"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Ranskalaiset ovat vahvoja ainakin jossakin : kaiken vastustamisessa ja lakkoilemisessa.

Nyt kuitenkin ollaan jo erityisen vahvoja.
SNCF, eli rautatieläiset olivat eilen lakossa. Siinä ei ole mitään uutta. Harmillista, heidän näkökulmastaan on sen sijaan se, etteivät eri ammattiliittojen edustajat pääse yksimielisyyteen siitä mitä pitäisi vastustaa ja mitä pitäisi pyytää.

Eli riidellään jotta saataisiin selvyys mistä pitäisi riidellä.

[Kuva: hartboy, CC BY-NC-SA 2.0]

Otsikko ei viittaa mihinkää sadomasokistiseen puuhaan (paitsi, jos sivuja on tarpeeksi, niin vapaaehtoinen sitoja on kyllä masokisti, mutta niinjoo...), vaan ihan joka toimistosta löytyvään apulaitteeseen.

Saattaa tietysti olla, että näitä kierresidontahärpäkkeitä löytyy Suomestakin vähän joka paikasta, missä tapauksessa minä olen kellarissa kasvanut, mutta minä törmäsin moiseen laitteeseen ensimmäisen kerran vasta Ranskaan tultuani. Kaikenlaiset opettajille palautettavat, paria sivua pidemmät esitelmät ja muuta kirjalliset työt piti sitoa. Suomessa kelpasi sentâän yleensä ihan niitti kulmassa. Tai oikeammin ne piti sidotuttaa, ensimmäisssä opinahjossani kun ei vapaassa käytössä masiinaa ollut. Piti siis hiippailla nurkan kopiopalveluun, ja pyytää arabisetää tekemään työ. Toisessa oppilaitoksessa olimme etuoikeutettuja, ja tietokoneiden ja kahvinkeittimen lisäksi luokkahuoneestamme löytyi sidontahärpäke. Käsikäyttöinen toki, vähän semmoinen kuin tuossa alla olevassa kuvassa.

Laitteessa, joka ranskaksi tottelee nimeä perfolieuse tai tuttavallisemmin machine à relier, sidontamasiina, on jossakin kohti aukko, johon tökätään paperinippu. Sitten painetaan kahvaa (tai sähkökäyttöisissä nappia) ja laite tekee nätin rivin reikiä. Sen jälkeen otetaan sopivaan käteen muovinen pyöreä kampa, joka avataan laitteen avulla, pujotetaan rei'itetyt sivut kampaan ja lisätään kansimuovi (piirtoheitinkalvo) ja takakansipahvi. Viimeisessä vaiheessa kolmas käsi olisi hyödyksi.

Töissä pienen ulkosavolaisassistentin toimiin kuuluu satunnaisesti myös nivaskojen sitominen. Homma on ihan ok, jos sidottavaa on yksi pumaska. Siinä vaiheessa kun pitää sitoa jotakin kolmessakymmenessä kappaleessa, homma alkaa käydä hermoille. Perfolieuse on nimittäin johdon sihteerikköjen työhuoneessa. Se on sähkökäyttöinen, eli jokaista paperinivaskaa rei'itettäessä päästää julmetun trrrrr, trrr, tititi, trr, TRRRRR -äänen. Ja kun kerralla voi rei'ittää noin 25 sivua, matematiikantaitoiset voivat laskea, kuinka monta kertaa rätinä kuuluu kun sidotaan 30 kappaletta satasivuisia dossiereja..? Hommaa hidastaa entisestään se, että samassa tilassa on kolme ihmistä, jotka puhuvat paljon puhelimeen, ja masiinaa ei voi melun takia oikein käyttää samaan aikaan... Lisäksi, laitteen ergonomia on mielenkiintoista: rei'itettävän nivaskan pystyssäpitämistä varten tarvitsisi kaksi kättä, mutta sitten pitäisi painaa nappiakin. Sama toistuu muovikamman kanssa, se kun ei pysy auki itsestään (tai sit mä en vaan osaa)...

*huokaus*
Mutta onpahan ainakin nätisti sidottuja oppaita, joita kukaan ei kuitenkaan koskaan lue.

PS: Löysinpäs! Se on näköjään suomeksi "kampasidontalaite". Oppia ikä kaikki.
PPS: Ensimmäinen osa Ranskan kummallisuuksia löytyy *täältä*.

Saako ihmetellä Ranskaa ja ranskalaisia taas kerran?

Tällä kertaa en puhu melkein ollenkaan lumesta (vaikka sitäkin sivuttaneen myöhemmin), vaan koululaitoksesta. En minä nyt tiedä onko suomalainen peruskoulukaan mikään ihanteellinen instituutio, mutta täällä tuntuvat välillä heittäneen maalaisjärjen nurkkaan täysin.

Olen kirjoittanut asiasta aiemminkin, lähinnä irtisanomisista ja koulusta erottamisesta:

Kymmeniätuhansia työpaikkoja karsitaan perusopetuksesta, iso osa niistä ns. kouluavustajia, samaan aikaan kun luokissa on yhä enemmän ja enemmän ongelmia. Vuodelle 2009 suunnitellaan käsittääkseni noin 13 500 opettajanpaikan karsintaa. Tänä vuonna lähtöpassit sai jo useampi tuhat, joista 2700 kouluavustajaa.

