"Elle a deux passions : moutons et dormir."

Lomanjälkeinen työinhoitus sai minut selailemaan työpaikkailmoituksia, opintotarjontaa ja Kelan sivuja (kahdeksan opintotukikuukautta olisi vielä jäljellä...) Ihan vielä en kuitenkaan ole paikkaa vaihtamassa: vannoin, että kestän vaikka hampaat irvessä vuoden verran, ja siihen rajapyykkiin on matkaa tasan kolme kuukautta. Toisaalta, jos vaihtoehdoksi valikoituvat opinnot, niihin ei sitten hypätäkään kuin aikaisintaan reilun vuoden päästä. Vähän olisi kyllä hinku koulunpenkille, en ihan vielä ole päässyt yli opiskeluelämästä... Ja toisaalta töitä ei ole tässä maassa tarjolla ihan hurjasti, saati sitten kohtuullisen kapeasti erikoistuneelle ihmiselle.

Saa nyt nähdä.

Täällä näkyy myös alennusmyyntejä, jotka alkavat tänään. Ranskassahan tosiaan alennusmyyntipäivät ovat säädöksillä rajoitetut, ja aloituspäivät päätetään erikseen vuosi vuodelta. En ollut ovenkahvassa roikkumassa klo 8, työnteko estää moisen. Muutenkin vallan taktinen aika aloittaa alennusmyynnit: kuun viimeinen päivä. Kun tietää että Ranskassa palkka tulee tilille "sitten joskus", etenkin jos sen maksetaan shekkinä, niin nyt onkin oiva hetki monille tilinylitykseen. Itse taidan käydä vähän ulkoiluttamassa itseäni ja muistamassa miksi kaupat ovat niin inhottavia sitten joskus perjantai-iltapäivällä.
Jos nyt joku ensin maksaisi palkan...

Internet kotosalla on kolmatta päivää täyskuollut. Eli viimeinen niitti: nyt vaihdetaan operaattoria kun kerran on mahdollisuus kaapeliverkon kautta toimivaan nettiin. Ja vielä halvempaankin. Kunhan saisi aikaiseksi, elämä täynnä projekteja jotka ovat aloittamista vailla valmiita.

Mitäs jos vain palaisi vielä pariksi viikoksi lomalle..?

[Kuva: Ucumari, CC BY-NC-ND 2.0]

Päädyin Kulutusjuhlan kautta Juorut -blogin oivaan kirjoitukseen siitä, miten parantaa mahdollisuuksiaan Helsingin kantakaupungin vuokra-asuntomarkkinoilla.

Ranskassa vuokra-asunnon etsiminen on usein helvetillisempää kuin Suomessa. (Itseasiassa sen helvetillisyys tulee hyvänä kakkosena työn etsinnän helvetillisyyden jälkeen, maassa jossa virallinen työttömyysprosentti lähentelee yhtätoista.)

Pääsyynä on kammottavan kökkö vuokra-asuntolaki, jolla pyritään suojaamaan vuokralaista, mutta joka käytännössä puree nilkkaan, ja kovaa. Vuokranantaja nimittäin ei voi häätää vuokralaista. Tai voi, mutta sitä varten tarvitaan noin 30 varoitusta ja oikeussalikäsittely. Yleensä ns. toistaiseksi voimassa olevat vuokrasopimukset tehdään kolmeksi vuodeksi, ja vuokranantajan ainoa keino päästä eroon hankalasta tai maksamattomasta vuokralaisesta on olla uusimatta sopimusta. Niin, ja talviaikaan häätöjä ei voi tehdä ollenkaan.

Tällä kaikella on varsin ikävähankala kääntöpuoli, eli se, että vuokra-asuntoa havittelevan pitää yleensä olla kykeneväinen todistamaan maksukykynsä ja kunnollisuutensa. Ja koska jonkin säädöksen mukaan tässä maassa ihminen ei saa velkaantua yli kolmasosaa tuoltasostaan, nettotulojen pitää käytännössä olla 3 kertaa vuokran suuruus. Siinähän sitten etsit asuntoa minimipalkalla elävänä yksinhuoltajana...
Tai opiskelija-pätkätyöpariskuntana.

Jos ei ole selkeästi suurituloinen, asunnon vuokraamista varten vaaditaan yleensä myös vähintään yksi takaaja. Siis ihminen, jolta vuokranantaja voi periä vuokran, jos vuokralainen itse ei sitä maksa. Takaajan pitäisi olla Ranskassa vakituisesti asuva, kiinteässä työsuhteessa, tienata kolme kertaa se vuokrasumma ja mieluiten vielä omistaa oma asuntonsa. Papereiksi sekä vuokralaiselta että takaajalta vaaditaan työsopimuksia, palkkakuitteja ja verotietoja.

Mutta, pelottelut sikseen.

Heitetäänpä silmäys siihen, kuinka vuokra-asunnon voi Ranskasta saada. Perusohjeet ovat samat kuin muuallakin, eli "etsi, etsi ja etsi, päivittäin". Asunnon voi vuokrata joko yksityiseltä tai välitysfirman (agence immobilier) kautta. Molemmissa on etunsa. Yksityiselle ei tarvitse maksaa välityspalkkiota, pelkkä takuuvuokra riittää. (Kerrottakoon, että kalustamattomasta asunnosta saa periä kuukauden takuuvuokran, kalustetusta kahden. Jos joku pyytää enemmän, hommassa on huijauksen makua.) Jos hyvin käy, yksityiset ovat myös hieman välitysfimoja löysempiä tarvittavien paperien ja todistusten suhteen. Jos hyvin käy.

