Blogi

Tarvetyttäriä, öidenvartijoita ja ranskankielistä kauhua

Tulen tyttärien tarvepainoksen kansi.

Katsokaas, kirjoitan välillä kirjoittamisestakin.

Kevään aikana olen hionut niin jo kertaalleen julkaistua, piakkoin julkaistavaa kuin myös melkein valmista ja ihan uutta. Ulkomuotoa ja sisältöä. Moneen täytyy renessanssitaiteilijan taipua.

Aloitetaan vanhoilla kuulumisilla: Tulen tyttäristä on saatavilla nyt tarvepainosversio. Osuuskumman painos on ollut lopussa jo ikuisuudet, joten päätin viimeinkin saada aikaiseksi tehdä taiton uudelleen ja tarjota kirjaa BoD:n valikoimiin. Se löytyy heidän verkkokaupastaan, jos jollakulla on fantasiaromantiikan kokoinen kolo kirjahyllyssään ja sielussaan.

Ja hei, sen voi tilata myös ulkomaille!

Tulen tyttärien henkiinherättelyn syy on se, että olen hiljakseen kirjoittanut sille itsenäistä jatko-osaa. Toivoa sopii, että se olisi pian julkaisukelpoinen ja julkaisuohjelmaan mahtuva. Ei vielä tänä vuonna, mutta vuosi se on ensi vuosikin.

Hieman varmemmin sanoin uskallan kertoa, että ensi keväänä ilmestyy ainakin nuortenkirjallisuutta, Otavalta. Kässäri on kulkenut pitkän mutkikkaan tien Öidenvartijan kirja -työnimellä, mutta saa vielä nähdä, minkä nimen se lopullisesti saa. Täällä blogissa olen joskus aiemmin viitannut siihen sähkönsinisenä. Joka tapauksessa luvassa on öidenvartija. Ja pahanilmanlintu. Ja muistonsyöjiä. Ja tarinoidenmetsästäjiä.

Eikä se ole vaaleanpunainen.

Julkaisua odotellessa olen käyttänyt hyvän osan kevätpäivistä vielä kaukaisemman tulevaisuuden pohtimiseen, ja kirjoittanut sarjaan lisää. Mutta sillä ei vielä ole edes koodiväriä. Pitäisi olla. Sammalenvihreä? Vai karmiini? Tämä pitää päättää pian…

Quand je ne regarde pas

Viehättävä kansi on J.S. Meresmaan tekemä.

Viime viikkoina renessanssitaiteilija on ollut myös taittelija. Kesällä ilmestyvä Quand je ne regarde pas pitäisi saada ihan kirjapainokelpoiseen kuosiin. Ja sitä paitsi minä tökin nenääni esipuheeseen ja kirjailijaesittelyihin. Ranskaksi. Kaikkeen sitä ihminen ryhtyy.

Quand je ne regarde pas on Osuuskumma International -julkaisusarjan ensimmäinen ranskankielinen teos. Martin Carayolin kääntämät novellit esittelevät ranskankieliselle yleisölle suomispefiä kauhutwistillä. Tätä on saatavilla ainakin Eurocon Nemosta, joka pidetään Ranskassa Amiensissa ensi heinäkuussa. Ja toki sitten myös verkkokaupastamme.

Minulta mukana on Mon roudoudou, mon adorée, eli Ruusunnuppuni, kaikkeni. Kukapa irtokäsistä eroon pääsisi…

Kyllä riittää siis kummallista kirjallisuutta lähitulevaisuudessa, moneen makuun.

spacer

Riina Mattila – Järistyksiä

Heti alkuun sanon, että pidin kirjasta.
Heti sen perään sanon, että tätä kirjaa ei ollut kirjoitettu minulle. Siksi epäilin arvion kirjoittamista, tuntuu vähän kuin talsisi jonkun muun varpaille. Järistyksiä ei ole kirjoitettu minulle, keski-ikää vähitellen lähestyvälle cis-naiselle. Se on kirjoitettu nuorelle, jota oleminen kutittaa. Lukekaa tämä siis minun lasieni läpi.

