Archives

Kevään 2016 parhaat kirjatärpit (pienkustantajaversio)

Vuosi on kääntynyt valoa kohden. On siis hyvä katsoa kevääseen. Kirjoitin taannoin pienkustantajaversion syksyn parhaista lukuvinkeistä. Koska tällaisia listoja ja vinkkejä pienlevikkisistä kirjoista ehdottomasti tarvitaan, tässäpä lukemista etsiville tärppejä kevään 2016 kirjoista. Kuten viimeksikin sanoin, lista ei ole millään tapaa kattava, joten itse kukin saa vapaasti antaa omat kirjavinkkinsä kommenteissa! Ja saatanpa tätä hieman täydentää myös sitten, kun viimeisetkin saavat kevään ennakkotietoja eetteriin.

books spring

Kaunokirjallisuus

Stepanin koodeksi -antologia

“Siitä saakka, kun Stepanin koodeksina tunnettu kirja löydettiin Kutná Horan hopeakaivoksista 1400-luvun alkupuolella, se on kylvänyt ympärilleen hulluutta, tuhoa ja kuolemaa. Sen salakavala voima ei ole lainkaan vähentynyt vuosien saatossa, vaan pikemminkin kasvanut.”
Kyselyni varmisti, että kolmas Stepanin koodeksi -antologia ilmestyy tämän kevään aikana. Kirjan nimestä ei tosin minulla ole vielä tietoa. Korvamerkkaan silti yhden niteen heti itselleni! Edelliset olivat vallan hienoja, etenkin Hopeoidun vainajan olen kehunut moneen kertaan. On meillä tässä maassa hurjasti taitavia novellikirjoittajia… (Kuoriaiskirjat)

 

Liliana LentoDionnen tytöt

Uteloiduin Liliana Lennon esikoisromaanista, sillä olen lukenut useita tähän maailmaan ja näihin henkilöihin liittyviä tekstejä aiemminkin. Eikä Suomessa ole liikaa chick littiä ja fantasiaa sekoittavaa kirjallisuutta… Dionnen tytöt vie lukijan kuvitteelliseen maahan, Fretanniaan, keijujen, ihmisten ja menninkäisten luo. Ilahduttavaa on se, että tässä ei olla ns. perinteisessä fantasiamaailmassa, vaan hyvin nykyaikaisissa oloissa. (Torni)

 

Aleksi PeuraBalladi eksyneille

Aleksi Peuran nimi on tuttu muualta, mutta hänen romaanejaan en vielä ole lukenut. Tämä saattaa hyvinkin eksyä lukulistalle. Tornin sivuilla sanotaan, että Balladi eksyneille on pseudo-historiallinen fantasiaromaani: se on kirjoitettu kuin historiallinen romaani, mutta se sijoittuu fantasiamaailmaan. Romaanin maailmassa ei räiskitä tulipalloja rynnistävien örkkien päälle, taikuutta ei tunneta ja hirviötkin ovat pääosin ihmisiä. (Torni)

 

Anna AhmatovaOlen äänenne. Kootut runot 1904-1966

Tästä teoksesta kiinnostuin taannoin lukiessani jonkin lehtijutun Anneli Heliön laajasta ja pitkäaikaisesta suomennustyöstä. Anna Andrejevna Ahmatova kuului runoilijoiden suureen kvartettiin, jossa hänen lisäkseen olivat Marina Tsvetajeva, Osip Mandelštam ja Boris Pasternak. Heidän runoutensa hallitsi Venäjän kirjallisuutta vallankumouksen jälkeen puolen vuosisadan ajan. 840-sivuinen teos sisältää lähes 600 sivua runoja, Ahmatovan laajan elämäkerran sekä ainutlaatuisen Ahmatovan elämästä kertovan valokuvaliitteen. (Kirjokansi)

 

Kari VälimäkiSikafarmari

Minun oli vaikea valita Osuuskumman kevätkirjoista yhtä tai kahtakaan, joten vilkaiskaa mitä kaikkea muuta hienoa siellä on: http://osuuskumma.fi/osuuskumman-kevat-2016/ Hirviöitä! Historiaa! Ritareita! Siipirattaita!

