Archives

Iida Sammalisto – Tähtimosaiikki

[Arvio on ilmestynyt alunperin Risingshadow-sivustolla.]

Tähtimosaiikki on 20-vuotiaan Iida Sammaliston esikoisteos. Kirja on itsenäinen, lähtökohdiltaan hyvin perinteinen nuorille suunnattu fantasiatarina: on ennustus, uhkaava suuri paha, tahtomattaan sankariksi päätyvä sankari ja hänen uskollinen apurinsa.

Lupus kuuluu tähtien kansaan, joka tuntee maan – Ruskan – ihmiset ja olot lähinnä vain tähtimosaiikkiin kirjatuista opetuksista. Eräänä päivänä hän näkee ennustuksen, jonka mukaan suuri paha uhkaa taivasta ja taivuttaa Ruskan ihmiset ikeensä alle. Lupus lähtee etsimään vaeltajaa, kettunsa kanssa kulkevaa Sunaa, joka voisi voittaa pahuuden.

Kirja nostaa esiin teemoja valinnanvapaudesta ja toisaalta vastuusta, joka kulkee valintojen mukana. Kysymyksiä esitetään monelta kantilta. Mitä tehdään oman päätöksen myötä ja mikä taas on tullut ylhäältä määrättynä? Kuinka paljon kohtaloonsa voi vaikuttaa? Tähtimosaiikki on myös tarina pyyteettömästä rakkaudesta ja ystävyydestä, vaikka varsinaista romanssia sivuilla ei nähdäkään.

Tähtimosaiikki on nuortenkirja hyvässä ja pahassa. Kirja on jollakin tapaa hyvin sympaattinen. Se on paikoittain lähes runollinen ja aiheestaan huolimatta perusoptimistinen ja helppolukuinen. Lukijan on mukava seurata matkaa niin vuorille kuin Korppiruhtinaan tornillekin saakka. Väkivallalla ei herkutella, vaikka henkilökaartia ei aina helpolla päästetäkään. Toisaalta kirjan tarina on ennalta-arvattava ja maailma ja henkilökuvaus jäävät varsin mustavalkoisiksi. Paha kuvataan hyvin mustaksi ja hyvä enimmäkseen kirkkaan rohkeaksi, vaikka ratkaisuja lopussa ravistellaankin.

Kirjan kuitenkin lukee ilolla jo ihan miljöö- ja luontokuvauksen takia. Sammalistolla on huima sanavarasto ja herkkyyttä käyttää sitä. Sen luontevuus ilahduttaa kokeneempaakin lukijaa.

Aamun rauhaa ei rikkonut mikään. Hyttysten parvet häilyivät suonsilmäkkeiden yllä, kurjet astelivat ylväinä mättäillä ja katselivat hiljaisina matkalaisia, kun he kulkivat ohi. Taivas oli posliininsinistä lasia, suon yllä kuiskauksenkeveä usvahuntu. Suna kuunteli hiljaisuutta silmät loistaen. Oliko mitään kauniimpaa kuin kuulas syysaamu suolla?

Tähtimosaiikki on sujuvaa luettavaa, eikä edes yritä olla täydempi kuin on. Tarina mahtuu vaivattomasti kahteen ja puoleensataan sivuun. Kirjaa voisi siis suositella yläkouluikäiselle nuorelle, jolle kaikki fantasian peruskuvasto ei vielä ole umpituttua, samoin kuin innostukseksi kirjoittajanaluille, jotka kaipaavat jotain lisää luontokuvauksiinsa. Minä jään odottamaan, kirjoittaisiko Sammalisto vielä tulevaisuudessa jotain, joka ottaisi reippaamman irtioton perinteistä. Sanankäyttökyky nuorella kirjailijalla nimittäin on jo hallussa.

Sekin on muuten mainittava, että kirja on ilo silmälle. Kovakantinen suojapaperiton malli on kestävä ja kuva ihastuttava. Joululahjamateriaalia, sanoisin. Kun on niin pro-e-kirja kuin minä, niin pitää ihan erikseen mainita, kun painettu on saanut puolelleen…

Iisa Sammalisto: Tähtimosaiikki

Iida Sammalisto – Tähtimosaiikki
Otava, 2015
Kansi: Sanna-Reeta Meilahti

spacer

Naisten fantasiaa (mainiota sellaista!)

