"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Lyhyt linkkipostaus.

Monet Hesaria lukevat muistanevat taannoisen vieraskynä-kirjoituksen, joka aiheutti pienen myrskyn vesilasissa. Ilse Paakkisen "Uusateismista puuttuu muu sisältö" oli allekirjoittaneen näkökulmasta melkoista silppua, aloitettakoon vaikka siitä, että missään vaiheessa ei kerrottu, etteivät ateismi ja uusateismi ole ihan samoja asioita.

Hymyilevä eläkeläinen osallistui sotaan omalla korttipelillään, joka taisi ampua sopivaan kohtaan, ja vei minut etenkin Eikö ketään edes hävetä -blogiin, je sen pitkälliseen kirjoitukseen "Uskonto, ateismi ja tieteellinen maailmankuva".

Käykää lueskelemassa, itse kullekin tekee välillä hyvää laajentaa maailmankuvansa reunoja.

Kirjoittaja vastustaa kaikenlaista fundamentalismia.

Kai sitä on työpäivistäänkin jotain iloa revittävä.

Mutta pohjustetaan ensin, niille jotka eivät Ranskan kamaralla oleskele...
A) Täällä käydään parin päivän päästä aluevaalien ensimmäinen kierros, jotain lääninjohtajia valitsevat. Joka tapauksessa operaatio, joka puhuttaa.

B) Ranskassa ei tunneta käsitettä ennakkoäänestys. Äänestää voi vain sinä tiettynä päivänä, ja jos ei paikalle pääse, niin lähettää jonkun puolestaan laittamaan ruksin paperiin valtakirjan kanssa.

Bref, työpaikalla julkaisivat note de servicen, informaatiolirpakkeen äänestyspäivää varten. Aloitusfraasi on hyvin mielenkiintoinen : Les membres du personnel dont l'horaire de travail couvre le temps d'ouverture des bureaux de vote (8h - 18h), sont libres de s'absenter pour effectuer leurs devoirs civiques pendant la durée de la pause repas.

Eli, lyhyesti: Ne työntekijät, jotka ovat töissä äänestyspaikkojen aukiolon aikaan (8 - 18), ovat vapaita poistumaan äänestämistä varten, ruokatuntinsa aikana.

Niin, minä ainakin olen tähän asti olettanut, että kun olen palkattomalla tauolla, en ole töissä, joten saan poistua puljusta ihan haluni mukaan. Muutenkin kuin äänestämään. Mutta nähtävästi joku on todennut oleelliseksi antaa vielä erikoisluvan. Rivien välistä voisi siis lukea, että normaalisti henkilökunta on myös ruokatunnilla päivystysvalmiudessa... joskaan palkkanauhassa se ei taida näkyä.

Mietimme kollegoiden kanssa, jotta tämä pitäisi ilmeisesti ottaa lähinnä huumorina...

Ilmeisesti tätä on sitten olla illanvirkku ihminen. Siis sitä, että alkaa harkitsemaan Pariisinkuvien lataamista koneelle ja blogitekstin kirjoittamista vasta kymmeneltä illalla, yhden siiesain ja yhden truublaadin jälkeen. Sangrialasillisen seurassa.

Tosielämän realiteettien unohtaminen on joskus mukavaa. Olen tänään soittanut.. öö... kiljoonaan kiinteistönvälitysfirmaan. Fiksuimmat saattoivat päätellä edellisen rivin välistä, ettei meillä ole vieläkään tiedossa uutta asuntoa. Elämä on.

Ainiin, se Pariisi. Aloitetaan olennaisimmasta asiasta: siellä ei satanut!
Sateen korvasi kammottava kylmä. Semmoinen parin plusasteen kylmä johon yhdistetään pistävääkin pistävämpi tuuli.

