Korvamerkit: voe sissus

Avec Charlie H.

Eilen palasimme vähän ennen puoltapäivää kaupasta kotiin, ryhdyin laittamaan ruokaa ja avasin tapani mukaan radion. France Info, uutiskanava. Lapsen kiljahtelun keskeltä kuului sanoja: "ampujia", "muutama minuutti sitten", "ainakin kuusi… more »

Putkimiehet

Viime viikon ääneennaurukohtaus tapahtui melko pian edellisen blogitekstin kirjoittamisen jälkeen. Kertauksena: mitä sanoinkaan? "Olen tuijottanut molempia epäuskoisena pyykkiä pestessäni. Mistään ei vuoda mitään. Samaa toivotaan ammattilaisen tekemän a… more »

Muuttamisen iloja, vol III

Pesukoneliitäntä. Se se vasta on ilo. Taisin mainita aiemmin, että sellainen pitää tehdä. Ja että en edes ole ihan ekaa kertaa pappia kyydissä. Tällä kertaa homma meni melkein kuin Strömsössä. Kävin rautakaupassa vain kahdesti. Niiden käyntien välil… more »

Asunnonetsinnän iloja

Olemme muuttamassa. (Kyllä, äiti, asunto on nyt.) Asia nyt ei ole sinänsä kovin yllättävä, kun tietää, että kuljetan mukanani yhtä ylimääräistä asukasta. Jos oikein halukkaita oltaisiin oltu, niin olisihan tähänkin varmaan mahtunut joksikin aikaa. Mutta… more »

Oleskelua eri maissa

Radiohiljaisuus tauotkoon. Syynä on ollut lähinnä se, että rahtasin itseni ja vatsani reiluksi pariksi viikoksi Suomeen. Melkoisen autuasta mitääntekemättömyyttä, vaikka loppujen lopuksi tuli tehtyä vaikka mitä. Paluu arkeen onkin sitten tapahtu… more »
1 3