Välitysfirmalle pitää siis maksaa palkkio, joka sekin on yleensä noin kuukauden vuokrasumma. Toisaalta, välitysfirmojen kautta saattaa löytää mielenkiintoisempia ja edullisempia asuntoja. Minä esimerkiksi laskeskelin, että tämän meidän kämppämme välityspalkkio on ns. saatu takaisin reilussa puolessa vuodessa (yksityinen tod.näk. pyytäisi tästä asunnosta 50-100 euroa enemmän kuussa).

Aluksi kannattaa kasata kokoon mahdollisimman hyvä dossier, hakupaperiläjä. Kopiot henkilöllisyystodistuksista, työsopimuksesta, kolmesta viimeisestä palkkanauhasta, edellisvuoden verotuksesta, opiskelijakortista ja opintotuesta jos olet opiskelija, ylipäätään todistukset kaikista tuloista ja kunnollisuudesta. Jos vaikkapa olet etsimässä asuntoa Ranskasta vuodeksi-pariksi, ja olet oman asuntosi omistaja Suomessa, kopioi ihmeessä mukaan todistukset siitäkin. Mikäli onnistut löytämään jonkun, joka vuokranmaksusi takaa, samat paperit vaaditaan häneltäkin. Jos takaajaa ei ole, pankkitilille blokattu suurehko summa, esim. kuuden kuukauden vuokra, saattaa tehdä hyvää vuokranantajan nivelille.

Sen jälkeen alkaa etsintä. Fiksu etsijä tietysti seuraa tiukasti paikallisten sanomalehtien Annetaan vuokralle -palstoja, mutta netistäkin löytyy kaikenlaista. Suurimmat ilmaisten ilmoituksien sivut ovat leboncoin.fr ja Vivastreet. Ilmaislehdet, kuten ParuVendu ja TopAnnonces julkaisevat ilmoituksensa myös netissä. Kimppakämppää etsivän opiskelijan kannattaa edellämainittujen lisäksi heittää silmäys sivuille Colocation.fr ja Appartager.com, sekä tietysti paikallisen Crousin ja/tai MGEL:n asunnonvälitykseen.

Jos on jo paikanpäällä, kannattaa varata jalkaan hyvät kengät ja mukaan se dossier, ja lähteä kiertämään haluttujen kaupunginosien asunnonvälitystoimistoja. Läheskään kaikki pienemmät toimistot eivät asunnoistaan netissä ilmoittele.

Ilmoituksia lukiessa ja niiden perään soitellessa pitää muistaa aina varmistaa vuokran todellinen suuruus ja sen sisältö. Vuokra kun täällä ilmoitetaan muodossa vuokra+charges, pikkuilmoituksista satunnaisesti "unohdetaan" charges kokonaan... Charges suomentuu helpoimmin kuluiksi, ja ne saattavat sisältää paljon tai ei mitään. Joskus asunnon 'kulut' ovat kaksikymppiä kuussa, mutta siihen kuuluu vain porraskäytävän siivous ja jätehuolto. Vuokralainen joutuu itse tekemään vesisopimuksensa ja maksamaan lämmityksensä. Toisinaan 'kulut' ovat 140 euroa, ja käsittävät veden, lämmityksen, hissin ja uima-altaan.

Mitä muuta kannattaa ottaa selvää asunnosta?
- Keittiö. Ranskassa kalustamattomien vuokra-asuntojen keittiöt eivät läheskään aina ole varusteltuja, ja "varusteltu keittiö" (cuisine équipée) saattaa tarkoittaa kahta keittolevyä, lavuaaria ja yhtä kaappia. Jääkaapin olemassaolokaan ei ole itsestäänselvyys.
- Hissi. Nuorelle ja hyväjalkaiselle viides kerros ilman hissiä ei ole suurikaan ongelma... monelle muulle kyllä. Ja näitähän riittää.
- Lämmitys. Ranskalaiset suosivat kaasulämmitystä, sillä pitkään kaasu oli sähköä halvempaa. Nykyään kaasu on niin kallista, että kunnolla eristetyssä asunnossa, jossa on hyvin tehty sähkölämmitys tarkenee kukkarokin talven yli. Sen sijaan huterat ikkunat + vanha sähkölämmitys = lämmitystaloudellinen itsemurha.
- Katutason asuntojen kohdalla lienee hyvä varmistaa tarkka sijainti. Katutaso tarkoittaa usein kirjaimellisesti sitä, että ikkunat antavat kadulle ja ohikulkijat ja/tai autot kulkevat puolen metrin päästä...

Entäs sitten, kun on tuuri käynyt ja sattunut saamaan asunnon?
Toistaiseksi voimassa oleva vuokrasopimus, kuten aiemmin kerroin, tehdään itseasiassa kolmeksi vuodeksi. Mikä siis tarkoittaa sitä, että vuokranantaja ei voi heittää asukasta ulos ennen vuokra-ajan päättymistä. Vuokralainen sen sijaan voi irtisanoa asuntonsa halutessaan.

Vuokrasopimus tehdään usein kolmena kappaleena, yksi vuokranantajalle, yksi vuokralaiselle ja kolmas kappale takaajalle. Kimppakämppään muuttavan kannattaa olla tietoinen eräästä täkäläisen vuokraussysteemin piirteestä, joka eroaa suuresti suomalaisesta: yleensä kimppakämpissä kaikki vuokralaiset ovat yhteisvastuussa koko vuokrasta. Eli jos kämppis päättää olla maksamatta omaa osuuttaan, vuokranantajalla on oikeus periä se muilta asukkailta. Samalla tavalla, jos yksi kämppis vaihtuu, periaatteessa vuokranantajalla ei ole mitään pakkoa tehdä muutosta vuokrasopimukseen, ja jos asuntoon jäävät kämppikset eivät löydä uutta asukasta tilalle, pois lähteneen pitää jatkaa vuokran maksamista. Huoneen tai asunnon alivuokraus on sallittua vain, jos päävuokralaisella on kirjallinen suostumus vuokranantajalta.

