Blogi

Kirjamessuohjelmaa

Pian on taas se aika vuodesta. Lokakuu. Varustaudutaan samppanjalla (ainakin henkisesti), hyvillä kengillä, kahvitarjoilun bongaamisella, mustalla pitsillä ja ööö… karvavuoratulla sukelluspuvulla ulkona oleskelua varten. Niin ja kuulakärkikynällä, jos vaikka sattuu sellainen vahinko, että joku haluaa omistuksen kirjaan.

Kirjamessukausi alkaa. Minä lennähdän (koneen avustuksella) Helsinkiin lokakuun lopulla. Olen jopa esiintymässä messuilla. Kirjamessuilla Ihan Oikealle Lavalle kipuaminen aiheuttaa ajatuksena pikkuisen hyperventilointia, mutta jos sitä vaikka koettaisi näytellä fiksua.

Minut voi siis Helsingin kirjamessuilla bongata seuraavista ohjelmista. Miten musta tuntuu, että tää on jokseenkin tiettyyn aiheeseen painottunutta? Noh, mihinkäs kissa karvoistaan…

Fantasian sankarinaiset
(Osuuskumman, Robustoksen, Haamun ja Reunan yhteisosasto 6e138)
to 22.10. klo 13.00

Kirjailijat Maria Carole ja J.S. Meresmaa käyvät napakan väittelyn siitä, miten nainen voi olla sankari, mikä tekee naisesta sankarillisen ja onko sellainen mahdollista muualla kuin fantasiassa.

Sateenkaaren kirjo
(Kullervo-lava)
pe 23.10. klo 10.15

Sateenkaarikansaa ei ole valettu yhdestä muotista, mutta kirjallisuus pyrkii usein esittämään HLBTQ-hahmot ongelmalähtöisesti. Miten muuten aihetta voisi käsitellä? Millaisia motiiveja kirjailijoilla on sijoittaa sateenkaarihenkilö tarinaansa? Keskustelemassa Maija Haavisto, Maria Carole, Salla Simukka ja Elias Koskimies.

Maria Carole – Tulen tyttäriä
(Louhi-lava)
su 25.10. klo 13.30

Tulen tyttäriä on itsenäinen fantasiaromaani, joka kertoo viihdyttävän tarinan kolmesta tulisieluista naisesta, jotka hakevat osaansa rakkaudesta ja paikkaansa maailmassa. Tulen tyttäriä antaa empimättä naiselle käteen niin miekan kuin puurokauhan. Haastattelijoina KirjaKallion oppilaat.

Minkälainen on hyvä tyttöhahmo?
(Louhi-lava)
su 25.10. klo 14.00

Nuoret tytöt ovat yhä useammin nuortenkirjojen päähenkilöitä. Minkälainen sitten on hyvä tyttöhahmo? Jyräävätkö ”poikatytöt” ja onko kaikissa naishahmoissa ripaus Peppiä? Keskustelussa mukana kirjailijat Paula Noronen, Maria Carole, Iida Sammalisto sekä toimittaja Maria Petterson, opettaja Vesa Linja-Aho ja kirjailija Eppu Nuotio. Haastattelijoina KirjaKallion oppilaat.

Kengät

Joku totesi, että olennaisin kirjamessuvarustus on kauniit kengät. Ne kun ovat lavalla etualalla. Minut siis voi tunnistaa kukallisista maihareista, jotka täyttävät myös “olet koko päivän jaloillasi ilman suurta kärsimystä” -tason vaatimukset.

spacer

Syksyn parhaat lukuvinkit! (pienkustantajaversio)

Jep. Mitenkään ns. suurten kustantajien laatuproosaa väheksymättä olen aina kauden alkupuolella (ja loppupuolella) vähän kyllästynyt kirjavinkkilistoihin, joilla pyörivät lehdestä ja listasta toiseen samat teokset. Kirjamaailmassa ovat olemassa NE KYMMENEN ja sitten muutama muu, jotka eivät ainakaan ole syksyn parhaita. Tai siis, entäs jos olisivatkin?

