| « Suosittelemista ei suositella | Joulua » |
Nestettä ja kirjoja
27/12/2011
Nestettä ja kirjoja
Tänne tullessamme yhteinen matkalaukkumme painoi 22,3 kiloa.
Siitä lähes puolet oli nestettä.
viiniä
calvadosta
olutta
Vaatetuksen osalta matkustamme siis keveästi, eikä tuota ole juuri toppavaatteita tarvinnut. Jonkinlainen tuulenestosukelluspuku sen sijaan olisi saattanut olla kätevä.
Joulu oli Savon Parriisin korkeudella valkoinen, mutta lumi hävisi myrskyn tultua kerrasta.
Nyt tuuli yrittää sisään kattopeltien kautta. Meillä ei sentään ole ollut sähkökatkoksia, joten mikäs tässä ollessa, lämpimässä sisällä.
Sen verran kävimme kaupungissa, että eksyin kirjakauppaan ja divariin.
Paluumatkalla laukussa on nestettä viinimarjamehun muodossa ja
kirjoja
kirjoja
kirjoja
Joulu- ja syntymäpäivälahjoiksi ja ihan muuten vain on tähän mennessä kasautunut tällainen pinkka:
Nämä luetaan sitten Ranskassa. Eivät karkaa mihinkään. Nyt keskityn kirjaston opuksiin. Vaikkapa lopettelemaan sen 350 sivua chick littia, jonka päähenkilöä olen vihannut ensimmäisestä sivusta alkaen.
Viittausosoite tähän tekstiin
Viittausosoite (kopioi hiiren oikealla näppäimellä)
3 kommenttia
Oli Suomalaisen alennushyllyssä ja kun Shakespeare & Co. on kiinnostava konsepti...
Kommentoi toki

![[ETUSIVULLE]](/skins/elle-a-deux/images/etusivulle-ELLA.png)
![[KOTIINKULJETUS]](/skins/elle-a-deux/images/kotiinkuljetus-ELLA.png)


