#Dekkariviikko …lisää verta

Jatketaanpas siis vuotta 2020 jännityskirjallisuuden parissa. Varsinaiselle kesäkuun Dekkariviikolle sijoittunut postaus löytyy täältä ja tuossa syssymmallä kirjoitetun löydät tämän linkin takaa.

Kotimaista lukusatoa:

Kansi Tästä pelistä poisEva Frantz: Tästä pelistä pois (För han var redan dö, suom. Ulla Lempinen ja Arja Kantele)

Ihastuin Eva Frantzin edellisiin teoksiin. Etenkin esikoisdekkari Sininen huvila sai minut puolelleen, joten odotin tätä suomennosta kovasti, ruotsin taitoni kun ei ihan riitä romaanin lukemiseen…

Pienessä suomenruotsalaisessa rannikkokaupungissa kuhisee taas: tuore äiti löytää vaunuistaan ylimääräisen vauvan, jota kukaan ei kaipaa. Samaan aikaan paikallinen vanha jäärä katoaa jäljettömiin, vaikka on vastustanut pyörätiehanketta kaikin voimin. Sarjan päähenkilö Anna Glad koettaa selviytyä mysteerien seassa kasvavan raskausvatsan ja etäsuhteen kanssa.

Teos oli vallan eheä kokonaisuus, ja kuten edellisten kanssa, ilahduin paljon luontevasta suomennoksesta. Lajityypilliset moninaiset näkökulmat antoivat vihjeitä, mutta tekijän henkilöllisyys ei onneksi paljastunut lukijalle liian aikaisin. Eva Frantz siis jatkaa aivan kotimaisen dekkarikaartin kärjessä. Jos minulta kysyttäisiin, niin teos olisi vahvoilla Vuoden Johtolangan voittajaksi, jälleen.

Kansi ManniKale Puonti: Manni

Manni on esikoisteos ja aloittaa Helsingin poliisin huumerikosyksiköstä kertovan sarjan. Kirjassa sivuavat toisiaan “Helsingin myrkyn” poliisit, rahapulassa oleva liivijengi sekä Manni, jakomäkeläinen yövartijana työskentelevä teekkari, joka vahingossa löytää metsästä kilotolkulla amfetamiinia. Manni päättää myydä huumeet eteenpäin turvatakseen toimeentulonsa lähivuosille. Huonostihan siinä tietysti käy.

Kalevi “Kale” Puonti on tehnyt vuosikymmenten uran  huumepoliisissa. Se näkyy tarinassa. Itse asiassa kirja lähtee varsin verkkaisesti liikkeelle ja on niin yksityiskohtainen, että alkupuoli kärsii vähän samasta kuin Niko Rantsin keväällä ilmestynyt romaani: kaunokirjallinen tarinankuljetus jää perusteellisen poliisintyön kuvauksen jalkoihin. Noh, tarinakin pääsee vähitellen käyntiin ja pidin kovasti siitä, kuinka inhimillistä kirjan ihmiskuvaus on. Seasta ei juuri löydy Hyviä ja Pahoja, vaan kirjo ihmisyyttä.


Muualta Euroopasta:

Kansi RevolverisydänSimone Buchholz: Revolverisydän (Revolverherz, suom. Anne Kilpi)

Revolverisydän on Hampuriin sijoittuvan dekkarisarjan ensimmäinen osa ja käsittääkseni Buchholzin esikoinen. Hampurissa punaisten lyhtyjen alueella tapetaan tanssityttöjä.
Syyttäjä ja päähenkilö Chastity Riley (nimi tulee amerikkalaiselta isältä) sotkeutuu murhatutkintaan paikallisten poliisien kanssa.

Hampuria kuvataan kirjassa pieteetillä ja rakkaudella – se nousee melkein henkilöksi kirjassa. Kaupungin kuvaus olikin teoksessa parasta, muuten en oikein saanut siitä kiinni. Romaani oli omituisen epätasapainossa: paljon kuvausta, vähän toimintaa, murhaaja saadaan aikaisin kiinni ja sitten jännite katkeaa täysin. Chastitysta kerrotaan niin paljon, että tuntui kuin minut lukijana olisi pakotettu symppaamaan. (Sivumennen sanoen tämä kirja motivoi lisämään edelliseen henkilönluontipostaukseeni kohdan infodumpista.)

Teos on kuitenkin ollut kehuttu ja palkittu, joten ilmeisesti tämä on hyvä. Minulta sillisalaatti vain lipsui sormien välistä.

Kansi Vaarallinen leikkiMari Jungstedt: Vaarallinen leikki (Den farliga leken, suom. Jaana Nikula)

Gotlannin oma tyttö Jenny bongataan malliksi Tukholmaan ja siitä työskentelemään ympäri maailman. Kaikki menee suorastaan loistavasti, kunnes hänen ympäriltään alkaa kuolla häntäheikkeinä tunnettuja miehiä, kirvesmurhattuina. Ensimmäinen pahoinpitely tapahtuu Gotlannissa, joten paikalle hälytetään paikallisen poliisin rikostutkintaväki.

Vaarallinen leikki
on osa Jungstedtin Gotlanti-sarjaa, sinne jonnekin puolenvälin huitteisiin sijoittuva. Tämän luki kuitenkin varsin hyvin yksittäisenä teoksena, henkilöiden elämää avattiin tarpeen mukaan.

Ja itse asiassa tämä oli varsin hyvä, rutiinilla kirjoitettu, ei liikaa monisyisiä solmuja joista kirjoittajakaan ei olisi päässyt selvyyteen. Joskin aavistin murhaajan melko aikaisin ja jotkin lukuisista lyhyistä näkökulista tuntuivat melko tarpeettomilta. Pitkästä aikaa dekkari, jonka loppumisen jälkeen jäi pohtimaan, mitä henkilöille sitten tapahtuukaan.

Jaa eteenpäin...
Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Tumblr
Tumblr
spacer

Leave a reply