13 500 on ihan hirveä määrä ihmisiä. Väittävät että ensi vuoden oppilasmäärät olisivat laskussa, noin 22 000:lla oppilaalla, mutta silti. 22 000 oppilasta vähemmän merkitsisi (jostakin lukemani mukaan - oi, mikä lähdeviite) noin 500:n työpaikan menetystä. Mistä se 13 000 sitten tulee?

Joka tapauksessa, oppimistulokset ovat heikkoja, ja kuten todettua, perusopetusreformi pyrkii siihen, että 11-vuotiaat osaisivat kaikki lukea. Onhan se toki kovinkin paljon vaadittu, kun alakoulu aloitetaan kuusivuotiaana. (Intterwebbia käyttäessä huomaa hyvin, kuinka heikoissa kantimissa monien ranskalaisten kirjoituskyky on.) Oman haasteensa tuo siirtolaisten varsin suuri määrä maassa. Heidän joukkoonsa mahtuu perheitä joissa lapset ovat ainoita ranskaa puhuvia ja vanhemmat, äidit ainakaan, eivät osaa itsekään lukea.

Asioita pitäisi siis saada parempaan suuntaan, mutta uusimpien suunnitelmien mukaan ollaan menossa melkoisen hurjasti metsään. Tällä hetkellä ollaan uudistamassa opettajankoulutusta. Nykyään peruskoulunopettajat opiskelevat IUFM:ssa, "opettajainkoulutusinstituutissa". Kursuksensa jälkeen opettaja ei ole maisteri, vaan... opettaja. Suunnitelmissa on muuttaa opettajankoulutusta niin, että putkesta ulos selviävät olisivat maistereita.

Mitä väliä siis nimikkeellä? Ei itse asiassa mitään, karmeana ongelmana vain on suunnitellun maisterintutkinnon rakenne. Siinä, missä nykyiset opettajaopiskelijat viettävät opinnoistaan ainakin vuoden työharjoitteluissa, maisterintutkinnossa pakollista harjoittelua ei olisi ollenkaan. Vapaaehtoisia vain.

Että mahtaa olla hyvä lähtökohta laittaa kolmikytpäisen kakaralauman eteen 23-vuotias maisteri, joka ei ole koskaan käytännössä opettanut.

Mistä moinen tyhjäpäinen muutos? Rahahan siinä on syynä, mikä muukaan. Opettajaharjoittelijoille pitää maksaa harjoittelupalkkaa, ja se menee valtion kassasta. Lyhytaikaista, vapaaehtoista harjoittelua varten taas ei tarvitse kukkaronnyörejä höllätä.

Tämän kaiken päälle, perinteinen ranskalainen tapa suhtautua koulunkäyntiin ja opiskeluun eroaa suuresti siitä, mihin Suomessa on tottunut. Tietenkin, tämä nyt on rankkaa yleistämistä, muuta toisinaan olen hämmästellyt sitä, kuinka läksy-koulu-diplomi-kuri -suuntautuneita täällä ollaan.

Ajattelutavasta kuulin hyvän esimerkin tänä aamuna radiosta. Jossain Luoteis-Ranskan departementissa suljettiin koulut tänään lumen takia, koulukuljetukset kun hankaloituvat. En nyt tiedä kuinka pitkäksi aikaa, mutta kyse on korkeintaan parista-kolmesta päivästä. Eräs haastateltu äiti kommentoi asiaa ensin siltä kannalta, kuinka hankalaa on organisoida lastenvahtiminen, kun ilmoitus tuli niin lyhyellä varoitusajalla, ja totesi sitten lauseensa lopuksi: "ja mietin sitäkin, että mitenkäs ne lukiolaiset, kun niiden pitää kuroa tunnit sitten kiinni..?"

Voi herranjesta. Eikä edes ole ainoa ihminen, joka kommentoi kaikenlaisia lakkoja ja lumisateita siihen tapaan, kuin ylioppilaskirjoitukset olisivat välittömässä hukkumisvaarassa, jos oppilas missaa pari koulupäivää. Pahinta onkin kuunnella abivuoden lukiolaisia, jotka vanhempiensa perässä toistavat kuin transsissa jokaisen satunnaisen katkoksen jälkeen sitä, miten me ei ehditä oppia kaikkea, tämä vaarantaa ylioppilastulokset.

Muutenkin, jo alakoulussa pitää kiltisti opiskella ja tehdä töitä, ja sitten suku kysyy joululounaalla, jotta olikos Pikku-Sylvien keskiarvo tänä vuonna 16 vaiko ainoastaan 15,5.

Ja, jos sitten vahingossa lakoista ja lumisateesta huolimatta sattuu pääsemään ylioppilaaksi, alkaa yliopistokierre. Kankea sekin. Mantraa toistanut 18-vuotias ranskalainen kun ei osaa käsittää isoja kokonaisuuksia tai poimia luennon sisällöstä olennaisinta, vaan kirjoittaa kiltisti vihkoonsa kaiken mitä proffa (lehtori) luentosalin edestä sanoo. Kaiken. Saneluna. Minä todennäköisesti kirjoitin ensimmäisen ranskalaisen yliopistovuoteni aikana enemmän käsin kuin koko koulu/opiskeluaikanani ennen sitä.

