| « Juhannusta itse kullekin säädylle! | 'Kosteaa', sanoi kettu ruusunmarjoista » |
Valokuvasafari mallia 2010
20/06/2010
Valokuvasafari mallia 2010
Aiheena: Vapaa-ajalla
Joskus aika tarkkaan vuosi takaperin blogieläimet kohtasivat toisensa Hervannassa, ja tuloksena oli vodkamansikkahillon siivittämä valokuvasafari.
Tänä vuonna kohtauspaikkana oli sama kaupunki, mutta Koskipuisto ja keli aiempaa ikävämpi (turkisvuorattu kelluntapuku olisi ollut ihan kiva ja säänmukainen asu). Valokuvasafari sen sijaan oli entisenlainen. Mitä nyt joukkoon liittyi myös jonkun lonkeron mukaan nimetty miesihminen, joka jossain vaiheessa lainasi Sarakissalle niittitakkiaan ja siinä killunutta rintamerkkiään, jonka kiekuraisia merkkejä tytöt sitten yhteivoimin tavasivat: miikää, koo-äl-ii-too-är-is.
Siveettömät.





Joukossa mukana, kuvissa tai kuvien ulkopuolella ulkosavolaisen ja aiemmin mainitun Sarakissan lisäksi myös Paha mekontekijä kukka hiuksissaan, Prefecta, Sanni ja Sanna, Katarimaria ja Maria, Noora, Tiitiäinen, Jossu ja Maija joka ei harmikseni tuonut maastonakkiaan näytille. Niin ja tietty muutama muu seikkailija ja ohikulkija.
Ilta päättyi Hervantaan. Taas. Johonkin baariin jossa ensimmäinen näkemäni asia ovesta sisääntullessa oli rollaattori. O_o Sitten toiseen baariin, jossa pelasimme Katarimarian kanssa tammea. Arvatkaa kumpi voitti?
Lauantaina Noora ja miehekkeensä veivät minut ja Loun elämysmatkalle Hervannan vesitorniin. Hirvittävä tuuli, komiat maisemat ja pahaa kahvia pahvimukeista.


Sain shampoota. Ja ihanan liivin josta enemmän myöhemmin...
Viittausosoite tähän tekstiin
Viittausosoite (kopioi hiiren oikealla näppäimellä)
6 kommenttia
En kyllä ollut :) Meillä on siis kaksoisolennot.
Utelias,
Oh, onhan niitä asioita... Noh, ensinnäkin, varaa joka asian hoitoa varten mukaan henkkarit ja asumistodistus ja kaikki muut mahdolliset outoakin oudommat paperit.
Maria, Rhia,
pian taas uusiksi!
Kommentoi toki

![[ETUSIVULLE]](/skins/elle-a-deux/images/etusivulle-ELLA.png)
![[KOTIINKULJETUS]](/skins/elle-a-deux/images/kotiinkuljetus-ELLA.png)