Niin päätin tutkia, mitä muilla on tarjolla tänä syksynä. Eli, voilà, syksyn parhaat lukuvinkit pienkustantajien sadosta.

Anne LeinonenVaskinainen
Vaskinainen on maaginen sekoitus suomalaista kansanperinnettä ja antiikin myyttejä, kertomus Tuonelan pyörästä, joka pysähtyy. Leinonen on Finlandia junior -ehdokkaanakin ollut konkarikertoja, jolta uskaltaa odottaa kerta kerralta parempaa. (Osuuskumma)

Anni NupponenKauheat lapset
Kuka hallitsee maailmaa? Se joka ratasta pyörittää. Romaani on ehkä steampunkia, ehkä rataspunkia, mutta joka tapauksessa se on suorastaan hulvaton tarina, jossa on kissoja, irtopäitä ja sisällissota. Kaikesta tästä huolimatta Kauheat lapset ei mene komedian puolelle, vaan on kertomus velvollisuuksista, jotka kulkevat perheessä ja ystäviä kohtaan. Nupponen voitti esikoisteoksellaan Nainen ja kuningas vuoden parhaalle fantasiakirjalle annettavan Kuvastaja-palkinnon. (Osuuskumma)

Ursula K. Le GuinHaikaran silmä
Kuinka syksyn parhaiden listan voisi tehdä ilman Le Guinin tuoretta suomennosta? Haikaran silmä on yhteiskunnallisen scifin mestarin teos kahden erilaisen ihmisyhteisön elämästä ja yhteentörmäyksistä. Kun vastakkain ovat militaristinen oligarkia ja vapaa anarkia, voiko kumpikaan voittaa tai selvitä ilman muutoksia? Suomennos Jyrki Iivonen. (Vaskikirjat)

Helena Waris & Janne Nykänen
Entropia
Tämä varsin uteloittaa. Helena Waris todisti jo Pohjankontu-trilogiallaan osaamisensa, joten mitä tapahtuukaan kun hän sotkee sormensa jännityksen kirjoittamiseen? Entropia on vauhdikas jännitysromaani lähitulevaisuuden Suomesta, jonka maaseutu on tyhjentynyt. (Aarni)

Joulukalenteri – Lusijan tarinoita

Reuna-kustannuksen viimevuotinen joulukalenteri-antologia dekkarinovelleineen taisi olla melkoinen menestys, joten samalla mennään. Teemana ovat tällä kertaa paikat Suomessa ja maailmalla. Jokaista kirjoittajaa pyydettiin sijoittamaan tarina tiettyyn maahan tai kaupunkiin. Jotkut valitsivat oman kotiseutunsa, jotkut käyttivät muusta tuotannostaan tuttua ympäristöä ja henkilöitä, ja monet tarinoista ovat matkoja paikasta toiseen. Kirjoittajat lahjoittavat tekijänpalkkionsa tukemaan Tukikummit ry:n toimintaa, jolla pyritään ehkäisemään nuorten syrjäytymistä. (Reuna)

Ante AikioLovi
Aigi-sarjan toinen kirja tuo lukijalle saamelaista mytologiaa ja jatkaa kertomusta Aigin vaiheista. Tarinat tsuudien vainolaiskansasta ja muinaisista olennoista heräävät henkiin. Kohdatut kauheudet juontavat aikoihin, joista moni ei ole kuullutkaan. Kuolleiden maailman varjot lankeavat kulpakkokuisille nietoksille. (Reuna)

Marika LewyckaMeklareita, hippejä, hamstereita
Marcus ja Doro uskoivat linssien ja vapaan rakkauden maailmanparannusvoimaan. Vaikka heidän lapsensa kasvoivat vanhempiensa aatteiden, kotityövuorojen ja köyhyyden ympäröiminä, tuli heistä hyvin erilaisia. Marina Lewycka kirjoittaa realiteettien ja hippiliikkeen yhteentörmäyksestä uniikilla tyylillään farssia ja ironiaa yhdistellen. (Sammakko)