Vaikka laki ei sitä vaadikaan, vuokranantaja yleensä haluaa vuokrasopimusta kirjoittaessa nähdä todistuksen asuntoon otetusta kotivakuutuksesta (assurance habitation). Sellaisen otossa menee noin 15 minuuttia, opiskelijoille irtoaa halvimmalla MGEL:sta tai Matmut:sta. Mikäli asunnossa on kaasulla toimiva vedenlämmitin, myös sen huoltosopimus pitää hoitaa kuntoon pian muuton jälkeen.

Viksu ja vilmaattinen vuokralainen myös pyytää vuokranantajaa kirjoittamaan johonkin lappuun edellisen vuokralaisen nimen ja, jos se on tiedossa, asunnon kiinteän puhelinliittymän numeron. Tietoja tarvitsee sähkö- / vesi- / kaasu- tai internetsopimusta tehdessä.

Vuokranmaksu?
Tilisiirrolla, tai ah niin modernisti, shekillä. Siinä missä ranskalaisvuokranantaja pyytää hakuvaiheessa kiljoonaa paperia, vuokranmaksupäivässä hän ei kokemusteni mukaan ole nökönuuka. Kunhan vuokra maksetaan "joskus kuun alussa". Toisaalta, Ranskassa palkkakin monessa firmassa maksetaan "joskus kuun alussa"... Ainiin, charges on muuten itseasiassa avance sur charges etukäteismaksu kuluista. Kerran vuodessa vuokranantajan tulee tehdä laskelma kuluista, ihan mustaa valkoisella ja palauttaa osasumma vuokralaiselle jos kulut ovatkin olleet odotettua pienemmät.

Asunnon irtisanominen?
Parhaistakin lukaaleista tulee monien jossain vaiheessa muutettua pois. Huonommista luukuista nopeamminkin. Ranskassa asunnostaan pääsee eroon 3kk irtisanomisajalla jos asuu kalustamattomassa ja yhdessä kuukaudessa jos asuu kalustetussa. Kalenterikuukausia niiden ei tarvitse olla. Irtisanomiskirje kannattaa ehdottomasti lähettää ajoissa, ja kirjattuna kirjeenä saantitodistuksella.

Kävinkö kaiken läpi? Mahdollisesti. Ainakin energia loppui...

[Kuvat: Jek in the box, CC by-nd-nc 2.0]

Ranskassa juhlitaan (tai "juhlitaan", näkökulmasta riippuen) tänä vuonna Savoien ja Nizzan alueen Ranskaan liittämisen 150-vuotispäivää. Tosiaan, jos Suomi on ollut itsenäinen vasta alle sata vuotta, niin ei nissalaistenkaan umpiranskalaisuus kovin vanhaa ole.

Vuonna 1860 eräs tietty monsieur Napoléon liitti Nizzan ns. Torinon sopimuksella osaksi Ranskaa. Siihen saakka kaupunki oli ollut puoli-italialainen autonominen alue, jossa sitäpaitsi puhuttiin kummallista murretta. Asiasta järjestettiin aikoinaan "kansanäänestys". Tulos: noin 99,5% nizzalaisista halusi liittyä osaksi Ranskaa... hmm... olisiko ollut mitään tekemistä sillä, että asian vastustajat eivät päässeet lähellekään uurnia..? Torinon sopimuksen lainvoimaisuutta on siis moneen otteesseen kritisoitu.

Itsenäisyyshaaveet eivät ole 150 vuodessa kadonneet mihinkään. Nappasin viime viikonloppuna leipomosta mukaani ilmaissanomalehden, joissa itsenäisyyden (tai autonomian) tavoittelijat hankkeestaan kertovat. Siitä riitti paljon hupia voisarven ohelle.

Diskurssi oli aivan hurjaa, lähinnä sota-ajan propagandaa muistuttavaa. Kymmenkunta sivua ja lukemattomia kertoja sana "vihollinen". Nizzan vihollisia siis ovat kaikki, jotka eivät ole autonomian puolesta. Yhdessä artikkelissa otsikko kertoi, kuinka "Hanke nizzalaisesta henkilökortista sai viholliset raivon partaalle". Raivo tarkoitti käytännössä kommentteja siitä, että hanke on folklorinen.

Kaiken muun hyvän lisäksi en löytänyt yhtään konkreettista esimerkkiä siitä, kuinka autonomiahaaveet ja mahdollisen onnistumisen jälkeinen hallinto käytännössä hoidettaisiin. Korsikan mallin mukaan ehkä?

Mutta, koska olen utelias, surffasin ja päädyin useammallekin asiaa koskavalle sivulle. Käytännön ratkaisuja nolla. Onko kyseessä siis halu saada autonomian edut, menettämättä niitä etuja jotka kaupungin status (valtion verotulot) tuo muassaan..? Jos joku on asiasta paremmin perillä, minua saa informoida...

Eipä sillä, paikallisten kielten ja identiteetin tukeminen on usein paikallaan. Maailmassa on ihan liikaa "kuolevia kieliä" ja sammuvia kansoja. Minua vain henkilökohtaisesti tökkii yltiönationalistisuus ja kaiken mahdollisen vastustaminen. Eikö paikallisia tapoja ja perinteitä voisi ylläpitää muutenkin kuin liukumalla äärioikealle ja näkemällä salaliittoja kaikkialla?