Perjantaina, kello neljältä tapahtuneen herätyksen jälkeen heräsimme todellisuuteen toisen kerran juna-asemalla. Jahas, raiteilla on jotain töitä, aamujuna ei kuljekaan, mitäpä sitä turhaan internetissä kertomaan. Uskollinen Muuli pelasti tilanteen ja selvisimme lennolle, ja sitä myöten pääkaupunkin huminaan saakka. Väsyneinä. Passiasioiden selvittelyn jälkeen (Tiedoksi: Suomen suurlähetystön konsulaattiasioiden osasto on auki vain aamupäivisin, mutta ovat kilttejä ihmisiä ja ottavat pyynnöstä vastaan iltapäivisinkin. Suomen passiin tuleva kuva on muutamaan millimetriä suurempi kuin ranskalainen malli.) sain jätettyä uuden viinipunakantisen tilauksen sisään ja liityttyä mainion matkaseuramme pariin.

Vähän shoppailua ( = sukkahousut), muutama olut, mainiota sushia, ja koko sakki on kuolemanväsynyt, juuri sopiva nukkumaan epämukavalla futonillakin.

Lauantai alkoi (nuhaisena ja) paljon pirteämpänä. Jopa niin pirteänä, että teimme Suomi-retken. Ensin pienen lounaan suomalaisravintola Millelacs'issa, ja sitten reissu Kiva-kaupassa. Jälkimmäisestä jäi käsiin mm. Geisha-suklaata, ruisleipää, hernekeittoa ja sinappikurkkusalaattia. Ahneudella tosin oli paskainen loppu: Me pelkkien käsimatkatavaroiden kanssa matkustavat aiheutimme tulomatkalla lentokentällä suuria terroristiepäilyksiä säilykepurkkimme ja kurkkusalaattimme kanssa. Ne jäivät turvatarkastukseen! Käytin ison osan tuntemiani suomalaisia kirosanoja, mutteivät tehonneet. Niin, noh, kyllähän hernekeittokaasuilla yhden lentokoneellisen myrkyttäisi...

Sunnuntaina suuntasimme aurinkoisesti Pariisin katakombeihin. Kun hautuumaille tulee ahdasta, siirretään muutaman miljoonan kuolleen luut 20 metriä maanpinnan alle, ja asetellaan ne niin, että hommaa voisi vaikka ihastella taiteena. Varsinainen terveyskävelyreitti. On ollut muuten varmaan aika paljon hurjempi homma silloin joskus 1800-luvulla, kun katakombit avattiin yleisölle, eikä sähkövaloa tai koneellista ilmastointia vielä ollut. Siellä sitten kuljettiin kynttilän kera metrin levyisiä käytäviä pitkin. Todistusaineistoa kovista kalloista ja muita luita purtavaksi oli edellisessä postauksessa.

Ihmeeksemme selvisimme L:n kanssa elossa takaisin kotiin. Vain hernekeitto (ja joo se kurkkusalaatti) jäivät ilkeiden miesten käsiin.
En ole katkera mutta kuitenkin. Reissu oli oiva joka tapauksessa.

Ulkosavolainen on hyytävän kylmän Pariisin jäljiltä flunssainen ja siksi teki tänä aamuna ratkaisun nukkua pitkään ja käväistä lääkärin pakeilla hakemassa päivän mittaisen sairasloman. Tai käväistä ja käväistä, jos puolentoista tunnin istumista odotushuoneessa voi kutsua käväisemikseksi

En siis ole vieläkään tarpeeksi energinen pitkään Pariisinraporttiin, mutta antakoon alla oleva laadukas kännykamerakuva esimakua tulevasta...

(Kyllä, ne ovat ihan oikeaa luuta.)

Votre blogeuse préférée a survécu Paris glaciale avec juste un rhinopharyngite, et ainsi j'étais tellement morte ce matin que j'ai décidé changer la journée au boulot aux 1h et demie dans la salle d'attente du médecin du quartier. Je me sens toujours pas très forte, donc un rapport plus long du Paris attendra.

