Kuinka lähestyn kustantamoa?

Haluan siis lähettää kässärini kustantamoille. Miten valitsen ne? Miten kustantajat valitsevat julkaistavat?

Ihan ensimmäiseksi olennainen huomautus: jokaisella kustantajalla on oma tapansa toimia käsikirjoitusten kanssa. Tällaisessa bloggauksessa voi tarkastella vain joitain yleisiä linjoja. Kässäripinoa käsitellään hyvin eri tavalla Otavassa tai WSOY:ssa kuin yhden miehen sivutoimisessa kustantamossa.

Miten käsikirjoitus valikoituu julkaistavaksi?

Tässä merkitsee muutamakin seikka: ensinnäkin kirjoittajan on pitänyt nähdä sen verran vaivaa, että ottaa selvää kuka voisi julkaista tämäntyyppistä kirjallisuutta. Google tarjoaa – enemmän tai vähemmän ajassaan olevia – listoja kotimaisista kustantamoista. Sitten niiden linjoihin täytyy tutustua. Internet auttaa, mutta melko yksinkertainen keino on suunnata kirjastoon ja tutkia hyllyjä: kuka on julkaissut samankaltaista viime vuosina? Onko kustantamo vielä hengissä? Ottaako se käsikirjoituksia vastaan?

Ja onhan sinulla toki jonkinlainen käsitys sopivista kustantajista, koska käsikirjoitusta tehdessäsi olet lukenut laajasti tarjolla olevaa jo julkaistua, eikös niin…?

Käsikirjoituksia ei pidä lähetellä ympäriinsä sokkona. Ota selvää, voisiko kustantaja edes teoriassa olla kiinnostunut. Älä siis lähetä romanttista romaania erätarinoihin erikoistuneeseen kustantamoon. Huomautus saattaa vaikuttaa itsestäänselvyydeltä, mutta hämmästyisitte jos näkisitte… Ja kuten edellä mainitsin: jos kustantaja kertoo, ettei ota käsikirjoituksia vastaan, sellaisen lähettäminen on varsin turhaa.

Toisekseen sen pitää osua oikean lukijan pöydälle. Kaikki ei miellytä kaikkia. Sama pätee julkaistuunkin kirjallisuuteen: olet varmasti lukenut kirjoja, joiden julkaisun syyt ovat jääneet sinulle hämäriksi. Joku niissäkin kuitenkin on nähnyt julkaisun arvoisen kirjan. Jos lähestyt pienkustantajaa, sinun tarvitsee mahdollisesti vakuuttaa tekstilläsi vain yksi ihminen, joka tekee julkaisupäätöksen. Ison kustantajan kohdalla kässärin pitää ensin osua sellaisen ihmisen käsiin, joka näkee siinä potentiaalia. Sen jälkeen hänen pitää vielä vakuuttaa muut. Ehkä käsikirjoitusta lukee useampikin ihminen, ehkä siitä keskustellaan ja arvioidaan, sopiiko se tällä hetkellä kustannusohjelmaan…

…mistä päästään kolmanteen seikkaan: käsikirjoituksen pitää tosiaan soveltua kustannusohjelmaan. Joskus kirjoittaja saattaa saada hylsyn vain, koska jotain liian samankaltaista on jo tekeillä, eikä kilpailijaa haluta rinnalle. Joskus sinänsä hyvässä kirjassa ei nähdä tarpeeksi kaupallista potentiaalia – tähän tosin huomautuksena, että kustantamot tekevät myös kulttuurityötä. Jos teoksen taiteelliset (tai kulttuurilliset, tms.) arvot ovat merkittävät, se saatetaan ottaa ohjelmaan, vaikka tiedettäisiin ennalta tappiolliseksi. Esim. runous ja novellikokoelmatkin ovat usein tässä laarissa.

Mitä tarkemmin kohteen haarukoi, sitä todennäköisemmin seasta löytyy se (ainakin) yksi kiinnostunut. Ja yksihän riittää. Hylsyistä, uudelleentyöstämisestä, omakustanteista ja resilienssistä puhuin tuossa edellisessä blogipostauksessani.

Missä muodossa käsikirjoitus laitetaan kustantajalle?

Yksinkertaista: siinä muodossa kuin pyydetään. Lue kustantajan ohjeet ja noudata niitä. Harva vaatii nykyään tulostettua paperipinkkaa, useimmiten käsikirjoitukset liikkuvat sähköisessä muodossa. Joko sähköpostitse tai nettisivuilla olevan lomakkeen kautta.

Liitetty tiedostomuoto on myös se, mitä pyydetään. Jos siitä ei sanota mitään erillistä, suosittelen opettelemaan PDF:n luonnin. Se pitää kässärin muotoilut kohdillaan. Yleisohjeena tekstin tulisi olla luettavaa ja väljää: fonttina Times New Roman tai vastaava, rivivälinä 1,5 tai 2. Helppoa. Lasten kuvakirjojen kohdalla kannattaa myös tutustua tarkasti ohjeisiin. Jotkut haluavat kuvitussuunnitelmia, toiset eivät, vaan käyttävät omia kuvittajiaan.

Käsikirjoituksen kylkeen liitetään yleensä saatekirje. Tästä on monta mielipidettä: mitä pitää sanoa, miten pitää sanoa, missä pitää sanoa. Jos/kun kässäri liikkuu sähköisesti, saatekirjeen voi laittaa ihan liitteeksi …tai kuten minä olen tehnyt, sähköpostin tekstiosaan.

