Tulisia kliseitä

Hörähtelin ääneen Suden bloggaukselle, jossa hän ohjemuodossa luettelee kasan toistuvimpia fantasiakliseitä. Lista on pitkälti tuttu jopa minulle, joka en mittavia määriä fantasiaa ole koskaan lukenut. Aloin kuitenkin aikani kuluksi miettiä, jotta mikä kaikki toteutuu Tulenpunaisessa kässärissä. Vaaleanpunaisen tekeleen osaltahan tein vastaavanlaisen mietinnän jo joskus taannoin, peilaten sitä chick lit -kliseisiin.

"Täysorvon sijaan on myös mahdollista, että toinen vanhempi on kasvattanut päähenkilöä, kun toinen on kuollut traagisesti, karannut merille tai joutunut jättiläsihämähäkkien vangiksi. Turvallinen perhetausta on kielletty, koska jalo sielu saadaan kasvatettua vain kärsimyksen kautta."

Jep. Paperiarkissakin taisi olla taannoin pohdintaa siitä, miksi päähenkilöt ovat niin usein rikkonaisista perheistä. Tunnustan. Syyllinen. Tulenpunaisen päähenkilö (tai se, jonka keskushenkilöksi hahmotan) ei ole juuri vanhempiensa seurassa kasvanut. Molemmat tosin ovat hengissä ja kuvioissa. Tai nyt kun asiaa tarkemmin ajattelen, yksikään keskeisistä henkilöistä ei ole varttunut ihan ydinperheessä. Hui.

"Kaveriksi mielellään jokin iso ja pelottava eläin, mutta kyllä vähän pienemmätkin otukset kelpaavat, jos niillä on terävät kynnet."

Hevoset ovat pelottavia, imho. Etenkin tuittupäinen hevonen, joka puree tallirenkiä. Myöhemmin kuvioissa on myös hellyydenkipeä fantasiaeläin, josta ei ole missään vaiheessa mitään hyötyä. Eikä sillä ole edes kynsiä.

"Olennaista hahmoissa on, että ne salaa rakastuvat joihinkin ja vihaavat sitten taas toisia. Tähän saa hyvää materiaalia vaikkapa katsomalla pari kautta Kauniita ja rohkeita. Jännitteen kannalta on hyvä, etteivät hahmot ikinä suostu selvittämään asioita vaan murjottavat mieluummin."

Romantillisessa viihteessä on hieman vaikeaa välttää rakastumisia ja sen ympärillä pyörimistä, soutamista ja huopaamista. Mutta mä niin vvvihaan kirjallisuudessa (tai muussa viihteessä) hahmoja, jotka eivät saa suutaan auki kun pitäisi. Melkein yhtä paljon kuin idiootteja. Ja sitten pelataan Kauniita ja rohkeita. Ja viattoman ulkosavolaisen tekee mieli tarttua henkilöä kurkusta ja ravistaa. Mykkäkoulu on niin out.

Kuvan tyttö ei liity juttuun, tietääkseni. [ocampo.rich, CC by 2.0]

"Nimien kuuluu olla mahdollisimman pitkiä ja vaikeaselkoisia. Ne tehdään vaikeaksi lausua, esimerkiksi lisäilemällä nimien alkuun konsonanttiyhtymiä. Niistä nauttivat kaikki lukijat, jotka haluavat päästä keskustelemaan kirjasta ja sen tapahtumista keskenään."

Uh, tässä menin nyt pieleen. Kriteerini oli "sen pitää olla suomalaisittain lausuttava". Perussyy on siinä, että itse lukijana olen ihan hukassa kun nimet ovat hankalia. En tiedä miksi. Valikoiva lukihäiriö? Nimeäminen muuten on kivaa. Kaiken, paitsi tekstin nimeäminen.

"Kannattaa lisätä myös metsä, jossa asuu vähintään ihmissusia, jättiläishämähäkkejä ja menninkäisiä. Ikinä ei tiedä, mitä niistä sattuu tarvitsemaan."

Kurpaleita! Siellä on kurpaleita! (Tosin eivät ole metsässä vaan kaupungissa.)