Riina Mattilan Järistyksiä tuli toiselle sijalle WSOY:n viimevuotisessa Tuhat ja yksi tarinaa nuoruudesta -kirjoituskilpailussa. Ainakin toistaiseksi Mattilan esikoisromaani on julkaistu vain e-kirjana.

Kirja kertoo tarinan lukioikäisestä Eeliasta, joka ei tunne olevansa tyttö muttei oikein poikakaan, ja muunsukupuolisuutta ei hyvällä katsota kotona tai pienessä kotikaupungissa. Eelian pelastajaksi tulee ilmaisutaidon lukio, jossa ensin saa hengittää, jonka asuntolasta löytyy oikeita ystäviä ja lopulta ketunsilmäinen tyttö, joka saa Eelian maailman järähtelemään.

Riina Mattila - Järistyksiä

Järistyksiä on nopealukuinen nuortenkirja olemisen vaikeudesta ja rakastumisesta. Kiepun kahden vaiheilla sen suhteen, miten tämä pitäisi arvioida, kirjallisuutena vai uppoamisena johonkin, joka ansaitsee äänen.

Rakkaustarinana tämä on hengästyttävä. Sitten kuitenkin lukemisen jälkeen jäin yhä kaipaamaan tarinaa, tarinankäänteitä, päähenkilön ulkopuolella olevaa draamaa. Sellaisena tämä jäi kevyeksi, oikeastaan yhden henkilön kasvutarinaksi. Vierastin myös hieman asetelman mustavalkoisuutta. Kotikaupungissa oli kauheaa, ilmaisutaidon lukiossa kivaa, suhteessa kaikki oli helposti ratkeavaa, kotona ei ratkennut mikään. Päähenkilö kehittyi, muut eivät oikeastaan lainkaan. Toki nuoruus on mustavalkoista. Se on mustavalkoista ja naiivia ja kivuliasta ja äärimmäisten tunteiden aikaa. Silti olisin kaivannut enemmän sävyjen kirjoa.

Kerronta taas oli parhaimmillaan loistavaa. Kirjassa oli kappaleita, joita luin hengittämättä uudestaan ja uudestaan. Herkeimmillään sanat osuivat juuri kohdilleen, väänsivät rintalastan alta.

Voi olla, että nuorena olisin rakastunut tähän kirjaan. Jätän sen siis niille, joille nuoruus on yhä ajankohtaista, niille, jotka rakastuvat, jotka haluaisivat rakastua, joihin Järistyksiä valaa uskoa tulevaisuuteen.

Riina Mattila: Järistyksiä
WSOY, 2018
Kansi: Riikka Turkulainen

spacer

Nonna Wasiljeff – Loukkupoika

Pitkästä aikaa takaisin ihan kirjabloggaamiseen, jos vaikka saisi taas motivoitua itsensä kirjoittamaan jotain kaikesta luetusta.

Nonna Wasiljeffin Loukkupoika on ilahduttavaa kotimaista esikoisfantasiaa. Tämä oli heti ilmestyessään lukulistallani, sillä olen ajoittain seurannut kirjan valmistumista kirjailijan blogissa. Tie käsikirjoituksesta kirjaksi on pitkä, mutta kärsivällisyys kantaa hedelmää.

Kustantajan esittelyssä Loukkupoika on määritelty fantasiatrilleriksi, mutta kirja pakenee tarkkoja genremäärittelyja. Kyseessä on varttuneelle nuorisolle (kaikki 15+) suunnattu yhdistelmä fantasiaa ja dystopiaa, muttei mitään nälkälintuoutopeleistä tuttua yli-ihmisyyttä tai maailman pelastamista. Lähinnä halutaan pelastaa oma nahka. Esikoiskirjailijuus näkyy teoksessa freešiytenä, taustalla ei ole aiemman tuotannon painolastia eikä lukija osaa olettaa mitään aloittaessaan.

15-vuotias Aaron on elänyt koko elämänsä Loukussa, vankilassa, jota hallitsevat harmaaunivormuiset Tomut. Loukusta on vain yksi tie ulos: salaperäinen Toinen taso, josta kukaan ei halua puhua.