Olen sitä koulukuntaa, jonka mielestä yksinkertainen on kaunista. Saatekirjeessä kerrotaan lyhyesti kässärin sisällöstä, ehkä kohderyhmästä ja tärkeimmistä teemoista. Varsinaista synopsista ei tarvitse (JOS sitä ei pyydetä). Sitten yhtä lyhyesti kuka kirjoittaja on, onko hän jo julkaissut tai kouluttautunut. Mahdolliset kirjoituskilpailuvoitot tai kässärin työstäminen jollain pidemmällä kurssilla / pajassa kannattaa mainita myös. (Tässäkään “äiti ja kaveri tykkäsivät” ei toimi luottamuksen tuojana.) Mutta hei, kaikkien ei tarvitse olla kilpailuvoittajia tai aktiivikurssittautuneita, käsikirjoitus on tärkein. En kai minä ole koskaan sijoittunut missään kirjoituskilpailussa…

Sanoi saatekirjeessä vähän tai paljon, pidän olennaisimpana sitä, että saatteen kieliasu on huoliteltu. Se täytyy ihan oikeasti oikolukea. Saate on ensimmäinen asia, jonka kustantaja näkee. Jos siinä on virheitä, se virittää lukijan jo lähtökohtaisesti väärälle aaltopituudelle: mitä on luvassa, jos kirjoittaja ei saa saatteen muutamaa lausetta oikeakielisiksi?

Kerralla yhdelle vai monelle?

Joudut todennäköisesti kuitenkin odottamaan vastausta. Eli valitse aluksi kiinnostavimmat, lähetä heille suunnilleen yhtä aikaa ja odottele. Jos saat vihreää valoa joltakulta ja haluat tarttua tarjoukseen, on hyvän tavan mukaista ilmoittaa muille, että käsikirjoitusta ei tarvitse enää lukea.

Kuinka pitkään joudun sitten odottamaan?

Muutamasta päivästä muutamaan kuukauteen. Riippuen vähän siitäkin, milloin olet kässärin lähettänyt. Kesäloma-ajan jälkeen kirjoittajat lähettävät pinoittain lomamuokattuja kässäreitä ja kustantajilla on kauhea kiire syyskauden kirjojen ja alkavan messukauden kanssa. Korona-aika on myös takuulla kasvattanut pinoja kustannustoimittajien pöydillä…

Usein sanotaan, että kolmen kuukauden odottamisen jälkeen ei kannata enää toivoa hyväksyvää vastausta. Ehkä tätä voi pitää jonkinlaisena rajana, mutta tiedän muutamankin tapauksen, joka on sitä vihreää valoa saanut puoli vuotta odoteltuaan.

Kannattaako käsikirjoituksen perään kysellä? Ei nyt ainakaan kiireesti. Ehkä sitten, jos se puolikin vuotta on jo kulunut, ja sinulla on muita suunnitelmia kässärin suhteen. Sitten voi lähettää ystävällisen viestin, että olettekohan ehtineet lukea. Mutta pääosin en suosittele kyselemään perään, se on vain työajan tuhlausta.

Joten, lyhyesti: Olet jo tehnyt kirjan verran taustatyötä. Tee sitä vielä hiukan lisää, niin saatat hyvinkin löytää tarkoituksiisi sopivan kustantajan. Sen jälkeen riittää, kun noudattaa ohjeita.

* * *
* * *

Penelope-kustannuksen uutuusteos Sinä julkaiset kirjan (Saara Henriksson) lienee tutustumisen arvoinen kaikille julkaisua tavoitteleville. Saatavilla ainakin kustantajan verkkokaupasta. En ole lukenut kirjaa vielä, mutta oletan siinä käsiteltävän kaikkia näitä kysymyksiä perusteellisemmin.

Toisena vinkkinä Tähtitekstin Stella Vuoman Kirjailijaksi-verkkokurssi, joka käy läpi kustantajan etsimistä aina tekstin valmistelusta kustannussopimuksen jälkeiseen aikaan.

Jaa eteenpäin...
Share on Facebook
Facebook
Tweet about this on Twitter
Twitter
Share on Tumblr
Tumblr
spacer

2 comments on “Kuinka lähestyn kustantamoa?

  1. Reta Anna Maria

    Olen lukenut jonkin verran käsiksiä kustantamoille. Huomaan, että itse haluaisin mieluiten Word-tiedostoja, joita voin helposti muokata lukumieltymyksiäni vastaavaksi. Tarkoitan siis vaikka fontin suurentamista. Joskus PDF-tiedosto on taitettu niin tuskallisesti, ettei lukemisesta tule hyvä fiilis, ja tuskin kukaan kirjoittaja haluaa, että käsiksen lukijalla on huono fiilis tekstiä lukiessa. Vinkkini siis oikeastaan on, että jos teet PDF:n, taita se kivasti. Ei mitään tiheää tekstiä, vaan runsaat rivinvälit ja tarpeeksi iso fontti.

    1. stazzy

      Joo, tämä on juuri se “tee kuten kustantaja pyytää” -kohta. Tiedän, että on niitä lukijoita, jotka toivovat nimenomaan word-tiedostoa, juuri siksi, että se on helpompi muokata.
      Toisaalta, jos on paljon muotoiluja, niin word menee helposti ihan sekasotkuksi.
      Ehkä, jos mitään ei määrätä, niin voisi laittaa molemmat, lukija sitten saa siitä napata mielensä mukaisen.

Leave a reply