Äänetön vaalien alla

Olen seurannut vaalikeskustelua puoliaktiivisen kiinnostuneena.

Kahdessakin maassa. Täällä nimittäin on ensi viikolla départementales-vaalien ensimmäinen äänestyskierros. Siinä valitaan départementin (lähinnä lääni) asioita hoitava conseil départementale. Käytännössä valitut henkilöt ovat kunnallispoliitikkoja: samat ihmiset ovat ehdolla myös kunnallisvaaleissa. Postiluukusta on tipahdellut jo viikkokaupalla eli puolueiden vaalimainoksia, ja joskus ensi viikolla ne tulevat vielä ihan kirjekuoressakin kaikki.

Olen kyllä osin kiinnostunut aiheesta. Paikallispolitiikka on paikallispolitiikkaa ja saattaa jopa purra kansalaisen omaan nilkkaan. Mutta silti sivuutan keskustelun sen syvemmälti pohtimatta: minkäs teen, en ole ranskalainen, eli en saa äänestää. (Kunnallisvaaleissa saisin kyllä, mutta en muistanut kirjautua äänestyslistoille.)

Ilmoitus äänioikeudesta

Suomesta sen sijaan sain ilmoituksen äänioikeudesta. Vilkaisin sitä ja työnsin takaisin kuoreen. Olen periaatteessa äänestyspositiivinen ihminen, mutta mitä pidempään olen ollut poissa, sitä etäisemmältä Suomen eduskunnan valitseminen tuntuu. Internetissä hengatessaan ei voi välttyä suomalaisen politiikan kipupisteiltä, ja onhan minulla toki mielipiteeni monestakin asiasta. Mutta en ole tutustunut vaalikoneisiin tai ottanut selville ehdokkaita Keski-Suomen vaalipiiristä.

Miksi olisin? Suomen politiikka ei kosketa arkipäivääni oikeastaan ollenkaan. Näin vaalien alla valitetaan, että ulkosuomalaiset äänestävät laiskasti. Ihmekös tuo. Ulkosuomalaisilla ei ole omaa vaalipiiriä tai edustajaa eduskunnassa. Ei siellä kukaan minun asiaani aja.

Äänestyslaiskuuteen on kuitenkin suurempikin syy: käytännön ongelmat. Minä asun Keski-Euroopassa, lyhyiden välimatkojen seudulla, miljoonakaupungin kyljessä. Silti lähimmät äänestyspaikat ovat joko Pariisissa tai Brysselissä. Junaliput maksavat halvimmillaan viitisenkymppiä. Ei, en aio maksaa sellaista summaa pelkästään siitä, että pääsen äänestämään jotakuta, joka ei vaikuta arkeeni mitenkään. Ja tosiaan, asun Euroopassa, en missään Brasilian syvyyksissä.

Jos joku taho eduskunnassa olisi oikeasti kiinnostunut ulkosuomalaisten äänistä, niin Suomessa olisi jo kauan sitten mahdollistettu kirje- tai internetäänestys. Se on mahdollista aika pirun monessa muussa maassa, miksi sen ongelmat olisivat suurempia Suomessa? On turha koettaa houkutella ulkosuomalaisia uurnille, jos äänestäminen tehdään a) hankalaksi ja b) hyödyttömäksi.

Mieluusti äänestäisin, mutta nyt tyydyn vain kohauttamaan olkiani ja työntämään äänestylipukkeen takaisin kirjekuoreen. Palataan asiaan, kunhan ääneni kiinnostaa poliitikkoja.

Lyhyt oppimäärä ranskalaisesta sairausvakuutuksesta

Facebookissa ranskansuomalaisten ryhmässä on kysytään miltei kuukausittain apua ranskalaisen sairausvakuutuksen ymmärtämiseen. Mikä se on, kuinka se saa, kukamitämissähäh? Taannoin kyllästyin vastausten toisteluun ja kirjoitin ryhmään perustietopaketin ranskalaisesta sairausvakuutuksesta. Nyt tuli mieleen, että voisihan tuon julkaista täälläkin, jos joku apua etsii.

Ranskan yleinen sairausvakuutussysteemi toimii varsin tehokkaasti. Se on enimmäkseen kätevä käyttäjälle ja todella kallis yhteiskunnalle. Se jakautuu kahteen osaan:

1) Yleiseen sairausvakuutukseen, eli Sécurité sociale:een (myöh. ja yleisemmin Sécu). Se on siis Ranskan ”Kela”, valtiollinen sairausvakuutuslaitos. Ammatista riippuen vakuuttaja saattaa olla jokin muukin taho, mutta tavallisimmin satunnainen ulkosuomalainen on tekemisissä CPAM:n kanssa. (Caisse Primaire d'Assurance Maladie).