Lue myös: Le nationalisme Niçois, interview d’Alain Roullier

Ella haastoi joskus taannoin Ranskanasukit (ja muutkin ulkosuomalaiset) kertomaan 50 kummallista faktaa maastaan. Pinea toteutti myös haasteen omalta osaltaan, joten kai se on minunkin vuoroni. Excusez-moi jos satun toistamaan edellälainattuja tahi itseäni, aina ei voi muistaa mitä on jo kerrottu. Eikä näistä viittäkymmentä saa, mutta ei se määrä vaan se laatu...

1. Ranskalaisista kaupoista ei voi ostaa "mitään" yksittäin. Kaikki myydään useamman kappaleen paketeissa: suklaapatukat, purkkapaketit, jäätelötuutit, jogurttipurkit... Kesäpäivänä jäätelöä halajavan on siis mentävä jätskikioskille.

2. Marketeissa ei suomalaiseen tapaan ole kassahihnaa jaettu lopusta useampaan osioon. Ihmiset siis pakkaavat ostoksensa rauhassa, kaivavat vasta sitten maksuvälineet esiin... ja koko sen ajan jono seisoo. Ne pari harvaa toisin toimivaa poikkeusta vahvistavat säännön.

3. Kuten Kulutusjuhlan Mari huomioi, Ranskassa on kauppoja joissa myydään vain pakasteita. Muutenkin pienet yhteen asiaan erikoistuneet liikkeet kukoistavat yhä nykypäivänä.

4. Toisaalta, hypermarkettien kaikki-saman-katon-alla -konsepti on kotoisin Ranskasta. Eli kaikki PrismaCityMarkettien työntekijät kiittäkää (tai kirotkaa) patonginpurijoita.

5. Ruokakaupasta saa vodkaa, mutta tupakan ostamista varten pitää mennä tabaciin. Jotka ovat usein myös baareja tai lehtikioskeja ja veikkauspisteitä. Ne on merkitty punaisella salmiakkikuviolla.

6. Koulut ovat suljettuja kuin rangaistuslaitokset. Pihat muurien ympäröimiä, ja porteista ei pääse sisään tahi ulos kuin tiettyinä aikoina. Koulunpihalle ei siis voi jäädä pelaamaan palloa koulupäivän jälkeen.

7. Esi- ja alakoululaiset ovat vapaalla keskiviikkoisin. Lukiolaiset käyvät koulua lauantaiaamuisinkin.

8. Koulupäivät ovat pitkiä ja läksyjä paljon. Suomalaisesta näkökulmasta katsoen opiskeluun käytetään tuhottoman paljon aikaa ja energiaa.

9. Vielä yliopistossakin opiskellaan paljon ulkoa, ja kirjoitetaan kokonaisia luentoja ylös lehtorin sanelun perässä.

10. Jossakin vaiheessa pitää kuitenkin löytää töitä. Julkisen sektorin työntekijät ovat yleensä fonctionnaire. Fonctionnairen statuksen saadakseen pitää usein läpäistä eräänlainen "pääsykoe". Toisaalta, jos ja kun kyseisen statuksen saa, työpaikka on käytännössä taattu.

11. Postin väri on keltainen, ei oranssi.

12. Postilaatikoissa, niissä joihin laitetaan lähtevä posti, on yleensä kaksi luukkua. Toinen omaan departementtiin menevälle postille, toinen kauemmas lähtevälle.

13. Asuntojen postilaatikot ovat kerrostaloissa ala-aulassa. Postinkantaja ei kerroksiin kiipeä, ei edes kirjattua kirjettä tuomaan.

14. Sen sijaan Kusti polkee lauantaisinkin, toisinaan jopa skootterilla.

15. Tai polkupyörällä jossa ei ole jalkajarruja. Itseasiassa, jos haluaa löytää jalkajarrullisen pyörän, se on tuotava Hollannista tai Saksasta.

16. Toukokuussa on neljä pyhäpäivää. Tai oikeastaan kolme. Tai siis neljä. Lundi de pentecôte, toinen helluntaipäivä joka osuu maanantaille, on vaihtanut viimeisten vuosien aikana pyhänstatusta suunnilleen vuosittain. Muut ovat tokikin vappupäivä ja helatorstai sekä 8. päivä jota juhlitaan toisen maailmansodan päättymisen kunniaksi. Toukokuu on siis äärimmäisen tuottamaton kuukausi.

17. Kosmetiikka on Ranskassa ihmeen kallista, siihen nähden että monet maailman suurimmista kosmetiikkafirmoista ovat ranskalaisia.

18. Sanomalehdet ostetaan yleensä lehtikioskista tai patongin seuraksi aamulla leipomosta. Lehdet voi tilata kotiinkin, mutta se on kohtuuharvinaista.

19. Ranskalaiset ovat epäluuloisia tilisiirtoja kohtaan. Useimmat laskut pitää maksaa suoraveloituksella (sähkö, vesi, kaasu, internet, vakuutukset, jne jne). Satunnainen rahanvaihto taas tapahtuu usein shekkien välityksellä.

20. Ranskalaisten kirjojen selkämys painetaan ihan väärin päin. Eli kun kirja on kyljellään, kansi ylöspäin, selkämyksessä oleva teksti on ylösalaisin. Katsokaa nyt vaikka alla olevaa kuvaa. Englanninkielisten kirjojen selkäteksti kulkee ylhäältä alas ja ranskankielisten alhaalta ylös. (Toim.huom.: Comme un vol d'aigles on todennäköisesti ylösalaisin.)

...mutta tätä en vielä arvannut.

Kaikkea ne keksivät.