Taitaa olla niin, että naistenviikko kääntyy ihan viimeisille tunneilleen. Noooh, parempi myöhään kuin ei ollenkaan, vai mitenkäs sitä väitetään. Tähän väliin siis sopii mainiosti kaksi lyhytarviota kahdesta hienosta suomalaisen naisen kirjoittamasta fantasiakirjasta… joissa molemmissa on niitä kuuluisia vahvoja naishahmoja.

Luin nämä Suomenloman aikana peräjälkeen, ja sen päälle itsellä oli ahdistuneen ihastunut olo. Kävi taas niin, että lukija minussa nautti kovasti, mutta kirjoittaja tunsi suorastaan alemmuutta. Mä-en-ikinä-kykene-tällaiseen -fiilis. Ehkä siitä johtuu, että olen lykännyt mietteideni kirjoittamista. Minun piti ensin saada teksti uudestaan kulkemaan, edes jotenkin.

Mutta, sitten asiaan.

Magdalena Hai – Susikuningatar

Odotukset olivat korkealla. Olin törmännyt useampaankin ihastuneeseen arvioon kirjasta, ja todennut edellisten osien kohdalla, että suunta oli vain ylöspäin. Kyllä, odotukset täyttyivät. Kirjaa on pakko lukea “vielä muutama sivu”, aina loppuun saakka, jotta saa selville, kuinka kaikki päättyy. Vaikka päähenkilöt ovat vasta aikuisuuden kynnyksellä, kirja ei silti ole mitenkään leimallisesti nuortenkirja. Siinä on tummia sävyjä, sotaa ja vaikeita ratkaisuja, jotka ovat (ihastuttavasti?) saaneet vähitellen tilaa suomalaisessa nuortenkirjallisuudessa. Aiheita ei enää tarvitse pehmittää “nuorille sopiviksi”, ja spekulatiivinen kirjallisuus sopii oivallisesti etäännyttämiseen.

Magdalena Hai on poikkeuksellinen kertoja. Hyvin omintakeinen mielikuvitus yhdistyy kielitajuun, pienten yksityiskohtien huomioimiseen ja ilmiselvästi pitkälliseen taustatyöhön. Teksti on helppoa seurata, nuorellekin lukijalle, muttei missään tapauksessa tylsää tai kaavamaisen yksinkertaistettua. Pakkasen, rakkauden ja menetysten kautta kuljetettu tarina kulminoituu vaikuttavaan ratkaisevaan taisteluun, sekä epilogiin, jonka ratkaisuja en varsinaisesti odottanut, mutta siksi se olikin niin toimiva.

Seuraavaa romaanimittaista Haita odotellessa pitää vissiin lukea novelleja. Susikuningattaren päälle ahmin nyt kuitenkin ensin romaanin toisesta kruununsa menettäneestä kuningattaresta…

J.S. Meresmaa – Mifongin aika

Mietin aina, että missäs järjestyksessä nämä Mifongit menevätkään, mutta Meresmaan blogissaan kertoma muistisääntö, “PAM”, on oivallinen. Mifongin aika on siis sarjan toinen kirja. Muistan pitäneeni sarjan aloittanutta Mifongin perintöä toimivana, anglo-saksisesta fantasiaperinteestä ammentavana seikkailuna, ja vaikka se ei ihan varauksetta saanutkaan minua puolelleen, halusin lukea seuraavankin. Onneksi luin. Mifongin aika nimittäin on edeltäjäänsä vahvempi teos. Se pysyy kasassa alusta alkaen. Vauhtia ja suvantoja riittää sopivassa suhteessa, eikä kirja tunnu läheskään niin paksulta kuin näyttää.