2) Lisävakuutuksiin, jotka tunnetaan tyypistä riippuen nimellä ”mutuelle” tai ”complémentaire santé”. Peruskäyttäjän kannalta näiden vakuutusyhtiöiden ero ei ole merkittävä, joten käytän myöhemmin sanaa ”complémentaire”.

Yleisiä tietoja:

Jos työskentelet Ranskassa, sinun täytyy kirjautua ranskalaiseen sairausvakuutussysteemiin. Tästä poikkeuksina ovat mm. lähetetyt työntekijät sekä muutamat muut. Poikkeukset löytää helposti Kelan sivuilta. Yleistilanne kuitenkin on: työpaikka = ranskalainen sairausvakuutus.

Miksi? Koska sellaisia ovat EU-säännökset. EU-kansalainen vakuutetaan siinä EU-maassa, jossa hän työskentelee. Kelalta on turha toivoa korvauksia, jos he saavat tietää, että teet palkkatyötä muussa EU-maassa.

- Opiskelija voi ”roikkua” Suomen sosiaaliturvalla. Siinäkin tapauksessa suosittelen lämpimästi käymään vapaapäivänä jonottamassa paikallisessa CPAM:ssa. Siellä voi avata oman dossierin jo etukäteen. Eli kun tulee lääkärikuluja, ne maksetaan lääkärille, lääkäri antaa paperin, joka allekirjoitetaan ja kiikutetaan CPAM:iin. CPAM maksaa korvaukset ja perii ne Kelalta. Jos taas työskentelet kesäaikaan tai opintojesi ohessa, saatat joutua joka tapauksessa kirjautumaan ranskalaiseen systeemiin.

Carte Vitale:

Carte vitale on Ranskan sairausvakuutuskortti. Sen saaminen voi kokemusten mukaan olla varsin helppoa tai Ihan Saatanan Vaikeaa. Riippuu tilanteesta, kaupungista ja kohdalle osuvasta ihmisestä. Kuitenkin, perussäännöt sanovat, että työntekijä on vakuutettava 60 tehdyn työtunnin jälkeen. CPAM:iin pitää siis mennä palkkanauhojen kanssa. Ota mukaan myös henkkarit, passikuva, asumistodistus (attestation de domicile) ja ranskankielinen virkatodistus, jossa on apostilla. Sen saa pyytämällä (ihan sähköposti riittää) ainakin Helsingin maistraatista. Kerrottakoon vielä, että *tämän asetuksen* 5. artiklan mukaan Suomesta saatavan ranskankielisen virkatodistuksen pitää kelvata, ei siis tarvitse käännättää mitään. (Virkatodistukseen kannattaa ehkä pyytää mm. vanhempien tiedot jne., jotta siitä käy ilmi samat tiedot kuin syntymätodistuksesta. Suomalaisilla kun harvemmin on syntymätodistusta, jota täällä usein kysellään. Sitten vain pitää inttää kovaan ääneen, että "kun Suomessa sellaista paperia ei saa".)

Complémentaire:

Lisävakuutus, complémentaire santé, ei ole pakollinen. Se on kuitenkin enemmän kuin suositeltavaa ottaa, sillä se kattaa terveyskuluja, joita Sécu ei maksa. Jos ns. mitään ei tapahdu, ja käy vain kerran vuodessa lääkärissä, niin complémentaire tulee kalliiksi. Jos taas on pieninkin ongelma, niin terveydenhuollon ja sairaalamaksujen hinnat voivat nousta aivan hurjiksi. Satoja euroja muutamassa päivässä. Myös esim. silmälasien käyttäjien kannattaa ehdottomasti ottaa complémentaire.

Lisävakuutuksia on monen sorttisia ja -hintaisia. Jotkut työpaikat pakottavat työntekijän ottamaan omansa, toiset eivät. Jos työpaikan complémentaire on työntekijälle pakollinen, yritys maksaa kuukausimaksusta 50% (joskin se on veronalaista tuloa. Vuodesta 2016 alkaen työpaikan kautta saatava lisävakuutus tulee pakolliseksi lähes kaikille.)

Halvoissa vakuutuksissa on kapeammat korvaukset kuin kalliissa. Vakuutuksia pitää siis vertailla ja miettiä omia tarpeitaan, mutta ihan ilman oleminen ei ole pidemmän päälle fiksua. Jos tulot jäävät alle tiettyjen rajojen (ne löytyvät Sécun nettisivuilta, ameli.fr) complémentaireen voi saada avustusta, tai voi olla oikeutettu ns. CMU complémentaireen, joka on ilmainen.

