"Elle a deux passions : moutons et dormir." - Ulkosavolainen blogi Ranskasta

Minulla on uusi kortti ja uusi titteli. Ei, emme ole menneet naimisiin, siviilisäädyn osalta se on ihan 'neiti' vieläkin.

Kortissani on huono webkamerakuva (joo-o), nimeni, viivakoodi ja se uusi titteli: Assistante GRVQ. Mikähä? J'ai vécu, beaucoup de choses, mais le R..? Mutjoo, gestion des risques, vigilances, qualité. Enemmän tai vähemmän siis laatu- ja riskienhallinta-assari. Homma tuntuu mielenkiintoiselta, mutta kahden päivän jälkeen olo on kuin olisi informaatiohalolla päähän lyöty. En osaa vielä kaikkien 300 kollegani nimiä ulkoa, hyvä kun viiden lähimmän (siis en). Ekana päivänä vielä olin oivan vastaanottavainen ja virkeä, mennessäni töihin suoraan hotellin viimeisestä yövuorosta. Sukelsin keskelle sikainfluenssapandemiavalmisteluja. Väittävät että nuorena jaksaa...

Paikassa on vain yksi vika (varmaan muitakin, mutta ne selviävät sitten kantapään kautta):
Työmatka. Kuten aiemminkin on tullut todettua, Rivieran liikenne voi olla helvetillinen, ja sitä se on etenkin aamuruuhkien aikaan. Lisäksi sairaalalaitos sijaitsee Nizzan pohjoispuolella, mahdollisimman hankalan matkan päässä juna-asemalta. Olenkin kahden vaiheilla siitä, kuinka kulkea työmatkat. Ekologinen ja se ajamisesta stressaantuva minä kannattaa junaa. Toisaalta taas paluumatka sujuu autolla neljäänkymmeneen minuuttiin... junalla menee varmaan tuplasti. Kertokaa, myykö kukaan autoja, jotka mahtuisivat käsilaukkuun? Voisi kuljettaa mukanaan. Tai jotain teleporttauspaketteja, "kolmessa sekunnissa töihin, wash and go".

Muutkin ehdotukset otetaan vastaan. Siivet. Moottoripyörä. Ööö?

Onneksi meitä ei ole naulattu tähän asuntoon, ja kunhan tarpeeksi kyllästyn tunnin ja vartin työmatkoihin, voidaan muuttaa lähemmäs. Muttakun mä en halua Nizzaan ja kämpän pitäisi olla juna-aseman lähellä. Hmm. Lienee kompromissin paikka.

Mutta se on sen ajan murhe.