Liittymättömiä linkkejä

Olen viime päivinä törmännyt useisiin sivuihin, jotka eivät liity. Toisiinsa. Mitenkään. Mutta joita haluaisin kuitenkin kaikkien kolmen lukijani vilkaisevan. Tökkään tähän siis kasan linkkejä, joita yhdistää tasan se, että niissä on jokseenkin kyse kirjoituksista.

SusuPetalin blogi on jo vanha tuttu, mutta Kirjavinkkien esittely Goottiemon kauhujen lippaasta sai oikein kunnolla himoamaan. Kirjaa. (Pääsee sille yhäti venyvälle "kunhan taas kerkiän Suomeen" -listalle.)

Naamakirjassa minulle linkattiin Ylen juttuarkisto ja siellä Voiko feministi lukea chick littiä? Hjuva, että tekevät väitöskirjaa, mutta juttu jäi turhankin keveäksi. Aina se sama shoppailu, vaatteet ja bailaaminen, pff. Eikä kyllä minusta tulisi chick lit -kirjailijaa, jos se vaatisi sen, että suorastaan rakastaa Pariisia.

Pysytään nyt kuitenkin samassa kaupungissa. Jos ranska taipuu, niin Paris, à l'air livre on oivallinen kirjallisuusblogi. Se on ymmärtääkseni ihan Pariisin kaupungin ylläpitämän blogiverkoston osanen ja siksi ihailtavasti kyseiseen metropoliin kiintynyt. Sivupalkista löytyy myös linkki karttaan, jossa luetellaan kaupungin kaikki kirjakaupat. Niitä on, hmm, muutama.

Pasi Ilmari Jääskeläinen kertoo myyneensä sielunsa nahkatakista ja pähkäilee siinä sivussa, kuinka kirjoittamiselle voi löytää aikaa. Minä myisin mielelläni sieluni nahkatakin lisäksi keskittymiskyvystä.

Mutta hei, se on sanottava edellisen ahdistumistekstin jälkeen, että tänään vain yhtäkkiä tajusin, kuinka avata eräs solmukohta Vaaleanpunaisesta Kässäristä. Se vaatii uutta sivuhenkilöä, leikkaamista ja liimaamista. Mutta selvisi sentään. Nyt vain vähän rosé-viiniä, kyllä se siitä.

Turhuuden turhuus

  – Mulle tuli kyllä nyt vaan kamala olo kun mä kerroin ton, Marsalkka sanoi. – Tuli sellainen fiilis että mä olen maailman paskin jutunkertoja, se niinku alko tosi eeppiseen sävyyn ja sitten se vaan loppu saman tien.

Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani

Tätä nyt on jotenkin liikkeellä kirjoittajablogistaniassa. Tätä turhuuden tunnetta itse kullakin. Minä ahdistuin eilen. Pirujako mä yritän kirjoittaa, kun en kuitenkaan osaa enkä saa aikaiseksi ja sekin vähä mitä saan aikaiseksi on ihan mitätöntä ja pläääh. Ja sen lisäksi viimeisen kuukauden on satanut eikä mulla edes ole suklaata. Eniten viduddaa niin sanotusti kaikki.

Valittamista ja ahdistusta voi löytää esim. seuraavista asioista:

- Mikä mielikuvitus? Mistä ihmiset oikein keksivät ideoita, kun omalla kohdalla tuntuu, että pää on yksi suuri aukko. Musta sellainen, joka imee kadotukseen kaiken hyödyllisen, eikä sitä enää koskaan nähdä.

- Mikä kielitaju? Mulla on puhekieliongelma. Ensilukija aiheellisesti tökkii sitä punakynällä ja mä korjaan omalla tahollani ja luen ääneen ja mietin, voiko sanoa "sun kanssasi" vai pitääkö sanoa "sun kanssa". Prkl, en kirjoita enää ikinä kuin savolaisia henkilöitä. Niiden suuhun voi laittaa liudennuksen. Että sinun kanssasj, niin. Tästä aiheesta minulle todettiin, ettei se ole oikea ongelma, mutta on se nyt jo täydellisen väärin, jos ei ihminen saa toisinaan olla draamakuningatar.

