Osapuilleen tavallinen viikko

Onhan näitä. Viikkoja, joina voisi saada aikaan vaikka mitä, mutta hengaa jossain työttömyyden ja aikaansaamattomuuden välimaastossa. Ja hyvin taas huomaa sen, että minulla on aina hyvä aikomus ruveta tekemään tällaisia postauksia, mutta sitten puolessa välissä viikkoa unohdan koko asian, ja muutamaa päivää myöhemmin huomaan, etten enää ollenkaan muista mitä tein. Olkoon. Viikkoni saa siis olla nelipäiväinen. Joka tapauksessa pääsiäisviikonloppu meni kotona löhötessä ja puistossa kävellessä.


Maanantai

Herätysasia vinkuu klo 6:45. Totean, etten ole herättänyt asunnon muita asukkaita ja hiivin narisevat portaat alas ja suihkuun. Seitsemältä laitan radion päälle alakerrassa herättääkseni Ison ja Pienen Carolen ja kuullakseni uutiset. Lapsen kaurapuuro kiehuu kaasuhellalla hetkessä.

Klo 8:30 istun Tirppanan hoitotädin luona pöydän ääressä ja neuvottelen lasta vaihtamaan lenkkarit sisätossuihin. Koska on maanantai ja vakileipomomme on kiinni, suuntaan sinne, minne leipomojumalat eivät minun halua menevän. Tuurini on kuitenkin poikkeuksellinen: saan haluamani leivän ja vielä leikkaamattomana. Tarpeeksi kovaan ääneen ja selkeästi artikuloitu "non!" toimii.

Klo 9:00 keitän kahvia ja nautin ajatuksesta ihan omasta hiljaisesta rauhallisesta aamupalasta. Vastaan sähköpostiin, keskustelen Osuuskumman asioista oikealla ja vasemmalla virtuaalisesti. Minulla on tätä nykyä osuuskunnan tiedottajan pesti, asiassa on vielä opeteltavaa.

Jossain vaiheessa aamua mieleeni iskee ajatus ensi kuussa loppuvasta apurahahausta. Skannaan tekstejä, kaivan arkistojani, blogiarvioita, trimmaan niitä sopivammiksi. Koetan saada työsuunnitelmaa kasaan ja vingun osaamattomuuttani Facebookissa. Päivitän kirjallisen ansioluettelon.

Klo noin puolipäivä lämmitän palsternakan ja kalanjämät jääkaapista lounaaksi. Keitän lisää kahvia.

Eksyn työkkärin nettisivuille täydellisenä sekoituksena uteliaisuutta ja turhautumista. Maanantai yllättää: linjoilla on kaksikin lupaavaa työpaikkailmoitusta. Toinen sivuaa omaa alaani, mutta siihen lienee muutama muukin hakija. Toinen taas on ihan muuta, mutta paikka on parin minuutin kävelymatkan päässä ulko-oveltamme. Muokkaan CV:täni uuteen uskoon ja pyydän tekstiviestitse miesihmistä tulostamaan sen. (Oma tulostimemme kuoli jo aikoja sitten, pitäisi joskus raaskia hankkia uusi.)

Klo 16 muistan, että kirjoittamisen perusopintojen omaelämäkertakurssi alkaa tänään. Tsekkaan ohjevideon netistä ja naputtelen ensimmäisen tehtävän kasaan melkoisena ajatuksenvirtana ennen kuin kiidän hakemaan lapsen hoidosta.

Illalla käymme kaupassa koko perheen voimin. Rattaissa istuvalla lapsella ei ole kenkiä jalassa, ainoastaan villasukat. Lapsj ei arvosta sukkia, vaan heti kauppaan sisälle päästyä kiskoo ne pois jalasta ja housunlahkeet ylös. Totean, että pitäisi ottaa valokuva natiaisesta, jolla on päällä toppatakki, päässä sen karvahuppu... ja sitten paljaat koivet. Jotakuta ei palella.

Iltaruokana tarte poulet-boursin. Se katoaa kuten aina. Iso ja Pieni Carole menevät nukkumaan aikaisin. Minä hengaan vielä tuntitolkulla netissä ja katsomassa höperöä tv-sarjaa Netflixisistä.

