Avenue des roses

Olen ollut käsittämättömän laiska koko viikonlopun, lähinnä lojunut ja viettänyt aikaa Pariisista tenttienteko"lomalla" käymässä olleen toisen puoliskon kanssa. Lisäksi täällä oli tänään ensimmäistä kertaa semmoinen oikea kesäpäivä. On tähänkin mennessä ollut lämmintä, mutta tänään se lämpö oli sellaista kesää ennustelevaa, raskasta kuumuutta, jota ei pääse pakoon edes varjoon ja joka puristaa ihmisen hikoavaksi rätiksi.

Iltapäivästä L. hyppäsi junan kyytiin palatakseen kauas pohjoiseen, ja minä tartuin viimeinkin kiinni astetta hyödyllisempiin puuhiin. Olenkin siis istunut tietokoneen ääressä useamman tunnin, yrittäen miettiä miten itseäni parhaiten kehuisin.

Siinä samassa kaivoin papereiden seasta esille vanhoja työharjoitteluraportteja. Oli hupaisaa huomata, etten enää ollenkaan muistanut mitä kaikkea olin niissäkin paikoissa tehnyt. Ja ilahduttavaa sentään, että kirjoitusasu tuntui molemmissa aika yksinkertaiselta, ja tietyllä tavalla jopa hieman lapselliselta. Eli kai minä olen ainakin sitä akateemisempaa ranskaa oppinut näiden vuosien aikana, jos en muuta.

Mutta varsinaisesti minun ei pitänyt puhua raporteista tai kuumuudesta, vaan esitellä muutamia tämän kevään ruusuja jotka työhuoneeni ikkunasta näkyvät. Vassokuu.











Ei palautteita vielä
Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!