Aaron on oppinut selviämään pysyttelemällä näkymättömänä, kunnes eräänä päivänä Loukkuun tuodaan nuoret veljekset, jotka alkavat suunnitella pakoa. Aaronilla ei ole mitään aikomusta päästää uusia ystäviään lähtemään, mutta kun kaikki menee kammottavalla tavalla pieleen, hänen on valittava: yhä vaarallisemmaksi käyvä vankeus tai kammottu Toinen taso, joka vilisee Tomuja.

Kirjan miljöö muistutti jollain tapaa oman maailmamme viime vuosisadan alkupuolta, satunnaise autoineen, joissa oli “pyöreät lyhdyt ja kaarevat lokasuojat” (lainaus muistinvarainen). Ainakin minä tulin rinnastaneeksi Tomut natseihin kaikkine paremman rodun kasvatushaaveineen, mutta tämä nyt ei ole mikään virallinen tulkinta.

Alussa suhtauduin epäilyksellä kerrontaratkaisuun, jossa maailmaa avataan ihan kirjaimellisesti selittämällä sitä ikänsä eristyksissä (Loukussa) eläneelle 15-vuotiaalle, mutta onneksi Wasiljeff ei sorru siihen liian pitkälti. Jos kritiikkiä pitäisi, niin totean, että henkilöitä oli minun muistilleni turhan paljon ja nopeasti esiteltyinä, en aina onnistunut seuraamaan kuka on kuka ja missä roolissa moneen suuntaan kiedotuissa solmuissa.

Mutta muutenhan tää oli aivan mainio! Tarina pysyi koko ajan liikkeellä ja katkesi viehättäviin satu-/ohjekatkelmiin, jotka jossain määrin ennustivat tulevaa. Tunnustan alun tulleen uniin ja loppua lukeneeni aamukolmeen. Se lienee osoitus vetävästä romaanista.

Suosittelen:
* vahvahermoisille nuorille (verta ja kuolemaa ja kaikkea… epämuodostunutta).
* aikuislukijoille. Mieluummin tämä kuin bulkkidekkari, jos jännitystä kaipaa.

Jos olisin kustantaja, olisin lätkinyt Loukkupojan yleiseen kaunoon. Kerronta on… aikuista. Kirja lienee määritelty lanuksi lähinnä, koska se on spefiä ja päähenkilö on viidentoista.

Nonna Wasiljeff: Loukkupoika
Otava, 2018
Kansi: Sami Saramäki

spacer

Luettuja – kakstuhattaseitsemäntoista

Joskus olen listannut vuoden vaihtuessa tekemisiäni, se jääköön väliin tänä vuonna. Vilkaisen sen sijaan sitä, mitä olen lukenut, vaikka blogi onkin kirjablogista jo aika lailla muualle lipunut.

Vallan suuria määriä ei minun lukemisistani saa. Olen nirso, ja jätän kirjoja helposti kesken, jos ne eivät vedä mukaansa, mutta jotain sentään saan läpikin. Goodreads on hyvä muistilappu luettujen seuraamiseen, kun kaikesta ei enää tule blogattua. Sinne koetan sanoa aina jonkin sanan kirjasta.

Anonymous – The Book With No Name
Jukka-Pekka Palviainen – Perjantai on hyvä päivä lähteä
Veera Vaahtera – Onnellisesti eksyksissä
Anne Leinonen – Metsän äiti
Seita Vuorela – Lumi
Victoria Aveyard – Punainen kuningatar
Mervi Heikkilä – Tuonella kulkijat
Mervi Heikkilä – Pohjolan porteilla
Fishel, Holtzberg – Mielessä yhä se
Anna Hallava – Operaatio huulituli
Aapeli – Pikku Pietarin piha
Jussi Valtonen – Siipien kantamat
Florence Roche – La terre des Falgères
Taru Väyrynen – Meren vaahto
Charlaine Harris – Grave Sight / Grave Surprise / An Ice Cold Grave / Grave Secret
Anni Swan – Ollin oppivuodet
Anni Swan – Kaarinan kesäloma
Pasi Ilmari Jääskeläinen – Väärän kissan päivä
Sini Helminen – Kaarnan kätkössä
Anni Swan – Me kolme / Ritvan suojatit
Janet Evanovich – Ensin rahat
Kati Hiekkapelto – Suojattomat
Anni Nupponen – Nainen ja kuningas
Archer, Jockers – The Bestseller Code
Milja Kaunisto – Luxus

Tämän lisäksi listaan pitäisi lisätä kasa eri vaiheissa olevia käsikirjoituksia, joista ainakin kaksi ilmestyy ensi vuonna. Ja Osuuskumman kirjoja toki tulee luettua, enemmän tai vähemmän kokonaisuudessaan. Sekä tietenkin lastenkirjoja, joita osaan suuren kasan jokseenkin ulkoa.