Eräs toinen tällä hetkellä pinnalla oleva ja mielenkiintoinen termi on égalité des chances, vapaasti käännettynä "mahdollisuuksien tasa-arvo". On siis todettua ja tositettua, että ns. huonoista kaupunginosista tulevilla nuorilla on paljon harvemmin mahdollisuus jatkaa opintojaan yliopistoon saakka. Syynä on sekä yleistietojen ja kannustuksen puute, kuin myös rahallisen tuen puute. Vaikka köyhimmät täällä opintotuen tapaista saavatkin, ilman vanhempien tukea ja/tai työpaikkaa opiskelija on heikoilla. (Eihän täällä saa edes vuokrattua asuntoa ilman takaajia, ja mitenpä kaupungin vuokra-aunnossa oleva yksinhuoltajaäiti ketään takaa...) Suurempi vaikutus lienee kuitenkin "henkisellä pääomalla", kiinnostuksella ja halulla opiskeluun. Maineikkaimpien koulujen pääsykokeissa mitataan paljon yleistietoutta, ja siinä usein erottuvat eri sosiaaliluokat toisistaan.

Vaikka aiemmin mainitsinkin ongelmista, joita siirtolaisuus voi koulutaipaleelle tuoda, oli hauska lukea joskus vertailua siitä, kuinka vanhempien koulutustaso ja alkuperä vaikuttavat lasten opiskeluun. Tutkimuksen tuloksena oli ensinnäkin, yllätyksettömästi, todettu, että mitä koulutetummat vanhemmat, sitä todennäköisemmin kouluttautuvat lapsetkin. Toisaalta verrattiin kouluttamattomien vanhempien lapsia. Ns. franco-ranskalaisten kouluttamattomien lapset jäivät todennäköisemmin ilman diplomeja kuin siirtolaistaustaisten kouluttamattomien. Taustalla oletettiin olevan monien siirtolaisvanhempien nollamahdollisuudet omassa kotimaassaan ja siten halu integroida lapsensa yhteiskuntaan.

Totuus siis on tuolla... jossain, sanoisin.

[Kuvat: Rob Schenk, CC by-sa ja Whiskeygonebad, CC by-nc-sa.]

Blogiani lueskellessani olen todennut, että olen huono kirjoittamaan matkakuvauksia. Ei se käyty enää tunnu samalta näppäimistön ääressä. Nyt kuitenkin ajattelin toimia matkailunedistämistehtävissä, ja kirjoittaa ihan puhdasta turistischeissea, epäturistin näkökulmasta.

Nizza, Nissa vai Nice? Wikipedia väittää, että Nizza olisi italiankielinen versio, Nice ranskalainen ja Nissa tokikin provensaalinkielinen. Mikä tahansa kelvannee. Ei nimenmuutos kaupunkia juuri heilauta.

Alkuun haluan kumota pari harhakuvaa:
- Rivieralla ei ole aina lämmin. Ilmasto on tokikin leppoisa, mutta talvisaikaan matkustavan kannattaa varata mukaan myös pipo ja pari hansikkaita. Kostea, mereltä puhaltava tuuli osaa tunkea luihin ja ytimiin, etenkin siinä vaiheessa kun aurinko laskee. Toisaalta, kesällä tuntuu olevan kuuma koko ajan. Jatkuvasti. Vuorokauden ympäri. Valitse sitten siitä.

- Riviera ei ole paratiisista seuraava. Etenkin Nizza on Suomen mittakaavassa suurkaupunki, ja suurkaupunkiin mahtuu kaikenlaista tossunkuluttajaa. Rikkautta ja köyhyyttä. Rikkaus näkyy enemmän kuin muualla Ranskassa, luksusjahteja, -putiikkeja ja -huviloita riittää. Se ei tarkoita, etteikö iso osa Rivierankin asukkaista eläisi "tonniviidelläsadalla kuussa" ja nuorisotyöttömyys lähentelee 30% näin talouskriisin aikaan. Jos Monacossa ei juuri näy kerjäläisiä tai köyhyyttä, se johtuu yksinkertaisesti siitä, että edes normaalituloisella ihmisellä ei ole varaa asua principautén rajojen sisäpuolella.

- Ranskalaiset puhuvat englantia. Eivät kaikki, eivätkä aina kovin hyvin, mutta etenkin täällä turismilla elävällä rannikolla saa usein palvelua varsin kelvollisella mongerruksella. Brittihenkisissä ravintoloissa voi jopa olettaa saavansa palvelua helpommin englanniksi kuin ranskaksi.

Tähän voin antaa yhden linkin: Google. Hotelleja on, mutta etenkin viikkoa pidemmäksi ajaksi tänne halajavalle tulee varmaan halvemmaksi vuokrata asunto. Ainakin jos lähtee isommalla porukalla kuin kahdestaan. Loma-asuntoja on tarjolla paljon, jopa niin paljon että ne jotka etsivät kämppää muuten kuin lomatarpeiksi jäävät lapsipuolen asemaan. (En ole katkera mutta kuitenkin...)

Hintaluokka vaihtelee kalliista sikakalliiseen, asunnon sijainnin ja kunnon mukaan. Ja tällä kohtaa varoituksen sana: Suhtaudu hyvin kriittisesti halvimpiin tarjouksiin. Asunto saattaa olla oikeasti homeinen loukko, tai kesähelteillä sietämättömän kuuma, tai... noh, ymmärsitte. Kivojakin on, mutta vaihtoehtojen etsimiseen kannattaa käyttää tovi.