- Mitkä 33 000 sanaa? Sanovat toiset, että heillä on vaikeutena se, että teksti on liian pitkää. Menee jaaritteluksi. Sivujuonteet lähtevät omille teilleen. Tapahtuu jotain kummaa. Mä yritän sanoa ja kertoa ja lisätä. Ja siltikin Vaaleanpunaisessa Kässärissä on huimat 33 000 sanaa. Eihän semmoista kukaan ota vahingossakaan vakavissaan.

- Mikä aikaansaamattomuus? Tiedän mitä pitäisi kirjoittaa. On jopa jonkinlainen kuolemanlinja olemassa. Ja sen sijaan, että ottaisin virtuaalisen kynän käteeni, hakisin kaupasta samppanjaa motivoijaksi (se liittyy tarinaan!) ja kirjoittaisin, avaudun aiheesta blogissani.

- Koko viikon sataa. Eikä minulla ole vieläkään suklaata.

Muumipeikko

Jottei nyt kuitenkaan menisi pelkäksi valittamiseksi, niin toisessa blogissa listasin päivän valopilkkuja. On niitäkin, onneksi.

Outolemmikki

Eläinkaupan mainos erikoisista lemmikeistä saa minut kiinnostumaan.

Häkissään minua odottaa yksi iso ja karvainen. Nimeän sen Outolemmikiksi. Myyjä varoittaa minua olemaan irrottamatta pantaa. Ilman sitä lemmikki muuttuisi levottomaksi.

Lemmikkini on hauskaa seuraa elämässäni. Se vilistää lattialla, rapsuttaa itseään kirjahyllyn kulmaan ja nukkuu peiton alle kaivautuneena. Huomaan kuitenkin pian, että panta aiheuttaa ikävää ihottumaa. Eräänä iltana irrotan pannan ja pesen vastaanhangoittelevan Outolemmikin lämpimällä vedellä. Ajattelen laittavani pannan takaisin, kunhan ihottuma rauhoittuisi. Lemmikki käpertyy tapansa mukaan nukkumaan viereeni sänkyyn.

Aamuyöstä herään. Suuri karvainen käsi kiipeää kaulalleni ja puristaa voimakkaasti. Haparoin pantaa yöpöydältäni, mutten löydä sitä ennen kuin ilma loppuu ja kaikki mustenee.

* * *

Raapale Pakinaperjantain tämänviikkoista haastetta mukaellen.

Kaikenlaisia pystejä sitä

Minulla on ollut pari TV Thropes -päivää. Tiettyjä artikkeleja tulee luettua aina toisinaan uusiksikin ja tuolla toisen blogin puolella listasin erinäisiä kuolemistasoja. Melkein kuolleesta kuolleeseen kuolleeseen.

Mutta koska täällä on keveämpää, niin listaanpa vähän niitä pystejä, joita tunnistaa omista teksteistään, vähän muualtakin kuin Vaaleanpunaisesta Kässäristä.

Mites olisi The Masochism Tango? Mikä muukaan? Lisäksi ne pirun ihmiset ovat täydellisen epäsopivia toisilleen. (Tätä artikkelia lukiessa soi aina mielessä Tom Lehrerin samanniminen laulu.) Siihen samaan lisätään epämääräisesti etenevä kiss kiss slap slap slap kiss ja yksi Seikkailjaladyn ja Pop Cultured Badassin sekoitus.

Ihan toisaalta löytyy yksi Tsundere. Tätä äkkipikaista naisihmistä oli hauska kirjoittaa ja ehkä saatte hänestä tässä kesän aikana muutaman sivun lukeakin.

Mutta sitten toisenlaisiin pysteihin. Sain sekä Deeltä että Satakieleltä kivan palkinnon. Kiitän kauniisti.