Olen jo pitkään ihastellut J.S:n juonenkudontakykyä. Tässäkin kirjassa siis riittää käänteitä, yllätyksiä ja henkilökaartia – siitä huolimatta kärryillä pysyminen oli yllättävänkin helppoa. Lisäksi erityismaininta on annettava mainiolle miljöökuvaukselle. Jokainen maa/saari on omalakisensa ja tapahtumapaikat ovat kekseliäitä. Miksi tämä ei ole saanut enemmän huomiota? Tässähän on kaikki, mitä fantasianhinkuinen nuorisohenkilö voi odottaa: seikkailua, romantiikkaa, draamaa…

…ja niitä vahvoja naishahmoja. Suuressa Maailmassa käydään vieläkin suorastaan tragikoomisia piirteitä saavaa keskustelua mm. naisten paikasta spekulatiivisessa kirjallisuudessa. Niin kirjojen lehdillä kuin siellä kirjoittajan roolissakin. Lukemani ja kokemani perusteella on sanottava, että on aika mukavaa olla suomalainen spefiharrastaja. Minua ei kirjoittajana kukaan pidä huonompana tai typerämpänä sukupuoleni takia. Lukijalle suomalainen nykyspefi on täynnä vahvoja naishahmoja. He osaavat ottaa paikkansa yhteiskunnassaan, eikä heidän ensisijainen tehtävänsä ole pelkästään toimia päähenkilön romanttisen kiinnostuksen kohteena tai kyynärsauvana. Heidän ei tarvitse etsiä oikeutusta olemassaololleen sukupuolensa takia. Tässä spefi tarjoaa mainion alustan kirjoittajalle: naista ei ole mikään pakko asettaa historiallisen todellisuuden sanelemaan rooliin, tai vaihtoehtoisesti keskittyä juonessa siihen, kuinka se rooli rikotaan. Nainen voi olla täysin sitä, minkä kirjailija määrää.

Jos haluat ehdottaa (nuorelle) naiselle fantasiakirjoja, joissa naiset ovat huomattavasti parempia roolimalleja kuin useimmissa vampyyriromantiikkasaagoissa, suosittelen siis tutustumaan kotimaiseen tarjontaan. Siinäkin on ihan jokaiselle jotakin.

spacer

Magdalena Hai / Saana Nyqvist – Mörkö Möö ja Mikko Pöö

Mörkö Möö -kirjan metsästäminen oli haastava homma, suoranaista mörönmetsästystä. Mutta kyllä metsästys palkittiinkin. Kirja on vallan mainio. (Note to self: ota kirja mukaan Archipelaconiin ja pyydä kirjailijattarelta nimmari.)

Magdalena Hain kirjoittama ja Saana Nyqvistin kuvittama lastenkirja kertoo tarinan… ei, kaksi tarinaa hirviöpelosta. Mikko Pöö on aivan tavallinen pikkupoika, joka asuu aika tavallisessa talossa ja tekee aika tavallisia asioita. Eikä pelkää mitään muuta kuin kellariin menemistä. Eräänä päivänä hänen täytyy kuitenkin uskaltautua hakemaan perunoita. Mikko laskeutuu portaita alas, ja…

Kun päästään puoleen väliin kirjaa, aloitetaankin lopusta. Tai ehkä alusta. Ehkä Mikon tarina olikin lopussa, ja Mörkö Möön tarina alussa. Mörkö Möö nimittäin elää makeaa mörön elämää, jossa kaikki olisi hyvin, jollei ylhäältä kantautuisi kauheaa pelottavaa jytinää ja käkätystä. Eräänä päivänä Mörkö Möö herää, pesee hampaansa vessaharjalla ja silloin portaista kuuluu askelia…

Meteli ja käkätys!
Mörkö Möö pinkaisi juoksuun kohti piilopaikkaansa, mutta sen oikea jalka lipsahti sivulle ja sen vasen jalka lötkistyi keitetyksi spagetiksi. Sen kädet vispasivat ilmaa niin, että seinällä asuva lukki luuli äitinsä tulleen käymään. Mörkö Möö kaatui karvaiseksi kasaksi portaiden juureen ja…

Sekä Mikko Pöölle että Mörkö Möölle selviää, että talossa asuu HIRVIÖ.

Mörkö Möö ja Mikko Pöö

Lapsilukijalle lienee parasta hupia miettiä, mitä sitten tapahtuukaan.

– – –

Möröillä saamme kesälukubingoon rastin 2., “kuvakirja”.

spacer