Kannatta myös suhtautua varauksella sanoihin "ihan meren rannalla, parveke antaa suoraan rannalle". Lause ei välttämättä ole valhe, mutta rannan ja asuntojen välissä kulkee yleensä rantatie. Ja rantatie on hyvin usein hyvin vilkasliikenteinen. Etenkin Nizzassa, jossa Boulevard des Anglais on yksi kaupungin tukkoisimpia väyliä. Sama koskee oikeastaan koko akselia Nizzasta Gagnes-sur-Mer'n ja Antibes'n kautta Cannes'iin ja vielä ohitsekin. (Italian suuntaan lähtiessä en osaa sanoa, tunnen kaupunkeja huonommmin.)
Rannat ovat myös kesäaikaan tupaten täynnä ihmisiä koko ajan, joten ihan rannalle antavalla parvekkeella ei juuri rauhaa ole.

Myöskään Nizzan vanhassa kaupungissa ei juuri rauhaa liene, onhan se yöelämän keskus... ja päiväelämänkin. Antibes'ssa vanha kaupunki on hieman rauhaisampi, ja Cannes'ssa... mikä vanha kaupunki?

Budjettimatkaajalle löytyy leirintäalueita, ei itse Nizzasta, mutta vähän joka kulmalta ympäristöstä. Kaikkea yhdestä neljään tähteen ja hintakin vaihtelee sen mukaisesti. Sänkyyn halvemmalla halajavalle (eipäs nyt kaksimielisyyksiä, nih) löytyy ainakin Les Camelias ja Mont Boron -hostellit.

Kröhöm. Joka päivä moottoritiellä taisteleva palkansaaja joka on todennut bussiyhteytensä Pohjois-Nizzaan surkeiksi, on puolueellinen neuvoja. Mutta, oikeasti, julkinen liikenne toimii mainiosti turistin tarpeisiin, jos ei ole ihan hirveän riippuvainen siitä, tuleeko bussi/juna nyt vai varttitunnin päästä.

Rannikkoa halkoo junalinja, Italian puolen Ventimigliasta Cannes'iin saakka, puolen tunnin välein molempiin suuntiin, ja ne vielä yleensä pysähtyvät jokaisen palmun alla.

Budjettimatkaaja tai muuten vain halukas kulkee bussilla. Kaupungeissa on kussakin omat bussiverkostonsa, ja kaupunkien väliä kulkevat conseil généralin bussit, esim. Nizzasta Cannes'iin kuuluisa nro. 200, joka on aina tuskallisen täynnä. 200 pysähtyy myös lentokentällä, mutta vain joka toisella vuorolla. Jos kulkee bussilla kaupungista toiseen, kannattaa pyytää "ticket azur", joka toimii vaihtolippuna eri bussiverkostojen välillä. Se on samanhintainen kuin menolippu muutenkin.

Kalleudella ei ole bussiverkostoa pilattu. Tunnin (tai jossakin jopa 75 minuuttia?) voimassa oleva lippu maksaa euron, mutta jos haluaa vaihto-oikeuden, sitä pitää erikseen pyytää. Paitsi Nizzassa... mutta kaikki ei voi ollakaan yksinkertaista.

Nizzassa on myös rohkeimmille tarjolla Vélo bleu, kaupunkipyöriä, joita saa vuokrattua automaateista.

Mereneläviä? Rannalla kun ollaan, niitä riittää. Moules frites, simpukat ranskalaisten perunoiden kera, on tyypillisesti Kanaalin rannan erikoisuus, mutta ei se siitä huonoa tee täälläkäkään. Oma lemppari on vaatimattomasti nimetty Festival de la moule, vanhan kaupungin sydämen Cours Saleyan laidalla. Mmmmmh, simpukoita katkarapukastikkeessa... kreolikastikkeessa... homejuutokastikkeessa... Ei mikään gastronomisen keittiön huippu, mutta kaikkea muuta kuin kallis.

Jos haluaa paikallisia erikoisuuksia, niin niitä löytyy esim. sanojen socca tai pan bagnat takaa. Nopeaa keittiötä. Ensimmäinen on kikhernejauhoista tehty lättynen jota ei kannata etsiä Nizzan ulkopuolelta, ja toinen on mm. tonnikalalla, tomaatilla ja salaatilla täytetty pitaleipä, joka parhaimmillaan on oiva pikalounas. Osta leipäsi paikasta, jossa se ei ole hengannut paria tuntia vitriinissä.

Romantikot liikahtelevat Nizzasta esim. Juan-les-Pins'n tai Golfe-Juan'n rannoille, ja syövät illallisen kynttilänvalossa ja varpaat hiekassa rantaravintolassa.

Entä se juomapuoli? Normaalit ihmiset juovat viiniä, mutta britti- tai irlantilaispubeista löytyy kunnon oluitakin. Välillä vain tuskaisen kalliilla. Ylipäätään ravintolojen alkoholihinnat ovat melkoisen tuntuvia. Yhä sama Cours Saleya kätkee laidoilleen perjantai-iltojemme ilon, Akathor -irkkubaarin, jossa on happy hour 18-21, kunnon oluita ja siideriä hanassa ja elävää musiikkia lauleskeleva kitaristi. Ei tokikaan aina sama. Ja voit olla varma että saat oluesi tilattua englanniksi.

...hmm. Ei ehkä kovinkaan aitoranskalainen kokemus?