* Vuoden odotetuin: Väärän kissan päivä

* Vuoden verisin: The Book With No Name

* Vuoden mitättömin: Charlaine Harrisin sarja

* Vuoden nostalgiapläjäys: kirppareilta mukaan napsitut Anni Swanin parhaat

* Vuoden vahvimmat tunteet: Nainen ja kuningas

* Vuoden ahmituin: Luxus

Kuten tapanani on, lukemistoni keskittyy pitkälti kotimaiseen kirjallisuuteen, sitä on tästä listasta 18 kappaletta. Kovin eksoottisia eivät ole vieraskielisetkään: alkukielinä englantia ja ranskaa, käännöksiä vain kaksi. La terre des Falgères oli ainoa ranskaksi lukemani romaani. Se saa arvioksi ankean tasapaksun “ihan kiva”.

Suunnilleen puolet luin e-kirjoina, yhä useammin kirjastosta lainattuina. Loput olivat korruptiokappaleita, omia ostoksia tai kierrätyslöytöjä. Pari keväällä luettua taisin kahlata ihan perinteisinä kirjastolainoinakin, lomalla sairastaessani.

Vuoden 2018 tavoitteet ovat koettaa lukea vähemmän “ihan hyvää” ja astua vähän kauemmas mukavuusalueelta. Lukuvuosi muuten alkanee samaan tapaan verisenä kuin tämäkin. Kesken on nimittäin Anonymousin trilogian seuraava kirja, The Eye of The Moon.

spacer

Kirjatärpit keväälle 2018 (pienkustantajaversio)

Yleisön pyynnöstä aktivoiduin tauon jälkeen kokoamaan tärppejä pienkustantajien ensi kevään tarjonnasta, sikäli kun ennakkotietoja on saatavilla. Varaan siis oikeuden täydentää listaa myöhemminkin. Tieto pienkustantajien tarjonnasta on hajanaista, joten tässä hiukan koottua. Suosittelen myös rohkeaa sukellusta itse kunkin nettisivuille, sieltä voi löytää lisää luettavaa.

Totutusti vastuuvapauslauseke: lista ei edes pyri olemaan kattava. Jos sinulla, armas lukija, on suosituksia kevään pienkustantajatarjonnasta, jätä toki vinkkisi kommentteihin.

Lukija järven rannalla

Kaunokirjallisuus

Ante Aikio Stallun pata

Aloitettakoon kirjakatsaus pohjoisesta. Ante Aikion novellikokoelma kiinnostanee sekä mytologiasta että fantasiasta innostuneita.

Saamelaiskirjailija palaa novellikokoelmassaan Aigi-kirjojen mytologiamaailmaan. Stallun pata on lukukokemuksena virkistävän tuore, vaikka pysytteleekin uskollisena vanhalle saamelaiselle tarustolle. Kokoelman kuusi itsenäistä kertomusta henkivät kateutta, pelkoa ja mielen kärsimystä, mutta myös onnea, neuvokkuutta ja helpotuksen riemua. (Reuna)

 

Helena SeppäläTämä on minun lauluni

Selkokielistä proosaa ei vielä(kään) ole tarjolla liiaksi, selkokielistä runoutta vielä vähemmän. Siksi nostan esiin Seppälän runoteoksen, jossa on mukana myös lukuopas, jonka tarkoituksena on herätellä ajatuksia ja rohkaista kirjoittamaan runoutta – kielitaidon tasosta tai lukivaikeuksista välittämättä. Reuna Kustantamolla on kevättarjonnassaan myös kaksi selkoromaania, Sanna-Leena Knuuttilan Ne lensivät tästä yli ja Jasu Rinneojan Kauno ja Sutki.

