Kamala luonto

Äitiyteen kuuluu ilmeisesti erottamattomana osana jatkuva hämmästely: etenkin sen suhteen, miten lapsi oppii koko ajan asioita. Yhtäkkiä vain tajuaakin, että se esim. osaa avata käsilaukkuni vetoketjun. Sen myötä laukun voi tyhjentää. Tähän saakka vetoketjun sulkeminen on riittänyt esteeksi.

Entäs sitten käveleminen!

Tutut ja kylänmiehet kyselivät kuukausitolkulla, että jokosekävelee, jokosekävelee? Öö, niin ei siinä mikään kiire ollut. Ja käveleehän tuo Tirppana nyt, 15-kuukautisena. On kävellyt jo muutaman viikon. Taisi ottaa ensimmäiset askeleet aika tarkkaan niihin aikoihin, kun olisi ollut eka syntymäpäivä jos Tirppana olisi syntynyt alkuperäisen aikataulun mukaan.

Minua on huvittanut, kuinka puistot ovat kaupunkieläjä-Tirppanalle suoranainen kamala luonto -kokemus. Siellä on epätasainen maa! Muhkuroita, oksia, pehmeää ruohoa. Ja sellaisessako pitäisi pysyä pystyssä?

Noh, tämä video on miltei kuukauden takaa. On meno jo vähän vakaampaa. Ja vaaleanpunainen haalarikin alkaa olla ahdas. Onneksi, se on aika... hämmästyttävän värinen.

Haalareita on kyllä muitakin. Siitäkin huolimatta, että joku on aina kysymässä: "Oletteko menossa hiihtämään, heko heko?" Kyllä olisi käyttöä jollekulle supersankarille, joka läimäisisi umpihuonojen vitsien kohdalla.

Aurinkoisia päiviä

Mainio päivä.
Huolimatta siitä, että eletään synkeintä marraskuuta, tänään paistoi aurinko. Aurinko, joka kiskoi minut lapsen kanssa ulos... noh ainakin torille saakka. Torilla myydään melkein-luomuja perunoita (melkein-luomu = tuottajalla ei ole luomumerkkiä, koska sellainen on kallis). Torilla myydään myös paikallisia omenoita, isoja rivejä, montaa sorttia. Kilo omenoita, toinen päärynöitä. Niistä saa keitettyä sosetta. Iliana sai oman palasensa omenaa natusteltavaksi.

On ollut tietenkin myös mainio päivä seurata uutisia Suomesta. Minulla ei tietysti ole paljoa varaa valittaa mistään, sillä en äänestänyt viime eduskuntavaaleissa. Täältä äänestyspaikalle on ihan lähdettävä. Mutta loistavaa silti, että Suomessakin saadaan aikaiseksi lakimuutoksia, jotka vaikuttavat niin monien ihmisten elämään. Kyllä, minä #tahdon. Tai siis tahdoin jo ja suon ilolla mahdollisuuden muillekin.

Kaupungintalolla ja kauppojen auloissa kerätään tänä viikonloppuna ruokalahjoituksia niille, joiden päivä on mahdollisesti ollut vähän vähemmän mainio. Restaurant du coeurin ja muiden hyväntekeväisyysjärjestöjen leipäjonot venyvät vuosi vuodelta. Siinä voi ihminen vaikka vähän keventää omaatuntoaan: emme me rikkaita ole, mutta ostoksista heltiää silti muutama säilykepurkki tai maitolitra. Kun elää tarpeeksi lähellä reunaa, tietää, kuinka yksikin isompi epäonni saattaa syytää sinne toiselle puolelle.

Mitä muuta? Minä olen sairastanut ja nyt enimmäkseen tainnuttanut sairauden. Se sai melko työkyvyttömäksi joksikin aikaa, mutta nyt koetan taas katsella uusia haasteita uudella energialla. Mielialat heilahtelevat laidasta laitaan, mutta eivätkö ne aina? Kunnon palkkatöitä ei ole (leipäjonojen pituus on suoraan verrannollinen työttömyystilanteeseen), mutta kyllä ihminen voi kirjoittaa. Tai opiskella kirjoittamista. Tai vähän molempia. Ei minua pidä vieläkään varsinaisen aikaansaavaksi luulla, mutta ainakaan ajatus kirjoittamisesta ei enää okseta. Kerrottakoon, että taustatietoina olen lukenut mm. Lönnrotin Suomalaisen talonpojan koti-lääkäri -kirjaa. Olen oppinut, että lawemanki, alias peräsuolen-huuhto kelpaa hoidoksi miltei sairauteen kuin sairauteen. Ja että Nuorille, lihawille, helppotöisille, istuwille ihmisille ei ole olutkaan terweellinen. Kyllä se jo 1800-luvulla tiedettiin. Silti pieni olunen on satunnaisesti kiva kaveri.

Huomenna meinasin illasta suoriutua Lilleen saakka juomaan kaksikin. Ehkä jopa kolme.

Jääkaappi

Hahaa! Luulette että purnaan kylmästä ilmasta tai esittelen syömisiämme.
Niin en tee. Sen sijaan päätin ottaa valokuvia jääkaapin ovista.

