Kategoria: "Riviera"

Melkein kliinisen siisti Monaco

Kas, viimeisestä blogitekstistä on kulunut melkein viikko, mutta annettakoon se ulkosavolaiselle anteeksi. Kuten edellisen tekstin loppuriveillä totesin, seuranani on ollut neljän päivän ajan ihastuttava suomalaisneiti-ihminen, joten bloggaus on jäänyt k… more »

Iles de Lérins

Etelä-Ranskassa on eräs positiivinen puoli: syyskuussakin voi saada kummallisen auringonpolttaman. Tai siis ei se suorastaan palanut ole, kunhan on puolikuun mallinen punainen alue otsassa. Jotain auringon voimasta kertoo sekin, että tuo… more »

Lou festin doù Pouort

Nissalaisen syksyn kohokohtiin kuuluu yllättävän vähän mainostettu, mutta siitä huolimatta tuhansia kävijöitä keräävä La fête du port, eli satamajuhlat. Kinkerit ovat oikeastaan kuin mikä tahansa kyläjuhla, paitsi että kukaan ei esittele lampaitaan… more »

Kiipesivät vuorelle he

Jos lukemistoni on ollut hieman veristä tässä viime aikoina, niin sunnuntain ruumiinkulttuuriosio oli hikeä ilman verta. (Parempi niin.) Ihminen nimittäin hikoilee melkoisen paljon noustessaan vuorelle lämpömittarin lähennellessä kolmeakymmentä. Kävelim… more »

Piano

Joskus pitäisi ihmisen uskoa kun sanotaan, että perjantai 13. päivä ei ole hyvä päivä. Ei ollut. Elämä on. Mutta ei siitä sen enempää, nythän on jo sunnuntai, ja paljon aurinkoisempaa. Ihan konkreettisestikin. Eilen satoi tuntikausia kaatamalla. Siis… more »
1 2 3 5 7 8