Tiistai

Klo 6:47 makaan valveilla ja kuuntelen roska-auton kolinaa. Sama kuvio jokaisena tiistaina ja keskiviikkona. Tänään ovat aikaisessa ikkunamme alla, tavallisesti kolina tapahtuu aika kellontarkkaan seitsemältä. Vaivaudun ylös vasta varttituntia myöhemmin. Iso ja Pieni Carole nukkuvat yhä, heitä ei yksi roska-auto herätä. Kaurapuuro keittyy.

Klo 8:30 seison kantakonditorion tiskillä valitsemassa. Ajattelin tyytyä tavalliseen croissanttiin, mutta leivonnaisissa on uusi kevätvalikoima. Jaune lemon kutsuu minua voimallisesti. Vaihdan myös pari ylimääräistä sanaa myyjättären kanssa ja jätän CV:ni, vaikka uusi myyjä lieneekin jo löytynyt. Eipä tuo ota jos ei annakaan... ainakaan yhtä paperilappua enempää. Minä vain olen ylikoulutettu kaikkeen tuollaiseen, en pääse edes haastatteluihin.

Kahvia, pyykkikone pyörimään, ikkunat auki, leivos, Facebook, lisää kahvia. Tiskit tuijottavat minua vihaisesti ja pölykoirat ulvovat sohvan alla. Ehkä kohta. Koetan lukea tietokirjaa tietokirjoittamisesta, mutta huomaan toistavani samaa lausetta uudestaan uudestaan. Ensin nukun tovin.

...pitkän tovin. Edes ikkunaluukkuja takovat tuulenpuuskat eivät herätä. Herään vasta naapurin takapihalla olevien koirien louskutukseen ja kuljen tovin ympäri asuntoa juuri niin pihalla asioista kuin turhan pitkien päiväunien jälkeen ollaan.

Klo 15 pyöritän suunnilleen ymmärrettäväksi työhakemusta paikkaan, jossa kaivataan suomea osaavaa. Kilpailu ei liene hurjan suurta, mutta olen epäröinyt haun kanssa, sillä puljuun on meiltä matkaa melko lailla. Mutta eihän tuossa mitään menetä jos hakee. Surffaan juna- ja linja-autoaikatauluja. Lähimmältä asemalta pääsisi näpäkästi perille... polkupyörällä.

Klo 17:50 neuvottelen takkia päälle suuttuneelle Tirppanalle. Hoidosta pois lähteminen on aina yhtä ikävää, leikit jäävät kesken. Noukimme miesihmisen mukaan asemalta. Tuuli on viedä mukanaan kaiken lastenvaunuja myöten.

Illalla muiden jo nukkuessa kaadan itselleni lasillisen valkoviiniä ja jatkan höperön tv-sarjan katselemista.

Pannukakku. Juuri niin surkea kuva kuin puhelimeni kameralla saa.

Keskiviikko

Herään 1:30. 2:30. Neljältä. Viideltä. Klo 6:30 herätysasia vinkuu ja pakottaa pois lämpimästä sängystä. Pieni Carole nukkua tuhisee, mutta Iso Carole onkin yllätyksekseni jo jalkeilla. "Heräsin kuuden maissa käymään vessassa, enkä sitten enää vaivautunut takaisin sänkyyn." Suihkun jälkeen kuulen Tirppanankin vinkuvan yläkerrassa.

Klo 8:11 seison asemalaiturilla ja totean aamujunan olevan poikkeuksellisen lyhyt. Minä ja ne kiljoonat muut olemme junassa kuin sardiinipurkissa. Pidän kiinni seinäkoukusta ja koetan olla tahrimatta takkiani ruosteisen polkupyörän ketjuihin.

Klo 8:53. Työkkärin seurantakäynti on pakollinen, mutta varsin turha. Oikeastaan sinänsä järjestetty seuranta ei ole turhaa, mutta vika on ulkosavolaisessa päässä. En tiedä mitä oikeasti haluan, enkä ilmeisesti etenkään yritä tarpeeksi sen mahdollisen haluamani (vai ei-haluamani?) eteen.