Juste pour monter ce qui va arriver, une photo mauvaise pris avec mon téléphone. Ces mecs là sont encore bien plus morts que moi.

Koska olen itse Isolla Kirkolla ja tuskin kovinkaan tehokkaasti koneen ääressä (toivottakoon kuitenkin, että melkein kuiva), ajastan linkkipostauksen, kuten hyvän bloggarin pitää.

Vilkuilin pitkästä aikaa blogiini johtaneita hakusanoja, ja muutamat nousivat vähän yli muiden. Tajusin, että on taas se aika vuodesta. Nimittäin kesätöiden hakemisen aika. Kirjoitin viime keväänä pienen oppaan kesätöiden hakemiseen Ranskasta, ja nythän onkin oiva aika taas muistuttaa armaita tänne eksyneitä sen olemassaolosta. Olen jopa päivittänytkin opasta kuntoon sittemmin.

Osa 1 paneutuu tapoihin löytää työnhakuilmoituksia ja Osa 2 kertoo enemmän itse hakuprosessista.

- - -

Moni on myös etsiskellyt matokompostin ohjetta. Se löytyy tämän linkin takaa. Meillä ei vieläkään ole matokompostia, ei muunkaanlaista, harmiksemme, mutta toivottavasti asia oikenee kunhan löydämme asunnon jossa on sopiva parveke. Matokompostihan periaatteessa voisi sopia jopa sisätiloihin, mutten vielä ole ihan edennyt sisäkompostointiasteelle.

- - -

On myös kaivattu ohjeita suositun blogin tekemiseen.
Koska Stazzy-täti tietää, erehtymättömät ohjeet kirjoitettiin jo yli vuosi sitten. Ne tulee ottaa vakavahenkisesti ja ehdottomana totuutena.

- - -

Loppuun vielä tankaruno.
Toivottavasti sitä halajannut löysi onnensa.

Luet kuitenkin. Mutta varoitan etukäteen, tähän postaukseen kerättyjen linkkien seuraaminen saatta aiheuttaa hillitöntä himoa hakata päätä kiviseinään, tai siirtyä vuorille meditoimaan.

Lampaat ovat fiksumpia kuin ihmiset. Ne eivät harrasta internetin keskustelupalstoja.

Aloitetaan suoraan osiolla "nyt-heti-loppuu-usko-ihmiskuntaan". Hesari kertoi taannoin, että "Korkein oikeus (KKO) on ratkaissut avoparin eduksi oikeusjutun, joka koski rekisteröimättömässä parisuhteessa elävän naisparin lasta. Oikeuden mukaan lapsen biologisen äidin avopuolison määrääminen toiseksi huoltajaksi on lapsen edun mukaista ja tämän hyvinvoinnista huolehtimista."

Mitä löytyykään keskustelupalstalta?

Tuota noin...mitenkäs se isä? Onko isälle kerrottu lapsesta mitään? Vai onko jotain poloista huijattu valehtelemalla ehkäisystä? Ja näin isä ei koskaan saa tietää lapsestaan. Eikä lapsi isästään. Tähänkö todella halutaan mennä. Säälin lasta, todella.

(Niin, spermapankin soluthan usein vaativat isyysoikeuksia.)

Tämä päätös on omiaan lisäämään tilanteita joissa pyritään peittämään lapsen isä. Tästä tulee lapselle elämänsä aikana valtava määrä kärsimystä koska häntä tulee koko loppuelämänsä vaivaamaan kysymys kuka on hämen isänsä.

Lapsen etua tässä ei ole ajateltu alun alkaenkaan ainoastaan lesbo äidin halua saada jälkeläisiä ja hänen lesbo ystävänsä halua leikkiä kotia lapsen kanssa sekä pelle "isää" joka ei halua kantaa vastuuta jälkeläisistään mutta haluaa kuitenkin jälkeläisiä joista ei kanna mitään vastuuta. Tästä tulee varmaankin lapsen suurin trauma.