 

Maija HaavistoPerhonen vatsassa

Tämä on hyvä nuortenromaani. Uskallan luvata, sillä olen lukenut aikaisen version teoksesta. Haaviston kirja ottaa käsittelyyn aiheen, joka nuortenkirjallisuudessa näkyy harvakseltaan: pitkäaikaissairaudet.

Vähän ennen näytelmäkerhon ensi-iltaa kasiluokkalainen Tuulia sairastuu Crohnin tautiin. Tärkeintä on, etteivät kaverit saa tietää kivuista ja ripulista, ei edes paras ystävä Sirja. Roolipeleihin hurahtaneen Anitta-tädin kanssa voi sentään puhua vapaasti, ja kesälomalla löytynyt uusi harrastus vie sairastamista pakoon kuulokemaailmaan. Peruskoulun viimeiseksi vuodeksi Tuulialla on suunnitelma. Uudessa koulussa hän voi aloittaa puhtaalta pöydältä ja keksiä itsensä uudelleen, vaikka sellaiseksi kuin tyylikäs ja salaperäinen Helmi. Tuulia ei ole ainoa, joka piilottelee jotain itsestään, mutta pian sairaus vaatii järeämpiä valheita. Menivätkö ne jo liian pitkälle? (Nordbooks)

 

Mai JiaPimeä voima

Käännöskirjatärppini olkoon kiinalainen, tämä kuulostaa tosi jännältä: Salaliittojen, nerojen, vallankumouksellisten ja hirvittävien moraalisten valintojen maailmassa ihmiset uhraavat kaiken salaisuuksille – kunnes ne lopulta tuhoavat heidät. Romaani sukeltaa syvälle kiinalaisen tiedusteluyksikön synkkään ytimeen. Kirjan päähenkilöt ovat poikkeuksellisen kuulonsa vuoksi viestitiedustelijaksi värvätty sokea maalaismies, lahjakas mutta erikoinen nuori matemaatikko, unissaan viholliskoodeja murtava kryptoanalyysin veteraani sekä vietnamilaisen sotilaan ruumis – tarinan kertoja.
Suomennos Rauno Sainio. (Aula&Co)

 

J.S. Meresmaa Hämäränsäteet

Meresmaan vaihtoehtohistoriallinen pienoisromaani Hämäränsäteet on jatkoa Naakkamestarille, joka voitti vuonna 2015 Robustoksen pienoisromaanikilpailun. Tapahtumat sijoittuvat 1900-luvun alkuun Imatran Valtionhotelliin ja hurjana virtaavan kosken kuohujen partaalle. Seikkailua, diplomatiaa ja mystiikkaa. (Robustos)

 

Sakari PeuranenPraedor – Uponneen jumalan uni

Peurasen uusin romaani kuuluu Praedor-fantasiasarjaan ja kertoo seikkailijajoukkion rankasta, vaarallisesta ja epäonnisesta tehtävästä, jossa he yllättäen huomaavat pitelevänsä koko Jaconian kohtaloa käsissään. Petri Hiltunen on tehnyt itseoikeutetusti kannen.

Vaskikirjoilta ilmestyy keväällä myös pitkään odotettu T. H. Whiten Muinainen ja tuleva kuningas. (Vaskikirjat)

– – –

Osuuskumman osalta vedän kotiin päin, ja linkkaan saman tien katalogin. Keväällä ilmestyy jopa kolme käännösantologiaa, mutta nostettakoon vinkeiksi yhden tekijän teoksemme:

Carita ForsgrenAmbrosia

Ambrosia on… jotain varsin muuta. Romaani sekoittaa kunnianhimoisesti chick littiä, antiikin mytologiaa ja avaruusscifiä. Kolmikymppinen suklaahullu Jenni on tottunut arkisiin ongelmiin, kuten kuinka saada vuokra maksettua ajallaan, kun hän yllätysraskauden myötä ajautuu keskelle vuosituhantista selkkausta ihmisten ja maapallolle haaksirikkoutuneiden muukalaisten välillä. Tuleeko Jennistä pelinappula, vai löytääkö hän lopulta sisäisen jumalattarensa? (Osuuskumma)

 

