Erinäisenpunaista pohdintaa

Tiedättekö...

Satua ilma kipunoi, satua hohkaa maa.

Tiedätkö sen fiiliksen, kun olisi vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa, ideoita, ajatuksia ja ihan selkeitä kuvia mielessä. Sanoja ja yhteensopivia lauseita. Liikkeitä tuoksuja ja värejä. Mutta ei vain saa itseään keskittymään niin pitkäksi aikaa, että kirjoittaisi ne.

Joskus sanovat, että ei tiedä mitä kirjoittaisi. Iskee kirjoitusblokki. Minulla on taas ihan päinvastainen ongelma. Olisi liikaakin kirjoitettavaa ja tehtävää, joten olen vain ihan umpikohmettunut sen kaiken edessä.

Näetkö vuoren lasisen, näetkö prinsessan?

Tulenpunaisessa on 33K sanaa. Viisi tai kuusi lukua jäljellä raakaversion valmistumiseen. Se etenee kappale kappaleelta, hitaasti mutta varmasti. Näyttää kulkiessaan minulle kieltä: hähää, tämän luvun kuvittelit olevan helppo, mutta ei, tästä tulikin jähmeä ja tylsä. Tuon taas kuvittelit kuittaantuvan viidelläsadalla sanalla. Mutta hah, jumiuduitkin jaarittelemaan kankaanvärjäystekniikoista. Ewwwww.

Vaaleanpunainen sai osakseen toimivaa kritiikkiä syyskuun romaanileirillä. Laitoin mietteet muistiin, alleviivasin monella värillä, kirjoitin lukujaon uusiksi. 21:sta luvusta seitsemän jää suunnilleen ennalleen. Muut kärsivät osin suurtakin uudelleenkirjoitusta. Lopun kirjoitin jo uusiksi, olisiko neljäs vai viides versio. Mutta muu, milloin mä sen teen?
Onneksi ei ole kalmanlinjoja.

Kalmanlinja sen sijaan on gradulle. Tai miksi sitä suomeksi kutsuisikaan. Ensi kesänä pitäisi olla kirjoitettu. Onko minulla aihetta? Ei? Noh, ei siinä mitään, ei ole aiheita vielä muillakaan. Se varmaan tehdään kuusipäiväisten työ-/kouluviikkojen ohessa. Varmaan? Siis tehdään. Ei voi muutakaan. Että arvatkaa osallistunko NaNoWriMoon? Joo en.

Entäpä ellet löydäkään sieltä prinsessaa?

Uusimmassa Portissa sivusivat Kumman rakasta: "Pahanilmanlintu olisi hyötynyt tiivistämisestä. Nyt kiinnostava päähenkilö jää hajanaisen kerronnan varjoon."
Ehkä mä seuraavan kerran yritän pitää jännitteen tiukemmin kasassa.

  • isopeikko
    Kommentti Lähettäjä: isopeikko
    03/10/2012 @ 20:34

    Sanasumasi tukkii tarinavirtasi :) Olisi hyvä jos olisi vonkamies tai vonkanainen estämässä sanasumien syntymistä.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    03/10/2012 @ 21:10

    Niin pitäisi olla.
    Tai sitten sanat säännöstelykortille.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!