Jukka MurtosaariKannen kuvitti…
Tietokirjallisuudesta listalleni pääsee tällä kertaa Kannen kuvitti…, joka esittelee julkaistujen taskukirjojen ja lukemistolehtien kuvittajien töitä ja ammattiuria 1940-luvulta alkaen. Teos on ensimmäinen suomeksi julkaistu tietokirja kansikuvittajista, taiteesta joka on tuttua monelle, mutta jonka tekijöistä ei tiedä juuri mitään. Kirjassa tutustutaan myös kansikuvan tekemiseen ja sen historiaan. (Avain)

vintage-back-to-school-poster-1394471782jRoKoska lista on kaikkea muuta kuin kattava, kertokaa toki kommenteissa omat parhaat vinkkinne pienkustantajien syksyn sadosta.

spacer

Suutari, räätäli, pikipöksy kirjantekijä

En tiedä miten otsikko liittyy asiaan, mutta päässäni on koko päivän soinut suutari, räätäli, pikipöksy pietari, kee-engän koputtaja, naskalin naputtaja, mene tästä portista pois, pois, pois, pois… Ja nimenomaan sillä Fröbelin palikoiden version nuotilla. Se on aika tarttuva.

Olen ollut Osuuskumman riveissä nyt… kolme vuotta? Aika tarkkaan sen verran, luulen. En ollut perustajajäseniä mutta liityin seuraan varsin pian. Ihminen tarvitsee askaretta elämäänsä. Osuuskummajaisuus on tuonut kuvioihin varsin erilaisiakin askareita kuin mitä alkuun kuvittelin.

Nyt viime aikoina olen huomannut aivan vilpittömästi pitäväni kirjojen taittamisesta. Kun sen homman oppii, se on omituisen rentouttavaa vastapainoa kaikelle sellaiselle… kirjoittamiskiroamiselle. En tiedä jaksaisinko viettää koko elämääni väkertäen kirjainten välistyksiä, typografiaa ja tavutuksia kuntoon. Mutta jostain omituisesta syystä olen viihtynyt aina vastaavanlaisessa puuhassa. Näkisitte eri työpaikoissa tekemäni Excel-taulukot! Niissä ovat rivit ja fontit justiinsa kohdillaan. Ei se toimivuus ole ainoa asia, sen pitää olla myös kaunis.

i-shot-the-serifLisäksi kirjojen taittaminen on hyvä kompromissi. Saan toteuttaa kuvataiteellista puoltani, jota ei ole. Krhm. Siis semmoisen ihan graafikkouden osalta olen enimmäkseen varsin pihalla. Kun piirustustaidot ovat pakkasen puolella.

Mutta tässä päivänä eräänä laskin. Olen tainnut taittaa yhdeksän kirjaa ja muutamat kannet siihen päälle. Siinä on hyvä alku. Nyt koetan laajentaa osaamistani sähkökirjoihin. Aloittelijan tuurilla mennään vielä, mutta ehkä sekin kohta luonnistuu ihan oikeasti.

Renessanssitaiteilija. Kirjantekijä alusta loppuun. Tai ainakin melkein loppuun. Painamaan en vielä meinannut ruveta ja kirjansidonnankin taidan jättää osaavimmille.

spacer

Uneksintaa

Nukkuminen on ihmisen paras ajanviete.

Kirjoittajaminä pitää kuitenkin eniten niistä hetkistä, jotka vietän unen ja valveen välimaastossa. Ne ovat vuorokauden parhaita minuutteja. Jos vain kykenen häätämään arjen ongelmat sivuun, voin käyttää ajan tehokkaasti tekstini solmujen selvittämiseen. Silloin aivot ovat tilassa, jossa liika loogisuus ei enää vaivaa. Ne näkevät yhteyksiä ja ovia, jotka siihen hetkeen saakka ovat olleet salattuja.

Silloin otan solmun tarkasteltavaksi lähempää, puhallan siihen muutaman kerran, ja kuin itsestään se lähtee löystymään. Uskomattomimpia ovat ne hetket, joina solmu lopulta aukeaa. Ja silmät siinä samassa. Tuijotan pimeää kattoa. “Niin tietenkin!” Tarina vain valuu kuin vesiputouksesta, dominojonoon laitetaan puuttuvat palat paikalleen. Aiemmat kohdat saavat selityksensä, uudet yhteydet ilmestyvät. Usein ratkaisut ovat melko järjettömiä… ja sen takia enimmäkseen täysin käyttökelpoisia.