"Päähenkilö on hyvä ja oikeamielinen kaveri, joka lähtee kukistamaan pahaa. Päähenkilön kuuluu epäillä omaa kykeneväisyyttään työhön, mutta selviää siitä hilpeän toverijoukon avulla."

Krhm, hyvä ja oikeamielinen. Toki. Tai sitten, kuten eräs ensilukija totesi: "vaikka N:sta saakin hieman psykopaatin kuvan". Tarkoitus pyhittää keinot ja niin edespäin. Teiniromansseissa on aina liian vähän väkivaltaa, ja romanttisessa viihteessä on aina liian vähän verisiä ratkaisuja ongelmiin.

"Paha yrittää valloittaa maailman ja orjuuttaa ihmiset, siksi päähenkilön on vain pakko alkaa taistella pahaa vastaan."

Sori, Tulenpunaisessa ei pelasteta maailmaa. Hyvä kun pelastavat itsensä. Tai sattumalta lähimmäisensä, jos onnistuvat.

"Jonkun on pakko kuolla. Se ei voi olla päähenkilö tai tämän uskollisin ystävä."

Jep. Tein tapon.

"Jos ideat loppuvat kesken, kannattaa lisätä sinne jokin uusi erikoinen otuslaji ja katsoa, millaisen uuden näkökulman ne tarjoavat."

Kts. kohta "kurpale". Tosin veikkaan, että ne vain syövät ja haisevat, näkökulmat ovat harvassa.

"Tärkeintähän on, että tekstiä syntyy paljon. Vähintään kolme nidettä, joissa jokaisessa on 500 sivua, sillä fantasiatarinoiden kuuluu olla pitkiä."

Pahasti epäonnistuttu. Tiedän. 351 liuskaa kakkosen rivivälillä. Tiiliskivikirjoittaminen ei ole heiniäni.

- - -

Sanoin, että olen lukenut olemattoman vähän fantasiaa. Olen nyt lomalla ja kirjaston läheisyydessä pikkuisen kirinyt umpeen sivistymättömyyttäni. Tulevaisuudessa siis saanette blogitekstissä lyhytarviot kolmesta tai neljästä tuoreehkosta suomalaisesta fantasiakirjasta. Riippuen kuinka monta onnistun lukemaan loppuun ennen kuin pitää palailla Ranskanmaalle.

Ursula mökkilaiturille

Jos kaipaat juhannusviikonloppuusi romantiikkaa muutenkin kuin kukkaniityn ja taikojen muodossa, uusin numero lukemistolehti Ursulaa on ilmestynyt. Sen saapi ladata Osuuskumman sivuilta, tietokoneelle, tablettiin tai vaikka puhelimeen, ja oikaista laiturille kumman seuraan. Tai sateen sattuessa sohvalle.

Juhannusnumero on 120-sivuinen paketti, mukana kahdeksan chick lit -henkistä novellia, niin Osuuskumman omilta kirjoittajilta kuin vierailevilta tähdiltäkin.

Ursula 1/13
Ursula 1/2013
Kaunis kansikuva Joanna Nummisen käsialaa.

Korsi keossa

Toisen blogin puolella minulla on yhtenä tunnisteena metabloggaus. Tasan siitä syystä, että joskus eksyn bloggaamaan bloggaamisesta. Mikä on kuin muna bloggaisi kanasta ja kana munasta. Eikä maailma taaskaan pelastu.

Olen seurannut kirjablogeissa käytyä keskustelua bloggaamisen etiikasta ja bloggareiden kytköksistä kustannusmaailmaan. Olen seurannut sitä... ystävällisen huvittuneena. Miksi huvittuneena? Koska täysin sama keskustelu, täysin samoin sanoin käytiin muutamaa vuotta takaperin muoti-/tyyliblogien puolella. Voisinpa jopa sanoa, että bloggaajien argumentit mahdollisia syytöksiä vastaan olivat miltei sanasta sanaan samat.

