pariisista nämä neljä. more »

Matkaraportoija

Ilmeisesti tätä on sitten olla illanvirkku ihminen. Siis sitä, että alkaa harkitsemaan Pariisinkuvien lataamista koneelle ja blogitekstin kirjoittamista vasta kymmeneltä illalla, yhden siiesain ja yhden truublaadin jälkeen. Sangrialasillisen seurassa.… more »
2