Atorox 2013

On taas näköjään Atoroxin aika.

Turun Science Fiction Seura ry:n jakama Atorox myönnetään vuosittain edellisen vuoden parhaalle ensimmäistä kertaa julkaistulle kotimaiselle science fiction- tai fantasianovellille. Atorox-voittaja valitaan yleisöäänestyksellä, johon kuka tahansa on tervetullut osallistumaan.

Atoroxin valinta tapahtuu kahdessa vaiheessa. Ensin on ehdokasasettelu, jossa valikoidaan äänestyslistalle pääsevät novellit. Kenellä tahansa yleisön edustajalla on tässä vaiheessa mahdollisuus äänestää listalle omia suosikkejaan. Omat suosikkinovellinsa voi ilmoittaa lomakkeella, sähköpostitse Atorox-vastaavalle tai kirjeitse Terrakodin toimistolle.

Tänä vuonna ensivalittavana on vaatimattomat noin 250 novellia.
Kilpailusta lisätietoja tämän linkin takana, ja lista 2012 ilmestyineistä novelleista täällä.

Rosa Liksom - Hytti nro 6

Osallistun Koen 13 kotimaista kirjailijaa -haasteeseen, ja kun tämä kirja nyt käsiini kaverin kirjahyllystä osui, olkoon Liksom nro 1 (tai ehkä olisi pitänyt säästää kuudenneksi). Aiemmin olen lukenut Liksomilta vain jonkin novellin, ja siitäkin on vuosia aikaa.

Hytti nro 6 on tarina junamatkasta Neuvostoliiton halki, Moskovasta Mongolian Ulan Batoriin. Tyttö, jo muutaman vuoden ajan Neuvostoliitossa asustellut suomalaistyttö, saa hyttitoverikseen vanhemman miehen. Mies puhuu itsestään ja rivouksia, syö, juo ja vonkaa. Tyttö kuuntelee, piirtää, muistelee menneitä ja vihaa miestä. Matkan edetessä hyttitoverit saavat kuitenkin toisistaan jonkinlaisen otteen.

Rosa Liksom - Hytti nro 6

Ensimmäinen fiilis kirjasta oli se, jonka sanoin ääneen parinkymmenen sivun lukemisen jälkeen: Miksi musta tuntuu, että tämä on kauhean turboahdettu adjektiivein ja adverbein?

Fiilis ei jättänyt minua rauhaan kirjan edetessäkään. Liksomin kieltä sanotaan kauniiksi ja kuvailevaksi. Kuvailevaa se ehdottomasti on, mutta tälle lukijalle siinä oli liikaa kaikkea. Adjektiivijonoja, raskaita lauserakenteita, outoja adverbejä, kielikuvia joiden yhteys kuvattavaan asiaan ei aina ihan avautunut. Tyylikeinoa tyylikeinon jälkeen. Ne hukuttivat alleen oikeasti kekseliäät rivit, ne kohdat joissa oli iloa ja valoa, jolloin joutui toteamaan, jotta olipas hieno. Kuin kaunis morsian, joka katoaa pitsin, tyllin ja hörselöiden alle.
Sori nyt mä, mutta useaan otteeseen mieleen tulivat yläasteikäisten tekstit. Kun kuvitellaan, että kuvailu tarkoittaa mahdollisimman paljon mahdollisimman mielikuvituksellisia adjektiiveja.

Puolikas vaaleanharmaata kuuta tirskahti lumisen, vaiteliaan ja alakuloisen havumetsän ylle punaista valoa välkkyvän Marsin seuraksi.

Minä halusin pitää Liksomin kielestä kun sitä on niin kovin kehuttu. Arvostan kaunista ja kekseliästä kieltä. Tarinassa ei ole pakko tapahtua mitään erityistä, kieli saa välillä nousta tarinan yläpuolelle.

Olisin vain toivonut, että tällä kertaa olisi keskitytty enemmän tarinaan ja vähemmän kieleen. Että olisin voinut lukea kirjan ilman pientä jatkuvaa adjektiiviyliannostuksesta ja raskaudesta johtuvaa ärsytystä. Puolessavälissä kirjaa googlasin hetken ja luin, mitä tästä oli sanottu. Tajusin, että tällähän oli tosiaan voitettu Finlandia. Luin lisää, hahmotin vähitellen osan kirjan ansioista. Ja silti.

Tarinasta minä pidin. Pidin sen verkkaisesta etenemisestä, luetelluista ruoka-aineista ja henkilöiden käsittämättömyydestä. Toinen toistaan erikoisemmista käänteistä, kulkukoirasta joka kusee kengälle ja johdattaa sitten pontikan luo. Siitä kuinka Liksom pienillä huomioilla maalaa kuvan Neuvostoliitosta. Pidin palasista, joista tarina oli rakennettu, pidin kertojanäänestä. Ja silti.

Hytti nro 6 on ilmeisesti Taidetta. Minä en kuulu viimeisen päälle Taidetta ymmärtäviin ihmisiin. Uskaltaisin siis väittää, että tämä oli hyvä kirja joka ei kohdannut oikeaa lukijaa.