Mutta mennään nyt Sikafarmarilla, koska Välimäen aiempi Todensanat minua niin suuresti ilahdutti. Sikafarmari on taattua Välimäkeä, absurdi veijaritarina, jonka rivien väleissä karjuu leijona. Nuoruudestaan toipuva Kalevi vihaa kylmyyttä ja pimeyttä. Kun hänelle tarjoutuu tilaisuus lähteä Afrikkaan tahkoamaan rahaa, hän ei epäröi vaan tökkää nimensä sopimuspaperiin. Afrikassa hän kohtaa noitanaisen, Habikan, joka houkuttelee miehen takaisin Suomeen viljelemään sikoja ja tarjoamaan elämyksiä ihmisille. Kun mutkat suoristuvat, paluuta entiseen ei ole. (Osuuskumma)

 

Erkka Leppänen & Petri HiltunenKirotun maan ritari

Kah, lisää Praedoreja. Vaskikirjojen takapiru Erkka Leppänen julkaisee kokonainen kokoelmallisen Petri Hiltusen luomaan fantasiamaailmaan sijoittuvia novelleja. Tarinat ovat perinteitä kunnioittavaa miekkaa ja magiaa modernilla otteella. Kirotun maan ritari kokoaa kaikki Leppäsen vanhat ja uudet praedor-novellit kronologiseen järjestykseen. Sarjakuvataiteilija Petri Hiltusen luoma Jaconia on harmaasävyinen fantasiamaailma, joka on tuttu Praedor-sarjakuvista ja -roolipelistä sekä monen muunkin kirjoittajan tarinoista. Falacin seikkailut ovat Hiltusen itsensä kuvittamia. (Vaskikirjat)

 

Teresa Myllymäki Karhulehto

Myllymäen Karhulehdon sanotaan saaneen inspiraationsa heavymusiikista ja suomalaisesta luonnosta. Romaanin tapahtumat vievät takautumien avulla 1900-luvun alkuun, sota-aikaan ja lopulta nykypäivään, joka saa selityksensä menneisyydestä. Vaikka suru, mustasukkaisuus ja kuolema ovat kirjassa vahvasti läsnä, on kirjan tärkein sanoma kuitenkin ikuinen rakkaus. (Reuna)

 

Kari HanhisuantoPelkopeli

Pelkopeli on jo Hanhisuannon yhdeksäs kirja ja viides rikosromaani, mutta tässä kirjassa mielenkiintoista on sen tekotapa. Sitä on kirjoitettu julkisilla paikoilla (mm. suorassa radiolähetyksessä) ja kirjoittaessa tavatuilta ihmisiltä on kerätty materiaalia tarinaan. Pelkopeli kertoo sarjamurhaajasta, joka valitsee uhrinsa ensin sattumanvaraisesti ja myöhemmin kotikaupunkinsa asukkaista. Alkaa peli, jolla tekijä haluaa mahdollisimman paljon julkisuutta. Hän yrittää saada pikkukaupunkilaiset pelkäämään. (Reuna)

lukeva tyttö

Tietokirjallisuus

Esa SeppänenRaavi niskaa – matka tietokirjailijaksi

Avaimen kevätkuvastossa on vaikka mitä jännää. Minua kiinnostaa etenkin tämä omaelämäkerrallinen tietokirjoittamisopas. Ehkä kuvittelen joskus kirjoittavani tietokirjallisuutta. Katalogin esittely: Pitkän uran tietokirjailijana tehnyt Esa Seppänen antaa kirjassaan ohjeita arkistossa asioimiseen ja lähteiden käyttämiseen, mutta keskittyy myös siihen, millaisen henkisen prosessin kirjailija käy läpi, kuinka paljon kirjan vastaanotto jännittää ja miten tietokirjailija ajattelee ja toimii. (Avain)

 

Katja Jalkanen ja Aino-Maria SavolainenKorot kopisten. Käytännön opas kulttuuriviidakkoon.

Eikä parane unohtaa myöskään Lumiomenan Katjan ja Amman lukuhetken Aino-Marian jo toista yhteiskirjaa, joka on selkeästi äärimmäisen vakavalla mielellä kirjoitettu opus siitä, mistä löytää taidetta, mitä kirjoja lukea, miten pukeutua teatteriin ja kuinka herättää kulttuurinälkä. (Avain)

 

Pirjo SuvilehtoLeikki vuoden jokaiselle päivälle

Siitä kirja meille kaikille mielikuvituksettomille vanhemmille. Kirjan ensimmäisessä osassa perehdytään leikin tarkoitukseen ja tärkeyteen lapsen elämässä, ja sen toisessa osassa tarjotaan pelejä, leikkejä, tarinoita ja muita tehtäviä vuoden jokaiselle päivälle. (Nemo)

spacer

(Mies)kirjailijan olenNaisimmat työvälineet

Päämediamme näytti taas hiljan, että Suomessa on ainoastaan alkuliitekirjailijoita. Lanu-kirjailijoita, aikuisten kirjailijoita, mieskirjailijoita, naiskirjailijoita.