Mixu LauronenKontiainen

Kontiainen on novellikokoelma dekkareiden ystäville. Se tuo estradille metsään sokean shamaanin, joka selvittää rikoksia yhdessä variskumppaninsa kanssa rauta-ajan Suomessa. Kontiainen yhdistää suomalaisen muinaistaruston ja vanhan ajan salapoliisitarinat. Siinä on ripaus Hercule Poirotia ja Daredeviliä. Samalla se on kuvaus ystävyyssuhteesta ja muinaisesta elämänmenosta. (Osuuskumma)

Kirja ja silmälasit

 

Tietokirjallisuus

 
Anu Haasio, Anu Ojaranta ja Markku MattilaValheen jäljillä

Tämä lienee tärkeä tietoteos nykymaailmassa:
Tiedätkö mihin voi luottaa ja mistä löytyy laadukasta tietoa? Mitä on vihapuhe ja kuinka valemediat toimivat? Miksi valemediaan uskotaan ja mihin sillä pyritään? Mitkä ovat onnistuneen tiedonhaun tunnusmerkit, jotta pystymme erottamaan faktatiedon valheellisesta? (Avain)

 

Jukka Koskelainen Sanoja mustan tähden alla

Jukka Koskelainen tekee pyhiinvaellusmatkoja muusikoiden haudoille. Matkakohteet ulottuvat Lontoosta Hietaniemen kautta Berliiniin ja Kaliforniasta Caracasiin. Koskelaisen suhde Leonard Cohenin ja David Bowien, Jack Brucen ja Greg Laken ja salsakuningas Tito Puenten musiikkiin on syvästi henkilökohtainen. Samalla Koskelainen pohtii kirjassaan näiden suurten muusikoiden ja lauluntekijöiden laajempaa kulttuurista merkitystä, ja heidän kuolemiaan yhden kokonaisen aikakauden päätöksenä. 1920-luvun iloisen Berliinin hengessä laulanut Udo Lindenberg on mukana teoksessa ainoana, vastoin kaikkea todennäköisyyttä, vielä elossa olevana muusikkona. (Aviador)

* * *

Otos muita pienkustantajia, joiden kevään teoksia ei listalta vielä löydy: Haamu, Stresa, ntamo, Poesia, Kirjava, Palladium, Helmivyö, Atrain, ja niin edespäin…
Käy toki vilkaisemassa heidänkin sivujaan sopivassa välissä, tietoja kevättarjonnasta tippuu esille vähitellen vuodenvaihteessa.

spacer

Pienesti suuruudenhullu

Olen tullut siihen tulokseen, että kirjailijan on oltava hieman suuruudenhullu kirjoittaakseen kirjan.

On pakko uskoa siihen, että tekee jotain merkityksellistä ja erikoista. Kuinka sitä muuten jaksaisi käyttää parhaimmillaan vuosia saman tekstin parissa, usein vielä selän takana epävarmuus siitä, kelpaako tuotos julkaisuun, jos kelpaa, pitävätkö lukijat siitä. Ja mitä näitä kaikkia on.

Kirjoitan tätä blogitekstiä prokrastinoidakseni. Vieressä on kasoissa 122 käsikirjoitusliuskaa, joissa on tasaisin väliajoin punakynää. Olen käynyt niitä tässä Kirjamessuista lähtien läpi lukemistasolla, aktivoinut aivojani sopiviin suuntiin, pohtinut motiiveja ja lisäyksiä, vilkaissut välillä tekstitiedostoa koneella ja korjannut jonkin lauseen tai kirjoitusvirheen. Pimein talvi hidastaa kaikkea mahdollista, etenkin aivojen toimintaa. Lapsi tuo koulusta flunssan toisensa jälkeen, osa valoisesta ajasta menee palkkatyöläisenä, usein sänky kutsuu voimallisemmin kuin käsikirjoitusliuskat.

Tämän kaiken keskellä on pakko sulkeutua omaan kuplaansa.
Ajatella, että Tämä on tärkeä kirja, tällaista ei ole koskaan ennen tehty.
Ihan niin suuri ei egoni ole, että sanoisin moisen ääneen, mutta omaan tekemisen mielekkyyden etsimiseen se on merkityksellistä. Ja tottakin siina mielessä, että kirjoitan tosiaan jotain aivan uutta… muutenhan sitä kutsuttaisiin plagiaatiksi.