Stras

Strasbourg.

Kaupunki rajalla, kahden vallan repimä, joen puolelta toiselle.
Kaupunki johon palaan aina kuin kotiin.

Eikä vain kuin. Kotiin.

Valehtelisin jos väittäisin, että ensirakkauteni Ranskassa, mutta silti yksi suurimmista.

Niin minä olen tätä kaupunkia itsestäni ulos kirjoittanut. Kirjoittanut kanaalia, rottia siltojen alla, joutsenia joen rannassa. Väistämisiä polkupyörien alta. Ristihirsiä jotka pitävät pystyssä taloja, rikkaiden rinteitä, raitiovaunua jonka kilahduksen osaa unissaankin. Stubit, schlossit ja flammenkuechet, jotka tunnistaa hetkessä tuoksusta. Paksun aksentin ja auringonkilon katedraalin seinillä. Teehuoneet ja tunnelisillat Petite Francessa, joka pittoreskiudestaan huolimatta on saanut nimensä sukupuolitaudilta. Siitä muutaman askeleen päässä maailman vanhimman ammatin naiset odottamassa.

Niin minä tätä kaupunkia vielä itsestäni ulos kirjoitan.

Kaikki minkä näät voi olla harhaa

Viime vuosi oli kirjoittamisen osalta onnistumisia. Ja käsittämätöntä ahdistusta. Usein mietin, että olisi vain parempi, jos ei olisi minkäänlaisia tavoitteita. Kirjoittaisi vain päätään tyhjäksi, siinä kaikki.

Jossain vaiheessa totesin, että parempi on yrittää pitää pää vedenpinnan yläpuolella. Alla on vaikeampi hengittää.

Kuuntelin Neljää ruusua ja väänsin sanoja uusiksi.

Sun täytyy mennä
sillä sana on vapaa
ja lauseet liikkumaan on pantu sinua varten
tapahtui mitä vaan
se on sun tarinas eikä kenenkään muun.



- - -

   Järven rannassa hän huuhteli käsistään veren ja seuraili uiskentelevaa sorsapariskuntaa, aaltojen liplatusta rantakivissä. Täällä oli ihastuttavan rauhallista.

Pohdintaa uutuuskirjoista kirjoittamisesta ja 13 kirjailijaa

Nyt kun kirjabloggarit äänestävät omaa Finlandia-palkintoaan, käy melko hyvin ilmi, että blogeissakin nostetaan esiin "aina samoja kirjoja". Lainausmerkeissä, sillä en yritäkään väittää, etteivät kirjabloggaajat lukisi muutakin kuin uutuuksia. Mutta paljon uutuuksia. Ne kiinnostavat... ja niillä saa blogiin lukijoita.

Uutuuskirjojenkin kohdalla eletään loppujen lopuksi melko pienessä piirissä. On sitten Vieras tai Jää, harvempi blogi ei ole lukenut. Mutta entäs pienkustantajien vaatimattomasti markkinoidut opukset? Kirjabloggaajilla olisi huima valta nostaa esiin kirjoja, joiden puffaamiseen kustantajilla ei ole nelinumeroista markkinointibudjettia. Nekin ovat uutuuksia, ne saattavat olla jopa esikoisteoksia.

Sama huima valta olisi niiden kirjojen kohdalla, jotka eivät ole enää uutuuksia. Mitä kirjoitettiin kolme vuotta sitten? Onko hädin tuskin omilla jaloillaan kävelemään oppinut opus jo auttamatta vanhentunut?

Saattaahan tämä tietysti kuulostaa katkeran puheelta. Minä en saa uutuuskirjoja helposti käsiini. Vuonna 2012 ilmestyneistä suomalaisista romaaneista olen lukenut neljä (jätetään nyt novelliantologiat pois laskuista). Kolme niistä päätyi käsiini syystä tai toisesta kirjailijan itsensä kautta, neljännen hankin e-kirjana alennusmyynnistä.

Toivoisinkin, että kirjabloggaajat tutustuisivat niihinkin uutuuksiin, joita ei juuri lehtijutuissa näe, tai etsisivät kirjastosta välillä "vanhempia juttuja". Muutama rivi blogissa saattaa olla pienen kustamantamon esikoiskirjailijalle huiman paljon. Tai jos ei bloggaa, niin muutama rivi Goodreadsissa. Ja vähemmän idealistiselta puolelta: ne muutamat rivit antavat kirjalle näkyvyyttä Googlessa. Ihan sama koskee muuten lastenkirjallisuutta.

Pokkareita

Löyhästi aihetta sivuten, kannustan myös osallistumaan Koen 13 kotimaista kirjailijaa vuonna 2013 -lukuhaasteeseen. En ole haasteita harrastanut, mutta tätä meinasin kokeilla. Tarkoituksena on siis tutustua kolmeentoista itselle ennalta tuntemattomaan suomalaiskirjailijaan. En tee varsinaista listaa, luen mitä käsiini saan. Aloitan siis todennäköisesti Rosa Liksomista ja Johannes Linnankoskesta.