(En taida sanoa yhtään mitään...)

Onko korkeimman oikeuden ja lesbojen mielestä tyhmät ja tarpeettomat isät ainostaan hyödyllisiä kun pääsee kiristämään isoja elatusmaksuja vaikkakin lesbot on huomanneet että saa parempilaatuista spermaa kun ei vaadi edes elatusmaksuja kun ne saa kuitenkin valtiolta tai kunnilta säännöllisesti tarkasti juuri oikeana päivänä lisäksi tulee yksinhuoltajan tuet yms eikä tarvitse sopia lapsen kasvatuksesta kenenkään kanssa kun voi kasvattaa juuri niinkuin ITSE haluaa ja säästyy oikeusasteissa riitely ja pelolta että lapsen huoltajuus voidaankin antaa isälle?

(Siishäh??? Elatusmaksujen välttäminen lieneekin ainoa syy nimettömälle spermanluovuttamiselle.)

Ylen tehtävä ei ole näyttää HBO:n kalliita sarjoja, vaan ylläpitää suomalaista kulttuuria. Hukkaan menee taas tv-maksut, mutta toivottavasti uusi pomo hoitaa tonttinsa paremmin.

(Nih! Odottakaa vain ja katselkaa sivusta suomalaisen kulttuurin murentumista, kun Kakkosen myöhäisillassa on amerikkalaisia vampyyreja! Jopa tunnin verran viikossa!)

Missä ooppera? Joskus vähän Teemalta. Missä prime-time oopperalle? Ooppera on kaikkien suomalaisten taidemuoto, vaikka jokaista kansallisoopperan lippua tuetaankin vain 250 euroa, mutta kuitenkin.

Vampyyrit peloittavat ihmisiä ja aiheuttaa ahdistuksia. Miksi kauhua lähetetään telkkarista mutta maailman upeinta taidetta ei. Taitaa olla Ylen herrojen arvomaailma aika lintallaan. Puskahuumoria ja viihdettä. Kuulkaa ooppera on koko kansan taidemuoto ja sitä pitää saada kaikille kanaville ja myös Yle voisi sijottaa siihen rahaa eikä tuhlata tällaiseen törkyyn.

(Kaikenlaista peloittelua sitä on. Entäs jos laitetaan seuraavaksi vampyyriooppera? Tai vaikka sitä kuuluisaa Lentävää Hollantilaista?)

Kaipaan älykästä, nopeaa keskustelua, jota näkee ajoittain kakkosen Pressiklubissa. Liian elitististä suurelle yleisölle?. Kuluja karsivan Ylen kannattaa huomata, että porukan raahaminen studioon keskustelemaan on melkoisen halpaa tv-tuotantoa.

Aiemmin fiksuina pitämäni ihimiset töllöttävät nykyään HBO:n "laatusarjoja" kirjojen lukemisen sijaan. Tunnen olevani täysin ulkona kuvioista, kun en pysty keskustelemaan esimerkiksi "Mullan alla" -sarjasta. Yhden HBO:n (Ylen kuuluttajien ääntämyksen mukaan heigsbiioun) sarjan olen katsonut ja jopa pitänyt siitä: American Angels. Taisi tulla aikanaan Neloselta, Ylen parjaamat mainostauot eivät häirinneet tippaakaan.

(Tervetuloa Ranskaan vaan! Täällä televisiosta ei tunnu muuta tulevankaan kuin nopeatempoista keskustelua. Älykkyyttä sekään nyt ei välttämättä takaa. Sitäpaitsi olen sivistymätön ja pidin Angels in Americaa rasittavan outona.)

Noh, ei voi kauhalla ottaa kun on lusikalla annettu.

Olin pitkään ihan varma, että Pariisilla on jotain minua vastaan. Viidellä - kuudella ensimmäisellä käyntikerralla satoi aina. Poikkeuksetta. Oli sitten tammikuu tai heinäkuu.