Klo 10 valitsen kahvilaa Lillen keskustasta ja suuntaan sinne, missä tiedän olevan tilaa levittää tietokone ja aamiaistarjoiluna jenkkipannukakkuja. Vaahterasiirapilla. Aurinko käy silmiini kun istun ikkunan ääressä. Mutta kahvia saa isommissakin mukeissa. Kymmeneltä kahvila on vielä meluisa, täynnä nuorisoporukoita, mutta yhdentoista pintaan olen ainoa asiakas. Lisää väkeä saapuu vasta lounasajan kynnyksellä. Kirjoitan muutaman lauseen. Surffaan taustatietoa palvelusväestä. Kirjoitan pari lausetta lisää ja tunnen itseni epävarmaksi aikamuodon kanssa. Imperfekti, preesens, imperfekti? Jätän preesensin paikoilleen. Tätä vauhtia kässärin ensimmäinen versio valmistuu joskus kahden vuoden päästä.

Klo 12 ja Café Livres. Tällä kertaa olen ihan usutettu paikalle. Valokuvaamaan irtonaisia spottilamppuja. Älkää kysykö, tarina on ihan liian pitkä selitettäväksi. Puran lamput vaaleanpunaisista muovipusseista ja saan haluamani valokuvat. Valtaan nuhjuisen nahkasohvan ja juon kannullisen teetä.

Kello lähestyy jo puolta kahta kun palaan takaisin aseman suuntaan vanhan kaupungin kujia pitkin. Kaiken kahvin, teen ja huonosti syömisen jälkeen olo on tärisevä. Ilmeisesti minäkin voin saada liikaa kofeiinia. En malttaisi odottaa kotiin pääsyä ja oikeaa lounasta.

Iltapäivällä luen muutaman sivun tietokirjoittamisesta ja surffaan maastamuuttotilastoja. Hahmottelen pari lausetta tietokirjasuunnitelmaan. Suuri Epäilys hyökyy takaraivossa: liekö tälle tarpeeksi lukijapohjaa, jotta joku haluaisi kustantaa?

Klo 17:57 neuvottelen takkia päälle suuttuneelle Tirppanalle.

Illalla suostun siihen, että on minun vuoroni kylvettää lapsi. Koen äidin ylpeydenhetkiä, kun pelkkä vihjaus (suomeksi!) kylvystä ja ankoista saa heti aikaan toimintaa. Tirppana juoksee ympäri asuntoa, etsii kumiankat ja tuo ne pyytämättä kylpyammeeseen. Onko se kasvanut jo noin isoksi!

Torstai

Klo 6:55 herätyshärpäke vinkuu. Viittä minuuttia myöhemmin vinkuu Pieni Carole.

Klo 8:45. Croissant. Maailma on palannut urilleen.

...tähän väliin sitten osuu pätkä, josta en ollenkaan osaa sanoa mitä oikeasti tein. Oletettavasti torstai oli se päivä, jona selätin vastustajan: jääkaapin takana olevassa kondensaatioastiassa asuneen limamöykyn, joka muistutti liiman ja hunajan noiduttua sekoitusta. En ole ihan hetkeen tavannut niin vaikeasti putsattavaa asiaa. Siihen upposti paljon saippuaa, paljon etikkaa ja paljon hermoja. Suositukseni: puhdistakaa jääkaapin kondansaatioastia usein, siellä asuu mikrobiyhdyskunta. Ja kuulemma se vaikuttaa jopa sisäilman laatuun.

Torstaina taisin myös tapojeni mukaan surffata nettiä läpi työilmoitusten perässä. Selasin jopa muutamia mahdollisia koulutuksia, vaikka opiskelijaksi palaaminen ei olekaan ihan innostuslistani kärjessä. Joka tapauksessa, jos palaan, ainoastaan työsopimuksen kylkiäisenä.

Klo 17:54 neuvottelen takkia päälle suuttuneelle Tirppanalle.

Noukimme miesihmisen mukaamme asemalta, ja hän ehdottaa, josko (vielä suunnitteluasteella olevan) purjopiirakan sijaan söisimme kantaravintolassamme. Suostun, ihan kiistelemättä.