Ranskalaisempaa on mennä terassille ja tilata pastis. Anisviinan maku on jotain, jonka minä liitän hyvin vahvasti kuumiin Etelä-Ranskan päiviin ja petankin peluuseen. Niin, ja huom. se tarjotaan vesikarahvin kanssa, tarkoitus on lantrata viina vedellä, ei sitä paljaaltaan juoda!

Kuten tässä maassa yleensäkin, yökerhoja kaipaavat löytävät onnensa useimmin kaupunkien ulkopuolelta. Ja jonkinasteiseen hintaan. Kulmakunnan kaikki-tietävät-missä-se-on -paikka on La Siesta, Biot'n juna-aseman vieressä. Kuten täkäläiseen tapaan kuuluu, luvassa on samojen seinien sisällä kasino ja yökerho, sitä meren yllä huojuvaa terassia unohtamatta.

Homokyldyyriä kaipaava aloittaa iltansa jo aiemmin mainitun Cours Saleyan kulmasta, ravintolabaarista nimeltä La Civette du Cours. Sieltä joku osaa ihan varmasti neuvoa eteenpäin, jos ei muuten niin esitehyllyn kautta. Komeimmat iltamamainokset kyseisillä piireillä, muuten.

Antibes'n kansainvälinen ja jahdeilta töitä etsivä nuoriso hengaa sisäänpääsymaksuttomassa, mutta usein tupaten täynnä olevassa La Gaffe'ssa, jossa kieltämättä kesäaikaan on tarjolla oivia livebändejä (ja paljon ruskettuneita sääriä ja englantilaismallisia miniminihameita...)

Livemusiikkia etsivä noin ylipäätään löytää onnensa melko helposti ainakin turistisesongin aikaan, ihan vain kiertelemällä.

Tuota. Osta opaskirja, kaikkea nyt on mahdoton tässä luetella. Mutta jos nyt kuitenkin pari juttua.

Marineland on, etenkin kuulemma lasten kanssa, se Rivieran ehdoton käyntikohde. Jos altaissa olevat isot vesinisäkkäät eivät innosta tai nuoriso on jo teini-ikäistä, suosittelen ennemminkin vieressä sijaitsevaa Aquasplash -vesipuistoa. Ensi kesänä pitää käydä testaamassa, viime kesä meni jotenkin vähän ohi.

Iles de Lérins -saaret, Cannesista vähän merelle päin ovat oivat päiväkävelykohde. Lautalla pääsee sesonkiaikaan puolen tunnin välein, ja on saarella pienoinen kahvila, Sanni ja Marleena, tai siis oikeastaan kahvilan lisäksi gourmet-tasoinen luostariravintola.

Jos on (vuokra-)auto alla, niin kannattaa suunnata länteen. Gorges du Verdon on kanjonimuodostelma, hieman Var'n departementin puolella, ehkä tunnin verran Nizzasta moottoritietä pitkin. Muistelisin lukeneeni jostain (oiva lähdeviite), että kanjonit ovat jopa Ameriikan mantereen Grand Canyonia syvempiä, vaikkakin toki laajuudeltaan vaatimattomampia. Näkemisen arvoisia kuitenkin, ehdottomasti.

Kuvassa ei ole Verdon, kunhan koetan hämätä.

Muutama linkki niille uteliaille jotka eivät hallitse googletusta:
Office de Tourisme de Nice (& in English)
Côte d'Azur tourisme (& in English)
Angloinfo Riviera

Täällä on kylmä.

Ainakin täkäläisillä mittareilla mitattuna.

Suurimmassa osassa Ranskaa on satanut lunta. "Kolmesta viiteen senttiä lunta" tarkoittaa että koulukuljetukset perutaan, ihmiset jumiutuvat tuntikausiksi moottoriteille, lennot ja junat ovat myöhässä... Kaaos, quoi. Täällä ei ole lunta sadellut, vielä ainakaan, mutta käsineet ja villasukat ovat tarpeen ulkosalla. Jopa karaistuneelle ulkosavolaiselle.

Hupaisinta onkin yrittää selittää täällä ihmisille, että ei minulla mitään poikkeuksellista kylmänsietokykyä ole, ennemminkin päinvastoin. Minä nyt vain olen oppinut mitä tarkoittaa "sään mukaan pukeutuminen". Tosin, L. vei ainoan piponi mukanaan Pariisiin. Hengaa siellä viikonlopun isänsä seurassa (siis L., ei pipo) ja siirtyy sitten Elsassiin joulunviettoon, jonne minunkin pitäisi tiistain ja keskiviikon välillä yöjunalla matkata.

Päivän huviksi ja lämmikkeeksi Gummerus kertoi, että Simonin kissa (Simon's cat) saapuu Suomeenkin. Luvassa karvaisia videoita:

Meinasin ihan linkittää päivän koomillisimman uutisen, joka on samalla osoitus ihmisten tekopyhyydestä, mutta en saa googlattua sitä mistään esiin. Joutuu siis pitäytymään linjalla "kuulin aamulla radiosta mutta en muista nimiä".

Joka tapauksessa, jollain nurkalla Ranskaa järjestettiin taannoin nykytanssifestivaali, jonka yksi esitys, nais- ja miestanssija, pidettiin kirkossa. Naisihminen vilahti tanssin lopussa alasti muutaman sekunnin ajan.

Ihmiset olivat uutisen sanojen mukaan järkyttynyneitä (sic!). Kuvitelkaa nyt! Nainen Eevan asussa kirkossa! Mikä voisi olla karmeampaa! Kaikin puolin pyhän paikan halveksuntaa! Hiippakunta on ilmaissut syvän paheksuntansa festivaalin järjestäjille, ja haluaisi jopa estää ensi vuoden tapahtuman.

