"Elle a deux passions : moutons et dormir." - Ulkosavolainen blogi Ranskasta

Kerrannii voep lämpimästi suositella kirjoo.

Ulkosavolaenen ei ihan het ilkiä myöntää että muuttii voep osata, joten tättäe arvosteluntapasta on puoljsuunniteltu varmaan tuolta joulun korvilta saakka. Saen kattos joulupaketissa kaukaa pohjosesta kakssii kirjoo, joesta toenen olj kolumnikokoelma. Alottelin lukemaan häntä, tökkäsin oranssivärisen paperinpalasen sivujen välliin merkiks... ja sittä unohin autuaasti kirjahyllyyn. Kunnes tuossa mennäpäivänä huomasin, jotta kah, Sekaherelmäpuu on vielä kesken.

Se on Laaksosen Heli joka sitä on kirjottanna, vuosien varrella lehtiin ja sittä ihan kokoelmaksj saakka. Hupaisahan tuo näyttää olevan, vaekka kirjottaaki ku varsinais-suomalaenen, semmosta lyhkäsempää suomee. Johonki se aena jättää sanoista viimeset kirjaemet, mutta annettakoon se anteeks, vähemmähän tuo olisj eksoottista jos kaek savolaesittain kommunikois.

Hittaanpuoleista vuan näkkyy olevan lukeminen, ku välillä suapi ottoo saman rivin uuvestaan ja uuvestaan. Ja sittä lukkee ihan ääneen, että ymmärtää mitä hän meinaa. Äetinkielj, kettua kanssa. Minun äetinj puhhuu pohjois-savvoo.

Nappasinpa kuitennii muutaman parraan otoksen ihan teijän ite kateltavaksj, niin suatte tehä ihan oman arvionne, ja ties vaikka käyvä ostamassa opuksen. Eiköhä noita kirjakauppiaat myyne.

Olin suvel juontamas Savolaisen huumorin päivä. Voitte uskota kuinka vääräs paikka mää tunsi itten oleva. Mää oli heihi verrattunans kankki ja vähäsanane ko Jopo. Ajatteli siin miälesän, et jos täsä maas järjestettäis Varsinais-suomalaisen huumorin päivä, see olis mailma lyhkäsin tilaisuus.

Vaik kyl meilläki vitsikkäi olla. Sitä ei vaa huama mistä.

Kulttuur o nii väärinkäsitet ja kaltoinkohreltu, et jos hän olis ihmine, olis jo aikka sitte tullu TV-psykolook suuril silmilläs hänt säälimä. Kulttuuri piretä iha ilma aihet jonkunnäkösenäs ylihienon, enimmäkses suamenruattalaisil frouvil kuuluvan himphamppun.

Ko joku sanno harrastavas kulttuuri, luara siit heti semme miälkuva, et see paina joka perjanta taksin kans ooppera, pyyttä narikkamiäst ripustama turki hyvi, ete see venu, ja istu sit suu trötöl nauttimas mikroaaltouunis kuivatun kati mouruamiselt kuulostava laulu. Tairenäyttelyst see osta siniseks maalatu sipula ja kuvaile, et täsä kulkeva naturalisus ja sakralisus käsi käres niin helmannimaisel taval, et pakko see ol hankki, vaik kolmen kuukauren tili meniki.

Enontekiöl, siel Suame solisluu kohral, killu yhes matalas männys talipallo. Tiärän sen siit, et olen sen itte ripustanu. Kuljettanu koto-marketist auton hanskalokeros, saroi kilometrei lumissi teit pitki ja melkken tuhanen kilometri kiskoi myäre autojunal ja lopuks talvsaappail tarpomal peril saak, piänen kylän liäppeil erämökil. Olen kurkotellu huurttesen pihapuu oksal ja sitonu pussinsulkijal pallon kii. Olen kuvitellu itteni postpojaks, viästinviäjäks, olympiasoihrun kantajaks, olen ollu tärkkiä linkki karhe valla eri mailma välil.

Mutta, hyvät immeiset, kertokaa tokj kieljpuolelle ulkosavolaeselle, jotta kuka oekein on "vähäflikka"?

[ Heli Laaksonen: Sekaherelmäpuu. Kustannusosakeyhtiö Sammakko, 2010 ]