Ihmisen jääkaapin kyljessä pitää olla magneeteilla kiinni jotakin. Mitä tahansa, mutta jotakin. En tiedä mitä täysin ulkoisesti tyhjä jääkaappi kertoo ihmisestä, mutta meidän jääkaappimme kertoo jotakin tästä huushollista. Kyllä. Siinä on lampaita. Siinä on muitakin eläimiä, viimeisenä lisäyksenä mifonki.

jääkaappi 1
jääkaappi 2

Haastan muutkin kuvaamaan jääkaappinsa ulkoa. Kuvista saa vapaasti tehdä keittiöpsykologisen arvion. Mitä muutakaan, kun jääkaapista puhutaan?

Työpöytä. Uncut.

Sisustuspostaus!

Maggis haastoi ihmiset ja someilijat ja muut otukset kuvaamaan työpöytänsä. Minä päätin olla niin uskalias, että esittelen sen ihan erikseen puunaamatta. (Krhm, syy tähän lie se, että muutama päivä taaksepäin häntä rajulla otteella rakast... eiku siivottiin.)

Työpöytämme (kyllä, jaan sen miesihmisen kanssa*) on vanha pieni pirtinpöytä, joka sopii juuri sopivasti suunnilleen ainoaan loukkoon, mihin tässä asunnossa voi työpöydän sijoittaa. Tuossa oikealla on ikkuna ja heti sen oikealla puolella ulko-ovi. Eli työhuoneemme on myös eteinen. Lastenvaunut kuramatolla kirjahyllyn edessä. Jee.

Puhelinpistokkeen päällä asuu hyvin yllättäen kolme lammasta.

Kasa. Siinä on jotain... ja jotain... ja näytönpyyhkimisrätti ja kyniä. Ja norsu.

Tulostin-monitoimihärpäkkeemme on varsin kätevästi sijoitettu. Sekä etenkin kuollut. Ei tulosta tai kopioi. Skannaa sentään, mutta kai se on joskus ihan oikea tulostinkin hankittava. Laseria mulle apus. Päällä oleva enimmäkseen-olennaisia-papereita-kasa on tällä hetkellä hyvin vaatimaton. Minähän sanoin, että olemme siivonneet.

Olkaa hyvät. Saitte nauttia jännittävästä tutustumiskierroksesta ulkosavolaiseen epäsisustamiseen. Poistua voi helpoimmin etuoven kautta. Makuuhuoneen ikkunasta poistuessa naapurin koira saattaa purra.

* Minulla on siis myös pienempi tietokone. Sellainen oikeasti kannettava. Kuvassa oleva on raahattavaa mallia. Sillä piskuisella kirjoitan missä kirjoitan. Joskus junassa, joskus sohvalla.

Pelottavia, kiellettyjä ja muuten vain epäilyttäviä sanoja

Viski!

Nonnih, tunnenpas minä nyt itseni poikkeuksellisen kapinalliseksi.
Uskalsin käyttää suorastaan kiellettyä sanaa. (Ei, enää ei tarvita Pahkasikaa tai Lehteä, vakavammin otettavat tiedotusvälineet hoitavat homman.)

Sovellettaisiinko samaa logiikkaa kirjamessuihin? "Aluehallintovirasto (Avi) on kieltänyt kahta suomalaista blogistia kirjoittamasta kirjoista, jos ne liittyvät Helsingissä kahden viikon kuluttua järjestettäviin Kirjamessuihin. Samalla Kirjamessujen nimestä ja logosta piti pudottaa kirja-sana pois."

Huomatkaa vielä kapinallisempi kuva. Siinä on kirja JA viskiä ja se on vieläpä mainos.

Mitäs muita sopivan kiellettyjä sanoja tässä olisi ollut mielessä viime aikoina?

Ainakin kaksi ehdottoman pelottavaa F-sanaa.
Juuri ne, mitä ajattelitte.
Feminismi ja fantasia.
En edes tiennyt kirjoittaneeni feminististä kirjaa, ennen kuin minulle asiasta sanottiin. Fantasiaa se sen sijaan on ihan melkein sujuvasti. Ai että kenen fantasiaa? Enemmän 50 Shades of Grey vai Kaari Utrio?

Hmm.

Eräänä taannoisena yönä jossain unen ja valveen välimaastossa mieleni kehitti aivan uuden pelottavan sanan: kanastaasi. Mieleni myös kertoi minulle, että se liittyy jotenkin homostaasiin. En minä tosin tiedä mitä sekään tarkoittaa. Eikä mieleni siinä ennen heräämistä suostunut paljastamaan minulle, tulisiko pelätä kanadalaisia vai kanalintuja. Mutta jos tarvitsette sanan jommankumman ryhmän epäilyttävälle käyttäytymiselle, niin siitä saa lainata.

Olen minä uneksinut omituisia muutenkin viime aikoina, mutta ehkä jätän kertomatta.

Epäilyttävien listalle voisi lisätä myös kalamansin. Se nimittäin oli viime viikolla syömäni leivoksen makuna. Toisaalla minulle sanottiin, että sana muistuttaa liiaksi kalmantanssia sopiakseen leivoksen mauksi. Kalma ei kieltämättä ole kovinkaan ihastuttava leivosaromi. Mutta, opinpahan, että kalamansi on pieni sitrushedelmä. Kaikkia kummia hedelmiä tähän maailmaan mahtuukin. Eikä se edes ollut saatanan paha hetelmä, vaan oikein oivallinen leivoksenmaustaja.

Jos en linkitä putiikkiin, josta tämän oivallisuuden ostin, niin ehkä sitten ei mainosteta. Mutta hyvä oli. Menen uudestaankin. Säännöllisesti.
1 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ... 140