Matkalla Mr Murphyn kanssa

Olipas reissu.

Kävin nimittäin viihtymässä Lillessa neljä päivää, katsellakseni asuntoja. Muutto kun uhkaa, ja vajaan kuukauden kuluttua pitäisi jo olla pohjoisessa.

Herra Murphy liittyi seuraani koko matkan ajaksi, ja paikoitellen tuntui, että kaikki mikä vain voi mennä pieleen tosiaankin menee pieleen. Osa silkkaa typeryyttäni, osa ihan vain käsittämättömän huonon tuurin takia.

Olin varannut lennon Nizzasta Pariisiin, ja siitä junapaikan Lilleen. Lentoni lähti niin aikaisin aamulla, että ensimmäinenkin lentokenttäbussi olisi ollut turhan myöhässä, joten minä reippaana tyttönä päätin nappaista kaupunkipyörän ikkunamme alta, ja pyöräillä noin kymmenen kilometrin matkan kentälle. Ajelin kaikessa rauhassa promenadia pitkin, seuraillen viimeisiä yöriennoista paljain jaloin ja korkokengät käsipuolessa palaavia neitokaisia. Saavuin kentälle noin 40 minuuttia ennen lennon lähtöä, iskeydyn tiskille pyytämään, että tulostaisivat maihinnousukorttini ja baf: "te ette ole tehnyt check-in:ia tälle lennolle. Liian myöhäistä, ei voi mitään, no can do." Mitävitt... Olin autuaasti kuvitellut tehneeni check-in:in netissä, mutta ilmeisesti sitten en. Syytän löyhää päätäni.

Mikä siinä sitten auttoi muu kuin siirtää lento seuraavalle, maksaa sakkomaksu, ja vaihtaa junaliput sellaiseen vekottimeen joka lähti suoraan lentokentältä. Oli suorastaan ihme, että saavuin Lilleen alkuperäisestä aikataulusta vain 10 minuuttia myöhässä, vaikka lähdin liikenteeseen kaksi ja puoli tuntia suunniteltua myöhemmin. Yksi asunnonnäyttö oli nimittäin sovittu puoli yhdeksi iltapäivällä.


Sinisen lampaan katu

Silkka typeryyteni jatkui. Armas Méteo France oli luvannut Lilleen puolipilvistä ja pariakymmentä lämpöastetta. Pakkasin kevyesti. Note to self: Luulisi sinun jo oppineen, että Méteo Franceen ei kannata koskaan luottaa. Neljä päivää satoi, tuuli ja lämpötila kohosi ehkä juuri ja juuri kahdeksaantoista. Minulla ei ollut takkia saati tennareita. Yksi sukkapari, ja siinäkin huomasin reiän. Sen sijaan minulla kyllä oli aurinkorasvaa mukana. Sissus. Ostin parin paksuja sukkahousuja ja hengasin ne neljä päivää yhdessä ja samassa pitkähihaisessa t-paidassa, milloin pukien sitä mekon alle, milloin päälle...


Hemmingintie?

Paluumatka oli, jos mahdollista, vielä tuskaisempi. Olin laskenut tunteja aikaa, ja tällä kertaa varmistanut kolmeen kertaan, että check-in tosiaan oli tehty. TGV-junan piti saapua Pariisiin klo 18, lento lähtisi Orlysta viittä vaille yhdeksän. Ajattelin, että pieni junan myöhästyminenkään ei siis haittaa. Niin, pieni. Juna oli lopulta päälle kolme varttia myöhässä. Saavuin Gare du Nordille vähän ennen seitsemää, ostin paikallisjunalipun RER B:hen. "Eihän tässä mitään, olen reippaasti ennen kahdeksaa kentällä."

Kävelen portaat alas laiturille, ja tuijotan katonrajaan kiinnitettyjä näyttöjä: RER D, RER D, RER D... Hmm. Kiipeän takaisin ylös, ja luen viimein sen, mitä en ollut lippua automaatista ostaessa tajunnut: jonkin teknisen vian vuoksi yksikään B-juna ei kulje etelään päin. Paniikki. Tiedättehän sen tunteen, kun kaikki menee pieleen, ja ajattelu sumentuu. Luojan kiitos en ollut ensimmäistä kertaa reissaamassa kaupungista kentälle. Otin käyttöön suunnitelman C, eli metro toiselle asemalle, siellä selitystä kilteille infoneideille (että miksi minulla on väärän junan lippu), ja lopulta RER C mutkan kautta lentokentälle.

Juoksin Easyjetin tiskille pyytämään maihinnousukortin, juoksin lentokentän läpi ja etuilin ihmisiä turvatarkastuksessa vain jumiutuakseni tympeän tarkastajanaisen kouriin, kun olin kiireessä unohtanut laukussani olevan vesipullon pohjalle pari senttiä vettä. Vilkaisen näyttöjä ja niillä lukee "Nice : gate closed". Kirosin kaikilla mahdollisilla kielillä, ja sitten ajattelin kuitenkin varmistaa miltä portilta pitäisi lähteä. Easyjet kun kokemukseni mukaan pakkaa ihmiset koneeseensa varsin hitaasti. Juoksin lisää, ja siellähän ne olivat vielä viimeiset, kiltisti jonossa.

Nizzaan päästyäni heitin viimein sen pitkähihaisen pois ja meinasin läkähtyä sukkahousuissa, vaikka kello näytti jo melkein yhtätoista. Harvoin olen ollut yhtä tyytyväinen kotiinpaluusta.

  • äetvanha
    Kommentti Lähettäjä: äetvanha
    09/08/2011 @ 14:51

    Olisit ollut mainio matkakumppani
    Mr. Phileas Foggille.
    Ps. Saitko asunnon?

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    09/08/2011 @ 16:31

    :)

    Joo, ilmeisesti. Luotan lupaukseen vasta kun vuokrasoppari on näpeissä.

  • sari
    Kommentti Lähettäjä: sari
    09/08/2011 @ 17:38

    mulla olisi varmaan tossa RERin kohdalla tullut itku.
    ja sitten olisin kayttanyt loppukuun talousrahat taksiin.

    pidan sormet ristissa sopparin puolesta!

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    09/08/2011 @ 18:25

    Mä meinasin ruveta itkemään siinä “gate closed":in kohdalla…

  • Joku
    Kommentti Lähettäjä: Joku
    10/08/2011 @ 19:29

    “Neljä päivää satoi, tuuli ja lämpötila kohosi ehkä juuri ja juuri kahdeksaantoista.”

    Voi ei. Olet hionut kevyesti matkustamisen taiteen sille rajalle, että joskus tekee kipeää. Olen kyllä itsekin ollut tuolla rajalla, mutta en (vielä) noin paljon sen takana…

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    10/08/2011 @ 19:38

    Naurettavinta oli se, että tilaa tennareille ja neuleelle olisi kyllä repussa ollut.

    Opettaapahan.

  • Arkitehti
    Kommentti Lähettäjä: Arkitehti
    13/08/2011 @ 10:33

    Minä en sitten tuota Mr. Murphya halua meidän matkaamme.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    15/08/2011 @ 17:26

    Noh, tarttuiko?

  • Arkitehti
    Kommentti Lähettäjä: Arkitehti
    16/08/2011 @ 16:59

    Onneksi pysyi poissa, liekö vieläkin lomalla Ranskanmaalla?

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!