Ei, minulla ei ole muistikirjaa sängyn vieressä. Ratkaisuja ei tarvitse muistaa sanasta sanaan. Niiden suunta pysyy mielessä kuitenkin. Sitten voi taas nukkua.

Tässä eräänä yönä, tai oikeastaan aamuna, juuri ennen heräämistä, uneksin ihan oikeasti. Olin saanut tämän nykyisen kässärintekeleen valmiiksi ja sille oli löytynyt kustantaja ja kustannustoimittaja. Kustiksen kanssa istuimme ulkona pöydän ääressä keskustelemassa käsikirjoitukseen tehtävistä muutoksista, kun yhtäkkiä, aivan kasuaalisti totesimme, että kaikki on aika turhaa. Maailmanloppu tulee kuitenkin tänään. Jatkoimme silti kässärin käsittelyä.

Maailmanloppuun liittyivät läheisesti suuret vihreät köynnöskasvit, jotka halusivat täyttää joka paikan. Niitä vastaan kuitenkin saattoi taistella. Ne pelkäsivät maitotuotteita (!!). “Tässä sinulle jogurttia!” SPLÄTSH!

Maanantaina odotin. Maailmanloppu ei tullut. Niinpä jatkoin kässärin solmujen selvittelyä, ja yhden ratkaisun löysin… avaimesta.

IMG_0059

Puu ottaa vallan.

spacer

Iida Sammalisto – Tähtimosaiikki

[Arvio on ilmestynyt alunperin Risingshadow-sivustolla.]

Tähtimosaiikki on 20-vuotiaan Iida Sammaliston esikoisteos. Kirja on itsenäinen, lähtökohdiltaan hyvin perinteinen nuorille suunnattu fantasiatarina: on ennustus, uhkaava suuri paha, tahtomattaan sankariksi päätyvä sankari ja hänen uskollinen apurinsa.

Lupus kuuluu tähtien kansaan, joka tuntee maan – Ruskan – ihmiset ja olot lähinnä vain tähtimosaiikkiin kirjatuista opetuksista. Eräänä päivänä hän näkee ennustuksen, jonka mukaan suuri paha uhkaa taivasta ja taivuttaa Ruskan ihmiset ikeensä alle. Lupus lähtee etsimään vaeltajaa, kettunsa kanssa kulkevaa Sunaa, joka voisi voittaa pahuuden.

Kirja nostaa esiin teemoja valinnanvapaudesta ja toisaalta vastuusta, joka kulkee valintojen mukana. Kysymyksiä esitetään monelta kantilta. Mitä tehdään oman päätöksen myötä ja mikä taas on tullut ylhäältä määrättynä? Kuinka paljon kohtaloonsa voi vaikuttaa? Tähtimosaiikki on myös tarina pyyteettömästä rakkaudesta ja ystävyydestä, vaikka varsinaista romanssia sivuilla ei nähdäkään.

Tähtimosaiikki on nuortenkirja hyvässä ja pahassa. Kirja on jollakin tapaa hyvin sympaattinen. Se on paikoittain lähes runollinen ja aiheestaan huolimatta perusoptimistinen ja helppolukuinen. Lukijan on mukava seurata matkaa niin vuorille kuin Korppiruhtinaan tornillekin saakka. Väkivallalla ei herkutella, vaikka henkilökaartia ei aina helpolla päästetäkään. Toisaalta kirjan tarina on ennalta-arvattava ja maailma ja henkilökuvaus jäävät varsin mustavalkoisiksi. Paha kuvataan hyvin mustaksi ja hyvä enimmäkseen kirkkaan rohkeaksi, vaikka ratkaisuja lopussa ravistellaankin.

Kirjan kuitenkin lukee ilolla jo ihan miljöö- ja luontokuvauksen takia. Sammalistolla on huima sanavarasto ja herkkyyttä käyttää sitä. Sen luontevuus ilahduttaa kokeneempaakin lukijaa.