...suuria ovat ongelmat tässä maassa.

- - -

Päivän vaarallisin:
Töissä Ison Pomon lähettämä kilon painoinen joulusuklaalaatikko päätyi tarjolle minun työpöytäni kulmalle. Pakko oli siirtää se kädenmitan ulottumattomiin.

Oi onnen maa,
mä kuljen pihan taa,
miss' sireenit ja sonta tuoksuaa,
ja paska pitkään pitkään putoaa.
Ja pieru, etikettiin nääntynyt,
se täällä nyt
kuin kiuru kirpoaa.

(Arvo Sipilä)

Sairaalatyössä on yksi hyvä puoli. Se, että toimistokäytävän vessat pestään ja putsataan joka päivä. Lisäksi minun byrootani lähimmässä hotelli helpotuksessa on eräs erittäin positiivinen piirre: Ikkuna, joka aukeaa kevyesti liu'uttamalla. Näkymä ei ehkä ole ihan sama kuin kesämökin huussista, lähinnä betoniramppia ja yksi sypressi, mutta kun lojuu päivät tietokoneen edessä, jopa vessatauot tulevat tarpeeseen. Siinä asioita toimittaessaan voi ainakin hengittää raikasta ilmaa ja kuunnella linnunlaulua.

Huonomminkin voisi mennä.

Ylipäätään on kirottua, että kylpyhuoneet ja vesiklosetit niin usein sijoitetaan viimeiseen, pimeimpään kulmaan asuntoa. Siinä kosteus myllää ja pyörii ja jumiutuu kaakelien saumoihin vaikka kuinka olisi ilmanvaihto ja lämmitys.

Tai etenkin silloin, kun kylppäri on rakennettu niinkin fiksusti kuin meidän minikaksiossamme: keskellä asuntoa, yksi ilmanvaihtoventtiili joka toimii silloin (ja vain silloin) kun kattovalo on päällä ja pitää karmeaa meteliä; ei lämmitystä. Helkatti soikoon, kenellä käy mielessä kunnostaa koko asunto, ja jättää laittamatta lämmitys kylpyhuoneeseen?? Tervetuloa kosteusvauriot.

Ostimme lämpöpuhaltimen. Emme niinkään kosteusvaurioiden ehkäisemiseksi (sillä, itsekkäästi ajateltuna, ei ole meidän vikamme jos omistajalla jää noinkin olennainen asia huomaamatta) vaan ihan oman mukavuuden kannalta. Kymmenasteisessa kylppärissä peseytyminen ei ole järin hauskaa hommaa. Madame Vuokranantaja tosin jo kertaalleen, noin kuukausi sitten, totesi sivulauseessa unohduksensa, ja lupasi lämmityksen. Ne ihmiset tuntien mitään ei tapahdu ennen ensi maaliskuuta, joten lämpöpuhallin oli helpompi vaihtoehto.

(Homma toimii aina vähän hidastetusti: meillä ei varmaan vieläkään olisi postilaatikkoa käytössä, jos en olisi vaihtanut siihen lukkoa itse.)

Muutenkin meidän kylppäri on jokseenkin koomillinen. Pieneen tilaan on pitänyt mahduttaa kaikki mahdollinen, eli suihkukaappiin mahtuu sisälle vain sivuttain. Oikeasti, oviaukko on niin kapea, että minun hartiani eivät siitä sisään mene leveyssuunnassa, ja mikään bodari en sentään ole.

Ainiin, ja entäs keittiö! Tai, keittokomero/-nurkkaus. Siellä on hyvin patonginpurijamaisesti vain yksi tiskiallas, pari seinäkaappia ja allaskaappi. Allaskaappiin on varattu liitännät pesukoneelle. Sen sijaan pesukone itse ei todellakaan mahdu sille teoriassa varattuun tilaan (yli 10 senttiä kaikkia standardeja kapeampi). Jouduin siis purkamaan yhden seinämän irti. Paras oli ehkä kuitenkin kun keskustelimme asiasta monsieur Vuokranantajan kanssa joskus silloin asunnonkatsomisvaiheessa.
Monsieur V.:"Kyllähän siihen semmoinen kapeampi, päältätäytettävä mahtuu."
Ulkosavolainen vuokralaisehdokas: "Niin tuota... siinä on päällä tiskipöytä ja hellanlevyt. Mahtaa olla hankalaa avata päältätäytettävä kone..."

Pesukone siis kuitenkin saatiin muutossa kohdilleen, joskin yhtä asiaa en vielä ole ratkaissut täydellisesti. Pistokeongelmaa. Pesukoneelle on siis vesi- ja viemäriliitännät, muttei sähköpistoketta. Joten käytännössä teemme aina mystillisiä jatkojohtovirityksiä.

Muutenkin, kyseisen keittiön sähköpistokkeet ovat varsin... mielenkiintoisia. Ne ovat kyllä kaikinpuolin sähköturvallisuusnormit täyttäviä, mutta käytännöllisyys on unohtunut. Ensinnäkin niitä on kaksi (2). Toinen on lattianrajassa, siinä ainoassa kohdassa johon voi sijoittaa jonkinlaisen apupöydän tai muun mööpelin. Eli siis jää mööpelin taakse.