Miten se sitten toimii?

Sécu korvaa lääkärikäynnit taulukkojensa mukaan. Noin yleisesti voisi sanoa,että 70% yleislääkärissä käynnistä, 60% hammaslääkäristä. Complémentaire korvaa sitten loput, paitsi euron - parin omavastuun. Lompakossa täytyy pitää mukana sekä carte vitale että vakuutusyhtiön kortti. Joka tapauksessa, tavallisesti lääkärikäynti maksetaan ihan rahalla ja korvaukset saadaan jälkikäteen. Apteekit ovat tästä poikkeus: korvatut lääkkeet saa maksamatta (ns. tiers payant).

Systeemin erikoisuus on, että yli 16-vuotiaan henkilön pitää ilmoittaa Séculle omalääkäri (médecin traitant). Homma hoituu yhdellä paperilla, jota voi pyytää lääkäriltä, ja omalääkärin vaihto toimii ihan yhtä helposti. Käytännössä se edellä mainitut 70% korvataan vain, jos käy omalääkärillä. Paitsi siinä tilanteessa, jos on esim. selkeästi lomalla toisella puolen Ranskaa, tms. Jos käy ”väärällä” lääkärillä ”muuten vain”, korvaukset tippuvat tuonne 30%:n huitteisiin.

Erikoislääkärille tarvitsee aina omalääkärin lähetteen: muuten ei saa täysiä korvauksia. Poikkeuksena hammaslääkärit, gynekologit, stomatologit ja silmälääkärit, joille voi mennä suoraan.

Lääkärit jakautuvat kahteen kastiin: conventionné secteur 1 ja conventionné secteur 2.

Ykkössektorin lääkärit ovat sitoutuneet noudattamaan Sécun määräämiä hintoja. Eli yleislääkäri (omalääkäri) veloittaa peruskäynnistä 23 €. Siitä Sécu korvaa 70%, omavastuuta jää suunnilleen euro, ja complémentaire korvaa loput.

Jos taas lääkäri on kakkossektorin lääkäri, se tarkoittaa, että hän voi ylittää Sécun määräämät hinnat (dépassement d'honoraires). Erikoislääkärit ovat usein tässä sakissa. Eivät aina, mutta usein. Silloin Sécu korvaa määräämänsä osan, ja loppu jää complémentairen ja potilaan harteille. Tässä nähdään erilaisten lisävakuutusten erot: jos vakuutus sanoo että korvaa 100% tietystä lääkärikäynnistä, se tarkoittaa sen seuraavan Sécun rajoja, ja loppu jää potilaan maksettavaksi. Jos taas korvaus on vaikkapa 200%, niin lääkärin hinta voi ylittää Sécun rajan tuplasti, ja complémentaire maksaa kaiken. Voisi siis sanoa, että mitä huonompi lisävakuutus, sitä enemmän pitää käyttää aikaa edullisen lääkärin etsimiseen.

Lääkärit,osoitteet ja sektorit löytyvät sivulta http://ameli-direct.ameli.fr/. Sitä kannattaa vilkaista kun etsii sopivaa lääkäriä itselleen.

Lääkäreillä voi olla carte vitalen lukija työpöydällään, tai voi olla olematta. Jos on, niin hyvä. Saat korvauksen nopeammin. Jos ei, niin sinulle tehdään paperi, joka kiikutetaan CPAM:aan. Sen käsittelyssä menee usein kuukausi, parikin. Kerrottakoon, että maksukortti ei läheskään aina kelpaa lääkärin luona. Varaa (reilusti) käteistä tai shekkivihko.

Jauhoiset jumalat

Kyllä ei ihmisen pitäisi olla uskoton.
Nimittäin leipomolleen.

Kun leipomojumalat ovat antaneet lähistölle putiikin, josta saa palvelua ja jossa leivät – ja etenkin croissantit – ovat oikeasti hyviä, niin ei silloin pidä ihmisen menemän loikkimaan aidan toiselle puolen.

Siitä on monta todistetta. Jo se, kuinka minulla menevät pasmat sekaisin, kun kantaleipomokonditorion tiskin takana onkin väärä ihminen. Väärä = ei kumpikaan niistä kahdesta tavallisesti tapaamastani naisihmisestä, joiden kanssa jopa minä kykenen hetkelliseen small talkiin.

