Varjonanon puolipäiväkirja, osa 1

Katsoin syvälle tavoitteisiin. Työmatkoilla junassa, ruokatunnilla pöydän ääressä, illalla unisena sohvalla peiton alla. En enää tuntenut hahmojani. Toista sanottiin Mary Sueksi, viskikin on vain cool ja geneerisen kapinallista. Suunnitellusta novellista on olemassa vain idea, ei suunnitelmia. Tämä lupaa hyvää.

Päivä 1

Ostan pullollisen vaaleanpunaista viiniä (à 1,99€, Lidl). Kaksitoista lukua korjattavana. Silkkaa uudelleenkirjoitusta tuhansia sanoja. Nelosluku venyy ja paukkuu. Uudet osat eivät kuulosta samoilta kuin vanhat, väliin jää epäloogisuuksia. Eksyn lukemaan kirjoittajablogeja ja kaikissa puhutaan nanowrimosta. Olen pihalla kuin se kuuluisa lumiukko. Kirjoitan raapaleen, jota aiemmin päivällä hahmottelin muistikirjaani. Luku ei halua valmistua. Pitäisi laittaa ne riitelemään, en jaksaisi. Läppärin ctrl-näppäin temppuilee.

Pariisin läheltä löydettiin saamarin vanha villainen mammutti.

Kirjoitan toisen raapaleen. Siinä ei ole mammuttia.

Päivä 2

Aamujuna on myöhässä. Jumiutuu 40 minuutiksi peltojen keskelle. SNCF ilmoittaa asiasta tekstiviestillä, ja minun tekee mieli vastata, että "kiitos tiedosta, mutta olen jo siinä hemmetin jumijunassa". Käytän ajan puolittain hyväkseni ja kirjoitan muutaman sanan. Tajuan että kone ei ole kiinni verkossa, joten edellisiltana toisella koneella tehdyt muutokset eivät ole vielä päivittyneet tiedostoon. Leikkaan, liimaan ja kirjoitan luonnoskansioon.

Istun päivän koulutuksessa miettimässä kaavakkeita ja workflowta. Pakenen varttia ennen muita saatuani selville, että myöhemmät junat ovat pahasti myöhässä. En halua jumiutua pikkukaupunkiin ylimääräiseksi tunniksi. Valokuvaan kirjajulisteen asemalla. Se vaihtuu viikoittain.

Kirjoitan riidan viimeinkin, vaikkei oikein huvittaisi. Viides luku on niin sanotusti kasassa. N+1 vielä jäljellä. *huoh* Ajatukset karkailevat Tulenpunaiseen. Se ei edes ole kuukauden ohjelmassa.

Tout a commencé avec la fin du monde
Kaikki alkoi maailmanlopusta
(Kirja on perustarve.)

Päivä 3

Tällä kertaa muistan käynnistää pikkukoneen (sen nimi on Pippuri) minuutiksi aamulla, että kirjoitustiedostot päivittyvät. Hengaan koko viikon yksin kotosalla, joten olen kirjoittanut toisella, sillä suuremmalla, koneella.

Luku kuusi on kasassa aamujunailun jäljiltä. Sormeni alkavat viimeinkin suostua yhteistyöhön tavoitteiden kanssa. Aivoissa pyörii katkonaisia kappaleita, kuvia. Merta. Liikaa kimaltavaa merta harmaalle marraskuun aamulle. Kasvojenilmeet ovat hirveän vaikeita kuvattavia. Ihmisellä on tuhannen ilmeen skaala, ja paperille niistä saa, mitä, kymmenen?

Virke tuohon, eikun tämä tulee myöhemmin, ei, ei vielä, keskity nyt tähän lukuun.

Kirjoitan raapaleen. Siinä on mammutti.

Sitten tartun seitsemänteen lukuun. Siihen, joka kaipaa paljon villaa ylleen. Joka on siirretty ihan väärään paikkaan. Jossa sataa. Jonka logiikka ontuu. En tiedä pitäisikö paikata aukot vai aloittaa kokonaan alusta.

Muistakäydäkaupassa, muistakäydäkaupassa.

Mammutti
Villainen mammutti. Wikimedia. CC by-sa 3.0
  • Saara Henriksson
    Kommentti Lähettäjä: Saara Henriksson
    09/11/2012 @ 19:11

    Työpäiväkirja, hyvä ajatus! Ja hienoa, että sait riidan kirjoitettua, vaikka ei huvittanut. Minä olen sivulla 77 ja pitäisi kirjoittaa keskustelu, siinä lukee nyt, että KESKUSTELEVAT. Vielä pitäisi jaksaa viimeistellä luku.

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    09/11/2012 @ 19:17

    :D Tuohon voisi sanoa, että tiivis on hyvästä. Okei, ei ehkä ihan noin tiivis.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!