Suuruudenhulluus ruokkii motivaatiota. Kyllä tästä kirja tulee. Hyvä kirja. Loistava kirja. Nih, pienisuuri kirja. Hetken ajan painun miettimään, miltä kansi näyttää, ja sitten kiskon itseni takaisin työn ääreen. Ei vielä kantta, ei ihan vielä, ensi kesänä sitten. Kevät 2019 on kaukana, eikä kuitenkaan niin kaukana.

Ensin kässäri julkaisukelpoiseen kuosiin. Merkityksellinen tarina tarjolle nuorisohenkilöille.

spacer

Charlaine Harris – Harper Connelly -sarja

On kirjoja, joiden lukemisen aikana ja etenkin sen jälkeen miettii, että esimerkiksi korvapuustien leipominen olisi saattanut olla hyödyllisempää puuhaa.

Charlaine Harrisin neliosainen Harper Connelly Mysteries -sarja on tällainen. Minä luin sen läpi. En ole varma miksi. Sarjan idea on kiinnostava, lähtöasetelma toimii… ja mikään muu ei sitten oikeastaan toimikaan.

Sarjan nimihenkilö Harper on reilu parikymppinen naisihminen, joka on teini-iässä joutunut salamaniskun uhriksi ja on siitä lähtien löytänyt kuolleita. Nimenomaan niin. Harper “kuulee” tai “tuntee” kuolleet ja tietää kuinka he ovat menehtyneet.

Harper on syntynyt ns. hyvään perheeseen, joka hänen lapsuus-/nuoruusikänsä aikana on vajonnut surkeuteen huumeiden takia. Harperin elämän varsinainen tragedia on kuitenkin hänen isosiskonsa Cameronin selvittämätön katoaminen lukioikäisenä.

Nykyajassa Harper kiertää maata velipuolensa (huom! ei verisukua, vaan äidin uuden miehen poika, tätä alleviivataan useaan kertaan) Tolliverin kanssa ja tienaa ruokarahansa löytämällä kuolleita. Sekä tietenkin sotkeutuu siinä sivussa murhatapauksiin.

Lähtötilanne on ihan hauska ja persoonallinen. Kuolleiden etsimisestä ja Harperin ja Tolliverin välillä olevasta vetovoimasta/rakkaussuhteesta (vielä hieman emme-ole-oikeasti-sisaruksia -alleviivausta) voisi saada aikaiseksi vaikka mitä. Valitettavasti kirjojen mysteerit ovat puolivillaisia, lukija arvaa murhaajan hyvin pian. Kolmen viimeisen kirjan rakenne ja ratkaisu ovat täysin samankaltaisia. Harper ja/tai Tolliver työntyvät silkkaa typeryyttään vaarallisiin paikkoihin, eivät tajua itsestään selviä vihjeitä, tulevat ammutuksi ja jahdatuksi tai muuten vain kiukuttelevat. Henkilöt ovat epämääräisen paperinohuita, enkä edes jaksa alkaa siitä toisteisuudesta, samat asiat joka osassa.

Harper Connelly Mysteries

Tästä olisi voinut tulla ihan kelvollinen yksittäinen romaani, nyt tämä vain tuntui… laiskalta. Mukaan pari niistä paremmista mysteereistä ja Cameronin katoamisen selviäminen (jep, se selviää viimeisessä osassa), vähän enemmän ajattelua ja hiomista. Mysteeri nimittäin voi olla mysteeri myös silloin, kun päähenkilöt ovat suhteellisen fiksuja. Eikä olisi tarvinnut toistaa samoja asioita. Aineksia oli kermakakkuun, mutta ei tästä paljon köyhiä ritareita kummempaa saatu aikaiseksi.

Tulipahan luettua. Eka osa on ranskankielisenä pokkarina hyllyssä, lahjoitan haluavalle.

Charlaine Harris: Harper Connelly Mysteries:
Grave Sight (2005)
Grave Surprise (2006)
An Ice Cold Grave (2007)
Grave Secret (2009)

spacer

Kirjoittajan haasteita

Tämä on se jokseenkin vaikein vaihe, kun ensimmäinen versio kässäristä on survottu kasaan.

Kai minä vain jätän sille koodivärin ja laitan eteenpäin.

spacer