Kuollako vai eikö kuolla, kas siinä pulma

Blogi ei ole kuollut, mutta tänään puhutaan kuolemasta. Aloitetaan vaikkapa lainaamalla Alzhaimerin taudista kärsivää Terry Pratchettia:

rather than let Alzheimer's take me, I would take it. I would live my life as ever to the full and die, before the disease mounted its last attack, in my own home, in a chair on the lawn, with a brandy in my hand to wash down whatever modern version of the 'Brompton cocktail' some helpful medic could supply. And with Thomas Tallis on my iPod, I would shake hands with Death.

Vaikka minulla onkin tuossa tulostimen päällä kasa gradumateriaalia, joista yksi käsittelee eutanasiaa, niin tarkoitus ei ole suoraan pohtia, onko moinen sallittavaa. Vaan lähinnä puhua, taas kerran, ranskalaisista. Täällä on nimittäin tehty hiljattain kaksi hyvin mielenkiintoista oikeuden päätöstä asian suhteen. Kumpikaan tapaus ei taida olla ihan viimeisen päälle lopussa, vieläkään, valitettavasti. Mutta luodaan niihin silti silmäys, sillä ne saattavat vielä olla esimerkkitapauksia aiheessa.

Ensimmäinen koskee Vincent Lambertia. 39-vuotias Lambert on ollut koomassa moottoripyöräonnettomuuden jäljiltä viimeiset kuusi vuotta, eivätkä lääkärit anna minkäänlaista toivoa hänen heräämiselleen. Lääkärit ja Lambertin puoliso haluaisivat, että ns. piuhat irroitettaisiin viimeinkin, mutta tapaus on siinä mielessä ikävä, että miehen vanhemmat ovat asiaa vastaan. Oikeutta on käyty jo vuosia. Viime viikolla eräs korkeamman oikeuden instansseista päätti viimein, että ravinnon antaminen on lakattava, ja Lambertin on annettava kuolla.

Mikä ei kuitenkaan estänyt vanhempia viemästä asiaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen, joka toistaiseksi on pysäyttänyt kaikki kuolemanantoyritykset siihen saakka, kunnes tapaus ehditään tutkia. Eli seuraavaa päätöstä odotellessa...

Toinen, se kaikin puolin eettisesti vaikeampi tapaus koskee Bayonnen sairaalan ensiapuosaston entistä lääkäriä, Dr Bonnemaisonia. (On muuten erikoista, että vaikka hän ei enää saa toimia lääkärinä, häneen viitataan useimmiten nimenomaan Docteur Bonnemaisonina. En edes muista etunimeä.) Kyseinen lääkäri olisi/on tappanut vuosien 2010 ja 2011 aikana myrkyttämällä seitsemän terminaalivaiheessa olevaa potilastaan. Pikkuisen liikaa sopivaa rauhoittavaa lääkettä, ja avot. Cour d'assises (rikosoikeustuomioistuin?) vapautti tohtori Bonnemaisonin syytteistä heinäkuussa. Vähän veikkaan kuitenkin, että tämäkään ei tähän pääty.

Ranskassa elämän loppuvaiheita, noin niin kuin sairaanhoidollisesta näkökulmasta, säätelee laki nro. 2005-370 du 22 avril 2005. Tuttavallisemmin loi Leonetti (Leonetti-laki). Täällä kun on tapana nimetä lait niiden puuhamiesten (tai -naisten) mukaan, myös loi Leonetti on saanut nimensä pääsasialliselta kirjoittajaltaan, Jean Leonettilta.

Loi Leonettin ehkä olennaisimmat pointit – ja ongelmat ovat nimenomaan siinä, mitä ranskaksi kutsutaan ilmaisulla acharnément thérapeutique. Eli, missä vaiheessa pitää luovuttaa, ja kuinka taata potilaalle mahdollisimman hyvä kuolema ilman, että kyse on varsinaisesta eutanasiasta. Eutanasia nimittäin on vielä Ranskassa kielletty. Toistaiseksi. Toinen ongelma laissa on potilaan tahdon ilmaus, jota pidetään tärkeimpänä viitteenä hoidosta päättäessä. Hoitotestamentin olemassaolo olisi tärkeää. Jos asia koskee potilasta, häntä usein pyydetään kirjoittamaan hoitotoiveet. Mutta entäs jos potilas on kolmikymppinen terve mies, joka ei todellakaan ajatellut joutuvansa onnettomuuteen? Pitäisikö kaikkiä täysi-ikäisiä ihmisiä ohjeistaa tekemään hoitotestamentti? Saa nähdä, kuinka herrat Bonnemaison ja Lambert vaikuttavat loi Leonettin seuraavaan versioon, joka on jo valmisteilla. ainakin lääkärishenkilöt kaipaavat selkeää ohjeistusta asioista. Osin sitä on jo tarjolla. Erehdyin lukemaan taannoin ohjeistuksen kärsimyksen välttämisestä vastasyntyneiden tehohoidossa, kun lapsi ei ole pelastettavissa. Täytyy sanoa, että on asioita, joiden suhteen olisin ehkä mieluummin ollut tietämätön.

Jo ne, samoin kuin naurettavat ja surulliset oikeustaistot saavat maalaisjärjen helposti heilahtamaan eutanasian sallimisen puolelle. Asiassa vain on niin monia mutkia, että onneksi minä en ole kirjoittamassa lakeja. Jätän sen ilomielin Jean Leonettille, joka taannoin Figaron haastattelussa kommentoi omalta osaltaan näitä mainitsemiani tapauksia. Hän myös puhuu lain uudesta versiosta:

J'ai été missionné pour travailler sur trois sujets: l'insuffisance des soins palliatifs dans la médecine française, l'absence de culture française des directives anticipées et enfin la qualité de vie qui doit être privilégiée par rapport à la durée de vie. J'ai donc été missionné pour réfléchir aux conditions dans lesquelles on a le droit d'acélérer la mort et en aucun cas pour légiférer sur le suicide assisté.

Minun tehtäväni on työskennellä kolmen aiheen parissa: Terminaalihoidon puutteet ranskalaisessa sairaanhoidossa, ranskalaisessa kulttuurissa oleva hoitotestamenttien vähyys, ja se, että elämänlaatu tulee priorisoida elämän pituuden edelle. Tehtäväni on miettiä olosuhteita, joissa on oikeus nopeuttaa kuolemaa, eikä suinkaan laillistaa eutanasiaa ("avustettua itsemurhaa" toim.huom.).