Suvi Ahola kyseli Hesarin kolumnissaan (tai mikä tuo pätkä onkaan), miksi miehet eivät kirjoita lapsille ja nuorille. Väitteensä hän perustaa kolmeen huomioon: Nuorisokirjailijoiden yhdistyksen riveissä on vain viidennes miehiä, Finlandia Junior -palkinnon ehdokaslistalla ei ollut yhtään miestä… ja koska pojat eivät lue, sen täytyy johtua siitä, että miehet eivät kirjoita pojille.

Huokaus. Magdalena Hai tiivisti kolumnin nostamat fiilikset hyvin yhteen lauseeseen: Kas näin ammattitaito typistetään genitaaleiksi.

Naisethan eivät osaa kirjoittaa pojille. Kaikki kirjavinkkarit ja kirjastoihmiset tietävät, että lukeminen on sukupuolittunutta. Tytöt (naiset) lukevat sekä naisten että miesten kirjoittamaa kirjallisuutta, pojat (miehet) lähinnä miesten kirjoittamaa. Tätä ominaisuutta ei tietääkseni ole merkitty geeneihin, vaan jonnekin yhteiskunnan rakenteiden tasolle. Aiheesta voisi puhua pitkältikin, mutta perkele, tyrkyttäkää pojille kaikenlaista kirjallisuutta! Pojille(kin) tekee ihan hyvää huomata, että ihmisyys on kirjavaa ja kiinnostavaa sukupuolesta riippumatta. Ja että naiskirjailijat osaavat kirjoittaa vaikka mitä.

…tai oikeammin, että kirjailijat osaavat kirjoittaa vaikka mitä. Ihan ilman etuliitteitä.

Koko keskustelusta tuli elävästi mieleeni tämä internetissä kulkenut kuva tyttöjen ja poikien leluista:
o-BOYS-GIRLS-TOYS-900

Se sai miettimään, oletetaanko jossain oikeasti, että kirjailijoissa on suuri joukko jonkinlaisia genitaalikirjailijoita? Sellaisia, jotka näppäimistöä naputtelevat sukupuolielimillään. Se kyllä toisaalta selittäisi melko paljon: miesten on eittämättä helpompi naputella ulokkeellaan. Se antaisi myös ihan uuden ulottuvuuden vagina dentatan käsitteelle.

Joka tapauksessa, edellä oleva inspiroi minua tekemään huoneentaulun, jonka voi ripustaa vaikka Hesarin toimituksen seinälle tai ylipäätään paikkoihin, joissa iskee vastustamaton halu määritellä kirjailijoita ensisijaisesti heidän sukupuolensa perusteella.

kirjailijantyovalineet

(Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla.)

Ja mitä tulee Aholan alkuperäiseen väitteeseen, niin en voi olla ihmettelemättä, tekikö hän hiukkaakaan taustatyötä ennen rykäisyään? Tietääkseni Finlandia-ehdokaslista ei ole mikään kattava otos kaikesta Suomessa julkaistusta hienosta kirjallisuudesta. Se on vain kuusi (6) kirjaa, jotka on jollain kriteereillä valittu kisaan osallistuvien joukosta. Eikä se laajempi osallistujajoukkokaan vielä edusta kaikkea Suomessa julkaistua. Kyllä harmittaisi olla tänä vuonna lasten- tai nuortenkirjan julkaissut mies, koska ilmeisesti ei ole ollenkaan olemassa, jos ei pääse F-listalle.

Tai jos nyt F-lista jonkinlaiseksi referenssiksi työnteon ja julkaisujen laajuudesta otetaan, niin ei tarvitse katsoa kuin viime vuoden Finlandia Junior -ehdokkaita: Ulf Stark, Saku Heinänen, Ville Tietäväinen, Iiro Küttner, Jyri Paretskoi… Mutta kun vuoden takaisten muistelu on turhan hankalaa.