Aamun rauhaa ei rikkonut mikään. Hyttysten parvet häilyivät suonsilmäkkeiden yllä, kurjet astelivat ylväinä mättäillä ja katselivat hiljaisina matkalaisia, kun he kulkivat ohi. Taivas oli posliininsinistä lasia, suon yllä kuiskauksenkeveä usvahuntu. Suna kuunteli hiljaisuutta silmät loistaen. Oliko mitään kauniimpaa kuin kuulas syysaamu suolla?

Tähtimosaiikki on sujuvaa luettavaa, eikä edes yritä olla täydempi kuin on. Tarina mahtuu vaivattomasti kahteen ja puoleensataan sivuun. Kirjaa voisi siis suositella yläkouluikäiselle nuorelle, jolle kaikki fantasian peruskuvasto ei vielä ole umpituttua, samoin kuin innostukseksi kirjoittajanaluille, jotka kaipaavat jotain lisää luontokuvauksiinsa. Minä jään odottamaan, kirjoittaisiko Sammalisto vielä tulevaisuudessa jotain, joka ottaisi reippaamman irtioton perinteistä. Sanankäyttökyky nuorella kirjailijalla nimittäin on jo hallussa.

Sekin on muuten mainittava, että kirja on ilo silmälle. Kovakantinen suojapaperiton malli on kestävä ja kuva ihastuttava. Joululahjamateriaalia, sanoisin. Kun on niin pro-e-kirja kuin minä, niin pitää ihan erikseen mainita, kun painettu on saanut puolelleen…

Iisa Sammalisto: Tähtimosaiikki

Iida Sammalisto – Tähtimosaiikki
Otava, 2015
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

spacer

Arki ja ekoja kertoja

Suomessa on palattu koulunpenkeille ja työpaikoille jo tovi sitten. Maailma pyörii. Sähköposteihin vastataan. Täällä sen sijaan kaikki on vielä pysähdyksissä. Tunnen olevani jokseenkin epäsynkronisoitu. Mutta ihan pian on syyskuu. Oi ihana syyskuu.

Oi autuas arki ja kaikki mitä se tuo tullessaan!

Tyttären 2-vuotissynttärit, hoitotädin lomaltapaluu, rästihommakasan purkamista, opintojen kirjoittamista, kirjoittamista noin ylipäätään ja kirjoittamista sen edestä, että osoittautuisin apurahan arvoiseksi. Uusien (kerrankin ei-kirjoittamiseen-liittyvien) suunnitelmien pystyttämistä. Syys- ja lokakuu tuovat eteeni myös ensimmäisiä kertoja. Ihan Oikeita Kirjailijaesiintymisiä, jollaisiin minulla ei vielä ole ollut tilaisuutta. Aika jännää. Aika kammottavaa, kun pitäisi yrittää näytellä fiksua ja asiasta tietävää!

Olo on kuin monina vuosina koulun alkaessa. Kaikkea uutta, innostavaa ja vähän pelottavaakin. Vaikka tiedän, että arki iskee nopeasti, nyt energiataso on melko korkealla. Tai siis odottava energiataso. Juuri tämänhetkinen on puolittainen: meillä on ollut käytännössä kolmen viikon ajan vaihtuvia vieraita, ja uhmaikäinen lomailija vie oman osansa.

Olen minä nyt sentään sivukirjallista puuhannut. Kuten esimerkiksi esitteen tekoa Osuuskummalle Helsingin Kirjamessuille. Palaan asiaan sitten, kun ohjelma virallisesti julkistetaan tuossa joskus syyskuussa, mutta sen verran uskallan sanoa, että virallisessakin ohjelmassa on paljon ja kaikkea osuuskummallista.

kummalogi-hkimessut4

Odotan siis Kirjamessuja into pinkeänä. Oikeastaan niiden ainoa huono puoli on vuodenaika. Oikeasti, lokakuussa? Pitääkö ottaa mukaan karvavuorattu sukelluspuku? Villasukkahousut? Loskavaellussaappaat? Niin kiva kuin Suomessa on käydäkin, niin ei sinne kyllä täysjärkinen ihminen lähde lokakuussa.