Liebster Blog

Kuvaan liittyvät seuraavanlaiset säännöt:
1. Kiitä antajaa ja linkitä hänen blogiinsa
2. Valitse viisi suosikkiblogiasi jolla on alle 200 lukijaa, ja kerro se heille jättämällä kommentti
3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi
4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen

Eh, jos pysytään kirjallisemmissa blogeissa, niin tuo kahdensadan lukijan rajan alittaminen ei ole vaikeaa. Piirit ovat pienehköt ja moni lienee plakaatin jo saanutkin. Lisäksi ihan suosikkiblogeja on vaikea mainita, mutta linkitänpä muutaman lukemisen arvoisen iloksenne:

  1. Mary on muutenkin ihan un amour, joten käykää kurkkimassa Normandian suuntaan. Blogi on sekoitus kirjoittamista, kirjoja ja elämää tässä maassa, jossa enimmäkseen hengaa outoja patonginpurijoita. Nyt ihan viimeisimmäksi Mary kirjoitti viihdekirjallisuuden puolustuspuheen, jota vakaasti kannatan.
  2. Puolisilmä on vulgaari lukupäiväkirja rahvaanomaisista teoksista, kultivoitumattomuustakuulla. Noh, ok, on siellä muutakin kuin rahvaanomaisuutta. Saa jopa tällaisen spefiä enimmäkseen välttelevät naisihmisen kiinnostumaan muutamista opuksista.
  3. Vielä eilen satoi vettä kertoo asiat lyhyesti ja tunnelmallisesti. Sitä jaksaa vilkuilla aina uudestaan hämmästellen Marjukan kykyä sanoa muutamalla rivillä enemmän kuin useat kokonaisessa kirjassa.
  4. Jatkokertomuksia -blogista allekirjoittanut ulkosavolainen selaa etenkin venäläiset novellit. En voi väittää itseäni klassikkokirjallisuuden tuntijaksi, mutta nämä ovat hassu poikkeus kaidalta tieltä. Varsinkin Tsehov kuuluu pitkäaikaisiin suosikkeihin.

Ronni Cooper - Rock Chicks

Tämä kirja on sex, drugs and rock'n'roll, kannesta kanteen.

Etenkin sitä ensimmäistä. Ja toista. Ja varsin paljon kolmattakin. Sen lisäksi riittää nahkaa, spandexia, viskiä ja neljän tuuman korkoja. Takakannen varoitus ei ole ollenkaan aiheeton:

[Warning explicit]

Muistattehan, mitä sanoin ihan muutama päivä sitten? Että chick lit ei välttämättä tarkoita huonosti kirjoitettua ja ennalta arvattavaa himoshoppailua. Noh, tämä kirja ei ole shoppailuhöttöä. Rock Chicks on tapahtumilla täytetty, vetävästi kirjoitettu ja tosiaankin niin eksplisiittinen, että ensimmäisillä kerroilla lukiessani tätä junassa työmatkalla, olin korvat punaisina. Mutta noh, ei sentään kuvia, se olisi jo jäänyt luettavaksi peiton alla salaa, taskulampun valossa.

Tapahtumat sijoittuvat Yhdysvaltoihin 80-luvun lopulle. Steel Spikes on rock -bändi, joka nousee kapakoiden lavoilta maailmanmaineeseen, samoille tantereille kuin KISS, Aerosmith tai Mötley Crüe. Ja kuten kansikuvan sloganissa sanotaan, maailman suurimman yhtyeen takana on kolme naista:
Coco, miljonäärin tytär, joka elää seksillä ja rock-musiikilla.
Lori, pikkukaupungin kasvatti, joka päätyy bändin manageriksi ja on valmis tekemään poikiensa eteen mitä tahansa.
Marny, arka ja hiljainen hiirulainen, bändin laulajan tyttöystävä, joka joutuu maksamaan menestyksen hinnan huumeiden muodossa.