Kantaravintolamme on ihan nurkalla, parin kadunkulman päässä. Se tarjoilee paikallista ruokaa ja on joka ilta tupaten täynnä. Uskaltaudumme paikalle ilman pöytävarausta, sillä menemme ravintolaan heti aukaisuaikaan, seitsemältä, ja on arki-ilta. Viikonloppuna ei kannata edes yrittää. Tirppana istuu syöttötuolissa, mutustaa patonkia, kommentoi kovaan ääneen ja osoitellen seinäkoristeita ja leikkii ankoilla. Viereisessä pöydässä istuu yksin illastava mies, ehkä töiden takia kaupungissa oleva, ei näytä vakiasiakkaalta. Hänen viereensä istuu brittipariskunta. Maailmansotaturisteja, sanoisin. Koska kommunikointi tarjoilijan kanssa ei oikein suju englanniksi, mies tarjoutuu tulkiksi.
"Do you speak english?"
"A little..."
Sivukorvalla kuunteleva ulkosavolainen toteaa, että "a little" on lähes ranskisaksentitonta värikästä englantia. Osaajat ovat toisinaan vaatimattomia.

Ruoka ei petä, mutta ilmeisesti vie minulta yöunet. Suuremmaksi syyksi oletan kuitenkin sen, etten osaa sulkea aivojani silloin, kun olisi tarve. Työtilanne ja opiskelumahdollisuudet pitävät minut hereillä tai jonkinlaisessa horroksessa aamuun saakka. En ole uskoa, kun Isompi Carole sanoo kellon olevan seitsemän.

Uneton yö ja kotiäitipiiiiitkäperjantai veivätkin sitten mehut niin tehokkaasti, että perjantai-iltana nukahdin sohvalle. Mikä minun unenlahjoillani on suoritus. Sohvamme nimittäin ei ole mikään laiskanlinna tai vierasvuode, vaan sellainen kahden hengen tynkä, jolle mahtuu lähinnä käpertymään. Vietin siinä määrittelemättömän ajan autuaassa mustassa aukossa, eikä unien jatkaminen omassa sängyssäkään ollut vaikeaa.

- - -

Jahas. Saa olla laitimmainen kerta, kun vaivaudun pidempiä arkiselostuksia tekemään. Ei sovi minun pirtaani tällainen, vaikka omasta navasta puhuminen onkin aivan parasta ajanvietettä.

Äänetön vaalien alla

Olen seurannut vaalikeskustelua puoliaktiivisen kiinnostuneena.

Kahdessakin maassa. Täällä nimittäin on ensi viikolla départementales-vaalien ensimmäinen äänestyskierros. Siinä valitaan départementin (lähinnä lääni) asioita hoitava conseil départementale. Käytännössä valitut henkilöt ovat kunnallispoliitikkoja: samat ihmiset ovat ehdolla myös kunnallisvaaleissa. Postiluukusta on tipahdellut jo viikkokaupalla eli puolueiden vaalimainoksia, ja joskus ensi viikolla ne tulevat vielä ihan kirjekuoressakin kaikki.

Olen kyllä osin kiinnostunut aiheesta. Paikallispolitiikka on paikallispolitiikkaa ja saattaa jopa purra kansalaisen omaan nilkkaan. Mutta silti sivuutan keskustelun sen syvemmälti pohtimatta: minkäs teen, en ole ranskalainen, eli en saa äänestää. (Kunnallisvaaleissa saisin kyllä, mutta en muistanut kirjautua äänestyslistoille.)

Ilmoitus äänioikeudesta

Suomesta sen sijaan sain ilmoituksen äänioikeudesta. Vilkaisin sitä ja työnsin takaisin kuoreen. Olen periaatteessa äänestyspositiivinen ihminen, mutta mitä pidempään olen ollut poissa, sitä etäisemmältä Suomen eduskunnan valitseminen tuntuu. Internetissä hengatessaan ei voi välttyä suomalaisen politiikan kipupisteiltä, ja onhan minulla toki mielipiteeni monestakin asiasta. Mutta en ole tutustunut vaalikoneisiin tai ottanut selville ehdokkaita Keski-Suomen vaalipiiristä.

Miksi olisin? Suomen politiikka ei kosketa arkipäivääni oikeastaan ollenkaan. Näin vaalien alla valitetaan, että ulkosuomalaiset äänestävät laiskasti. Ihmekös tuo. Ulkosuomalaisilla ei ole omaa vaalipiiriä tai edustajaa eduskunnassa. Ei siellä kukaan minun asiaani aja.