Kyllä, lanu-kirjailijoissa on vähemmän miehiä kuin naisia. Niin on tapana käydä aloilla, joiden arvostus ei ole ihan kohdallaan ja palkat matalia. Vielä matalampia kuin kirjailijoilla noin keskimäärin. Mutta eihän se herranjesta tarkoita, etteivät miehet kirjoittaisi lapsille ja nuorille ollenkaan. Tai että sukupuoli olisi lanu-kirjallisuudessa laadun tae. Tällainen väite tarkoittaa vain sitä, ettei ole viitsitty miettiä kahteen kertaan ennen tekstin julkaisua.

spacer

Lanu-viikon otteita

Tällä viikolla vietetään Kirjan vuoden lasten- ja nuortenkirjallisuuden viikkoa. Tampereelle ovat ihan pystyttäneet kirjallisuusfestivaalinkin, Kirjalitan, aiheesta.

Minä tuon kasaan oman heinänkorteni koostamalla tähän kasaan muutamia sanoja syksyn aikana lukemastani lasten- ja nuortenkirjallisuudesta.

merosvolat

Kansi: Tuuli Juusela

Siri Kolu – Me Rosvolat

Me Rosvoloita on kehuttu, kuvattu ja näytelty laajalti, enkä kirjan luettuani ihmettele ollenkaan miksi. Romaani kertoo tarinan kymmenvuotiaasta Vilja-tytöstä, joka kesälomamatkallaan päätyy Rosvoloiden perheen kidnappaamaksi. Ensijärkytyksen jälkeen Vilja alkaa nauttia olostaan rosvoperheen seurassa.

Hulvaton Me Rosvolat on ehkä lastenromaani, mutta siinä riittää sisältöä aikuisellekin lukijalle. Sivuja on tarpeeksi, niin että kyllä kirjaan saa yhden illan sujuvasti kulumaan. Romaani ei aliarvioi lukijaa, ja käänteet koukuttivat yllättävänkin tehokkaasti. Tässä on tilkka tervettä anarkiaa, henkilöitä joilla on kullakin selkeästi oma luonteensa, ja jopa jonkinlainen opetus, joka ei tunnu osoittelevalta opetukselta. Aika monesta selvitään (perheessäkin), kun pidetään yhtä.

Suosittelisin Rosvoloita alakouluikäiselle, joka jo lukee melko hyvin. Tekstiä on kohtuullisen paljon. Tai sitten yhdessä hekotettavaksi iltasaduksi.

Kansi: Gennadi Kalinovski Suomennos: Martti Anhava

Kansi: Gennadi Kalinovski
Suomennos: Martti Anhava

Eduard Uspenski – Fedja-setä, kissa ja koira

En varmaankaan ole ainoa ihminen, jonka lapsuuteen olennaisena osana kuuluivat sanat: – Kuka siellä? – Minä täällä, posteljooni Petshkin, toin teille Pörriäisen.

Minulla on hentoisia muistikuvia siitä, kuinka olen ollut osapuilleen kolmivuotias ja makoillut sängyllä isäni vieressä ja naureskellut Fedja-sedän ja kumppaneiden seikkailuille, Mirri-tädin mukaan nimetylle lehmälle ja traktorille, joka toimii ruoalla. Nyt kun lapsj sai isovanhemmiltaan lahjaksi pokkaripainoksen kirjasta, ahmaisin sen ensin itse ja sittemmin olen lukenut luku kerrallaan iltasaduksi. Juuri sopivan mittaisia lukuja tuommoiselle tirppanalle.

Luin toki kirjan lapsena useammankin kerran ja muistan, että minua kiinnosti Fedja-sedän kyky elää melkein kuin aikuiset. Siinä oli tilkkanen haaveita ja mahdollisuuksia, jotka olivat itselle jonkinlainen utopia. Vaikka toki kirja päättyykin siihen, että Fedja palaa vanhempiensa luo, niin lapselle se oli ikkuna uskallukseen, maailmaan, jossa ei ollut vanhempien asettamia rajoja ja jossa raha-asiatkin hoituvat sillä, että löydetään aarre.

Aikuisena oman hiukkasensa paitsi nostalgiaa, niin etenkin eksotiikkaa tuo vaivaton miljöökuvaus, joka vie pienin vihjein lukijan 70-luvun Venäjälle, jota ei esitetä utopiana, muttei myöskään kauhistuttvana. 70-luvun neuvostoliittolaiseksi lastenkirjaksi Fedja-sedässä ei ole isänmaallisuutta tai vallankumouksellisuutta, siksi se varmaan sensuurin hampaisiin jäikin.