[Rock Chicks - Ronny Cooper]

Kirjassa tapahtuu paljon. Jopa niin paljon, että jossain vaiheessa tajusin, että opusta on jäljellä vielä kolmasosa, enkä enää ymmärtänyt, mitä kirjoittaja on mahdollisesti vielä keksinyt tapahtuvaksi. Mutta aina oli joku käänne, joka houkutteli lukemaan vielä vähän eteenpäin.

"Have you noticed anything weird about Dave lately?" Diana asked Lori.

"Dave's always been weird", she shrugged, "it's part of his charm."

"I know but I'm just thinking he seems a little... wired. You know, like altered."

Lori put her pen down and pulled Diana down on to her knees, slipping a hand inside the top of her shirt and cupping her breast as she kissed her playfully.

"So let's get this straight. Dax and Marny are screwing, Sly is in solitary, the rest of the guys have the most indestructible dose of the clap that the medical profession has ever known, Ari Covet is a reving psycho and yet you think Dave Lopez is 'altered'. Diana, he is positively fucking normal around here."

Kerronnan rakenne on poikkeuksellinen. Kolmannen persoonan kertojalla on kiljoona näkökulmahenkilöä. Paitsi ne kolme päähenkilöä, myös kasa toinen toistaan sekopäisempiä sivuhenkilöitä. Joista osa käy näyttämöllä vain yhden kappaleen verran. Moisista aineksista saisi helposti sekavan sopan, mutta tarina pysyy seurattavana. Ja henkilöt ovat enemmän tai vähemmän samaistuttavia kaikki. Paitsi se levy-yhtiön iso pomo, joka on kirjoitettu suorastaan karikatyyrisen oksettavaksi. Voi siis sanoa, että minä enimmäkseen nautin lukemisesta, hurjan paljon heikompiakin tekeleitä olen läpi kahlannut.

Tämä kanakirja on tarkoitettu tipuille, jotka pitävät höyhenensä pystyssä ja tervattuina ja saavat kicksinsä lukuisista viittauksista kasarirockiin. Siis, Dee, pistähän minulle osoitteesi sähköpostilla, saatat saada vastauksena pokkarin, josta on hyvä aloittaa chick littiin tutustuminen...

Atorox 2012 -ehdokkaat

Katsohan. Julkistivat tämänvuotisen Atorox -ehdokaslistan.

Oivasti on edustettuna URS ja myös Arkin Suolaa hiuksissa -antologia on päässyt seuraan kahdella novellilla:

Jaana Lehtiö: Matkalla (Kosmoskynä 2/11)
Petri Laine ja Anne Leinonen: Kuulen laulun kaukaisen (Portti 2/11)
A.C. Ross: Ultima Thule (Portti 2/11)
Anna Malinen: Siemen (Portti 3/11)
Timo Männikkö: Mitä useampi kroko (Portti 3/11)
Tomi Jänkälä: Uralin sininen (Spin 4/10)
Heli Määttä: Lukantyttäret (Tähtivaeltaja 3/11)
Jussi Katajala: Valkoisen kanin tapaus (Tähtivaeltaja 4/11)
Tomi Jänkälä: Ei saa syödä pöydästä (Alienisti 1/11)
Heikki Nevala: Strigoi mort (Uusrahvaanomaisia tarinoita #2)
Venla Lintunen: Järviveli (Pimeyden reunalla)
Jussi Katajala: Pimeyden reunalla (Pimeyden reunalla)
Markus Koskimies: Majakanvartija (Pimeyden reunalla)
Stig-Peter Lund: Rontit (Suolaa hiuksissa)
Samuli Antila: Keikka (Suolaa hiuksissa)
Jussi Katajala: Leonardon rasia (Valkoinen antologia)
Tuomas Saloranta: Pyörätuolimummo (Valkoinen antologia)
Johanna Sinisalo: Peili (Verenhimo)
Sari Peltoniemi: Vain mato, matkamies maan (Verenhimo)
Miina Supinen: Kuristajakäärme (Verenhimo)
Tiina Raevaara: Progress (Verenhimo)
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kirje Lethelle (Valhe & viettelys)

Hyvä te!