Äänestyslaiskuuteen on kuitenkin suurempikin syy: käytännön ongelmat. Minä asun Keski-Euroopassa, lyhyiden välimatkojen seudulla, miljoonakaupungin kyljessä. Silti lähimmät äänestyspaikat ovat joko Pariisissa tai Brysselissä. Junaliput maksavat halvimmillaan viitisenkymppiä. Ei, en aio maksaa sellaista summaa pelkästään siitä, että pääsen äänestämään jotakuta, joka ei vaikuta arkeeni mitenkään. Ja tosiaan, asun Euroopassa, en missään Brasilian syvyyksissä.

Jos joku taho eduskunnassa olisi oikeasti kiinnostunut ulkosuomalaisten äänistä, niin Suomessa olisi jo kauan sitten mahdollistettu kirje- tai internetäänestys. Se on mahdollista aika pirun monessa muussa maassa, miksi sen ongelmat olisivat suurempia Suomessa? On turha koettaa houkutella ulkosuomalaisia uurnille, jos äänestäminen tehdään a) hankalaksi ja b) hyödyttömäksi.

Mieluusti äänestäisin, mutta nyt tyydyn vain kohauttamaan olkiani ja työntämään äänestylipukkeen takaisin kirjekuoreen. Palataan asiaan, kunhan ääneni kiinnostaa poliitikkoja.

Lyhyt oppimäärä ranskalaisesta sairausvakuutuksesta

Facebookissa ranskansuomalaisten ryhmässä on kysytään miltei kuukausittain apua ranskalaisen sairausvakuutuksen ymmärtämiseen. Mikä se on, kuinka se saa, kukamitämissähäh? Taannoin kyllästyin vastausten toisteluun ja kirjoitin ryhmään perustietopaketin ranskalaisesta sairausvakuutuksesta. Nyt tuli mieleen, että voisihan tuon julkaista täälläkin, jos joku apua etsii.

Ranskan yleinen sairausvakuutussysteemi toimii varsin tehokkaasti. Se on enimmäkseen kätevä käyttäjälle ja todella kallis yhteiskunnalle. Se jakautuu kahteen osaan:

1) Yleiseen sairausvakuutukseen, eli Sécurité sociale:een (myöh. ja yleisemmin Sécu). Se on siis Ranskan ”Kela”, valtiollinen sairausvakuutuslaitos. Ammatista riippuen vakuuttaja saattaa olla jokin muukin taho, mutta tavallisimmin satunnainen ulkosuomalainen on tekemisissä CPAM:n kanssa. (Caisse Primaire d'Assurance Maladie).

2) Lisävakuutuksiin, jotka tunnetaan tyypistä riippuen nimellä ”mutuelle” tai ”complémentaire santé”. Peruskäyttäjän kannalta näiden vakuutusyhtiöiden ero ei ole merkittävä, joten käytän myöhemmin sanaa ”complémentaire”.

Yleisiä tietoja:

Jos työskentelet Ranskassa, sinun täytyy kirjautua ranskalaiseen sairausvakuutussysteemiin. Tästä poikkeuksina ovat mm. lähetetyt työntekijät sekä muutamat muut. Poikkeukset löytää helposti Kelan sivuilta. Yleistilanne kuitenkin on: työpaikka = ranskalainen sairausvakuutus.

Miksi? Koska sellaisia ovat EU-säännökset. EU-kansalainen vakuutetaan siinä EU-maassa, jossa hän työskentelee. Kelalta on turha toivoa korvauksia, jos he saavat tietää, että teet palkkatyötä muussa EU-maassa.

- Opiskelija voi ”roikkua” Suomen sosiaaliturvalla. Siinäkin tapauksessa suosittelen lämpimästi käymään vapaapäivänä jonottamassa paikallisessa CPAM:ssa. Siellä voi avata oman dossierin jo etukäteen. Eli kun tulee lääkärikuluja, ne maksetaan lääkärille, lääkäri antaa paperin, joka allekirjoitetaan ja kiikutetaan CPAM:iin. CPAM maksaa korvaukset ja perii ne Kelalta. Jos taas työskentelet kesäaikaan tai opintojesi ohessa, saatat joutua joka tapauksessa kirjautumaan ranskalaiseen systeemiin.