Kirjoitin silloin (elettiin vuotta 2008) melko terävän blogitekstin. En nyt linkkaa sitä tähän, ihan siitä yksinkertaisesta syystä, että olen keventänyt mielipiteitäni. Aina ei ole pakko kääntää veistä haavassa, enkä minäkään ole enää niin mustavalkoinen. Kerrottakoon kuitenkin, että taustalla oli juttu Nissanin brunssista ja kesäautotarjouksesta, johon laajalti tartuttiin. Mutta mitä sanoivat nämä "kritisoimani" bloggaajat?

Kuulostaako tutulta?

Bloggaajat eivät yleensä ole ammattitoimittajia MUTTA maalaisjärki meillä yleensä on. Itse tuossa tapahtumassa olleena, voin sanoa, että varsin kriittisiä bloggareita siellä oli paikalla. Mielestäni "pelisäännöt" olivat meille kaikille selvät. Ja sanoisin, että niin kauan kuin kutsut kohdistuvat täysi-ikäisiin ihmisiin, niin ongelmaa ei pitäisi syntyä (ja nyt en väitä alaikäisiä tyhmiksi, raja vain on pakko vetää johonkin, joten vedän samaan kohtaan kuin lakikin). Naivia ehkä, mutta minä pidän kanssabloggareitani älykkäinä ja tarpeeksi mediakriittisinä, että he tietävät ja ymmärtävät omat oikeutensa.

Okei, mainitsin Nissanin blogissani, mutta en koe, että sen takia sadat teinitytöt ryntäävät autokauppaan osamaan itselleen Micran. En myöskään kirjoittanut brunssista sen takia, että Miltton tai Nissan saisivat mainosta, vaan siksi, että ne olivat osana tapahtuman sisältöä. Kuten sanottu, omat motiivini olivat ihan muualla. En tunne oloani höynäytetyksi, koska yhtä lailla hyödynsin brunssia ihan omiin itsekkäisiin tarkoituksiini (kts. motiivit).

Ja tottakai mietin hommaa omaa blogiani pidemmälle. En nyt vaan jaksa kuitenkaan uskoa, että joku kiinnostuisi Nissanista kun ohimennen mainitsen sen olleen mukana tapahtumassa. Varsinkin, kun en itse moista autoa huolisi omakseni (kerroin tämän myös blogissani). Viikon sillä voi ajella kyllä ilmaiseksi, köyhällä autottomalla kun ei ole varaa valittaa. :D

Kukaan muu ei taida olla yhtä riippuvainen mainostajan tuloista kuin ammattitoimittaja, ja tuskinpa siellä naistenlehdissäkään joka numerossa testattaisiin 50 euron rasvapurkkeja, jos niitä ei läheteltäisi ilmaiseksi toimitukseen. Minusta ei ole toimittajalta yhtään eettisempää kirjoittaa jostain tuotteesta kuukausipalkkansa pelossa, ehkä jopa päinvastoin. Miksi kuvittelet, että bloggarin ja mainostajan väliset pelisäännöt eivät voisi olla selvät? "Saat tämän tuotteen, jos kirjoitat" tai "saat tämän tuotteen, kirjoita jos haluat" - jokainen voi sitten itse päätellä, onko jompikumpi diileistä moraalisesti kyseenalainen.

En tajua millä perusteella päättelet, että kriittinen suhtautuminen ilmenee vain ja ainoastaan siten että ei mainitse koko tapahtumaa ollenkaan. Vai pitääkö asioista väkisin keksiä pahaa sanottavaa, jos sellaista nyt ei äkkiseltään tule mieleen?

Vuonna 2008 sanottiin, että (muoti)bloggaajilla on maalaisjärkeä ja kykyä hahmottaa missä rajat menevät. Että pelisäännöt ovat selvät. Ei kannata huolestua, sillä kyseessä on vain harrastus, jolla ei pitäisi olla suurtakaan vaikutusta mihinkään.