Toinen pistoke on kyllä korkeammalla seinällä, mutta sellaisessa kohdassa, ettei siihen saa mitään sähkövehjettä kiinni ilman kahden metrin johtoa ja silloinkin johto estäisi kulkemisen lavuaarin ja hellan ääreen.

No se.

Madame Vuokranantaja muuten toivoi minun kiinnittävän seinään verhotangot. En ole vieläkään moiseen edennyt, sillä minulla ei ole Black&Deckeria. Lisäksi, sanoin rouvalle painokkaasti ainakin kolmeen kertaa, jotta ei kiitos, me emme tarvitse verhoja. Rouva antoi ne kuitenkin. Vilkaisu saadun muovipussin sisältöön aiheutti vuokralaispariskunnassa huutonaurukohtauksen ja, yllättäen, verhot ovat vieläkin muovipussissa.

[Kuva: Tommi Komulainen, tällä lisenssillä.]

Asiablogi ei ole vakavasti otettava ilman tieteellisiä lehtileikeviittauksia ja suurta määrää numerollista tietoa. Elle a 2 passions on kaikinpuolin asiablogi, mutta tajusin vasta tänään, että täällä ei juurkiaan ole numeroita tai vakavasti otettavia tilastoja. Paitsi muutama päivä sitten itsemurhakirjoituksessa, mutta se olikin liian vakavasti otettava.

Asian laitaan on ehdottomasti saatava korjaus. Punaista lankaa sen sijaan ei varastossa ole vieläkään, joten esittelen sekalaisia numeroita Ranskasta ja ranskalaista. Joku voisi kutsua knoppitiedoksikin, mutta emmehän me ole koskaan Jokua kuunnelleet.

• Ranska on maailman kolmanneksi suurin torjunta-aineiden käyttäjä. USA:n ja en-muista-minkä jälkeen. Tiettyjen jokien kaloihin ei siis kannata koskea pitkällä tikullakaan.
• Ranskalaiset tykkäävät kemikaaleista muutenkin: patonginpurijat kuluttavat lääkkeitä neljänneksi eniten maailmassa. Tämä varmaan selittääkin sen, miksi apteekkeja on joka nurkalla.
• Ranskassa on viime vuosina kuollut noin 4500 henkeä per vuosi liikenteessä. Se tekee reilut 12 kuollutta päivässä. Suomessa vastaava luku taitaa olla noin yksi kuolema päivässä. Jopa asukasmäärään ja tieliikennekilometreihin suhtautettuna täällä taitaa olla liikkuminen vaarallisempaa.
• Tämän vuoden alussa Ranskassa oli 36 686 kuntaa. Kol-me-kym-men-tä-kuu-si-tu-hat-ta. Kyllä. Niistä reilut kaksisataa merentakaisilla alueilla. Asukasluvun mediaani, eli yleisin asukasmäärä on 380 asukasta. Kuudessa kunnassa ei ole yhtään asukasta, yhden, kahden, kolmen ja seitsemän asukkaan kuntia on kuitakin yksi. Pisin kunnannimi taas on Saint-Remy-en-Bouzemont-Saint-Genest-et-Isson.

• Ranskassa on noin 9,1 miljoonaa lammasta. (Tämä on oleellinen tieto.) Lammasmaisia ihmisiä, eli niitä joiden sukunimi on Mouton, on noin 13 100.
• Ulkomaalaiset turistit toivat Ranskaan vuonna 2008 noin 55 595 miljoonaa dollaria. Sillä jo joku elää.
• Turistien dollareilla maksetaan myös paikallista minimipalkkaa, joka on viime kesästä lähtien ollut 8,82 euroa tunnilta bruttona. Muutamilla aloilla taitaa olla korkeampi, mutta käytännössä minimipalkalla kokopäivätyötä tekevälle maksetaan nettona noin 1000 euroa kuussa.

En aio olla kiltti ihminen saati vakavasti otettava, enkä siis linkitä lähteitäni. Jos jotakuta kiinnostaa niin googlettaa. Kuva, kuten kaikki tietävät, on kuitenkin Hesarin sivuilta.

Jos tämän maan kaupunkikuvasta haluaa löytää jotain tyypillistäkin tyypillisempää, niin listaan voi lisätä esimerkiksi vihreät vilkkuvat ristit. Niiden avulla suunnistetaan farmaseutin pakeille, eli apoteekkiin. Ja sissus että ranskalaiset sitten vissiin sairastavatkin, sillä apoteekkeja tuntuu olevan ihan jokaisessa kadunkulmassa. Meidän pikkukaupunkimme keskustassa on kolme, kaikki samassa korttelissa.

Apteekkia ei siis ole vaikea löytää, ja ristin perusteella tietää myös onko se auki: valoja ei nimittäin vilkutella, jos ovet ovat lukossa. Sunnuntaisin ja muina pyhäpäivinä kaupunkikuva on siis paljon rauhaisampi.

Mutta kaikenlaista ne vilkuttelevatkin. Nykymallisiin risteihin on kehitelty ties mitä kuvioita, tekstejä ja kellonaikoja, eikä yksikään kyltti tunnu olevan ihan toisen kaltainen. Satunnaisen havainnoitsijan mielessä onkin siis jo pitkän aikaa pyörinyt yksi olennainen kysymys: "Onko jossakin päin Ranskaa joku, joka saa palkkansa siitä, että suunnittelee ja ohjelmoi kuvioita apteekkien risteihin?"

