Varjonanon puolipäiväkirja, osa 2

Päivä 4

Viisipäiväinen työviikko. Kaksi niistä silkkaa koulutusta. Olen ihan pihalla yliopistohommista. Sen jälkeen on osapuilleen ilahduttavin asia tämän auringon alla herätä kuudelta lauantaiaamuna. Luennolle. Vielä ilahduttavampaa on, kun eräs kohtalontoveri toteaa tiedekunnan alaoven edessä, että: "Jaa sä valitsit taloushallintoa".
"Öö, en."
"Tää on teille valinnainen kurssi."
Heräsinpähän. Ja ehdin postiin. Postissa odottaa kirja. "Tekijänkappale" kuulostaa aina yhtä hyvältä.

Seiskaluku seuraa omia reittejään. Koherenttius jotain toista polkua. Noh, sitä sitten lisää lopuksi. Nyt pitää saada suuret linjat uudestaan kasaan. Toinen päähenkilö on sellainen vatvoja, että tekisi välillä mieli läpsiä sitä. Se oli vatvoja jo alunalkaen ja muuttuu vain pahemmaksi.

Me emme valehtele
Hän tuijottaa otsikkoa kriittisin silmin. Se olisi sittenkin saanut olla kapeampi.

Päivä 5

Saan aamiaiseksi croissantteja. Facebook väittää, että olisi isäinpäivä. Skype ottaa yhteyden Suomeen. Pitäisi tehdä koulutöitä kirjasta, jonka saan käsiini vasta maanantaina. Lähdemateriaalin puutos pikkuisen nihkeyttää toimintaa. Ihan vähän vain.

Päähenkilö S. jatkaa vatvomistaan kahdeksannessakin luvussa. Onnistui sentään viskaamaan espressokonetta tiskirätillä. Terveen aggression vilahduksia, sanoisin. Erästä lopussa olevaa olennaista juonenkäännettä pitää muuttaa, mutta viimeiset kaksi kuukautta eivät ole vielä kertoneet minulle kuinka sitä muuttaisin.

"Ota se maratonina", minulle sanotaan.
Maraton, maraton, maraton, toistelen itselleni.
"Mä en ole koskaan ollut kestävyysurheilija!" parkaisen toisaalla.
"Noh, sitten kävelet ja teet aina juoksupyrähdyksiä välillä."

"Mä vähän innostuin sen punakynän kanssa."
"Ei se mitään."
"Tästä luvusta puuttuu terävyyttä, muihin verrattuna."
*huokaus* "Mä tiedän."

Lehmävaroitus

Päivä 6

Katson kelloa yöllä vielä puoli kahdelta. Huomaan miettiväni, millaisia ovat pienet lohikäärmeet, ja miten niitä voisi kutsua. Lohikäärmehän on ihan typerä sana. Ei se ole käärme, saati lohi. Tai mistä minä tiedän, en tunne yhtäkään lohikäärmeenkasvattajaa. Ihan väärä tarina. Mene nyt toviksi pois päästäni.

Kirjoitan junassa kotimatkalla. Viluisena ja nuhaisena. Mene jo pois, lohikäärme. Minun pitää saada aivoni käännettyä vähemmän spekulatiiviseen vireeseen.

Poskionteloni ovat täynnä limaa. Saan viimeinkin käsiini sen ranskankielisen opuksen tunteista. Töiden jälkeen kaivaudun sängylle istumaan ja pakotan tukkoiset aivoni tekemään muistiinpanoja ilosta. Inhoan ylittää sovitut kalmanlinjat ryhmätöissä. Vaikka, voisi sitä tietysti olla huonompiakin aiheita.

Illalla puhun Vaaleanpunaisesta lohikäärmeistä, ja ennen nukkumaanmenoa päätän vielä kirjoittaa ne päästäni ulos. Ihan Väärä Tarina.

Lihansyöjäkoppakuoriainen
En ehkä ole lohikäärmeammattilainen, mutta tiedän millaisia ovat lihansyöjäkoppakuoriaiset.
Ei vielä palautetta
Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!