Vuonna 2013 blogimainonnasta huolestutaan jo korkemmallakin tasolla kuin vain minun blogissani. ASML nimittäin on tehnyt blogimainonnan säätelemiseksi ohjeluonnoksen, jota voi käydä kommentoimassa. Suosittelen lämpimästi sen lukemista ihan jokaiselle bloggaajalle, jonka teksteissä joskus arvioita erinäisistä tuotteista vilahtelee.

Viisi vuotta sitten muotibloggaajat eivät ilmeisesti hahmottaneet, mihin suuntaan kuvio oli menossa. Hahmottavatko kirjabloggaajat nyt? Minä en ainakaan. En edes tiedä mikä olisi oikea suunta. Siksi en sano, että pitäisi kirjoittaa siitä tai tästä. Saatan toivoa, jopa ääneen, mutten sano että olisi pakko. Joka tapauksessa pakko harvoin tuottaa toivottuja tuloksia.

Siinä olen kuitenkin samoilla linjoilla Luutii-blogin Maaria Pääjärven kanssa, että bloggaajan (huom: en puhu vain kirjablogeista, vaan julkisesti kirjoitetusta tekstistä noin ylipäätään) on hyvä tiedostaa se, että sanoilla voi olla vaikutusta. Vaikka kyseessä olisikin vain harrastus. Vaikka kyseessä olisikin vain pienilevikkinen blogi. Kunhan tämän tiedostaa, saa hyvällä omallatunnolla tehdä kaikenlaiset ratkaisunsa bloggaamisessaan.

Varsinkin kirjabloggaajille tämän luulisi olevan itsestäänselvyys: Kuinka monen elämään on hurjasti vaikuttanut yksi kirja, tai jopa yksi lause? Ehkä sellainen, jota ei lähtökohtaisesti ole vaikuttavaksi tarkoitettu.

David Safier - Maudit karma (Huono karma)

Takanreunustalla olevassa kirjapinossa on ollut jo kuukausia lainakappaleena (sori, Mary, palautan sen joskus) David Safierin Maudit karma. Kirja on suomennettu nimellä Huono karma ja löytyy varmaan ihan pokkarimuodossakin kaupoista.

En ole saanut ryhdyttyä lukemaan aiemmin, siitä tympeän yksinkertaisesta syystä, että olen hirveän laiska lukemaan ranskaksi. Jotenkin, kun elää ranskaksi, tekee koulutyönsä ja muut työnsä ranskaksi... niin sitten on kiva "irrottaa" aivot patonginpurijoiden kieleltä ja lukea suomeksi tai englanniksi.

Tartuttuani lopulta kirjaan yksi ensimmäisiä ajatuksiani oli kuitenkin: Miksi mä en ole avannut tätä aiemmin?

David Safier - Maudit karma

Huono karma kertoo televisiotoimittaja Kim Langesta, joka uransa huipulla ollessaan kuolee tapaturmaisesti, ja uudelleensyntyy kuusijalkaisena. Syyksi selviää se, että Kim on kerännyt eläessään liiaksi huonoa karmaa. Pettänyt miestään, jättänyt tyttärensä huomiotta, hylkinyt äitiään ja tallonut vastustajat työelämässä kengänkoron alle. Muurahaisen korkeudeltaan Kim tajuaa, että hänen paikkansa perheessä ja etenkin tyttären lähettyvillä on ottamassa toinen nainen, ja päättää tehdä asialle jotakin. Avukseen hän saa samaan muurahaispesään uudelleensyntyneen Casanovan. Matka kaksijalkaiseksi ylös evoluution portaita on kuitenkin pitkä.

– La vie après la mort a plusieurs formes d'organisation, m'expliqua-t-il. Les âmes des chrétiens sont administrés par Jésus, celles des musulmans par Mahomet, etc.
– Comment ça, "etc." ? demandai-je, un peu embrouillée.
– Eh bien, par exemple, ceux qui croient au dieu Odin vont au Walhalla.
– Qui croit encore à Odin de nos jours ?
– Quasiment personne. Le pauvre vieux en est tout déprimé.

Etonnée, j'imaginais Odin se plaignant à Jésus et à Bouddha pendant le dîner, et envisageant de prendre un attaché de presse pour faire remonter la cote de popularité de sa réligion.