Kommenttilaatikossa saa kertoa, mitkä kirjat ansaitsisivat mielestänne laajempaa huomiota.

TTT - Kirjoja, jotka pitäisi ja joita en aio

Olisikohan uuden vuoden kunniaksi Top Ten Tuesdayn vuoro, pitkästä aikaa.

Tällä kertaa teen kaksi viiden kohdan listaa. Ensin viisi kirjaa, joita en syystä tai toisesta aio lukea. Syyt voivat olla typeriäkin, mutta liekö tuo pakko itseään kiusata. Tosin sen olen jo oppinut, ettei elämässä kannata sanoa "ei koskaan", mutta sanotaan "ei toistaiseksi".

Toisessa listassa on sitten viisi klassikkoa, jotka aion vielä joskus lukea. Saa nähdä kuinka pitkäksi ikuisuudeksi "vielä joskus" venyy, mutta ainakin aikomus on hyvä.

Ensin siis ne ei-ei-listalaiset:

1 - E.L. James - Fifty Shades of Grey
Olkoon vaikka kuinka ilmiö, niin en viitsi käyttää hajanaista keskittymiskykyäni jonkin sellaisen lukemiseen, joka todennäköisesti on huono. Hömppää, ja jopa eroottista hömppää on kelvollistakin, luettakoon niitä. Sama koskee fanifiktiota, joskaan en ole erityisen kiinnostunut siitäkään ilmiönä.

2 - Stephanie Meyer - Twilight -sarja
Vaihtakaa edellisistä perusteista "hömpän" kohdalle "paranormaali romantiikka". Olen katsonut sen ensimmäisen elokuvan, ja jo se oli tappavan kehno. Houkutus ei täällä houkuttele.

3- Mika Waltari - Sinuhe egyptiläinen
Olen aloittanut neljästi. Ikinä en ole päässyt ensimmäisiä viittäkymmentä sivua edemmäs. Ehkä pitäisi viimeinkin uskoa, että kaikki hyvätkään kirjat eivät ole minua varten.

4 - Kalle Päätalo - Iijoki -sarja
Jotenkin jo sen näkeminen kauhistuttaa. En ole vielä päässyt niin pitkälle minkäänlaisessa kultturellistumisessa, että ottaisin urakakseni.

5 - Stephen King - mikä tahansa niistä tiiliskivistä
Pidin paljon Kingin lyhyemmistä tarinoista, mm. Langolieereistä, kun jonkin kokoelman joskus vuosia sitten lukaisin. Niitä tiiliskivikauhuromaaneja taas olen yrittänyt aloittaa paria, ja mikään ei vetänyt puoleensa. Eipä tarvitse. En lue (tai katsele) kauhua muutenkaan juuri ollenkaan.

Bonne année
Ja parempaa uutta vuotta kaikille!

Sitten niihin jossain hämärässä tulevaisuudessa lukulistallani siintäviin klassikko-opuksiin.

1 - Victor Hugo - Kurjat
Tunnen itseni toisinaan hirvittävän sivistymattömäksi Ranskassa, kun en ole lukenut Kurjia. Tai edes nähnyt minkäänlaista näyttämö- tai filmisovitusta, jotta olisin suunnilleen perillä juonesta. Tämä aukko pitää paikata. Sitten joskus.

2 - Aleksis Kivi - Seitsemän veljestä
Tämä on niitä kirjoja, joiden koen kuuluvan omalle yleistietolistalleni. Kunhan saan käsiini e-kirjanlukijan, voi olla, että nappaan Seitsemän veljestä siihen ja luen, ainakin pätkissä. En oikein tiedä mitä odottaa, mutta entäs jos se onkin kiinnostava?

3 - J.R.R. Tolkien - Hobitti eli sinne ja takaisin
Taru Sormusten Herrasta oli aivan käsittämätön kokemus. Pidin jopa Silmarillionista. Mutta Hobittia en jostain syystä ole tullut koskaan lukeneeksi. Ehkä pitäisi paikata sekin aukko fantasiatietämyksessäni.

4 - Alexandre Dumas (père) - Kolme muskettisoturia
Monte Criston Kreivi kuuluu useaan otteeseen luettuihin suosikkikirjoihini ja jopa sattumalta käsiini osunut Maison Rougen ritari miellytti lopustaan huolimatta. Mutta tämä ehkä kuuluisin teos on jäänyt vielä lukematta.

5 - Leo Tolstoi - Sota ja rauha
Tuntuu, että venäläiseen kirjallisuuteen pitäisi tutustua muutenkin kuin novellien osalta. Ehkä Sota ja rauha ei olisi huono siihen tarkoitukseen. Pitäisi vain saada käsiinsä suomennos, venäjä ei taivu ja ranskaksi en taida viitsiä ryhtyä urakkaan.