Kuten maitoautomaatin.
Kyse ei siis ole lehmästä, vaikka eläimestä maito alunperin tuleekin, vaan kahviautomaatin tapaisesta jakelijasta, joka euron kolikolla täyttää asiakkaan mukanaan tuoman litran pullon.

Automaattien maito on luomumaitoa, ja iskukuumentamatonta (täällähän lähes kaikki maito myydään UHT-säilöttynä).

[Kuva: LeParisien.fr]

Idea on kuulemma peräisin Italiasta, jossa Lombardian alueella on jo viitisensataa maidonjakelijaa, ja sen toi Ranskaan pari vuotta takaperin luomufarmari Gérard Gayet. Tätä nykyä Ranskanmaalle on asennettuna jo 110 maitoautomaattia, toiset vallan kannattavia, toiset vähemmän. Automaatti on kuitenkin yksi yleistymässä oleva vaihtoehto maidon suoramyynnille, ja niiden määrä onkin lähes kaksinkertaistunut viimeisen vuoden aikana.

Ranskassa maitoautomaattien yleistymistä on hidastanut EU-direktiivi, jonka mukaan nestettä jakelevan automaatin tulee olla kalibroitu niin, että kuluttaja voi olla varma saavansa rahalleen oikean määrän vastiketta. LNE, joka Ranskassa kalibroi esimerkiksi bensamittarit, ei kuulemma ollut vielä kesällä 2009 varustettu maidonkalibrointimateriaalilla. Ongelma kierrettiin asentamalla automaatit jakamaan 1,02 litraa maitoa, ja antamalla kuluttajalle ohjeeksi käyttää läpinäkyvää litran pulloa, jolloin nesteen määrän voi silmämääräisesti kontrolloida. Ja sittemmin maitoautomaatit saatiin homologoitua.

Hmm, saattaisin hyvinkin olla pulloineni jonossa, jos joku asentaisi markettini viereen luomulehmäkkeen. Ainakin, jos sitä varten ei tarvitsisi lähteä autolla 10 kilometrin päähän.

[Kuva: Réussir Lait]

EllaBella kertoi taannoin hassuja faktoja Ranskasta, ja haastoi minut kertomaan oman kokemukseni liikenteessä töppöilevistä poliiseista. Tosiaan tässä taannoin pysähdyin pikkukaupunkimme keskustan liikennevaloihin, ja olin jo seissyt siinä tovin punaisilla, kun takaa tulee poliisin skootteri ja ajaa tyynesti risteyksen läpi. Siinä kieltämättä hetken mietti, että ketäs ne liikennesäännöt ja esimerkkinä oleminen koskevatkaan.

Lait eivät ole samoja kaikille.

Eräällä aiemmalla kerralla tosin töppöili ulkosavolainen, melkein samassa kohdassa. Siinä nimittäin eräässä risteyksessä on kohta, jossa on kiellettyä kääntyä vasemmalle. Mutta jos tulee vastakkaiselta suunnalta, niin saakin kääntyä oikealle. Asian havainnollistamiseksi taidokas vapaapiirros. Vihreällä siis sallittu ajosuunta, punaisella kielletty, se jossa käännytään risteyksen yli.

Käännyn sujuvasti, ja saan niskaani perässäni olleen moottoripyöräpoliisin, joka aloittaa hirveän huutamisen : "ETTEKÖ TE NÄHNYT KYLTTIÄ?! SIINÄ ON KYLTTI!!"
Minä tietenkin katson suu auki, että ei, en tosiaan nähnyt kylttiä. Kun "muutkin kääntyvät tälle kadulle". "TEIDÄN ONNENNE ETTÄ MINULLA ON KIIRE, ROUVA ON HYVÄ JA KERTAA LIIKENNESÄÄNNÖT!"

Pääsin siis vähällä. Mutten ilmeisesti ollut ainoa, joka teki saman erheen, sillä myöhemmin risteykseen oli ilmestynyt rivi muovitolppia estämään kääntymisen vasemmalle...

Muutenhan mä olen kiltti ja kuuliainen tienkäyttäjä.

Ainakin silloin kun ei ole pakko parkkeerata johonkin. Tuossa samaisessa pikkukaupungissa keskustan parkkipaikat ovat enimmäkseen maksullisia päiväsaikaan. Illalla ja viikonloppuisin saa parkkeerata ilmaiseksi. Koko talven parkkeerasin mihin halusin ja milloin halusin, mutta annas olla kun turistikausi alkoi lähestymään, niin parkkipirkotkin heräsivät horroksestaan.

Kolme sakkoa kolmeen viikkoon.

Maksoin ne mielenosoituksellisesti viime tingassa.
Varsinainen anarkistisavolainen. Toisaalta, en ole vielä vaihtanut Méganen rekisteriosoitetta tänne, joten siinähän etsisivät. Etenkään sitten, jos moista joku päivä perintään laitettaisiin, niin minulla tuskin on enää koko autoa. Ulosottomiesten kyvystä jäljittää ihmisten muuttuneita osoitteita on jo ollut aiemminkin surkuhupaisia kokemuksia.

EDF, Franskan Sähkölaitos osaa vähän samantapaisia. Soittihan sieltä joku naisihminen minulle pari viikkoa sitten, että "kun tätä kirjettä ei ole koskaan saatu toimitettua". Nancyn osoitteeseen, joka ei ole ollut meitin käytössä enää seitsemään kuukauteen. Mikäs siinä. Älkää nyt missään tapauksessa katsoko tietokoneelta, olisiko samalla henkilöllä mahdollisesti uutta sähkösopimusta jossain päin maata. Olisihan se liian helppoa, ja joku työkseen kirjeiden perään soitteleva menettäisi työnsä.