Carte Vitale:

Carte vitale on Ranskan sairausvakuutuskortti. Sen saaminen voi kokemusten mukaan olla varsin helppoa tai Ihan Saatanan Vaikeaa. Riippuu tilanteesta, kaupungista ja kohdalle osuvasta ihmisestä. Kuitenkin, perussäännöt sanovat, että työntekijä on vakuutettava 60 tehdyn työtunnin jälkeen. CPAM:iin pitää siis mennä palkkanauhojen kanssa. Ota mukaan myös henkkarit, passikuva, asumistodistus (attestation de domicile) ja ranskankielinen virkatodistus, jossa on apostilla. Sen saa pyytämällä (ihan sähköposti riittää) ainakin Helsingin maistraatista. Kerrottakoon vielä, että *tämän asetuksen* 5. artiklan mukaan Suomesta saatavan ranskankielisen virkatodistuksen pitää kelvata, ei siis tarvitse käännättää mitään. (Virkatodistukseen kannattaa ehkä pyytää mm. vanhempien tiedot jne., jotta siitä käy ilmi samat tiedot kuin syntymätodistuksesta. Suomalaisilla kun harvemmin on syntymätodistusta, jota täällä usein kysellään. Sitten vain pitää inttää kovaan ääneen, että "kun Suomessa sellaista paperia ei saa".)

Complémentaire:

Lisävakuutus, complémentaire santé, ei ole pakollinen. Se on kuitenkin enemmän kuin suositeltavaa ottaa, sillä se kattaa terveyskuluja, joita Sécu ei maksa. Jos ns. mitään ei tapahdu, ja käy vain kerran vuodessa lääkärissä, niin complémentaire tulee kalliiksi. Jos taas on pieninkin ongelma, niin terveydenhuollon ja sairaalamaksujen hinnat voivat nousta aivan hurjiksi. Satoja euroja muutamassa päivässä. Myös esim. silmälasien käyttäjien kannattaa ehdottomasti ottaa complémentaire.

Lisävakuutuksia on monen sorttisia ja -hintaisia. Jotkut työpaikat pakottavat työntekijän ottamaan omansa, toiset eivät. Jos työpaikan complémentaire on työntekijälle pakollinen, yritys maksaa kuukausimaksusta 50% (joskin se on veronalaista tuloa. Vuodesta 2016 alkaen työpaikan kautta saatava lisävakuutus tulee pakolliseksi lähes kaikille.)

Halvoissa vakuutuksissa on kapeammat korvaukset kuin kalliissa. Vakuutuksia pitää siis vertailla ja miettiä omia tarpeitaan, mutta ihan ilman oleminen ei ole pidemmän päälle fiksua. Jos tulot jäävät alle tiettyjen rajojen (ne löytyvät Sécun nettisivuilta, ameli.fr) complémentaireen voi saada avustusta, tai voi olla oikeutettu ns. CMU complémentaireen, joka on ilmainen.

Miten se sitten toimii?

Sécu korvaa lääkärikäynnit taulukkojensa mukaan. Noin yleisesti voisi sanoa,että 70% yleislääkärissä käynnistä, 60% hammaslääkäristä. Complémentaire korvaa sitten loput, paitsi euron - parin omavastuun. Lompakossa täytyy pitää mukana sekä carte vitale että vakuutusyhtiön kortti. Joka tapauksessa, tavallisesti lääkärikäynti maksetaan ihan rahalla ja korvaukset saadaan jälkikäteen. Apteekit ovat tästä poikkeus: korvatut lääkkeet saa maksamatta (ns. tiers payant).

Systeemin erikoisuus on, että yli 16-vuotiaan henkilön pitää ilmoittaa Séculle omalääkäri (médecin traitant). Homma hoituu yhdellä paperilla, jota voi pyytää lääkäriltä, ja omalääkärin vaihto toimii ihan yhtä helposti. Käytännössä se edellä mainitut 70% korvataan vain, jos käy omalääkärillä. Paitsi siinä tilanteessa, jos on esim. selkeästi lomalla toisella puolen Ranskaa, tms. Jos käy ”väärällä” lääkärillä ”muuten vain”, korvaukset tippuvat tuonne 30%:n huitteisiin.

Erikoislääkärille tarvitsee aina omalääkärin lähetteen: muuten ei saa täysiä korvauksia. Poikkeuksena hammaslääkärit, gynekologit, stomatologit ja silmälääkärit, joille voi mennä suoraan.

Lääkärit jakautuvat kahteen kastiin: conventionné secteur 1 ja conventionné secteur 2.