Joka tapauksessa toivon, että muun duunin ohella saisin Sähkönsinisen kässärin ekan version siihen mennessä valmiiksi. Kyllä se toivo elää. Nyt on kasassa 64 liuskaa… ja arki tulossa. Tuo autuas arki.

spacer

Osia kokonaisuudessa

Huomasin viime yönä kirjoittavani kohtausta, jolla ei ole juuri mitään tekemistä kokonaisuuden kanssa. Kirjoitin sitä vain, koska se liittyy aiempaan kohtaukseen, jolla silläkään ei ole mitään tekemistä kokonaisuuden kanssa. Turhauttavaa. Inhoan omassa tekstissäni sitä, jos sekaan eksyy kohtauksia, jotka eivät tunnu liittyvän mihinkään. Ne vain ovat. Ne voivat olla kauniita, jopa kekseliäitä, mutta ne eivät tuo mitään uutta juoneen, hahmonkehitykseen tai mihinkään.

Kirjoittajana tuo tuntuu olevan minulle yksi olennaisimpia asioita. Kaiken seassa olevan pitää olla jollain tavoin perusteltavissa. Perustelu voi olla lukijan näkökulmasta varsin huomaamaton, mutta minun pitää itse tietää mikä kyseisten rivien olemassa olon oikeuttaa.

Tämä on tietenkin vain yksi tapa kirjoittaa. Toki teksti elää editointivaiheessa, mutta prosentuaalisesti karsin varsin vähän pois. Tiedän, että on paljon niitä, jotka kirjoittavat yhden ensimmäisen version “silkkoa”, josta sitten karsitaan kaksi kolmasosaa ja editoidaan loput lukukelpoisiksi. En vain kykene sellaiseen. Olen lause-kerrallaan -kirjoittaja. Kaiken pitää lunastaa paikkansa kokonaisuudessa jo heti alussa, muuten se ahdistaa minua. Olen hidas ja työskennellessänikin pohtiva, en minä saa aikaiseksi satoja liuskoja, joista voisin kuvitella noin vain luopuvani.

Lukijana minussa on vähän samaa vikaa. Kiinnitän helposti huomiota yksityiskohtiin, joille on annettu tekstissä painoarvoa ja odotan, että niiden olemassa olon merkitys selviää jossain vaiheessa. Jos ei, turhaudun. Hieman näin kävi hiljan erään sinänsä ansiokkaan fantasiakirjan kanssa: alkupuolella oli valtavasti pohjustusta, joka ei sitten liittynytkään oikein mihinkään.

Mutta niin, nyt minun on vain päätettävä kumpi tässä vaiheessa raakatekstin kirjoittamista ahdistaa vähemmän: turhuus, vai se, että jos luovun kohtauksesta, on minun muutettava alkuakin. Tai ehkä on vain kehitettävä kiertotie ja löydettävä kohtaukselle oikeutus. Tšehov tuli ripustamaan pyssynsä seinälleni. Nyt kun vain tietäisin, ketä sillä kuuluu ampua.

spacer

Uudessa osoitteessa

Muutin sitten ihan tähän nurkalle. Entisten blogien etusivujen osoitteiden pitäisi johtaa tänne. Katsotaan kuinka moni eksyy matkalla. Olen siirtänyt Calendula-blogista tänne muutaman viimeisimmän tekstin. Vanhempien pitäisi olla yhä luettavissa blogin arkistossa.

Sama koskee ulkosavolaisblogia, arkistot toimivat sielläkin. Tosin, jos haluaa lukea hyvin satunnaisia huomioita ulkosavolaisesta elämästä, kannattaa suunnata ihan toisaalle: Savon Sanomien portaalissa olevaan Melkein rajalla -blogiin saatan joskus kirjoittaa kummastelujani.

Niin, ja jos blogini on omasi sivupalkissa tai muuten vain syötteenlukijassa, korjaa toki syötekin kuntoon. Kiitos ja tervetuloa!

spacer