Useammassakin blogissa on viime päivinä linkattu Facebookin Ei menny niinku Strömsössä -ryhmään, joka kuvauksensa mukaan on tarkoitettu "Kaikille niille nikkaroinnin, remontoinnin, askartelun ja ruuanlaiton ystäville, joiden projektit eivät koskaan pysy aikataulussa, sormiin tulee aina tikkuja ja/tai liimaa, keitokset palavat pohjaan ja joiden remonttimailla ja verstaissa ärräpäät lentelevät."

Meidän kylppärimme on tällä hetkellä hyvin anti-Strömsö.

Aloitin nimittäin projektin "Pesukone kylpyhuoneeseen". Patonginpurijamaata tuntemattomammille moinen saattaisi olla itsestäänselvyys, mutta täällä on useimmiten pesukoneliitäntä ainoastaan keittiössä. Ja koska meillä on kylppärissä juuri ja juuri tarpeeksi tilaa, halusin siirtää koneen sinne.

Vesiliitännän apuun tuli lattianrajassa joskus ollut bidée, jonka liitännät vain oli lyöty tukkoon. Helppo homma irroittaa moinen, kunhan ensin löytää vesimittarin ja sitämyöten hanan josta märän aineen tulo katkeaa. Mittasin kaiken niinkuin pitää (tai ainakin melkein kaiken) ja kävelin kulman rautakauppaan kertoman mitä tarvitsen. Hanan ja liittimen ja viemäriasian ja ja ja.

Mitä EN tajunnut pyytää, olivat tiivisteet. Hanan asennus muuttuikin puolen tunnin hommasta puolitoistatuntiseksi. Siinä välissä myös kuivasin kahdesti lammikon kylppärin lattialta noituen idiootteja ranskalaisia jotka eivät ole kuulleet lattiakaivoista ja käytin noin sata suomalaista, ranskalaista ja saksalaista kirosanaa.

Lopulta, kahden tiivisteiksi tuhotun kumihanskan ja mustan jeesusteipin myötä sain hanan tilaan jossa se ei vuoda. Ainakaan melkein. Osa 1/3 koneen asennuksesta hoidettu. Voimme siirtyä viemäröinnin ääreen.

Koska tässä maassa ei siis ole lattiakaivoja, pesukoneen poistovesi johdetaan yleensä joko lavuaarin viemäriputkeen, tai sitten kylpyammeeseen tai vessanpönttöön. Halusin ottaa käyttöön ensimmäisen vaihtoehdon, ja liittää viemäriputkeen Y-liitoksen.

Paitsi, että ostamani oli liian suuri. Tietenkin. Se, mitä EI mittaa, ei olekaan kovinkaan standardikokoinen. Tulipahan putsattua lavuaarin hajulukko. Yyyyyyyh. Osaa 2/3 ei siis ole vielä tehty. Päätimme kuitenkin jossain vaiheessa siirtyä osaan 3/3, "Koneen siirto". Samahan se poistovesi on johtaa kylpyammeeseen, odotellessa sitä että hankin sopivan kokoisen viemäriputkenpalasen.

Sitten sunnuntain kuva-arvoitukseen.
Mitä tässä on? Ja etenkin MIKSI?

Kylppärin nurkassa lojuva työkalulaatikko ei sinänsä ole aiemman kertomuksen valossa poikkeuksellinen asia, mutta miksi ihmeessä sen päällä on kello ja hammastahnaa?

Vastaus seuraavassa kuvassa:

Tuossa ikkunan alla pitäisi olla pyyhetangollinen hylly. Paitsi, että hylly päätti tulla viime yönä ryminällä alas. Totesin myös samalla kertaa, että se ei ollutkaan asennettu ruuvein kuten oletin, vaan tarralapuilla. *huoh*
Eihän minulla tässä muuta askartelua olekaan.

Niin, ja sitten kun vielä joku selittää minulle kuinka silitetään sohvan päällinen jota ei saa silittää ja joka ei siliä märän pyyhkeen läpi silittämällä, niin tässähän ehkä vielä joku päivä päästään suorastaan Strömsö-henkeen...

Ainiin, ja jos joku haluaa lukea lisää, niin samaan sarjaan kuuluu myös opetus siitä, kuinka vaihdetaan postilaatikon lukko ilman kunnon työkaluja.

Ranskalaiset ovat vahvoja ainakin jossakin : kaiken vastustamisessa ja lakkoilemisessa.

Nyt kuitenkin ollaan jo erityisen vahvoja.
SNCF, eli rautatieläiset olivat eilen lakossa. Siinä ei ole mitään uutta. Harmillista, heidän näkökulmastaan on sen sijaan se, etteivät eri ammattiliittojen edustajat pääse yksimielisyyteen siitä mitä pitäisi vastustaa ja mitä pitäisi pyytää.

Eli riidellään jotta saataisiin selvyys mistä pitäisi riidellä.

[Kuva: hartboy, CC BY-NC-SA 2.0]

Otsikko ei viittaa mihinkää sadomasokistiseen puuhaan (paitsi, jos sivuja on tarpeeksi, niin vapaaehtoinen sitoja on kyllä masokisti, mutta niinjoo...), vaan ihan joka toimistosta löytyvään apulaitteeseen.