Fedja-setä käveli sisään ja hämmästyi paikan siisteyttä. Kaikki loisti niin kuin kaupunkihuoneistossa. Joka puolella oli kirjakaappeja, nojatuoleja ja pöytiä. Ja keittiö oli vitivalkoinen.

Uspenskin oli tarkoitus tulla vierailemaan tämän vuoden Helsingin Kirjamessuilla, mutta terveydentilansa takia hän ei ilmeisesti pääse paikalle. Harmillista. En varmaankaan ole ainoa, joka oli mieluusti nähnyt vilauksen erään lapsuutensa sankarin isästä.

spacer

Iida Sammalisto – Tähtimosaiikki

[Arvio on ilmestynyt alunperin Risingshadow-sivustolla.]

Tähtimosaiikki on 20-vuotiaan Iida Sammaliston esikoisteos. Kirja on itsenäinen, lähtökohdiltaan hyvin perinteinen nuorille suunnattu fantasiatarina: on ennustus, uhkaava suuri paha, tahtomattaan sankariksi päätyvä sankari ja hänen uskollinen apurinsa.

Lupus kuuluu tähtien kansaan, joka tuntee maan – Ruskan – ihmiset ja olot lähinnä vain tähtimosaiikkiin kirjatuista opetuksista. Eräänä päivänä hän näkee ennustuksen, jonka mukaan suuri paha uhkaa taivasta ja taivuttaa Ruskan ihmiset ikeensä alle. Lupus lähtee etsimään vaeltajaa, kettunsa kanssa kulkevaa Sunaa, joka voisi voittaa pahuuden.

Kirja nostaa esiin teemoja valinnanvapaudesta ja toisaalta vastuusta, joka kulkee valintojen mukana. Kysymyksiä esitetään monelta kantilta. Mitä tehdään oman päätöksen myötä ja mikä taas on tullut ylhäältä määrättynä? Kuinka paljon kohtaloonsa voi vaikuttaa? Tähtimosaiikki on myös tarina pyyteettömästä rakkaudesta ja ystävyydestä, vaikka varsinaista romanssia sivuilla ei nähdäkään.

Tähtimosaiikki on nuortenkirja hyvässä ja pahassa. Kirja on jollakin tapaa hyvin sympaattinen. Se on paikoittain lähes runollinen ja aiheestaan huolimatta perusoptimistinen ja helppolukuinen. Lukijan on mukava seurata matkaa niin vuorille kuin Korppiruhtinaan tornillekin saakka. Väkivallalla ei herkutella, vaikka henkilökaartia ei aina helpolla päästetäkään. Toisaalta kirjan tarina on ennalta-arvattava ja maailma ja henkilökuvaus jäävät varsin mustavalkoisiksi. Paha kuvataan hyvin mustaksi ja hyvä enimmäkseen kirkkaan rohkeaksi, vaikka ratkaisuja lopussa ravistellaankin.

Kirjan kuitenkin lukee ilolla jo ihan miljöö- ja luontokuvauksen takia. Sammalistolla on huima sanavarasto ja herkkyyttä käyttää sitä. Sen luontevuus ilahduttaa kokeneempaakin lukijaa.

Aamun rauhaa ei rikkonut mikään. Hyttysten parvet häilyivät suonsilmäkkeiden yllä, kurjet astelivat ylväinä mättäillä ja katselivat hiljaisina matkalaisia, kun he kulkivat ohi. Taivas oli posliininsinistä lasia, suon yllä kuiskauksenkeveä usvahuntu. Suna kuunteli hiljaisuutta silmät loistaen. Oliko mitään kauniimpaa kuin kuulas syysaamu suolla?

Tähtimosaiikki on sujuvaa luettavaa, eikä edes yritä olla täydempi kuin on. Tarina mahtuu vaivattomasti kahteen ja puoleensataan sivuun. Kirjaa voisi siis suositella yläkouluikäiselle nuorelle, jolle kaikki fantasian peruskuvasto ei vielä ole umpituttua, samoin kuin innostukseksi kirjoittajanaluille, jotka kaipaavat jotain lisää luontokuvauksiinsa. Minä jään odottamaan, kirjoittaisiko Sammalisto vielä tulevaisuudessa jotain, joka ottaisi reippaamman irtioton perinteistä. Sanankäyttökyky nuorella kirjailijalla nimittäin on jo hallussa.