Kirja on ehdottoman kevyt. Välillä ääneen hörähdyttävä. Siinä on vallan kekseliästä sanankäyttöä, joka ainakin ranskaksi upposi oivasti. Tiesittekö, että Hitler todennäköisesti uudelleensyntyi suolistobakteerina? Niin, en minäkään tiennyt. Opuksessa on juuri sellaista huumoria ja oivalluksia, joita hyvässä viihderomaanissa pitääkin olla.

Huono karma olisi ollut mainio kirja toisenlaisella loppuratkaisulla. Nyt se oli liian... liian... jotain. Helppo? Kim oppii läksynsä, mutta ehkä loppu olisi silti voinut olla toisella tavalla onnellinen.

Suosittelisin silti kesäkirjaksi, jos varsinaisen romanttinen höttö tai murhamysteerit kyllästyttävät.

Suuruudenhulluus (ja lukevia ääniä)

Lukutahtini tuntien vaikuttaa siltä, että kirjastossa iski suuruudenhulluus. Kuinkas pitkä loma minulla olikaan?

kirjapino

Vaan, se piti varsinaisesti sanomani, että liikutelkaa toki kaikki kynnelle kykenevät helteiden ja ukkosen pehmittämiä luitanne Tampereen suuntaan. Perjantaina. Perjantaina nimittäin luetaan ääneen kummallisia tarinoita.

Tai oikeammin Fantastisia tarinoita. Tukkateatterilla, klo. 18. Lukuesitys on osa Annikin runofestivaaliin liittyvää Annikki OFF -tapahtumaa.

Kivaa kuultavaa se on, joskin väliajan jälkeinen ohjelmisto ei välttämättä ole varsinaisesti lasten korville soveltuvaa sisällöltään, joten jos saavutte koko perheen kera, niin kannattaa olla paikalla heti alussa.

Etanoitunut kirjailija

Minulla on uusi suosikki-inhokkisivistyssana. Etabloitunut.

Tästä sivistyssanakirjasta käy ilmi, että: "etabloida: vakiinnuttaa, vahvistaa, ottaa käyttöön, sijoittaa, panna paikoilleen".

Viime aikoina tätä on tullut vastaan ihastuttavassa sanaparissa etabloitunut kirjailija. Ilmeisesti sillä halutaan kuvata kirjailijaa, joka ei ole mikään aloittelija tai kuvittele olevansa jotakin, vaan on Ihan Oikea Kirjailija. Sellainen, joka saa kutsua itseään kirjailijaksi. Eli on siis julkaissut useamman teoksen. (Toim.huom: omakustanteita ei lasketa.)

Ikävää sanassa on, että sillä on helppo lyödä. Vähän kuin Raamatulla. Minä olen oikeassa, koska olen etabloitunut kirjailija. Parempi-ihmisyyttä sillä saa aikaan mm. käyttämällä sitä lauseessa: " [- - -] ja joukko muita etabloituneita kirjailijoita tulevat sen kansien välissä määrittämään nykynovellin tilaa".

Hrrh. Niin kauan kuin etabloituneet kirjailijat kirjoittavat vain murto-osan kaikista Suomessa julkaissuista novelleista, kyseinen väite on vähintäänkin elitistinen. Tai tietysti voidaan ajatella, että nykynovellin tilaa määrittävät ainoastaan suurten kustantamojen novellikokoelmat. Kuten kukin haluaa.

Henkilökohtaisella tasolla sana häiritsee minua myös siksi, että siitä tulee lähinnä mieleen ranskan étable, navetta. Silloin etabloitunut kirjailija saa saappaat jalkaansa ja heinää housuihinsa.

lehmääntynyt kirjailija

Vastaiskuksi Oikeille ja Vakiintuneille kirjailijoille, voisin viimeaikaisen ääriolemattoman missäänedistymiseni perusteella melkein perustaa etanoituneiden kirjailijoiden kerhon. Kaikille meille, jotka eivät saa mitään aikaiseksi. Ainakaan asemansa vakiinnuttamista yhtään missään.