Saattaa tietysti olla, että näitä kierresidontahärpäkkeitä löytyy Suomestakin vähän joka paikasta, missä tapauksessa minä olen kellarissa kasvanut, mutta minä törmäsin moiseen laitteeseen ensimmäisen kerran vasta Ranskaan tultuani. Kaikenlaiset opettajille palautettavat, paria sivua pidemmät esitelmät ja muuta kirjalliset työt piti sitoa. Suomessa kelpasi sentâän yleensä ihan niitti kulmassa. Tai oikeammin ne piti sidotuttaa, ensimmäisssä opinahjossani kun ei vapaassa käytössä masiinaa ollut. Piti siis hiippailla nurkan kopiopalveluun, ja pyytää arabisetää tekemään työ. Toisessa oppilaitoksessa olimme etuoikeutettuja, ja tietokoneiden ja kahvinkeittimen lisäksi luokkahuoneestamme löytyi sidontahärpäke. Käsikäyttöinen toki, vähän semmoinen kuin tuossa alla olevassa kuvassa.

Laitteessa, joka ranskaksi tottelee nimeä perfolieuse tai tuttavallisemmin machine à relier, sidontamasiina, on jossakin kohti aukko, johon tökätään paperinippu. Sitten painetaan kahvaa (tai sähkökäyttöisissä nappia) ja laite tekee nätin rivin reikiä. Sen jälkeen otetaan sopivaan käteen muovinen pyöreä kampa, joka avataan laitteen avulla, pujotetaan rei'itetyt sivut kampaan ja lisätään kansimuovi (piirtoheitinkalvo) ja takakansipahvi. Viimeisessä vaiheessa kolmas käsi olisi hyödyksi.

Töissä pienen ulkosavolaisassistentin toimiin kuuluu satunnaisesti myös nivaskojen sitominen. Homma on ihan ok, jos sidottavaa on yksi pumaska. Siinä vaiheessa kun pitää sitoa jotakin kolmessakymmenessä kappaleessa, homma alkaa käydä hermoille. Perfolieuse on nimittäin johdon sihteerikköjen työhuoneessa. Se on sähkökäyttöinen, eli jokaista paperinivaskaa rei'itettäessä päästää julmetun trrrrr, trrr, tititi, trr, TRRRRR -äänen. Ja kun kerralla voi rei'ittää noin 25 sivua, matematiikantaitoiset voivat laskea, kuinka monta kertaa rätinä kuuluu kun sidotaan 30 kappaletta satasivuisia dossiereja..? Hommaa hidastaa entisestään se, että samassa tilassa on kolme ihmistä, jotka puhuvat paljon puhelimeen, ja masiinaa ei voi melun takia oikein käyttää samaan aikaan... Lisäksi, laitteen ergonomia on mielenkiintoista: rei'itettävän nivaskan pystyssäpitämistä varten tarvitsisi kaksi kättä, mutta sitten pitäisi painaa nappiakin. Sama toistuu muovikamman kanssa, se kun ei pysy auki itsestään (tai sit mä en vaan osaa)...

*huokaus*
Mutta onpahan ainakin nätisti sidottuja oppaita, joita kukaan ei kuitenkaan koskaan lue.

PS: Löysinpäs! Se on näköjään suomeksi "kampasidontalaite". Oppia ikä kaikki.
PPS: Ensimmäinen osa Ranskan kummallisuuksia löytyy *täältä*.

Saako ihmetellä Ranskaa ja ranskalaisia taas kerran?

Tällä kertaa en puhu melkein ollenkaan lumesta (vaikka sitäkin sivuttaneen myöhemmin), vaan koululaitoksesta. En minä nyt tiedä onko suomalainen peruskoulukaan mikään ihanteellinen instituutio, mutta täällä tuntuvat välillä heittäneen maalaisjärjen nurkkaan täysin.

Olen kirjoittanut asiasta aiemminkin, lähinnä irtisanomisista ja koulusta erottamisesta:

Kymmeniätuhansia työpaikkoja karsitaan perusopetuksesta, iso osa niistä ns. kouluavustajia, samaan aikaan kun luokissa on yhä enemmän ja enemmän ongelmia. Vuodelle 2009 suunnitellaan käsittääkseni noin 13 500 opettajanpaikan karsintaa. Tänä vuonna lähtöpassit sai jo useampi tuhat, joista 2700 kouluavustajaa.

13 500 on ihan hirveä määrä ihmisiä. Väittävät että ensi vuoden oppilasmäärät olisivat laskussa, noin 22 000:lla oppilaalla, mutta silti. 22 000 oppilasta vähemmän merkitsisi (jostakin lukemani mukaan - oi, mikä lähdeviite) noin 500:n työpaikan menetystä. Mistä se 13 000 sitten tulee?

Joka tapauksessa, oppimistulokset ovat heikkoja, ja kuten todettua, perusopetusreformi pyrkii siihen, että 11-vuotiaat osaisivat kaikki lukea. Onhan se toki kovinkin paljon vaadittu, kun alakoulu aloitetaan kuusivuotiaana. (Intterwebbia käyttäessä huomaa hyvin, kuinka heikoissa kantimissa monien ranskalaisten kirjoituskyky on.) Oman haasteensa tuo siirtolaisten varsin suuri määrä maassa. Heidän joukkoonsa mahtuu perheitä joissa lapset ovat ainoita ranskaa puhuvia ja vanhemmat, äidit ainakaan, eivät osaa itsekään lukea.

Asioita pitäisi siis saada parempaan suuntaan, mutta uusimpien suunnitelmien mukaan ollaan menossa melkoisen hurjasti metsään. Tällä hetkellä ollaan uudistamassa opettajankoulutusta. Nykyään peruskoulunopettajat opiskelevat IUFM:ssa, "opettajainkoulutusinstituutissa". Kursuksensa jälkeen opettaja ei ole maisteri, vaan... opettaja. Suunnitelmissa on muuttaa opettajankoulutusta niin, että putkesta ulos selviävät olisivat maistereita.