Ykkössektorin lääkärit ovat sitoutuneet noudattamaan Sécun määräämiä hintoja. Eli yleislääkäri (omalääkäri) veloittaa peruskäynnistä 23 €. Siitä Sécu korvaa 70%, omavastuuta jää suunnilleen euro, ja complémentaire korvaa loput.

Jos taas lääkäri on kakkossektorin lääkäri, se tarkoittaa, että hän voi ylittää Sécun määräämät hinnat (dépassement d'honoraires). Erikoislääkärit ovat usein tässä sakissa. Eivät aina, mutta usein. Silloin Sécu korvaa määräämänsä osan, ja loppu jää complémentairen ja potilaan harteille. Tässä nähdään erilaisten lisävakuutusten erot: jos vakuutus sanoo että korvaa 100% tietystä lääkärikäynnistä, se tarkoittaa sen seuraavan Sécun rajoja, ja loppu jää potilaan maksettavaksi. Jos taas korvaus on vaikkapa 200%, niin lääkärin hinta voi ylittää Sécun rajan tuplasti, ja complémentaire maksaa kaiken. Voisi siis sanoa, että mitä huonompi lisävakuutus, sitä enemmän pitää käyttää aikaa edullisen lääkärin etsimiseen.

Lääkärit,osoitteet ja sektorit löytyvät sivulta http://ameli-direct.ameli.fr/. Sitä kannattaa vilkaista kun etsii sopivaa lääkäriä itselleen.

Lääkäreillä voi olla carte vitalen lukija työpöydällään, tai voi olla olematta. Jos on, niin hyvä. Saat korvauksen nopeammin. Jos ei, niin sinulle tehdään paperi, joka kiikutetaan CPAM:aan. Sen käsittelyssä menee usein kuukausi, parikin. Kerrottakoon, että maksukortti ei läheskään aina kelpaa lääkärin luona. Varaa (reilusti) käteistä tai shekkivihko.

Jauhoiset jumalat

Kyllä ei ihmisen pitäisi olla uskoton.
Nimittäin leipomolleen.

Kun leipomojumalat ovat antaneet lähistölle putiikin, josta saa palvelua ja jossa leivät – ja etenkin croissantit – ovat oikeasti hyviä, niin ei silloin pidä ihmisen menemän loikkimaan aidan toiselle puolen.

Siitä on monta todistetta. Jo se, kuinka minulla menevät pasmat sekaisin, kun kantaleipomokonditorion tiskin takana onkin väärä ihminen. Väärä = ei kumpikaan niistä kahdesta tavallisesti tapaamastani naisihmisestä, joiden kanssa jopa minä kykenen hetkelliseen small talkiin.

Toinen todiste taas lyötiin kasvoille tänään. Pistäydyin aamuvarhaisella epätavanomaisella suunnalla kaupunkia ja kotiin palatessani päätin pistäytyä keskusaukion leipomossa, jossa, sanottakoon, on oikein kiva leipävalikoima. Mutta kun leipomojumalat eivät ole suotuisia moisille syrjähypyille!
Minä en ikinä saa sieltä mitä haluan. Joko minulle yritetään sitkeästi myydä aivan muuta kuin mitä olen ostamassa. Tai vähintäänkin, jos leipä on oikea, se leikataan, vaikka olen nimenomaisesti kieltänyt. Meh.

Tänään luovutin jumalten tahdolle ja otin leikatun leivän vastaan. Toisinaan paremmalla aktiivisuuspäällä pyydän uuden. Onhan se nyt kurpale, että pelkkä leipomossa käynti aiheuttaa epäilyksiä ihmisten kommunikaatiokyvyistä: joko minä en osaa puhua ranskaa, tai sitten putiikin naisimmeiset eivät hallitse kuullunymmärtämistä.

Kuten aiemminkin todettua, lähileipomomme on oikeastaan konditorio. Tämä éclair näyttää sairaalta, mutta oli vallan mainio; ei ollenkaan liian makea, kuten leivoksilla usein on taipumuksena.

Epäpaasto

Opin tänään uuden sanan: ekopaasto.
Aluksi se osui silmiini Viisi kymppiä lasissa -blogin postauksesta, josta sitten vei linkki Ekopaasto-kampanjan nettisivuille. Tää on nyt vissiin jotenkin päivänpolttava juttu.

