| « The Bastille Day, katoilta | Täti ja terassi » |
Lomaantunut
09/07/2011
Lomaantunut
Aiheena: Kaukana poissa
Olen viettänyt pari viikkoa henkisesti kaukana blogista. En todellakaan fyysisesti kovin kaukana tietokoneista, mutta jokaisena harvana vapaahetkenä kun yritin kirjoittaa jotain, tekstiä syntyi hassut pari riviä, ja ajatus blogin päivittämisestä lähinnä inhotti.
Olen myös aktiivisesti vältellyt rss-lukijaa (viimeinen vilkaisu väittää, että minulla olisi 351 blogitekstiä lukematta) ja käynyt naamakirjassakin lähinnä puhelimella ja asian perästä.
Sen sijaan olen lomaillut. Hyi minua, työtöntä ihmistä joka ilkeää lähteä lomalle. Olin ensin viikon Strasbourgissa, nukkumassa vastaremontoidussa vierashuoneessa, juomassa naurettavan halpaa olutta, grillaamassa puutarhassa, kuvaamassa katedraalia ilta-auringossa. Ja nauttimassa ystävien seurasta. Ja siinä sivussa kahden elsassia puhuvan ikkunaremonttimiehen seurasta, mutta se onkin sitten asia erikseen.

Grillauseleganssia.


Elsassinloman jälkeen vieraiksi Rivieralle saapui lapsuudenystävä miehineen Suomesta. Muutama illoista venyi aamuun saakka, makasimme rannalla ja kävimme myös Eze'n keskiaikaisen kylän katuja katselemassa. Nyt olemmekin L:n kanssa lähinnä nukkuneet kaksi päivää ja hieman siivonneet tänä iltana saapuvaa seuraavaa vierasta varten. Suomalaisputki jatkuu Jyväskylän aikojen kämppiksellä.


Vieraiden välillä on hyvä olla stressipallona ensi syksyn opinnoista ja niiden järjestymisestä. En siis uskalla luvata olevani huippuahkera blogipäivittäjä tai -lukija myöskään lähitulevaisuudessa.
PS: Täällä alkaa olla aika helvatan kuuma.
Viittausosoite tähän tekstiin
Viittausosoite (kopioi hiiren oikealla näppäimellä)
3 kommenttia
Siitäkään kun ei ole takuita.
Mutta lomailu jatkuu. Tänään on saatu julkkishuvilaopastusta ja huomenna Monacoon vierailijan kanssa.
Kommentoi toki

![[ETUSIVULLE]](/skins/elle-a-deux/images/etusivulle-ELLA.png)
![[KOTIINKULJETUS]](/skins/elle-a-deux/images/kotiinkuljetus-ELLA.png)