Sittemmin olen päässyt kirouksesta eroon. Juhannuksen 2007 aikaan näytti pitkälti tältä:

Minä ja Sanna kuskeina Strasbourgista miniviikonlopulle, vuokrafordin (oliko se Ford? pieni kuitenkin) takapenkille ahtautuneena kolme ajokortitonta miestä.

Pariisilla lienee siltikin vielä jotain hampaankolossa ulkosavolaisen lähestymisyrityksiä kohtaan, sillä ensi viikonlopuksi luvattiin sadetta ja kylmää. Toivottavasti ei kuitenkaan ihan niin paljon vettä kuin edellisessä postauksessa...

Niin, en olekaan tullut maininneeksi, että perjantaiaamuna pitäisi suunnata pääkaupunkia kohden. Perimmäinen syy on hyvin proosallinen ja viininpunakantinen: Nykyisiä biometrisiä passeja ei saa enää uusittua Ranskan kamaralla missään muualla kuin Seinen varren suurlähetystössä. Ja oma menee vanhaksi 13. 3. 2010. Olen kuvassa 17 ja kovin suoratukkainen.

Viikonlopusta uhkaa kuitenkin tulla oivallinen, myrskystä ja myräkästä huolimatta, onhan luvassa erittäin hyvää seuraa, eikä Pariisissa ikinä pääse tylsistymään.

Kas siinäpä nimi jonka ranskalaiset muistavat vielä pitkään.

Minä asun täällä lintukodossa Välimeren rannalla. Sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena ja koska vietin lähes koko päivän eristyksissä maailmasta, heräsin vasta tänä aamuna uutislähetysten myötä tajuamaan Xynthia-myskyn tuhot Atlantin rannikolla.

Viitisenkymmentä kuollutta, joista puolet yhdessä ja samassa kyläyhteisössä. Tuhannet ihmiset menettivät omaisuutensa ja/tai elinkeinonsa. Kukaan ei ajatellut ennakkoon, että evakuointi saattaisi olla hyvä juttu, vaikka pahimmin tuhoutuneet kylät sijaitsevatkin kaksi metriä meren pinnan alapuolella, Napoleonin aikaisten tulvavallien takana. Arvatkaa kestiväkö vallit... Niin, puolitoista metriä vettä omakotitalossa ei ole kiva tapa herätä aamukolmelta.

Samassa teemassa, käsi ylös kuinka moni tiesi, että Pariisikin on tulvariskialuetta?
Seine tulvi viimeksi kunnolla vuonna 1910, ja kyseisestä tapahtumasta on tarjolla ihan kuviakin. Pessismistisimmät odottavat seuraavaa suurta tulvaa millä hetkellä tahansa, onhan edellistä kulunut nyt maagiset sata vuotta. Crue centenaire on kuitenkin, jostain kuulemani mukaan, hieman huonosti nimetty. Kyseessä ei ole "kerran sadassa vuodessa toistuva tulva", vaan tulva jolla on yksi mahdollisuus sadasta iskeä joka vuosi.

Keskimääräinen pariisilainen ei taida olla kovinkaan hyvin valmistaunut tulvamahdollisuuteen. Tiedän että isoimmilla taidemuseoilla ja arkistoilla on tulvasuunnitelmansa, Pariisin julkista liikennettä hoitava RATP tietää jo valmiiksi mitkä metrotunnelit täytettäisiin vedellä. Mutta kuinka moni kivijalassa asuva tavallinen kansalainen tai pienyrittäjä on tulvan mahdollisuuteen valmistautunut? Mitä tapahtuisi sähkö- ja juomavesiverkostolle? Vuoden 2010 ihminen ja infrastruktuurit lienevät paljon huonommin vesimassoja kestäviä kuin sata vuotta vanhat kumppaninsa.