Mitä väliä siis nimikkeellä? Ei itse asiassa mitään, karmeana ongelmana vain on suunnitellun maisterintutkinnon rakenne. Siinä, missä nykyiset opettajaopiskelijat viettävät opinnoistaan ainakin vuoden työharjoitteluissa, maisterintutkinnossa pakollista harjoittelua ei olisi ollenkaan. Vapaaehtoisia vain.

Että mahtaa olla hyvä lähtökohta laittaa kolmikytpäisen kakaralauman eteen 23-vuotias maisteri, joka ei ole koskaan käytännössä opettanut.

Mistä moinen tyhjäpäinen muutos? Rahahan siinä on syynä, mikä muukaan. Opettajaharjoittelijoille pitää maksaa harjoittelupalkkaa, ja se menee valtion kassasta. Lyhytaikaista, vapaaehtoista harjoittelua varten taas ei tarvitse kukkaronnyörejä höllätä.

Tämän kaiken päälle, perinteinen ranskalainen tapa suhtautua koulunkäyntiin ja opiskeluun eroaa suuresti siitä, mihin Suomessa on tottunut. Tietenkin, tämä nyt on rankkaa yleistämistä, muuta toisinaan olen hämmästellyt sitä, kuinka läksy-koulu-diplomi-kuri -suuntautuneita täällä ollaan.

Ajattelutavasta kuulin hyvän esimerkin tänä aamuna radiosta. Jossain Luoteis-Ranskan departementissa suljettiin koulut tänään lumen takia, koulukuljetukset kun hankaloituvat. En nyt tiedä kuinka pitkäksi aikaa, mutta kyse on korkeintaan parista-kolmesta päivästä. Eräs haastateltu äiti kommentoi asiaa ensin siltä kannalta, kuinka hankalaa on organisoida lastenvahtiminen, kun ilmoitus tuli niin lyhyellä varoitusajalla, ja totesi sitten lauseensa lopuksi: "ja mietin sitäkin, että mitenkäs ne lukiolaiset, kun niiden pitää kuroa tunnit sitten kiinni..?"

Voi herranjesta. Eikä edes ole ainoa ihminen, joka kommentoi kaikenlaisia lakkoja ja lumisateita siihen tapaan, kuin ylioppilaskirjoitukset olisivat välittömässä hukkumisvaarassa, jos oppilas missaa pari koulupäivää. Pahinta onkin kuunnella abivuoden lukiolaisia, jotka vanhempiensa perässä toistavat kuin transsissa jokaisen satunnaisen katkoksen jälkeen sitä, miten me ei ehditä oppia kaikkea, tämä vaarantaa ylioppilastulokset.

Muutenkin, jo alakoulussa pitää kiltisti opiskella ja tehdä töitä, ja sitten suku kysyy joululounaalla, jotta olikos Pikku-Sylvien keskiarvo tänä vuonna 16 vaiko ainoastaan 15,5.

Ja, jos sitten vahingossa lakoista ja lumisateesta huolimatta sattuu pääsemään ylioppilaaksi, alkaa yliopistokierre. Kankea sekin. Mantraa toistanut 18-vuotias ranskalainen kun ei osaa käsittää isoja kokonaisuuksia tai poimia luennon sisällöstä olennaisinta, vaan kirjoittaa kiltisti vihkoonsa kaiken mitä proffa (lehtori) luentosalin edestä sanoo. Kaiken. Saneluna. Minä todennäköisesti kirjoitin ensimmäisen ranskalaisen yliopistovuoteni aikana enemmän käsin kuin koko koulu/opiskeluaikanani ennen sitä.

Eräs toinen tällä hetkellä pinnalla oleva ja mielenkiintoinen termi on égalité des chances, vapaasti käännettynä "mahdollisuuksien tasa-arvo". On siis todettua ja tositettua, että ns. huonoista kaupunginosista tulevilla nuorilla on paljon harvemmin mahdollisuus jatkaa opintojaan yliopistoon saakka. Syynä on sekä yleistietojen ja kannustuksen puute, kuin myös rahallisen tuen puute. Vaikka köyhimmät täällä opintotuen tapaista saavatkin, ilman vanhempien tukea ja/tai työpaikkaa opiskelija on heikoilla. (Eihän täällä saa edes vuokrattua asuntoa ilman takaajia, ja mitenpä kaupungin vuokra-aunnossa oleva yksinhuoltajaäiti ketään takaa...) Suurempi vaikutus lienee kuitenkin "henkisellä pääomalla", kiinnostuksella ja halulla opiskeluun. Maineikkaimpien koulujen pääsykokeissa mitataan paljon yleistietoutta, ja siinä usein erottuvat eri sosiaaliluokat toisistaan.

Vaikka aiemmin mainitsinkin ongelmista, joita siirtolaisuus voi koulutaipaleelle tuoda, oli hauska lukea joskus vertailua siitä, kuinka vanhempien koulutustaso ja alkuperä vaikuttavat lasten opiskeluun. Tutkimuksen tuloksena oli ensinnäkin, yllätyksettömästi, todettu, että mitä koulutetummat vanhemmat, sitä todennäköisemmin kouluttautuvat lapsetkin. Toisaalta verrattiin kouluttamattomien vanhempien lapsia. Ns. franco-ranskalaisten kouluttamattomien lapset jäivät todennäköisemmin ilman diplomeja kuin siirtolaistaustaisten kouluttamattomien. Taustalla oletettiin olevan monien siirtolaisvanhempien nollamahdollisuudet omassa kotimaassaan ja siten halu integroida lapsensa yhteiskuntaan.

Totuus siis on tuolla... jossain, sanoisin.

[Kuvat: Rob Schenk, CC by-sa ja Whiskeygonebad, CC by-nc-sa.]