Tavallaan tuntuu oudolta yhdistää sanat "eko(logisuus)" ja "paasto". Paastohan on lähtökohtaisesti jotakin, jota harrastetaan vain rajoitetun aikaa. Paasto on tauko. Onko tarkoitus siis harrastaa ekologisuutta rajoitetun aikaa, vai pitää paastoa ekologisuudesta? Noh, pilkunviilaus sikseen, mutta olisihan tuo voitu toisinkin kampanja nimetä. Ilmeisesti tässä on tarkoitus kokeilla, mitä voisi tehdä pidempiaikaista elämänmuutosta ajatellen.

(Ajatukseni katkesi, taustalla on Puluboi-kuunnelma. Tai siis oikeasti minulla ei ole puukkoa vaan minulla on kilves, tai oikeastaan se on vain vasala.)

Niin, takaisin asiaan. En ole kovinkaan ääriratkaisujen ihminen, mutta helppohan tässä on harrastaa jonkinsorttista ekologisuutta, kun on köyhä eikä välitä juuri ulkonäöstään saati sisustuksesta. Kyllä, käytämme julkista liikennettä: bussipysäkille kävelee kaksi minuuttia, juna-asemalle aika tarkkaan kahdeksan. Eihän meillä edes ole autoa. Tosin siinä on taustalla ihan kukkaro, eivät suinkaan ilmastonmuutokselliset periaatteet. Autottomuus ei välttämättä ole loppuikäämme kestävä asiantila.

Ostan vaatteeni (ja lapsen vaatteet) suurimmalta osin käytettyinä. Minulla ei ole nykyään aavistustakaan siitä, mikä on muotia ja mikä ei. Siitä sen sijaan on aavistus, ovatko vaatteet päälläni mukavia ja istuvatko ne minun ylleni. Lapsella on kestovaippoja ja käytettyinä hankittuja tavaroita. Kosmetiikan ostan lähinnä luonnonversiona. Sitäkään en perustele ilmastonmuutoksella, vaan ainoastaan oman ihoni kemikaalikuormituksen vähentämisellä.

Kuvituskuva on etelänvuosien muistoja. Ei täällä sentään myydä laventelia torilla. Vaikka Wazemmin torilta melkein kaikkea mahdollista saakin.

Mikä sitten tässä taloudessa kuormittaa arjessa luontoa eniten? Oletettavasti ruoka ja lämmitys.

Ruokaa ostamme osin paikallisilta tuottajilta; se on halvempaa. Välikäsi (Iso Paha Hypermarkettiketju) jää välistä pois, ja kemikaalikuorma on kevyempi. Sitä paitsi, tori on kiva. Maidon ja kananmunat hankimme oikeastaan poikkeuksetta luomuna. Mutta jos söisi ainoastaan luomua, pitäisi olla selkeästi nykyistä suurempi budjetti tai aivan toisenlaiset ruokailutavat. Lämmitys taas pyörii asuntoon tulevan kaasuputken avustuksella. Siinä missä sähkömme taitaa olla "kestävästi tuotettua", kaasu tulee... jostain. Venäjältä?

Ekologisuus on osin sidottua tulotasoon: kun on pakko, niin sitten kierrätetään ja mietitään kulutusvalintoja. Olen minäkin huomattavasti löyhäkätisempi kuluttamisen kanssa silloin, kun rahaa on. Kuitenkin, minulla ei nykyään ole minkäänlaista pakkoa kuluttaa. Asioita ostetaan tarpeeseen, ei vain sen takia, että ostaminen on kivaa. Sisustaminen tarkoittaa sitä, että jos tarvitaan tuoli, etsitään Emmaükselta tuoli. Aina se ei ihan sovi muiden kanssa yhteen, mutta tosiaan, sisustaminen kiinnostaa vielä vähemmän kuin ulkonäkö. Tavaroilla on minulle ensisijassa käyttöarvoa. Joskus satunnaisesti vilpittömästi ihailen muiden viimeisen päälle laitettuja (ja siistejä!) koteja... ja sitten palaan omaani ilman sen kummempaa pistosta yhtään missään sydänalassa.

Tosin, heikkoutensa kullakin. Kirjoja hamstraan ihan "turhaan". Ehkä joku ne joskus lukeekin...

1 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ... 141