Xynthia näytti, etteivät 150 vuotta vanhat tulvavallit välttämättä toimi, ja mitä ihmeellisimpiä asioita voi tapahtua. Ei vara venettä kaada, mutta saattaa pitää sen pinnalla.

Habitant au Côte d'azur, j'ai vu un matin de dimanche bien ensoleillé, et j'ai alors réalisé les dégats de la tempète Xynthia seulement ce matin, en ouvrant la télé pour le journal. Dis donc, personne n'a pensé qu'une évacuation pourrait être une bonne chose, même si les endroits les plus sinistrés se situent deux mètres au dessous du niveau de la mer, derrière des digues vieux de 150 ans... Et maintenant, une cinquantaine de morts, milliers des personnes qui ont tout perdu.

D'ailleurs, saviez-vous que Paris est également une zone inondable? Les crues de l'année 1910 sont désormais célèbres. J'ai entendu dire, que la crue centenaire n'est en fait pas un nom vraiment correct. Il ne s'agit pas d'une crue qui peut submerger Paris une fois tous les cent ans, mais plutôt d'une crue qui a une chance sur cent d'arriver chaque an.

Est-ce que la Paris s'est vraiment préparé pour cela? Je ne crois pas. Je sais que les grandes musées et les archives ont leur plans, le RATP sait déjà quels tunnels deu métro seraient inondés. Mais un habitant ou un commerçant moyen ? Les citoyens et les infrastructures du 2010 sont certainement plus vulnérables face à une inondation que ceux il y a cent ans. On ne vit pas bien sans de l'éléctricité ou de l'eau potable.

Xynthia a montré que des catastrophes naturelles les plus surprenants peuvent arriver, le jour au lendemain.

Blogi-parka. Vallan laiminlyöty.

Olen ollut vähän kuin Fifi taannoin, yrittänyt aina kirjoittaa jotakin ja jättänyt sitten kesken ensimmäisiin riveihin. Ei minulle tapahdu mitään.

Perjantaina käytin vapaailtapäiväni tehokkaasti, ja kävin ihmettelemässä kaikkiaan seitsemää vuokrattavana ollutta asuntoa. Neljä omistajaa, seitsemän asuntoa. Kolme ensimmäistä olivat liian pieniä, ja uudessa talossa sijainneina naurettavan kalliita. Listan viides oli erittäin omistuisen omistajan erittäin omistuinen asunto. Kaksio, johon oli rakennettu mezzanine, parvi, jota ei oikein olut lopeteltu koskaan kunnolla. Osa kaiteista puuttui, ja muutenkin viimeistely oli vähän sieltä tännepäin. Hupaisinta oli, että asunto sijaitsi "palatsissa", yhdessä Nizzan valtavista ja ylellisestä residensseistä. Kaksi viimeistä katsottua asuntoa olivat hyvin ranskalaisia, sanan huonossa merkityksessä. Ovia joiden alta vetää kuin viimeistä päivää, pieniä keittiönrämpäleitä, kaltevia kattoja, eli puolet huonekorkeudesta menee hukkaan...

Näin kuitenkin yhden ihan mukavankin asunnon, tarpeeksi suuren ja vanhan. Punaisia laattoja lattiassa, sellaisia vähän tämän näköisiä mutta kuusikulmaisia. Jätin matamille "hakupaperit". Täällähän siis täytyy asunnon vuokraamiseen valmistautua parinkymmenen liuskan kokoisen nivaskan kera: palkkanauhoja ja vuokrakuitteja muunmuassa. Toivotaan nyt parasta. Me ei vaan valitettavasti olla kaikkein vahvimmilla asunnon suhteen, kun vain toinen on työssäkäyvä. Toivotaan toivotaan.

Eilen yksi kavereista velvoitti minut laskettelemaan. Viime kerrasta olikin kulunut viitisen vuotta, ja ikinä en ole suuri hiihtäjä ollut. Tiedän suksista sen, minkä nyt jokainen suomalainen tietää jos on alakoulua joskus käynyt.