Sekin on muuten mainittava, että kirja on ilo silmälle. Kovakantinen suojapaperiton malli on kestävä ja kuva ihastuttava. Joululahjamateriaalia, sanoisin. Kun on niin pro-e-kirja kuin minä, niin pitää ihan erikseen mainita, kun painettu on saanut puolelleen…

Iisa Sammalisto: Tähtimosaiikki

Iida Sammalisto – Tähtimosaiikki
Otava, 2015
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

spacer

Naisten fantasiaa (mainiota sellaista!)

Taitaa olla niin, että naistenviikko kääntyy ihan viimeisille tunneilleen. Noooh, parempi myöhään kuin ei ollenkaan, vai mitenkäs sitä väitetään. Tähän väliin siis sopii mainiosti kaksi lyhytarviota kahdesta hienosta suomalaisen naisen kirjoittamasta fantasiakirjasta… joissa molemmissa on niitä kuuluisia vahvoja naishahmoja.

Luin nämä Suomenloman aikana peräjälkeen, ja sen päälle itsellä oli ahdistuneen ihastunut olo. Kävi taas niin, että lukija minussa nautti kovasti, mutta kirjoittaja tunsi suorastaan alemmuutta. Mä-en-ikinä-kykene-tällaiseen -fiilis. Ehkä siitä johtuu, että olen lykännyt mietteideni kirjoittamista. Minun piti ensin saada teksti uudestaan kulkemaan, edes jotenkin.

Mutta, sitten asiaan.

Magdalena Hai – Susikuningatar

Odotukset olivat korkealla. Olin törmännyt useampaankin ihastuneeseen arvioon kirjasta, ja todennut edellisten osien kohdalla, että suunta oli vain ylöspäin. Kyllä, odotukset täyttyivät. Kirjaa on pakko lukea “vielä muutama sivu”, aina loppuun saakka, jotta saa selville, kuinka kaikki päättyy. Vaikka päähenkilöt ovat vasta aikuisuuden kynnyksellä, kirja ei silti ole mitenkään leimallisesti nuortenkirja. Siinä on tummia sävyjä, sotaa ja vaikeita ratkaisuja, jotka ovat (ihastuttavasti?) saaneet vähitellen tilaa suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Aiheita ei enää tarvitse pehmittää “nuorille sopiviksi”, ja spekulatiivinen kirjallisuus sopii oivallisesti etäännyttämiseen.

Magdalena Hai on poikkeuksellinen kertoja. Hyvin omintakeinen mielikuvitus yhdistyy kielitajuun, pienten yksityiskohtien huomioimiseen ja ilmiselvästi pitkälliseen taustatyöhön. Teksti on helppoa seurata, nuorellekin lukijalle, muttei missään tapauksessa tylsää tai kaavamaisen yksinkertaistettua. Pakkasen, rakkauden ja menetysten kautta kuljetettu tarina kulminoituu vaikuttavaan ratkaisevaan taisteluun, sekä epilogiin, jonka ratkaisuja en varsinaisesti odottanut, mutta siksi se olikin niin toimiva.

Seuraavaa romaanimittaista Haita odotellessa pitää vissiin lukea novelleja. Susikuningattaren päälle ahmin nyt kuitenkin ensin romaanin toisesta kruununsa menettäneestä kuningattaresta…

J.S. Meresmaa – Mifongin aika

Mietin aina, että missäs järjestyksessä nämä Mifongit menevätkään, mutta Meresmaan blogissaan kertoma muistisääntö, “PAM”, on oivallinen. Mifongin aika on siis sarjan toinen kirja. Muistan pitäneeni sarjan aloittanutta Mifongin perintöä toimivana, anglo-saksisesta fantasiaperinteestä ammentavana seikkailuna, ja vaikka se ei ihan varauksetta saanutkaan minua puolelleen, halusin lukea seuraavankin. Onneksi luin. Mifongin aika nimittäin on edeltäjäänsä vahvempi teos. Se pysyy kasassa alusta alkaen. Vauhtia ja suvantoja riittää sopivassa suhteessa, eikä kirja tunnu läheskään niin paksulta kuin näyttää.