Toinen todiste taas lyötiin kasvoille tänään. Pistäydyin aamuvarhaisella epätavanomaisella suunnalla kaupunkia ja kotiin palatessani päätin pistäytyä keskusaukion leipomossa, jossa, sanottakoon, on oikein kiva leipävalikoima. Mutta kun leipomojumalat eivät ole suotuisia moisille syrjähypyille!
Minä en ikinä saa sieltä mitä haluan. Joko minulle yritetään sitkeästi myydä aivan muuta kuin mitä olen ostamassa. Tai vähintäänkin, jos leipä on oikea, se leikataan, vaikka olen nimenomaisesti kieltänyt. Meh.

Tänään luovutin jumalten tahdolle ja otin leikatun leivän vastaan. Toisinaan paremmalla aktiivisuuspäällä pyydän uuden. Onhan se nyt kurpale, että pelkkä leipomossa käynti aiheuttaa epäilyksiä ihmisten kommunikaatiokyvyistä: joko minä en osaa puhua ranskaa, tai sitten putiikin naisimmeiset eivät hallitse kuullunymmärtämistä.

Kuten aiemminkin todettua, lähileipomomme on oikeastaan konditorio. Tämä éclair näyttää sairaalta, mutta oli vallan mainio; ei ollenkaan liian makea, kuten leivoksilla usein on taipumuksena.

Epäpaasto

Opin tänään uuden sanan: ekopaasto.
Aluksi se osui silmiini Viisi kymppiä lasissa -blogin postauksesta, josta sitten vei linkki Ekopaasto-kampanjan nettisivuille. Tää on nyt vissiin jotenkin päivänpolttava juttu.

Tavallaan tuntuu oudolta yhdistää sanat "eko(logisuus)" ja "paasto". Paastohan on lähtökohtaisesti jotakin, jota harrastetaan vain rajoitetun aikaa. Paasto on tauko. Onko tarkoitus siis harrastaa ekologisuutta rajoitetun aikaa, vai pitää paastoa ekologisuudesta? Noh, pilkunviilaus sikseen, mutta olisihan tuo voitu toisinkin kampanja nimetä. Ilmeisesti tässä on tarkoitus kokeilla, mitä voisi tehdä pidempiaikaista elämänmuutosta ajatellen.

(Ajatukseni katkesi, taustalla on Puluboi-kuunnelma. Tai siis oikeasti minulla ei ole puukkoa vaan minulla on kilves, tai oikeastaan se on vain vasala.)

Niin, takaisin asiaan. En ole kovinkaan ääriratkaisujen ihminen, mutta helppohan tässä on harrastaa jonkinsorttista ekologisuutta, kun on köyhä eikä välitä juuri ulkonäöstään saati sisustuksesta. Kyllä, käytämme julkista liikennettä: bussipysäkille kävelee kaksi minuuttia, juna-asemalle aika tarkkaan kahdeksan. Eihän meillä edes ole autoa. Tosin siinä on taustalla ihan kukkaro, eivät suinkaan ilmastonmuutokselliset periaatteet. Autottomuus ei välttämättä ole loppuikäämme kestävä asiantila.

Ostan vaatteeni (ja lapsen vaatteet) suurimmalta osin käytettyinä. Minulla ei ole nykyään aavistustakaan siitä, mikä on muotia ja mikä ei. Siitä sen sijaan on aavistus, ovatko vaatteet päälläni mukavia ja istuvatko ne minun ylleni. Lapsella on kestovaippoja ja käytettyinä hankittuja tavaroita. Kosmetiikan ostan lähinnä luonnonversiona. Sitäkään en perustele ilmastonmuutoksella, vaan ainoastaan oman ihoni kemikaalikuormituksen vähentämisellä.

Kuvituskuva on etelänvuosien muistoja. Ei täällä sentään myydä laventelia torilla. Vaikka Wazemmin torilta melkein kaikkea mahdollista saakin.

Mikä sitten tässä taloudessa kuormittaa arjessa luontoa eniten? Oletettavasti ruoka ja lämmitys.

Ruokaa ostamme osin paikallisilta tuottajilta; se on halvempaa. Välikäsi (Iso Paha Hypermarkettiketju) jää välistä pois, ja kemikaalikuorma on kevyempi. Sitä paitsi, tori on kiva. Maidon ja kananmunat hankimme oikeastaan poikkeuksetta luomuna. Mutta jos söisi ainoastaan luomua, pitäisi olla selkeästi nykyistä suurempi budjetti tai aivan toisenlaiset ruokailutavat. Lämmitys taas pyörii asuntoon tulevan kaasuputken avustuksella. Siinä missä sähkömme taitaa olla "kestävästi tuotettua", kaasu tulee... jostain. Venäjältä?