Eipä sillä, seurueemme kolmannen jäsenen viimeisestä hiihtokerrasta oli kulunut kaksikymmentä vuotta.

Jotain hyötyä siis on Alppien juurella asumisestakin. Voi vaikka käydä hiihtelemässä tarvitsematta asua koko ajan uppolumessa. Suuntasimme siis lähellä olevalla, pienelle hiihtokeskukselle, jonka rinteet olivat ihan tarpeeksi pitkiä ulkosavolaiselle. Myöntää täytyy, että lasketteleminen on paljon kivempaa, kun yksi lasku kestää enemmän kuin sen neljä minuuttia.

...ei vääntynyt nilkka eikä polvi, mutta nukuin sujuvasti kolmen tunnin päiväunet kotiin päästyäni.

Täällä lakkoillaan taas.

Tällä kertaa Total -öljy-yhtiön öljynjalostamot päättivät ruveta lakkoon työpaikkojen puolesta, ja ties kuka muu seuraa pian perästä. Yleensä lakot eivät juuri hetkauta pienen ulkosavolaisen elämää, mutta Totalin lakko pitkään jatkuessaan tarkoittaa bensa-asemien tyhjenemistä... ja minä olen ikävän riippuvainen autosta työmatkoilla.

(Etsin ilmainensanakirja.fi:sta, että mikä onkaan raffinerie suomeksi, ja totesin viron olevan taas kerran kovin hupaisaa: puhastustöökoda, rafineerimisvabrik. Että kaikenlaista puhistusvapriikkia sitä maailmassa on.)

Samalla eletään talvilomien aikoja, ja näin keskellä viikkoa liikkuvilla lomalaisilla on siis jjjännät paikat: bensansäännöstelyn lisäksi uhkakuvana on lentolakko. Pariisin kentiltä perutaan huomenna noin kolmasosa lentoja. Joku osa kenttähenkilökuntaa on päättänyt olla työskentelemättä. Älkää kysykö mikä. Kyseessä eivät kuitenkaan liene kenttäravintoloiden tarjoilijat.

Kukas muu olikaan lakossa..? Ainiin, jonkin Pariisin esikaupunkialueen opiskelijablokkien asukkaat päättivät ruveta vuokranmaksulakkoon, kunnes asumisoloihin tulee parannusta. En kyllä yhtään ihmettele, sen verran karmeita 9 neliön koppeja saattaa vanhempi asuntolakanta olla. 300 opiskelijan vuokralakko toivottavasti edes vähän puhuttaa.

Minä maksaisin ilomielin vähän nykyistä enemmänkin vuokraa, kunhan vain löytäisin SEN asunnon. Täältä pitäisi olla lähtenyt maaliskuun loppuun mennessä, ja mitään kunnollista ei ole vielä löytynyt. Joko käsittämättömän epäkätevästi suunniteltuja koppeja, käsittämättömän kalliita tai sitten järjestään parvekkeettomia. Sori mä ja mun suuret haaveet, mutta kun alueella eletään kesää kahdeksan kuukautta vuodesta, niin olisi hirmuisen kiva omata edes parin neliön läntti ulkona syömistä varten.

Muutenkin, tuokaa muutama suomalainen arkkitehti tänne kertomaan, miten asunnot ehkä kannattaisi suunnitella. Mieluiten niin, että kaksion makuuhuoneeseen edes teoriassa mahtuisi parisänky JA kaksi yöpöytää. Niin, että lämminvesivaraaja sijoitettaisiin jonnekin muualle kuin makuuhuoneen vaatekaappiin. Niin, etteivät eristämättömät seinät keräisi hometta...

...viimeiseen liittyen inhorealistinen ei-näin -esimerkki. Tältä meillä näyttää, kun seiniä ei ole kuivattu/putsattu vajaaseen viikkoon:

Mitä tuohon enää osaa sanoa.