Olen jo pitkään ihastellut J.S:n juonenkudontakykyä. Tässäkin kirjassa siis riittää käänteitä, yllätyksiä ja henkilökaartia – siitä huolimatta kärryillä pysyminen oli yllättävänkin helppoa. Lisäksi erityismaininta on annettava mainiolle miljöökuvaukselle. Jokainen maa/saari on omalakisensa ja tapahtumapaikat ovat kekseliäitä. Miksi tämä ei ole saanut enemmän huomiota? Tässähän on kaikki, mitä fantasianhinkuinen nuorisohenkilö voi odottaa: seikkailua, romantiikkaa, draamaa…

…ja niitä vahvoja naishahmoja. Suuressa Maailmassa käydään vieläkin suorastaan tragikoomisia piirteitä saavaa keskustelua mm. naisten paikasta spekulatiivisessa kirjallisuudessa. Niin kirjojen lehdillä kuin siellä kirjoittajan roolissakin. Lukemani ja kokemani perusteella on sanottava, että on aika mukavaa olla suomalainen spefiharrastaja. Minua ei kirjoittajana kukaan pidä huonompana tai typerämpänä sukupuoleni takia. Lukijalle suomalainen nykyspefi on täynnä vahvoja naishahmoja. He osaavat ottaa paikkansa yhteiskunnassaan, eikä heidän ensisijainen tehtävänsä ole pelkästään toimia päähenkilön romanttisen kiinnostuksen kohteena tai kyynärsauvana. Heidän ei tarvitse etsiä oikeutusta olemassaololleen sukupuolensa takia. Tässä spefi tarjoaa mainion alustan kirjoittajalle: naista ei ole mikään pakko asettaa historiallisen todellisuuden sanelemaan rooliin, tai vaihtoehtoisesti keskittyä juonessa siihen, kuinka se rooli rikotaan. Nainen voi olla täysin sitä, minkä kirjailija määrää.

Jos haluat ehdottaa (nuorelle) naiselle fantasiakirjoja, joissa naiset ovat huomattavasti parempia roolimalleja kuin useimmissa vampyyriromantiikkasaagoissa, suosittelen siis tutustumaan kotimaiseen tarjontaan. Siinäkin on ihan jokaiselle jotakin.

spacer

Magdalena Hai / Saana Nyqvist – Mörkö Möö ja Mikko Pöö

Mörkö Möö -kirjan metsästäminen oli haastava homma, suoranaista mörönmetsästystä. Mutta kyllä metsästys palkittiinkin. Kirja on vallan mainio. (Note to self: ota kirja mukaan Archipelaconiin ja pyydä kirjailijattarelta nimmari.)

Magdalena Hain kirjoittama ja Saana Nyqvistin kuvittama lastenkirja kertoo tarinan… ei, kaksi tarinaa hirviöpelosta. Mikko Pöö on aivan tavallinen pikkupoika, joka asuu aika tavallisessa talossa ja tekee aika tavallisia asioita. Eikä pelkää mitään muuta kuin kellariin menemistä. Eräänä päivänä hänen täytyy kuitenkin uskaltautua hakemaan perunoita. Mikko laskeutuu portaita alas, ja…

Kun päästään puoleen väliin kirjaa, aloitetaankin lopusta. Tai ehkä alusta. Ehkä Mikon tarina olikin lopussa, ja Mörkö Möön tarina alussa. Mörkö Möö nimittäin elää makeaa mörön elämää, jossa kaikki olisi hyvin, jollei ylhäältä kantautuisi kauheaa pelottavaa jytinää ja käkätystä. Eräänä päivänä Mörkö Möö herää, pesee hampaansa vessaharjalla ja silloin portaista kuuluu askelia…

Meteli ja käkätys!
Mörkö Möö pinkaisi juoksuun kohti piilopaikkaansa, mutta sen oikea jalka lipsahti sivulle ja sen vasen jalka lötkistyi keitetyksi spagetiksi. Sen kädet vispasivat ilmaa niin, että seinällä asuva lukki luuli äitinsä tulleen käymään. Mörkö Möö kaatui karvaiseksi kasaksi portaiden juureen ja…

Sekä Mikko Pöölle että Mörkö Möölle selviää, että talossa asuu HIRVIÖ.

Mörkö Möö ja Mikko Pöö

Lapsilukijalle lienee parasta hupia miettiä, mitä sitten tapahtuukaan.

– – –

Möröillä saamme kesälukubingoon rastin 2., “kuvakirja”.

spacer