Vastarannanlammas ja muita omapäisiä ilmestyksiä

Kaiken kirjoituskiroamisen jälkeen tekee välillä ihan hyvää katsoa tekstiään itsepäisen positiivisten silmälasien läpi.

Lukea kirjoittamaansa läpi, ja todeta, että "Ha! Tuohan oli oikeastaan aika mainio kohta, kirjoitan mä joskus hyvinkin." Tulenpunaisen kanssa on käynyt satunnaisesti näin. Kaikessa siinä puolipakolla väännetyssä on hyvääkin. Alan oikeasti uskoa kalmanlinjojen ja pakon voimaan. Vaikkei tämän tekstin kanssa olekaan kuin korkeintaan sisäistä pakkoa ja sitäkin hyvin väljästi.

Vaaleanpunainenkin yllätti minut. Käytin aikaani korjatakseni sitä tautologiaa. Kuitenkinkinkinkin...
Sitten oli pakko todeta toisaalla jotta:
"Mä luulin osaavani Vaaleanpunaisen ulkoa. Silti siellä on kohta jota en muista kirjoittaneeni. Jos se en ollut minä, niin kukas sitten?"

"Se oli sun muusasi. Niillä on tapana tehdä luovaa työtä, mutta sitten unohtavat kertoa meille asiasta."

Niinpä tietenkin, muusa. Noin yleensä minulla on ollut vaikeuksia samaistua kirjoittajiin, jotka sanovat, että hahmot ohjaavat heidän kirjoittamistaan ja he vain kirjoittavat ylös mitä heille näytetään ja kerrotaan. Joudun tunnustamaan, että kyllä se yleensä olen ihan minä itte, joka pyörittelen asioita, pakotan sanat ja tapahtumat ulos. Kuvittelen. Sissus, kuvittelen ja ihan keksimällä keksin, että "mitäs sitten". Toisinaan se on helpompaa, toisinaan vaikeampaa, mutta kyllä siitä enimmäkseen on kaikenlainen automaattikirjoittaminen kaukana.

Jos henkilöilläni saattaakin olla osansa omasta tahdosta, niin pitkälti minä olen sen sinne kynänkärjellä tökkinyt. Miksi ja miten? Se onkin sitten eri asia. Siinä saattaa olla muusalla sormensa pelissä.

* * *

Näin toissayönä painajaista uusimmasta Ursulasta (joka muuten ilmestyy torstaina, toim.huom.). Siinä Ursula ilmestyi nettiversion lisäksi painettuna, ja kirjapaino oli tehnyt ihan mitä sattuu. Anfangit olivat pielessä, oikoluku vähintäänkin persoonallista, seassa oli yliviivattuja sanoja. Koko tekele yleissävyiltään musta ja punainen.

Hrr. Piti herätessään ihan muistuttaa itseään, että oikeasti joulukuun Ursula on nätti kuin lammas pienenä.

(Antakaa anteeksi paha tapani tunkea lampaita jokaiseen mahdolliseen eläinsanontaan. Lempisanontani niistäkin lienee vastarannanlammas. Tätä kirjoittaessa jouduin ihan miettimään, että mikä eläin se oikeasti olikaan. Siika? Vastarannansiika? Eikun kiiski! Hmm, tai miksei vastarannanlohi... Voisinkin haastaa armaat lukijani kertomaan, mikä olisi sopiva eläin vastarannalle?)

Okei, ehkä on aika lopettaa, kun jutut menevät eläinkuntaan ja askel on vielä kevyt. On ollut huonompiakin viikonloppuja elämässä. Tämän päivän biisiksi voisi siis kaivaa vaikka seuraavan, tavallisesta kasarirockista vähän sivuteille eksyvän. Salaiset suosikkinsa kullakin.

  • Joku
    Kommentti Lähettäjä: Joku
    10/12/2012 @ 12:53

    Luulen, että se, jota ajattelen, on vastarannanperhonen.

  • Helmi-Maaria Pisara
    Kommentti Lähettäjä: Helmi-Maaria Pisara
    10/12/2012 @ 17:22

    Vastarannan vampyyri :) Tai vastarannan kameleontti.

  • Ananas
    Kommentti Lähettäjä: Ananas
    11/12/2012 @ 09:55

    Luulin, että vastahankainen vastakarvaan silitettävä vastarannankissa olisi ollut itsestäänselvä…

  • Stazzy
    Kommentti Lähettäjä: Stazzy
    11/12/2012 @ 14:17

    Mainioita elukoita :D
    Kissat kyllä ovat vastarannanelukoita parhaasta päästä.

Jätä kommentti

You must be a member of this blog to comment. Log in now!