Taustalla on selkeästi julma salajuoni: Näin syvällisen kysymyksen pohtiminen voi johtaa unettomuuteen, ja siten taas yksi korttelin kolmesta apteekista saa uuden nukahtamislääkeasiakkaan.

PS: Aiheeseen mitenkään liittymättä.
Sitä aina sanotaan, että kaikenlaiset homeitiöt voivat olla hengenvaarallisia kotona ja etenkin sängyssä. Onko Luhta Home Makuuhuone joku ihan uusi itiökanta?

Ranska, se pienellä kirjoitettu, on oikeastaan aika hauska kieli silloin kun ei ole karmivan raivostuttava. Karmivan raivostuttavaksi sen tekee oikeastaan lähinnä se, että poikkeusten poikkeusten poikkeusillakin on poikkeuksia. Jotka sitten menevät alkuperäisen säännön mukaan, mutta eivät sen takia että liittyisivät jotenkin alkuperäiseen sääntöön.

Jos joku lukijoistani ei nyt kieltä hallitse ollenkaan, niin kerrottakoon, että ranskassa on sanoilla kaksi sukua, maskuliini ja feminiini. Sanan suku vaikuttaa paljon sen käyttäytymiseen, jopa enemmän kuin ihmisen sukupuoli yksilöön, mutta se on sitten ihan toinen asia. Äidinkielenään ranskaa puhuva tietää noin niinkuin selkäytimensä perusteella mitä sukua mikin sana on. Ulkosavolainen taas joutuu opettelemaan kaiken ulkoa. Ja siinä sitten onkin duunia muutamaksi vuosikymmeneksi...

Joitakin sääntöjä on, mutta enimmäkseen vain suurta anarkiaa. Vai millä logiikalla sana "rinnat", les seins on maskuliini? Tai sana "parta", la barbe, feminiini. Puhumattakaan kroppalogiikan huipusta: le vagin. Voiko olla olemassakaan pohjimmiltaan naisellisempaa sanaa kuin "vagina"? Ei? Mutta ranskalaisten mielestä vagina on maskuliini. Tsiisus sentään.

Ja entäs sitten ne puhuttelusanat... (Linkkasinkin kai joskus aiemmin Fifin kirjoitukseen aiheesta.) Ranskalainen siis opetetaan pienestä pitäen sanomaan päivää ja muutenkin olemaan ystävällinen puhuttelusanan kera. Että päivää rouva, saisiko rouvalle olla muuta, hyvää päivänjatkoa rouva. Jos minulla on jo vaikeuksia muistaa aina rouvitella ja herroitella, niin entäs sitten kun eksyy sairaalatyöntekijäksi, ja pitäisi vielä muistaa tohtorit..?! Se on oikeasti tuskaista, mutta kai sitä vain pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja puhua kunnon ranskaa. Lääkäri kun ei ole herra tahi rouva vaan tohtori... Luojan kiitos minun ei tarvitse olla tekemisissä asianajajien kanssa, niistä kun muutamia pitäisi kutsua nimityksellä maître.

*Tässä vaiheessa iskee koti-ikävä, Suomessa vain jotkin asiat ovat helpompia.*

Muttahei, kuten alussa totesin, on ranskassa kaikkea pientä kivaakin. Hassuja sanontoja ja outoja sanoja. Jaan siis kanssanne muutaman Ulkosavolaisen suosikin:

- Faire un caca nerveux.
Sisäinen kymmenvuotiaani huvittuu suuresti joka kerta kun joku käyttää ilmaisua "se tekee kohta hermostuskakan" kuvaamaan sitä, kuinka henkilö hermostuu (jos jokin kärsimättömänä odotettu asia ei hoidu). Jatkan näköjään samoilla linjoilla kuin aiemmin.

- Chauve-souris.
Joo, tietääkseni viroksi lepakko on nahkhiir, mutta ranskaksi sentään kaljuhiiri. Öhöhö. Toisaalta, eläimet muutenkin ovat välillä melkoisen koomisesti nimettyjä: intiansika, cochon d'inde tunnetaan Suomessa marsuna (vrt. guineapig). Coccinelle on leppäkerttu, eikä sitä parane sekoittaa coquelicoqiin (unikko) tai coquelucheeen (hinkuyskä). Huonompi muutenkin sekoittaa eläimiä sairauksiin, rhinoceros (sarvikuono) muistuttaa kovin rhinopharyngitea (nenänielun tulehdus).

- Ta gueule! / Vos gueules!
Ensimmäinen on sinuttelu- ja toinen teitittelymuoto, sisältönä sivustyneesti "turpa kiinni!" Gueule, turpa, vain on jotenkin hirmuisen hauskasti sanottava sana [göl]. Lausumisen puolesta ikilemppareihini kuuluu myös ô -kirjain, joka on.. tuota... suljettu o (?). C'est drôle, vallan hassua.

Vaan pian tout va bien dans le meilleur des mondes*, sillä huomenna eletään pyhäpäivää, ja aamu-uniselle se tarkoittaa sitä, että saa kääntää kylkeä ja nukkua kuin pieni eläin. Arkipyhät kivoja.

* "Kaikki hyvin maailmoista parhaassa" on niitä harvoja kirjallisuuslainauksia, jotka Stazzy tunnistaa. Peräisin Voltairen Candide-kirjasta.

[Kuvat: fragmented, tällä lisenssillä]