Ekologisuus on osin sidottua tulotasoon: kun on pakko, niin sitten kierrätetään ja mietitään kulutusvalintoja. Olen minäkin huomattavasti löyhäkätisempi kuluttamisen kanssa silloin, kun rahaa on. Kuitenkin, minulla ei nykyään ole minkäänlaista pakkoa kuluttaa. Asioita ostetaan tarpeeseen, ei vain sen takia, että ostaminen on kivaa. Sisustaminen tarkoittaa sitä, että jos tarvitaan tuoli, etsitään Emmaükselta tuoli. Aina se ei ihan sovi muiden kanssa yhteen, mutta tosiaan, sisustaminen kiinnostaa vielä vähemmän kuin ulkonäkö. Tavaroilla on minulle ensisijassa käyttöarvoa. Joskus satunnaisesti vilpittömästi ihailen muiden viimeisen päälle laitettuja (ja siistejä!) koteja... ja sitten palaan omaani ilman sen kummempaa pistosta yhtään missään sydänalassa.

Tosin, heikkoutensa kullakin. Kirjoja hamstraan ihan "turhaan". Ehkä joku ne joskus lukeekin...

Luontoa etsimässä

Olen aina viime vuosiin saakka asunut Ranskassa alueilla, joilla luontoa ei ole juuri tarvinnut etsiä. Varsinkin Nizza oli siinä suhteessa aivan loistavalla seudulla: meri ja vuoristo ihan siinä. Patikkareitit lähtivät kirjaimellisesti takaovelta, vaikka miltei kaupungin keskustassa asuttiinkin.

Tänne pohjoisrajalle muuttamisen jälkeen minua on ahdistanut eniten luonnon ja metsän puute. Tai puistojen. Tai minkä vain. Semmoinen alue, jota voisi selkeästi nimittää luonnoksi, on aina jotenkin hankalan matkan päässä. Pitäisi olla auto. Pikkukaupungissamme on yksi (1) varsinainen puisto. Sielläkään ei ole mitään leikkipaikkaa lapsille. Ainoa leikkipuisto on postimerkin kokoinen, tosin ihan tässä lähellä. Mutta siellä on usein lauma viereisissä kouluissa hengaavia nuorisohenkilöitä. Nuoria nuoria, isoja lapsia, mutta siis vähän liikaa menoa ja meininkiä tuommoisen puolitoistavuotiaan viemiseksi sekaan.

Tänään sitten kotiäitipäiväaktivoiduin ja päätin, että menemme viereisessä kaupungissa olevaan isompaan puistoon, jossa on leikkipaikka. Siirtyminen on helpommin sanottu kuin tehty: junat lakkoilevat. Vieruskaupunkia ei enää lasketa Metropoliin kuuluvaksi, joten sinne saakka ei kulje Lillen paikallisbussit (täällä meitin kaupungissamme kulkevat). Matkaa tästä puistoon ei ole kuin jotain hassut 4-5 km, mutta rattaita työnnellen ajatus menopaluun kävelemisestä tympi.

Liikuimme kuitenkin. Yhdellä niistä harvoista ei-lakkoilevista junista.

Mitä lukikaan puiston portissa, kun sinne selvisimme? "Talviaika. Avoinna vain viikonloppuisin."
Lapset eivät sitten ulkoile talvella viikolla? Ok, isommat ovat koulussa, mutta näitä pikkunatiaisia ei saisi ulkoiluttaa? Noh, kun sinne saakka olimme vaivautuneet, kävelin vähän edemmäs. Löysin lammen, jonka ympärillä oli pari penkkiä ja paljon roskaa ja lasinsirpaleita. Eivät oikein sovi jatkuvasti kaatuilevalle tirppanalle, joka kaiken lisäksi on vielä niin päätön, että kävelisi lampeen suoraan... ja suuttuu hirveästi jos yrittää estää. Koska muuten oli tarjolla vain katuja ja teitä ja katuja ja teitä, niin lopulta pysähdyin urheilukentällä.

Lapsj oli onnellinen. Kokonainen jalkapallokenttä häntä varten! Äet oli tyytyväinen siihen, ettei lapsj siitä kentältä ryntää auton alle tai lampeen. Selvisimme.

Puistollisen leikkipuiston tahi metsän etsiminen jatkuu.

1 3 4 5 6 7 8 9 10 11 ... 141